Ceux Du Dehors on Univers Zeron kolmas studioalbumi.
Vuonna 1974 perustettu belgilainen avantproge-bändi Univers Zero julkaisi nimettömän debyyttinsä vuonna 1977. Tuo levy oli uraauurtava julkaisu synkeän kamarimusiikkihenkisen rock-musiikin kaanonissa. Levyn musiikki oli hyvin tummasävyistä ja monimutkaista. Yhtyeen toisella albumilla Hérésie (1979) tämä kehityssuunta vietiin jo melkeinpä äärimmäisyyksiin ja levy on suorastaan painostavan rankka ja synkeä kuuntelukokemus. Ja siis pelkästään hyvällä tavalla! Edes kaltaiseni paatunut avant-peikko ei kuitenkaan ole valmis kuuntelemaan Hérésietä ihan minä päivänä tahansa. Univers Zero oli tavallaan hyvin lyhyessä ajassa maalannut itsensä nurkkaan. Mihin jatkaa Hérésiestä?
Ceux Du Dehorsilla Univers Zero tekee ainoan oikean ratkaisun ja kääntää musiikkiaan aavistuksen keveämpään ja vähemmän ankaraan suuntaan. Tähän vaikutti luultavasti myös muutokset yhtyeen kokoonpanossa. Univers Zeroa johtohahmoja olivat olleet rumpali Daniel Denis ja kitaristi/kosketinsoittaja Roger Trigaux. Käsittääkseni Trigaux oli ollut alusta alkaen turhautunut sähkökitaran pieneen rooliin yhtyeen musiikissa ja Hérésien jälkeen hän erosikin yhtyeestä ja perusti oman painajaiskoneensa Presentin. Trigauxin johdolla Present jatkoi enemmän tai vähemmän Univers Zeron kahden ensimmäisen levyn linjoilla esikoislevyllään Triskaidékaphobie (1980). Presentin musiikki oli tosin rajummin sähköistettyä ja enemmän toiston varaan perustuvaa. Trigauxin johdolla Present ei koskaan tullut tinkimään yhtyeensä musiikin synkkyydestä.
Daniel Denisin johdolla Univers Zerosta tuli ketterämpi ja nopeammin soittava yhtye jonka sävellyksissä korostui entisestään 1900-luvun alun tademusiikin vaikutteet ja yhtyeestä viimeistään tässä tuli rock-maailman vastine kamarimusiikille. Musiikki on toki edelleen pääosin hyvin tummasävyistä, muttei enää pikimustalla tavalla.
Trigauxia, joka oli satunnaisesti soittanut myös koskettimia, korvaamaan pestattiin kokopäivätoiminen kosketinsoittaja Andy Kirk minkä myötä piano, urut ja urkuharmooni saavat aiempaa enemmän tilaa. Jopa Mellotronia kuullaan muutamassa kappaleessa. Sähkökitaran jäädessä Trigauxin myötä kokonaan pois Michel Berckmansin puhaltimien (fagotti, oboe, käyrätorvi) ja Patrick Hanappier viulujen rooli korostuu entisestään. Hieman yllättäen Ceux Du Dehors kuulostaa kuitenkin aiempaa enemmän ns. tavalliselta sinfoniselta progressiiviselta rockilta kuin avantgardistisemmat edeltäjänsä. Tämä johtuu ainakin osittain siitä että harmonisesti Univers Zero suuntaa Ceux Du Dehorsilla edeltäjiään konventionaaliseempaan suuntaan eikä atonaalisuus ole enää niin oleellinen osa sointia kuin avantgardistisemmilla edeltäjillään. Rytmisestä monimutkaisuudesta sen sijaan ei tingitä ja Ceux Du Dehors onkin täynnä epäsäännöllisiä tahtilajeja joiden muodostamat matemaattiset labyrintit tiukasti yhteen soittava yhtye suorittaa suvereenisti. Ja usein vielä hyvin nopeissa tempoissa.
Levyn nimi Ceux du Dehors kääntyy suomeksi suurinpiirtein ”ulkopuoliset” tai ”ne ulkopuolella” joka viittaus kauhukirjailija H. P. Lovecraftin The Outsider and Others -novellikokoelmaan, mutta mikään teema-albumi ei varsinaisesti silti ole kyseessä vaikka yhdessä kappaleesa yhtye ammensikin suoraan inspiraatiota Lovecraftilta. Enemmänkin ulkopuolisuus viittaa Univers Zeron asemaan musiikkibisneksessä ja tietynlaiseen me-vastaan-ne (mainstream ja levy-yhtiöt) kapinahenkeen joka oli keskeinen osa Rock In Opposition yhtyeiden eetosta. (RIO oli Henry Cow’n käynnistämä löyhä organisaatio johon Univers Zero liittyi ensimmäisten joukossa maaliskuussa 1978.)
Lue myös: Levyarvio: Magma – Zëss (2019)
Dense
Ceux du Dehors käynnistyy 12 minuuttia kestävällä intensiivisellä ja todella vauhdikkaalla sävellyksellä ”Dense”. Nimensä mukaisesti kyseessä on erittäin tiivis pakkaus musiikkia joka elää ja muuttuu koko ajan. Ja suurimman osan ajasta vieläpä hirmuisella tempolla! Erityisen ilahduttavaa on miten jouhevasti osasta toiseen siirrytään. Näin pitkäksi ja monimutkaiseksi kappaleeksi ”Dense” on yllättävän saumaton ja luonteva kokonaisuus. Saumat eivät irvistele kuten harmillisen usein pidemmissä progebiiseissä käy. Erityisen vaikuttavaksi asian tekee se että Denis oli säveltäjänä täysin itseoppinut eikä hänellä ollut takanaan vuosikausien opiskelua konservatioissa kutem tämän(kin) sävellyksen pohjalta olisi helppo erehtyä kuvittelemaan.
”Dense tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia virtuoosimaisille soittosuorituksille, mutta pääosassa on tiukka yhteissoitto ei yksilösuoritukset. Soolojakin tosin kuullaan ja etenkin Berckmansin puhaltimet soivat todella uljaasti enkä myöskään voi olla mainitsematta Guy Segersin kimuranttia, mutta silti kappaletta vääjäämättömästi eteenpäin potkivaa bassoriffiä (riffi luovutetaan välillä ihastuttavasti soitettavaksi myös Berckmansin fagotille). Puolivälin tienoilla kiivas kappale hidastuu ja hiljenee vetäen hieman henkeä. Hanappierin viulu ja Berckmansin oboe tuovat aavistuksen melodista haikeutta kaiken intensiteetin keskelle. Kappaleen säveltänyt Denis puolestaan osoittaa jälleen jatkuvasti uusia kulmia hakevalla rumpaloinnillaan olevansa yksi progressiivisen rockin parhaista rumpaleista. Denis ansaitsisi osakseen paljon suurempaa glooriaa kuin hän on saanut.
Ei musiikki Univers Zeron aiemmilla levyilläkään mitään muniin puhaltelua ja jammailua ollut, mutta ”Dense” vie yhtyeen sävellyksellisen tarkkuuden uudelle tasolle. Kerrassaan huikea kappale ja paitsi Ceux du Dehorsin parasta antia niin myös yksi koko yhtyeen hienoimmista kappaleista.
Lue myös:
- Review: Pink Floyd – A Momentary Lapse Of Reason (1987)A review of Pink Floyd’s 13th studio album A Momentary Lapse Of Reason, where David Gilmour took over the band from Roger Waters.
- Review: Yes – Mirror To The Sky (2023)A review of Mirror To The Sky, the 22nd studio album by Yes, now led by guitarist Steve Howe.
- Levyarvio: Yes – Mirror To The Sky (2023)Arvostelussa nykyään kitaristi Steve Howen luotsaaman Yesin 22. studioalbumi Mirror To The Sky.
- Sarja: David Bowie – ’hours…’ (1999)Esittelyssä David Bowien 22. studioalbumi ’hours…’.
- Review: Mike Oldfield – Crises (1983)A review of Mike Oldfield’s eighth studio album Crises, best known for hit single ”Moonlight Shadow”.
- Review: Mike Oldfield – Tubular Bells (1973)A review of Mike Oldfield’s hugely successful debut album Tubular Bells from 1973.
La Corne du Bois des Pendus
Toinen kappale, hieman vajaat yhdeksän minuuttia kestävä, ”La Corne du Bois des Pendusissa” on huomattavasti rauhallisempaa musiikkia kuin ”Dense” ja siinä kuuluu vahva keskiaikaisen musiikin vaikutus. Keskiaikaisia tunnelmia on kuultu Univers Zeron musiikissa jo aiemmin muttei koskaan ihan näin selkeäpiirteisesti. Kappale maalailee vahvoja mielikuvia keskiaikaisilta markkinoilta joiden arkisen vilinän ohessa on tapahtumassa jotain kauheaa. Ehkä hirttäjäiset. Siinä missä Univers Zeron ensimmäiset levyt viljelivät suorastaan maanista ja paniikinomaista sydämen räjäyttävää kauhua on ”La Corne du Bois des Pendus” peloittelu hienovaraisempaa ja surrealistisempaa tyyliä. Alkupuolella kappaletta mieleen nousee epäilys että näinköhän sävellys jää pelkäksi keskiaika-pastissiksi, mutta kun mukaan tulee yllättäviä rytmisiä pysähdyksiä, aavemaista vokalisointia ja laajennettuja instrumentti-tekniikoita (raapivat viulut) sekä tehokkaasti käytetyt kirkkourut syntyy musiikkiin kiinnostava ja omaperäinen jännite. Siitä tulee Univers Zero -musiikkia pastissin sijasta. Ja harva sävellys maalaa niin tehokkaasti mielikuvia kuin huuruinen painajainen nimeltä ”La Corne du Bois des Pendus”.
Bonjour Chez Vous
”Bonjour Chez Vous” (”Hei koti”) on luultavasti kepeintä musiikkia jota Univers Zero oli tähän mennessä säveltänyt. Nopea ja lyhyt kappale on suorastaan leikkisä, mutta säilyttäen silti yhtyeelle tyypillisen intensiteetin eikä tämänkään kappaleen tiukat rytmittelyt ja väkivaltaisesti soivat viulut mitään lastenleikkiä varsinaisesti ole.
Combat
Levyn neljäs kappale ”Combat” on uuden jäsenen Andy Kirkin sävellys. Se muistuttaa tyylillisesti hieman levyn ensimmäistä raitaa. ”Densen” lailla myös ”Combat” on hyvin monimutkainen ja lukuisia eri käänteitä sisältävä sävellys. Mittaakin sillä on samat 12 minuuttia. Kuten nimestä voi päätellä se sisältää vahvan sotaisen tunnelman jota korostaa etenkin tiukka päälle käyvä rytmiikka. Väkivaltaisempien osioiden välissä kuullaan pitkähkö akustinen pohdiskeleva osuus jonka jälkeen paluu kappaleen nopeaan teemaan tuntuu sitäkin tehokkaammalta. Kova/pehmeä/kova -vuorottelu on vanha proge-klisee (ja toki peräisin klassisen musiikin puolelta), mutta Univers Zero hallitsee tämän tekniikan Ceux du Dehorsilla todella vakuuttavalla tavalla. ”Combatin” upeassa finaalissa Segersin bassokitara rämisee tyydyttävän magmamaisesti samalla Hanappierin hinkatessa vimmaista viuluriffiä ja Denisin riehuessa villisti, mutta samaan aikaan hyvin hallitusti, ympäri rumpusettiään. ”Combat” on vaikuttava debyytti Kirkiltä Univers Zeron säveltäjänä ja jatkossa hän tulisi nousemaan tässä roolissa yhä merkittävämpään asemaan.
La Musique d’Erich Zann
”La musique d’Erich Zannissa” Univers Zero uppoutuu H.P. Lovecraftin eksistentaalista kauhua tihkuviin tunnelmiin sillä yhtye haki inspiraatiota sen musiikkiin kulttimainetta nauttivan kauhikirjailijan saman nimisestä novellista. Yhtyeen jäsenet lukivat tarinan ja tarttuivat sen jälkeen instrumentteihinsa ja pyrkivät kanavoimaan tarinaa vapaan improvisaation keinoin. Lopputuloksena syntyi aavemaisen hiljaa hiipivä ja raapiva kolmeminuuttinen kappale joka maalaa itselleni kuvia kosteasta ja pimeästä katakombista jonka käytävillä vaanii jotain kammottavaa. Musiikki voimistuu loppua loppua kohden atonaaliseksi sumuksi ja vaimenee yhtäkkiä lähes täysin lukuunottamatta ruosteisesti rahisevaa viulua. Yksittäisenä kappaleena ”La musique d’Erich Zann” ei ole mikään varsinainen merkkiteos, mutta osana levykokonaisuutta se toimii tuoden sen kokonaiskaareen dynamiikkaa.
La Tete du Corbeau
Myös seuraava kappale on varsin vähäeleinen. Ja kokonaan akustinen. Vain kolme minuuttia kestävä tummasävyinen kamarimusiikkisävellys ”La Tete du Corbeau” on hitaasti viipyilevä Béla Bartókin mieleen tuova sävellys jossa Art Zoydista tutun Thierry Zaboitzeffin dramaattisesti soiva sello käy synkkää vuoropuhelua Hanappierin alttoviulun kanssa. ”La Tete du Corbeau” on vaikuttava miniatyyri. Alunperin Ceux du Dehors päättyisurumielisen”La Tete du Corbeaun” myötä, mutta itselleni levy on aina jatkunut vielä yhden kappaleen verran.
Triomphe des Mouches
Cuneiformin vuonna 1992 julkaisemassa CD-versiossa on nimittäin mukana bonus-biisi ”Triomphe des Mouches” (Kärpästen voitto) joka julkaistiin alunperin vain sinkkuna (jostain syystä ajatus Univers Zeron singlestä huvittaa minua suuresti…). Olen tutustunut levyyn alunperin nimenomaan CD-formaatissa ja opin vasta vuosia myöhemmin ettei ”Triomphe des Mouches” kuulunut alkuperäiselle levylle joten itselleni on hieman hankalaa ajatella levyä ilman sitä.
Kahden edeltäjänsä lailla myös ”Triomphe des Mouches” alkaa varsin hiljaisena ja aavemaisena ja hetken aikaa tuntuu että levy alkaa toistamaan ikävästi itseään, mutta noin kahden minuutin kohdalla kellomaisesti nakuttava rytmi ryhtyy viemaan sävellystä väkevästi eteenpäin urkuharmonin suristessa keskiaikaisesti sen rinnalla. Jossain kaukana taka-alalla pianon soi kohtalokkaasti kuin kirkon kellot. Bändi alkaa jauhamaan useampaa päällekkäistä ostinatoa tuoden hieman mieleen taidemusiikin minimalistisen koulukunnan ja toisaalta myös Univers Zeron varhaisen vaikuttimen Magman. ”Triomphe des Mouches” onkin Univers Zerolle kiinnostava uusi avaus minimalismin suuntaan ilman yhtye kadottaisi varsinaisia ominaispiirteitään. yhdistelee tehokkaasti kamarirockiinsa vaikutteita minimalistisen taidemusiikin toisteisuudesta. Ja vaikkei ”Triomphe des Mouches” alkuperäiselle levylle mukaan kuulunutkaan niin minusta se on luontevampi päätösraita kuin ”La Tete du Corbeau”.
Lue myös: Levyarvio: Henry Cow – Unrest (1974)
Etienne Conodin johdolla pääosin Sunrise studiolla (samassa paikassa on äänitetty monia avantprogen klassikoita kuten koko Art Bearsin tuotanto, Henry Cow’n Western Culture ja Aksak Maboulin Un Peu de L’Ame des Bandits) Sveitsissä äänitetty levy soi dynaamisesti ja napakasti, mutta äänikuva on hieman kokoon puristetun oloinen ja siihen kaipaisi ripauksen lisää ilmavuutta ja stereokuvaan laajuutta. Myönnettäköön että tämä on saivartelua sillä etenkin kun huomioidaan pienet budjetit joilla Univers Zeron kaltainen marginaali-yhtye joutuu operoimaan on Ceux Du Dehors myös tuotantoarvoiltaan erittäin pätevää työtä.
Ceux Du Dehorsilla Univers Zero ottaa onnistuneen askeleen hiemanhelpommin lähestyttävän musiikin suuntaan lisäten synkkyyden keskelle sopivan määrän valon pilkahduksia. Uskoisin että Ceux Du Dehors on Univers Zeron levyistä myös se jolla on suurin todennäköisyys miellyttää myös perinteisemmän sinfonisen progressiivisen rockin ystäviä
Univers Zero julkaisi vuosien 1977 ja 2014 välissä kymmenen studiolevyä joiden avulla yhtye nousee niiden harvalukuisten pitkäikäisten yhtyeiden joukkoon jotka eivät ole pudottaneet palloa uransa aikana missään vaiheessa. Ceux Du Dehors saattaa hyvinkin olla Univers Zeron upean discografian kirkkain helmi.
Parhaat biisit: ”Dense”, ”La Corne du Bois des Pendus”, ”Combat”
Lue myös: Levyarvio: Henry Cow – Western Culture (1979)
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- Dense (12:26)
- La Corne du Bois des Pendus (8:42)
- Bonjour Chez Vous (3:52)
- Combat (12:53)
- La Musique d’Erich Zann (3:29)
- La Tete du Corbeau (3:11)
- Triomphe des Mouches (5:36) (ei mukana alkuperäisellä vinyylillä)
Univers Zero
Andy Kirk: piano, urkuharmooni, urut, Saint-Jacquesin kirkkourut (2), Mellotron (1,4), vokaalit (2,7), kellopeli (6), Yamaha CP70 -syntetisaattori (6) Patrick Hanappier: alttoviulu, viulu, vokaalit (2) Michel Berckmans: fagotti, oboe, käyrätorvi (1), vokaalit (2) Guy Segers: bassokitara, klarinetti (7), vocals (2,7) Daniel Denis: rummut, perkussiot, vokaalit (2,7), symbaalit (6), urkuharmooni (7), viulu (7)
Vierailijat
Ilona Chale: vokaalit (4) Jean-Luc Aimé: viulu (3) Thierry Zaboitzeff: sello (6) Jean Debefve: hurdy-gurdy (2)
Tuottaja: Etienne Conod, Röbel Vogel, Univers Zero
Levy-yhtiö: Recommended
Pienemmät Purot 
Vastaa