Levyarvio: Henry Cow – Unrest (1974)

Unrest on vuonna 1968 perustetun brittiläisen Henry Cow’n toinen studiolevy.

Henry Cow jatkaa Unrestilla yhtä poikkeusta lukuunottamatta samalla kokoonpanolla jolla yhtye teki edellisvuoden debyyttinsä Leg Endin. Vain saksofonisti Geoff Leigh on poissa joukosta vakavasta.

Geoff Leigh päätös ähteä Henry Cow’sta oli monien eri syiden summa. Hän oli ensinnäkin ollut alusta alkaen tyytymätön sopimukseen jonka bändi teki Virgin Recordsin kanssa, mutta pääosassa oli silti musiikilliset syyt. Leighistä Henry Cow’n sävellykset olivat muuttumassa liian monimutkaisiksi ja toisaalta, vaikka hän nautti freejazz-jamittelusta, hän ei kokenut oloaan kotoisaksi bändin yhä absrakteimmiksi ja kokeellisemmiksi muuttuvien improvisaatioiden parissa joita bändi halusi soittaa etenkin livenä yhä enemmän ja enemmän.

lindsay_cooper
Lindsay Cooper ja fagotti.

Leighin tilalle värvättiin yhtyeen ensimmäinen naisjäsen Lindsay Cooper (1951-2013) joka oli tehnyt kitaristi Fred Frithiin ja Chris Cutleriin vaikutuksen esiinnyttyään improvisoivan Ritual Theatre teatteriryhmän mukana. Cooperin vaikutus yhtyeen sointiin oli merkittävä. Siinä missä Leg Endin Geoff Leigh soitti saksofoneja freejazz-henkisesti tuli tilalle nyt klassisesti koulutun Cooperin oboe ja fagotti jotka tuovat musiikkiin uudenlaista vakavuutta. Kosketinsoittaja Tim Hodginson soittaa kyllä levyllä hetkittäin altosaksonofia, mutta Cooperin oboe ja fagotti ovat huomattavasti keskeisemmissä rooleissa ja tuovat levyyn vahvaa vaikutusta taidemuusikin suunnalta jota Cooper oli opiskellut Royal Academy Of Musicissa arvostetuimmalla koulutuslinjalla. Jätettyään ahdistavan konservatiivisena pitämänsä klassisen musiikin maailman Cooper liittyi vuodeksi proge-folk bändi Comusiin ja teki jonkin verran sessiomuusikon töitä ennen liittymistään Henry Cowhun (hieman Unrestin nauhoitusten jälkeen Cooper soitti myös Mike Oldfieldin Hergest Ridgella). 

”This was serious. She’s got an oboe and she knows what to do with it.”

Vaikka Cooperin vaikutus Unrestilla on jo soittajana vahva ei hän vielä säveltänyt tässä vaiheessa yhtyeelle mitään, mutta sillä sarallakin hänestä tuli myöhemmin vahva tekijä niin Henry Cow’ssa kuin monissa muissa projekteissa. Cooperin vahva taidemusiikkitausta ja virtuoosimaiset soittajankyvyt inspiroivat Henry Cowta siirtymään kohti tuota maailmaa jazz/jazz-rock -vaikutteiden kustannuksella. Kuten yhtyeen basisti John Greaves totesi ”This was serious. She’s got an oboe and she knows what to do with it”. Henry Cow olikin hyvin innostunut säveltämään Cooperin instrumenteille soveltuvaa musiikkia mistä selkein esimerkki on Frithin pääosin Cooperin soittamille puhaltimille säveltämä kaunis ja vain runsaan minuutin kestävä välisoitto ”Solemn Music”. Cooper sopi ryhmään muutenkin. Hän oli paitsi taitava ja peloton muusikko niin myös poliittisesti selkeästi vasemmalle kallellaan oleva intellektuelli kuten muutkin bändin jäsenet.

Ensimmäinen kappale, alle kolmiminuuttinen, napakasti soiva ”Bittern Storm Over Ulm” on Frithin kitarasoolon ympärille rakennettu kappale ja kaikessa rouheudessaan muistuttaa  Unrestin kappaleista eniten edellisen debyyttilevyn tunnelmia. Frith työsti ”Bittern Storm Over Ulmin” sävellyksen pilkkomalla ja paloittelemalla uusiksi Yardbirdsin ”Got to Hurryn” (1965) bassolinjan ja rakentamalla kappaleen sen pohjalta.

Seuraavana kuultava John Greavesin sävellys “Half Asleep; Half Awake” edustaa hieman hupaisasti levyn helpoimmin lähestyttävää antia vaikka itseasiassa sekin on rytmitykseltään erittäin monimutkainen ja rakenteeltaan varsin polveileva kappale. Leighin saksofonille alun perin sävelletyt kuviot sovitettiin pikavauhtia Cooperin oboelle. Cooper taisteli haastavat osuudet nauhalle päiviä kestäneissä äänityssessioissa joihin lisähaastetta toi se että Cooper oli käynyt juuri poistattamasa viisaudenhampaansa! “Half Asleep; Half Awake” on yksi harvoja Greavesin sävellyksiä jotka päätyivät Henry Cown levylle mikä on harmi sillä kappale on upea ja Greavesin myöhempi sooloura todistaa myös suuresta lahjakkuudesta säveltäjänä.

henrycow1974
Vasemmalta oikealle: Lindsay Cooper, Tim Hodgkinson, Fred Frith, Chris Cutler ja John Greaves.

Unrestin kokokohta on kuitenkin Frithin säveltämä 12 minuuttinen ”Ruins”. Kappale on rakennettu häkellyttävän monimutkaisen 55/8 tahtilajin ympärille jota sitten muunnellaan jatkuvasti kautta kappaleen Fibonaccin lukusarjaa hyödyntäen. Idean tähän Frith sai unkarilaisen säveltäjämestari Béla Bartókin elämäkerrasta jossa aihetta käsiteltiin. Kappaleen eteerisemmässä keskiosassa kuullaan Frithin viulusoolo (Frith aloitti viulunsoiton viisi vuotiaana ja vaihtoi kitaraan 13 vuotiaana) joka tuo mieleen King Crimsonin David Crossin soiton. Frith tosin  katui myöhemmin suoritustaan pitäen viulunsoittoaan ala-arvoisena. Minulle se kelpaa! Rumpali Chris Cutler säestää kappaletta välillä tehokkaasti ksylofonilla ja Cooperin fagotti vahvistaa ”kepeän” osion nykykamarimusiikkimaista tunnelmaa. Noin kahdeksan minuutin kohdalla musiikki muuttuu entistä atonaalisemmaksi ja erittäin kokeellisen kuuloiseksi. Ja luultavasti tälläiseen musiikkiin tottumattomalle myös hyvin ärsyttävän kuuloiseksi. Lopulta kappale muuttuu jälleen melodisemmaksi ja palaa muunneltuun versioon pääteemasta. “Ruinsista” tuli merkittävä osa Henry Cown liverepertuaaria ja se onkin yksi yhtyeen hienoimmista sävellyksistä. (Satunnainen knoppitieto: Mike Oldfield toimi äänittäjänä ”Ruinsissa”.)

B-puolen aloittaa Frithin jo edellä mainittu sävellys ”Solemn Music” jonka jälkeen siirrytään levyn viimeiseen noin 17 minuuttiin joka koostuu neljästä studioimprovisaatiosta. Henry Cow äänitti esikoislevynsä Leg Endin (1973) vuosien olemassaolon jälkeen, mutta tätä toista levyään yhtye meni äänittämään vain muutamia kuukausia tuon levyn perään. Tästä ja ahkerasta keikkailusta johtuen  yhtyeellä oli formaalisti sävelletystä materiaalista oli pulaa. Eikä Henry Cow monien muiden bändien tapaan ollut yhtye jolla olisi ollut tapana jammailla kappaleita kasaan studiossa. Henry Cow oli kuitenkin kiinnostunut käyttämään studiota ”säveltämisen” välineenä ja yhtye päätti rakentaa puolet levystä studioimprovisaatioina. Jammailun tai kollektiivisen improvisoinnin sijasta enemminkin instrumentti kerrallaan improvisoiden ja reagoiden siihen mitä edellinen muusikko oli nauhalle soittanut.

On totta että ratkaisuun koota puolet levystä improvisaatioina saneli tavallaan pakko, mutta toisaalta Henry Cow heittäytyi tähän haasteeseen käyttää studioimprovisaatioita uutena tapana säveltää suurella innolla. Olihan vapaat improvisaatiot olleet merkittävä osa yhtyeen keikkoja jo pitkään. Siinä missä livenä imrovisaatiot syntyivät täysin tyhjästä siinä hetkessä studioympäristö mahdollisti erilaisen tavan improvisoida.

Päällekkäinäänityksiä hyödyntäen yhtyeen jäsenet pystyivät reagoimaan toistensa suorituksiin hieman järjestelmällisemmin ja bändi hyödynsi myös monimutkaisia nauhaluuppeja rakentaen musiikkia niiden ympärille pala palalta. 

Henry Cow ei pyri improvisaatioissaan vastaavanlaiseen rock-sointiin kuin King Crimson omissaan vaan Cow’n kappaleet ovat huomattavasti kokeellisemman kuuloisia eivätkä tunnu noudattavan minkäänlaisia normaalien populaarimusiikin kappalerakenteiden sääntöjä. Tämä tekee niiistä varsin hahmottomia ja ainakin tottumattomalle varmasti vaikeasti kuunneltavia. Itse nautin niiiden villeistä äänimaailmoista ja useista yksittäisistä virtuoosimaisista soittosuorituksista vaikkei kappaleet välttämättä kokonaisuuksina kovin järkeviltä millään normaaleilla mittapuilla kuulostaisikaan. Jotain hullua logiikkaa niiden mielipuolisuudessa silti on! Etenkin ””Upon Entering the Hotel Adlonissa” rytmiryhmän riehakas soitto tekee todella suuren vaikutuksen. Cutler ja Greaves ovat molemmat soittajina todellisia petoja! 

Henry Cow’n studioimprovisaatioille on vaikea löytää vertailupohjaa rockin tai jazzin maailmasta. Tosin saksalaisen rock-bändin Faustin studiokokeilut ja toisaalta tuottaja Teo Maceron Miles Davis -editoinnit ovat jonkinmoisia sukulaissieluja. Ne ovat kuitenkin enemmän sukua modernille taidemusiikille ja musique concrètelle vaikka lopputulos ei syntynytkään tiukan notaation pohjalta vaan vaivalloisesti palapalalta studiossa improvisoiden ja nauhoja leikellen ja liimaten ja miksauksessa eri raakamateriaalin osasia häivyttäen tai korostaen. Yhtye koki prosessin aikana epätoivon hetkiä ja pelkäsi aluksi koko kokeilun olevan tuomittu epäonnistumaan, mutta lopulta bändi oli tyytyväinen saavutuksiinsa. Ja niin on tämä kuulijakin. Unrestin improvisaatiot ovat haastavaa kuunneltavaa, mutta kun niille antautuu ne pyyhkivät kuulijan yli kuin raskas aalto ja vaikka kokemus voi olla hetkittäin uuvuttava on se myös palkitseva. Henry Cown levy-yhtiö Virgin ei sen sijaan ollut yhtä innostunut ja bändin suureksi pettymykseksi yhtye suhtautui bändin innoissaan esittelemään levyyn varsin nuivasti. 

henry_cow_bus
Evästauko keikkamatkalla (Chris Cutler oli yhtyeen ruokavastaava). Takana bändille elintärkeä keikkabussi joka toimi yleensä myös yhyeen kotina.

Virginin kunniaksi tosin on todettava ettei yhtiö vaatinut musiikkiin muutoksia, mutta toisaalta promootiopanostukset jäivät minimaalisiksi eikä yhtiö tehnyt juuri mitään auttaakseen kiertueiden järjestämisessä (vaikka levysopimukseen oli paketoitu myös Virginin ohjelmatoimisto). Tästä alkoikin yhtyeelle hyvin laihat ajat kun bändi matkasi ympäri Eurooppaa alkeellisella keikkabussillaan joka oli samalla heidän kotinsa. Yhtyeelle ei ollut käytönnässä rahaa lainkaan ja bändi eli pitkälti kädestä suuhun valmistaen omat ruokansa bussin mukana kulkevassa matkakeittiössä. Useimmiten bändi myös nukkui bussissa.

Lindsay Cooperin matka Henry Cow’n kanssa oli jäädä lyhyeksi. Cooper oli persoonana älykäs, hurmaava ja riehakas. Hän oli seksuaalisesti itsevarma bi-seksuaali ja feministi joka flirttaili suurin piirtein kaikkien kanssa Henry Cow’n organisaatiossa (joka muuten oli palkkoja myöten tasa-arvoinen: roudari tienasi yhtä paljon kuin yhtyeen muusikot) sukupuolesta riippumatta. Tämä aiheutti hämmennystä, mutta henkilökemioita kiristi lopulta erityisesti Cooperin seksisuhde naimisissa olevan Frithin kanssa. Henry Cow’n ratkaisu ongelmaan oli pyytää Cooperia lähtemään bändistä. Yhtye siis sortui varsin patriarkaaliseen ratkaisuun vaikka pyrki kovasti olemaan edistyksellinen kaikissa toimissaan. Toisaalta bändiä on helppo ymmärtää siinä mielessä että jos ongelma on ratkaistavissa poistamalla yhtälöstä Frith tai Cooper on selvää että yhtyeessä vuodesta 1968 mukana ollut perustajajäsen on vahvemmilla kuin juuri äskettäin mukaan liittynyt tulokas. 

Loppujen lopuksi Cooperin erottaminen ei kuitenkaan vahingoittanut vakavasti hänen ja yhtyeen välisiä suhteita ja pian Cooper jo vieraili yhtyeen konserteissa Cutlerin kutsusta. Vuoden 1975 levyyn In Praise Of Learning mennessä hänet oli pyydetty liitymään takaisin bändiin.. Cooper palasi yhtyeeseen entistä vahvempana hänestä tuli yhä merkittävämpi osa bändiä ja lopulta hän sävelsi puolet Henry Cown viimeisestä studioalbumista Western Culture (1979). 

Henry Cown jälkeen Cooper perusti mm. avantproge- yhtye News From Babelin Cutlerin kanssa sekä sävelsi kokeellista ja kompleksista musiikkia teatteriin ja elokuviin. Cooperin vaikutus avantproge-genren yhtyeisiin on ollut suuri jo pelkästään instrumentaation osalta: ei ole sattumaa että fagotista ja oboesta on tullut niin monen tuon lajityypin yhtyeen vakiokalustoa belgialaisesta Univers Zerosta (70-luku) ranskalaiseen Aksak Mabouliin (80-luku) ja aina amerikkalaiseen Jack O’ The Clockiin (2010-luku) asti. 

Henry Cown loppuaikoina Cooper sai tietää sairastavansa MS-tautia. Cooper salasi sairautensa viimeiseen asti koska hän ei halunnut sen vievän huomiota itse taiteeltaan johon hän panosti intensiivisesti niin kauan kuin pystyi eli 90-luvun alkupuolelle asti. Lindsay Cooper kuoli 62-vuotiaana syyskuussa 2013.

Unrestilla Henry Cow tuntuu lopullisesti löytävän oman tyylinsä 100%. Unrestilla Frank Zappa -vaikutteet ja Canterbury-henki ovat karsiutunut pois lähes täysin ja tilalla on puhdasta Henry Cow -musiikkia joka omalta osaltaan tulisi innoittamaan lukuisia yhtyeitä tulevina vuosikymmeninä progressiivisen rockin haastavimmassa marginaalissa. Unrest on mestariteos ja yksi avantprogen kivijaloista.

Parhaat biisit: ”Ruins”, ”Half Asleep; Half Awake”, ”Upon Entering the Hotel Adlon”

Arvosana: *****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Lue myös muita vuoden 1974 levyjen arvioita  täältä >

Kappaleet:

  1. ”Bittern Storm over Ulm” 2:44
  2.  ”Half Asleep; Half Awake” 7:39
  3.  ”Ruins” Frith 12:00
  4. ”Solemn Music” 1:09
  5. ”Linguaphonie” 5:58
  6.  ”Upon Entering the Hotel Adlon” 2:56
  7.  ”Arcades” 1:50
  8. ”Deluge” 5:52

Henry Cow:

Tim Hodgkinson: urut, piano, altosaksofoni, klarinetti Fred Frith: kitarat, viulu, ksylofoni, piano John Greaves: bassokitara, piano, vokaalit
Chris Cutler: rummut, perkussiot, ksylofoni Lindsay Cooper: fagotti, oboe, nokkahuilu, vokaalit

Tuotanto: Henry Cow

Levy-yhtiö: Virgin


 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: