Levyarvio: Operation Majority – Farewell To Earth (2026)

Jälleen tarjoutui tilaisuus omakustannelevyn arvostelemiseen. Tällä kertaa levy on lähetetty Oulusta ja saatesanoina kerrottiin, että luvassa olisi perinteiseen tyyliin tehtyä raskasta rockia, jossa on mukana vaikutteita progressiivisesta, psykedeelisestä ja spacerockista. Ihan lupaava yhdistelmä, vaikka olenkin huomannut ihmisten tulkitsevan erilaisia musiikkigenrejä kovin eri tavoin. 

Yli 20-vuotias Operation Majority on olemassaolonsa aikana julkaissut ennen tuoreinta Farewell To Earth -kiekkoa jo neljä tayspitkää albumia, joten pitkäjänteisyyttä kavereilla riittää. Pitkäjänteisyyttä tuntuu olevan myös kansikuvan kelta-asuisella sankarilla, joka on seikkaillut Operation Majorityn levykansissa vuonna 2012 julkaistusta Ratrace Lullabyes-albumista lähtien.

Farewell To Earth on selvästi kunnianhimoinen julkaisu. Nelimiehisen Operation Majorityn soittokokemus kuuluu siltä hyvin. Raskaan rockin ympyröistä peräisin olevat esikuvat nousevat välillä soitossa ja sävellyksissä esiin selvästi, muttei kuitenkaan häiritsevästi. Levy ei siis ole kovin omaperäinen, mutta omassa genressään kuitenkin hienosti ne pahimmat kliseet välttävä tuotos. Levyn tarinassa seikkaillaan tulevaisuudessa, mutta soittopuolella pitäydytään reilusti menneisyydessä – positiivisessa mielessä.

Koska Operation Majoritysta ei tuntunut löytyvän juurikaan tietoja, lähetin kitaristi-laulaja Petri Kankaalle muutaman yhtyeeseen liittyvän kysymyksen. 

Lue myös:

Hei! Voisitko aluksi kertoa oleellisia tietoja Operation Majoritysta? 

Operation Majority perustettiin Oulussa vuonna 2004. Bändi oli aika suora jatkumo Blind Alley -nimisestä bändistä, joka oli aika perinteinen hard rock / heavybändi. Blind Alleyssa oli tulevia Operationin jäseniä ja niiltä ajoilta periytyi melkein albumillinen materiaalia. Jossain vaiheessa, parin ep:n jälkeen pumppu hajosi ja halusin progressiivisempaa ja monipuolisempaa tyyliä, minkä vuoksi bändin nimi ja osin myös kokoonpano vaihtui. Operation teki kolme ep:tä ja vuonna 2012 julkaistiin ensimmäinen pitkäsoitto Ratrace Lullabyes.

Musiikillisesti Farewell To Earth tuntuu tasapainoiselta ja monipuoliselta. Heavy kuuluu soitossa selkeimmin, mutta kyllä joukossa on myös progempia sävyjä. Tuore levynne kuulostaa kuitenkin korvissani eniten 1980-luvun alkupuolen heavy rockilta. Kappaleiden rakenteesta tulevat mieleeni esimerkiksi Dion ensimmäiset levyt. Kosketinsoittimet taas vievät ajatukseni Deep Purpleen ja Jon Lordiin, mutta olen kuulevinani myös Don Aireyn soittotyyliä. Voisitko mainita muutamia tärkeimpiä esikuvianne?

Kyllä, nuo ovat tuttuja nimiä ja vaikutteita meillekin. Tämä uusin levymme on kaikista ”heavyrockein”, vaikka onkin teemalevy. Klassiset urkuvetoiset bändit kuten Uriah Heep ja Deep Purple ovat antaneet vaikutteita, kuten myös Black Sabbath, Led Zeppelin, Jimi Hendrix, Iron Maiden ja Kingston Wall. Progebändejä, joita diggaamme ovat esim. Yes, Jethro Tull, Camel ja King Crimson. Kyllähän kaikki mitä kuunnellaan vaikuttaa alitajuisesti sävellystyöhön ja soittotyyliin. 

Kun aloin etsiä netistä tietoa Operation Majoritysta, tuli ihan ensimmäisten hakutulosten joukossa linkki johonkin vuonna 1989 julkaistuun Amerikkalaiseen ufotutkimukseen. ”OPERATION MAJORITY is the name of the operation responsible for every aspect, project, and consequence of alien presence on earth.” Liittyykö tämä artikkeli jotenkin yhtyeeseenne?

Kyllä liittyy. Minua kiehtovat ufoihin ja sellaisiin liittyvät salaliittoteoriat ja tykkään scifistä muutenkin. Mietin, että jos bändissä on myös spacerockmeininkiä, niin napataanpa nimi aiheeseen liittyen. Tällaisia aiheita viljeleviä orkestereja ei ole kauhean paljon, joten onhan tämä ihan hauska ja veikeä bändin nimi. Sitä tukee myös ihan mahtava retroinen kansitaide. Kiitos vaan taiteilija Jarno Kantelinen!

Kun katsoin diskografiaanne, niin levyjä on tullut aika tasaiseen tahtiin muutaman vuoden välein Ratrace Lullabyes -albumista lähtien. Onko Operation Majority ollut jatkuvasti toiminnassa 20 vuoden ajan, vai onko välillä ollut useimmille bändeille tyypillisiä pidempiä taukoja? 

Ratrace Lullabyesiä ennen tuli kolme ep:tä. Bändi on ollut koko ajan toiminnassa, vaikkakin hiljaisia jaksoja on ollut. Yksi jäsen asuu Helsingin suunnalla, joten treenien ja keikkojen sopiminen on oma pieni haasteensa. Bändi on kyllä hitsautunut niin hyvin yhteen tällä jo 11 vuotta toiminnassa olleella kokoonpanolla, että jos tulee keikka tai levyn teko, niin ukot on samantien valmiita soittamaan ja jatkamaan siitä mihin jäätiin. Täytyy muistaa, että sävellystyöhön, sovittamiseen ja äänityksiin menee myös aikaa. Teemme levymme alusta loppuun itse. Nyt on työn alla levyn promoaminen ja keikkojen järjestäminen.

Kuinka pysyvä yhtyeenne kokoonpano on ollut? Discogsissa yhtyeen jäseniksi on merkitty ainoastaan Ilkka Harjula ja Petri Kangas, mutta onhan Farewell To Earthilla myös rumpali ja basisti. 

Ensimmäisellä levyllä Ratrace Lullabyes oli eri rumpali ja basisti. Ilkka äänitti tämän levyn ja soitti myös muutamassa biisissä kiippareita. Sitten Ilkka tuli vakituisesti bändiin ja kävi niin, että seuraava levy tehtiinkin ihan kaksistaan. Ilkka on myös rumpali jo Blind Alleyn alkuajoista, joten hän soitti kannut ja urut ja minä kielisoittimet seuraavalle levyllemme Contact Lost. Heti levyn ilmestymisen aikaan tulivat nykykokoonpanon jäsenet rumpali Jussi Risto ja basisti Juho Meriläinen mukaan. Tällä kokoonpanolla olemme tehneet kolme albumia ja myös livelevy on julkaistu.

Levyllä kappaleiden tekijäksi on merkitty ainoastaan Petri Kangas, joskin yhdelle kappaleelle (”I Got Right For My Isolation”) sanoitukset on kirjoittanut Vesa Mustonen. Sovitukset ovat toki koko yhtyeen käsialaa, mutta väkisinkin herää kysymys: kuinka suuressa määrin levyllä kuullaan nimenomaan Petrin visiota yhtyeestä? 

Bändin sävellykset ovat suurimmaksi osaksi minun käsialaani. Sovituksiin osallistuu koko bändi. Juho on tehnyt myös hienon biisin ja hienoja riffejä kolmannelle levylle, mutta tällä levyllä kaikki on peräisin minun sävelkynästäni. Täytyy mainita erikseen, että ”I Got Right For My Isolation” on levyn vanhin biisi. Sen pohja on noin 31 vuotta vanha. Muut levyn biiseistä syntyivät puolen vuoden sisällä, kun aloin säveltämään albumia.

Levyn mukana tulleessa lähetteessä kerroit Farewell To Earthin olevan yhtyeen ensimmäinen teemalevy. Mikä sai teidät tarttumaan tuollaiseen haasteeseen? 

Yksinkertaisesti kahdesta syystä. Olin ostanut ennen levyä Fenderin Presicion-basson ja sitä tapaillessani syntyi ”Farewell To Earthin” intro. Siitä syntyi biisi ja myös toinen bassoriffiin perustuva biisi. Ajattelin, että olisi hauskaa, jos levy alkaisi bassolla ja loppuisi bassoon. Siksi levyllä on kaksi ”Farewell To Earth” -nimistä biisiä, Part 1 ja Part 2. Teemalevy ja sanoitukset alkoivat täten muodostua näiden ympärille. Voin sanoa, että tämän levyn tekeminen oli tähänastisista haasteellisin, mutta omasta mielestämme lopputulos on oikein onnistunut.

Materiaalia ilmeisesti äänitettiin vuodesta 2023 alkaen. Löytyikö kappaleille teema noiden vuosien aikana, vai oliko konsepti valmiina alusta asti?

Konsepti alkoi noiden kahden mainitsemani biisin teon jälkeen kypsyä päässä. Teemalevyä emme olleet vielä tehneet ja nyt oli sen aika. Farewell To Earthin biisit syntyivät nopeasti, mutta äänitykset olivat noina aikoina hitaanpuoleisia. Syynä oli toinen bändini Overpressure, joka äänitti debyyttialbumiaan. Tein siis noina aikoina kahden bändin äänityksiä. Rumpalimme Jussi äänitti kumpaakin bändiä.

Katselin kuvia aikaisemmista julkaisuistanne. Sarjakuvafanina pidän levyjen visuaalisesta ilmeestä, joka tuo mieleeni 1950-luvun scifi-pokkarien kansikuvat. Yhteisenä teemana tuntuu olevan tuo kelta-asuinen sankari. Voisitteko kertoa kansista ja mainitsemastani hahmosta?

Kelta-asuinen sankari Major Tom Avoid tosiaan seikkailee jokaisen albumin kannessa. Minulla oli visio, jossa jokainen kansi on kuin ruutu sarjakuvasta. Tarina etenee kannesta kanteen, vähän kuin Iron Maidenilla, mutta loogisemmin. Heh. Animaattori Jarno Kantelinen on näiden mahtavien kuvitusten ja myös bändin logon takana! Jarno on tuttu jo vanhan bändini Kurituspuolueen kansitaiteesta, joten siltä ajalta mies on tuttu. Tuo vanha scifi-kuvitus on mietitty juttu. Se poikkeaa kovasti nykyajan raskaan rockin / metallin levykansien tyylistä. Ei mitään pääkalloja ja miekkoja. Heh. Seuraavan albumin kansitaiteen idea on jo valmis, mutta siitä ei vielä sen enempää.

Major Tom Avoid? Onko nimessä viittaus David Bowien ”Space Oddityssa” ja ”Ashes To Ashesissa” seikkailleeseen Major Tomiin?

”Space Oddity” on kaikkien aikojen lempikappaleitani. Siitä siis nimileikki.

Seuraavan albumin kansitaiteen idea on siis jo valmis. Mitkä ovat jatkosuunnitelmat? Albumin viimeisen kappaleen ”Farewell To Earth, Part 2” lopussa on minusta musiikillisia vihjeitä tarinan jatkumisesta Rushin ”Cygnus X-1:n” tapaan. Tapaammeko tuon kelta-asuisen kaverin vielä tulevaisuudessa?

Kyllä, tarina jatkuu, siitä voit olla varma. Koska ja missä Major Tom Avoid seikkailee paljastuu sitten tuonnempana.

Lue myös: Levyarvio: Kuusumun profeetta – Atelofobialainen maalaus (2026)

Sitten päästäänkin itse albumin pariin. Hieman irrallisella introlla alkava ”Farewell To Earth, Part 1” muuttuu melko pian hyvin kulkevaksi perinteiseksi melodiseksi hard rockiksi. Kitara jyrää ja urut soivat mukana vakuuttavasti. Esikuvat tuntuvat löytyvän jostain 1980-luvun alkupuolelta, mikä ei häiritse ainakaan minua. Ja koska tässä tyylilajissa laulajan merkitystä ei voi liiaksi korostaa, niin pitää kehaista Petri Kankaan äänijänteitä. Poweria löytyy juuri oikealla tavalla.

”Under The Earthlight” jatkaa samalla tyylillä, joskin jonkin verran tanakampana. Melko yksinkertainen mutta tehokas kitarariffi sopivan metallisesti soitettuna kuljettaa kappaletta tyylikkäästi ja kitarasoolo soi lajityypin perinteiden mukaisesti. Äkkilopetus hieman hätkähdyttää. 

”Ashen Twilight” polveilee mutkikkaammin. Rauhallisempien ja raskaampien osien vuorottelu pitää mielenkiintoa yllä – Operation Majority ei tarjoakaan pelkkää hevijyystöä. Kappaleen aikana kuullaan kosketinsoolo, jossa on varsin selviä vaikutteita sellaisilta mestareilta kuin Jon Lord, Keith Emerson ja Don Airey. Ennen tätä kappaletta en oikeastaan huomannutkaan yhtyeen progevaikutteita, mutta nyt sinne heavyn joukkoon ilmestyi kaipailemiani kiemuroita.

Edellisiä kappaleita rauhallisempana alkava ”I Got Right For My Isolation” tuo tervetullutta vaihtelua levyn tyyliin. Jo edellisessä kappaleessa oli selviä progesävyjä, mutta nyt edetään vielä hieman pidemmälle. Rumpali seuraa alun kitarariffiä varsin maukkaasti. Kappaleen rakenne etenee tyylikkäästi ja lopussa ollaankin varsin raskaissa tunnelmissa. Harmillisesti loppufeidaus vie hieman tehoja.

Perinteisellä älppärillä levypuolisko olisi vaihtunut tässä kohdassa. “Last Survivor” vaikuttaa siltä kuin se olisi tehty tätä ajatellen – se alkaa iskevällä kitarariffillä, josta minulle tulee mielleyhtymä johonkin Dion kappaleeseen. Kiva pikku rokkibiisi kasarihevityylillä.

Rumpali seuraa jälleen hienosti kitarariffiä “Black Snowfallsilla”. Vimmaisen, akustisella kitaralla soitetun riffin eteenpäin piiskaama kappale tuo levylle mielenkiintoista vaihtelua. Rauhallisemman väliosan aikana akustisella kitaralla soitettu soolo on toimiva idea. Vaikkei tämä levy olekaan mitään puuduttavaa sahaamista, tekevät tämänkaltaiset pienet yllätykset levystä kiinnostavampaa kuunneltavaa.

Myös “Andromeda Callsiin” on keksitty tehokas riffi, jota kitara ja urut tahkoavat makoisasti. Jälleen mieleeni hiippailee tunne, että olen kyllä kuullut jotain samankaltaista ennenkin, mutta kun se ”mallikappale” ei tule mieleen, jää vaikutelma mukavasti kutkuttelevaksi. Kokonaisuus toimii ja siitähän löytyy mukavasti koukkujakin. 

“Farewell To Eart, Part 2” on tarinan finaali. Ei ehkä eeppinen finaali, mutta jälleen monipuolisesti polveilevana ja dynamiikkaa hyväksikäyttävänä selvästikin loppukliimaksiksi tarkoitettu. Kappaleen rakenteesta pystyy päättelemään, että perinteinen proge on tuttua yhtyeen jäsenille. Soitinten hävitessä kappaleen lopussa kaukaisuuteen saa vaikutelman, että tarina tulee vielä jatkumaan.

Farewell To Earth on onnistunut kokonaisuus. Omaperäisyydestä ei voi antaa kovin korkeita pisteitä, sillä periaatteessa samanlainen albumi olisi voinut päätyä kauppoihin jo nelisenkymmentä vuotta sitten. Levy on kuitenkin toteutettu hyvin ja rima on pidetty kunnioitettavan korkealla niin materiaalin kuin soitonkin osalta. Kappaleet tuntuvat etenevän levyllä musiikillisesti loogisesti, minkä ansiosta levyllä tuntuu olevan melko selkeä draaman kaari.

Yksi asia levyn toteutuksessa jäi minua kuitenkin harmittamaan, mutta tämä nyt on tällaista vuosikymmenien ajan musiikkia kuunnelleen vanhan ukkelin turhaa kitinää. Kun levystä on haluttu tehdä tehdä teema-albumi, niin minusta vihkosta (tai vaihtoehtoisesti netistä) pitäisi löytyä sanoitukset. Tarina ei välttämättä aukea edes vihkoseen painetusta synopsiksesta, jossa kerrotaan jylisevistä moottoreista, tuhoutuneesta maailmasta ja kaukaisten tähtikuvioiden loisteesta. Tällaiselle perinteisestä hevistä pitävälle Operation Majorityn levy oli joka tapauksessa mukava yllätys. 

Kirjoittaja: HEIKKI HEINO

Rating: 3 out of 5.

Lue myös: Levyarvio: Viima – Väistyy mielen yö (2024)

Tuottaja: Operation Majority
Levy-yhtiö: Omakustanne

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑