My Life in the Bush of Ghosts on Brian Enon ja David Byrnen ensimmäinen yhteinen studioalbumi.
Englantilaisen Brian Enon ja amerikkalaisen David Byrnen tiet olivat kohdanneet ensimmäisen kerran Byrnen yhtyeen Talking Headsin toisella studioalbumilla More Songs About Buildings and Food (1978) jonka Eno tuotti. Hedelmällinen yhteistyö jatkui vuoden 1979 Fear Of Musicilla ja sitä seuranneella jättimenestyksellä Remain In Light (1980). My Life in the Bush of Ghosts äänitettiin Fear Of Musicin ja Remain In Lightin välissä, mutta koska lupien järjestäminen levyllä käytettyihin lukuisiin sampleihin kesti niin kauan se ilmestyi vasta Remain In Lightin jälkeen.
Enon ja Byrnen alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä ikään kuin konseptialbumi hengessä levy joka kuulostaisi yhtenäiseltä vieraan, keksityn, kulttuurin tekemältä. Tarkoitus oli mennä jopa niin pitkälle ettei Byrnen ja Enon henkilöllisyyttä levyn tekijöinä edes paljastettaisi julkaisun myötä. Lopulta ”keksityn kulttuurin” teemasta luovuttiin, mutta jossain mielessä My Life nimenomaan kuulostaa siltä. Kyllähän sen palasista tietyt yhdistyy selkeästi vaikkapa Pohjois-Afrikkaan tai USA:n syvään etelään, mutta fuusio jonka Byrne ja Eno näistä osista rakentaa tuntuu kokonaisuutena niin luontevalta että on varsin helppo heittäytyä mukaan kuvitelmaan jossa kuuntelee jonkin aiemmin vieraan kulttuurin kummallista pop-levyä. Tai vieraan kulttuurin ”psykedeelistä tanssimusiikkia” kuten Byrne on kuvaillut levyä. Eno puolestaan näkee levyn ”psykedeeliseksi visioksi Afrikasta” mikä sekin on varsin osuva tulkinta.
Nigerialaisen Amos Tutuolan saman nimisestä, vuonna 1954 ilmestyneestä kirjasta nimensä napanneen My Life in the Bush of Ghostsin ydinajatus tuntuu olevan ”primitiivisten” ja ”futurististen” soundien ja toisaalta erilasiten etnisten musiikkityylien yhteen törmäyttäminen. Konsepti on siis hieman sama kuin trumpetisti/säveltäjä Jon Hassellin levyissä joiden tyyliä hän kutsui ”neljännen maailman” musiikiksi. Eno ja Hassell tekivät yhdessä jo vuonna 1980 nimeltä levyn Fourth World, Vol. 1: Possible Musics joka ennakoi jossain määrin tyylillisesti My Lifea. Hassellin oli tarkoitus osallistua myös My Lifen tekoon, mutta lopulta hänellä ei ollut varaa lentää äänityksiin Kaliforniaa. Kuultuaan Enon ja Byrnen valmiin levyn Hassell oli raivoissaan ja väitti kaksikon varastaneen hänen tyylinsä. Tämä on kyllä liioittelua sillä vaikka My Life onkin selvää jatkumoa Possible Musicsille on se toisaalta myös hyvin erilainen albumi. My Life on huomattavasti raskaamman ja intensiivisemmän kuuloista musiikki ja rytmit näyttelevät siinä selvästi suurempaa roolia kuin Hassellin keveästi leijailevammassa musiikissa.
Lue myös: Levyarvostelu: David Bowie – Low (1977)
My Life in the Bush of Ghostsin soundi on tuhti ja tumma. Ja äärimmäisen voimakas. Usein suorastaan päällekäyvä. Toisin kuin monissa myöhemmissä samplejen varaan rakennetuissa levyissä My Lifessa ei ole mitään kliinistä tai steriiliä. Se soi villisti ja elinvoimaisesti. Sen hypnoottiset groovet kietovat kuuntelijan sisäänsä, mutta polyrytmit ja satunnaiset terävät efektit pitävät kuulijan samaan aikaan alituisesti varpaillaan. My Life in the Bush of Ghostsin musiikkiin on mahdollista uppoutua passiivisesti tai ihmetellä sen rikasta yksityiskohtaisuutta aktiivisesti.
My Lifen elinomaisuutta selittää osittain tietysti se että varsinaisia samplereita ei ollut vielä olemassa joten kaikki levyn samplet tehtiin yrityksen ja erehdyksen kautta nauhalta toiselle äänittämällä. Mitään ei pystytty hieromaan täydellisyyteen asti tietokoneilla kuten vain joitakin vuosia myöhemmin oli mahdollista. Tämä toi mukanaan inhimillistä rosoisuutta ja epätarkkuutta joka on levylle pelkästään eduksi.
Levyllä ei kuulla lainkaan tavanomaista pop-laulua vaan Eno ja Byrne nostaa äärimmäisen tehokkaasti eri lähteistä samplatut äänet päävokalisteiksi. Valokeilaannostetaan mm. afrikkalaisia radiojuontajia, libanonilaisia laulajia, manaajia ja maanisia saarnaajia joiden puheet ja laulu saavat kiinnostavaa jännitettä kun ne asetetaan aivan uudenlaiseen kontekstiin Enon ja Byrnen musiikin sekaan.
Löydettyjen ihmäänien ohella myös Enon ja Byrnen originaali-instrumentaatio oli poikkeuksellinen sillä he ja levyn muut muusikot soittivat usein pahvilaatikoita, tinapurkkeja ja ties mitä studiossa sattuikaan lojumaan käden ulottuvilla. Käsin soitettujen perkussioiden ja rumpujen lisäksi apuna on ollut myös varhaisia rumpukoneita sekä nauhaluuppeja. Kaiken kaikkiaan rytmiraidat joita Eno ja Byrne muusikkoineen ovat levylle taikoneet ovat todella messevää kuultavaa eivätkä ne vielä vuosikymmeniä myöhemminkään tunnu lainkaan vanhentuneilta.
”Regiment” on levyn kiehtovin kappale. Siinä kilisevän ja kolisevan perkussioraidan päälle ladotaan eri rytmejä, dramaattiselta kuulostavaa valittavaa libanolaista naislaulua, Michael Jonesin paksu funkahtava bassokitara-raita sekä Robert Frippin Frippertronics-kitarointia sekä Enon syntetisaattori-soolo. Myös Talking Headsin rumpali Chris Frantz soittaa kappaleessa. Neliminuuttinen ”Regiment” suorastaan pursuilee ideoita. Se on todellinen kulttuurien sulautusuuni ja niiden yhdistelmä on kerrassaan maaginen. Harmillisesti fade-out -lopetus tuntuu hieman laiskalta ratkaisulta.
Lue myös: Levyarvostelu: Brian Eno – Another Green World (1975)
Regimentin ohella levyn A-puolen kappaleista myös ”America Is Waiting”, ”Mea Culpa” ja ”This Jezebel Spirit” ovat kaikki mestarillista työtä. Loppu levystä ei onnistu aivan vetämään vertoja A-puolen ihmeille. B-puolen alunperin aloittanut kappale ”Qu’ran” jätettiin pois jo vuonna 1981 julkaistulla toisella painoksella sillä Englannin Islamic Sharia Council nosti siinä lainatuista Koraanin säkeistä äläkän. ”Qu’ran” korvattiin ”Very, Very Hungrylla” joka oli ollut alunperin ”This Jezebel Spirit” sinkun b-puoli. ”Qu’rania” ei ole kuultu sittemminkään levyn uusintajulkaisuilla, ei edes vuoden 2006 laajennetulla CD-painoksella.
B-puolen materiaali ei välttämättä ole merkittävästi heikompaa kuin ensimmäisen puoliskon vaan kuulija hieman turtuu polyrytmien intensiiviseen nakutukseen ja yleisesti päälle käyvään tunnelmaan ja alkaa kaivata hieman lisää vaihtelua. Levyä olisi voinut hyötyä lisäinstrumentaatiosta. Olisi ollut kiva kuulla mitä olisi syntynyt jos Robert Frippin ”Regiment”-cameon ohella kappaleissa olisi kuultu enemmänkin kokeellista kitarointia vaikka Fred Frithiltä tai Adrian Belewiltä jotka molemmat olivat aiemmin työskennelleet Enon projekteissa ja jälkimmäinen myös Byrnen Talking Headsissa. Osa kappaleista olisi toisaalta kaivannut tuotantoonsa hieman enemmän tilaa ja seesteisyyttä. Nyt soundi kautta albumin on hieman liian täysi ja suorastaan maaninen. Onneksi B-puolen hieman kevyempi ”The Carrier” tuo edes aavistuksen kontrastia tummaan kokonaisuuteen.
Ilmestyessään My Life in the Bush of Ghosts varsin ristiriitaisen vastaanoton eikä se ollut mikään suuri hitti. Eikä ihme sillä loppujen lopuksi My Life in the Bush of Ghosts on varsin avantgardistinen levytys vaikka sen aikanaan mullistavasta teknologiasta on sittemmin tullut arkipäivää. Levyn arvostus kasvoikin nopeasti ja se vaikutti lukuisiin merkittäviin artisteihin Massive Attackista Mobyyn ja vaikka osa levyn ratkaisuista on arkipäiväistynyt (esim. ”Regimentin” lähi-itämainen ”valittava naisääni” on nykyään varsinainen elokuvamuusikin klisee) sykähdyttää sen maaninen rytmisyys ja nokkela äänien manipulointi yhä.
Vuonna 2008 Eno ja Byrne palasivat levyttämään yhdessä levyn Everything That Happens Will Happen Today myötä, mutta sen gospel-artrock oli aivan toista maata kuin My Life In The Bush of Ghosts kuten tietenkin soveliasta alituiseen tyylejään vaihtaville herroille sopii.
Parhaat biisit: ”America Is Waiting”, ”Mea Culpa”, ”Regiment”, ”This Jezebel Spirit”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- ”America Is Waiting” 3:36
- ”Mea Culpa” 3:35
- ”Regiment” 3:56
- ”Help Me Somebody” 4:18
- ”The Jezebel Spirit” 4:55
- ”Qu’ran” 3:46
- ”Moonlight in Glory” 4:19
- ”The Carrier” 3:30
- ”A Secret Life” 2:20
- ”Come with Us” 2:38
- ”Mountain of Needles” 2:35
Muusikot
David Byrne ja Brian Eno: kitarat, bassokitarat, syntetisaattorit, rummut, perkussiot, löydetyt esineet John Cooksey: rummut (”Help Me Somebody” ja ”Qu’ran”) Chris Frantz: rummut (”Regiment”) Robert Fripp: Frippertronics (”Regiment”) Michael ”Busta Cherry” Jones: bassokitara (”Regiment”) Dennis Keeley: bodhrán (”Mea Culpa”) Bill Laswell: bassokitara ”America Is Waiting” Mingo Lewis: batá, kepit (”The Jezebel Spirit” ja ”The Carrier”) Prairie Prince: tölkki, bassorumpu (”The Jezebel Spirit” and ”The Carrier”) José Rossy: congat, agong-gong (”Moonlight in Glory”) Steve Scales: congat, metallit (”Help Me Somebody”) David Van Tieghem: rummut, perkussiot (romumetalli, löydetyt esineet) ”America Is Waiting” and ”Regiment” Tim Wright: click basso (”America Is Waiting”)
Tuottaja: Brian Eno, David Byrne
Levy-yhtiö: Sire / E.G.
Pienemmät Purot 
Vastaa