Allekirjoittaneen valinnat vuoden 2020 parhaiksi levyiksi sijoituksilla 1-10.
- Valentin & Théo Ceccaldi: Constantine (FR) *****
- Darrifourcq Hermia Ceccaldi: Kaiju Eats Cheeseburgers (FR) ****½
- Le Grand Sbam: Furvent (FR) ****½
- JG Thirwell & Simon Steensland : Oscillospira (US/SE) ****½
- Aksak Maboul: Figures (BE) ****
- Fiona Apple: Fetch The Bolt Cutters (US) ****
- Harri Kuusijärvi Koutus: Mirage (FI) ****
- Markus Reuter featuring Fabio Trentini and Asaf Sirkis : Truce (DE) ****
- Sonata Islands Kommandoh: Quasar Burning Bright (IT) ****
- Raoul Björkenheim: Solar Winds (FI/IT) ****
Katso vuoden 2020 parhaat levyt sijoilla 11-25 täältä
1. Valentin & Théo Ceccaldi: Constantine
Veljekset Théo (viulu) ja Valentin (sello, bassokitara) Ceccaldi ovat olleet kovassa nousussa eurooppalaisessa avantgarde-jazz -skenessä jo useamman vuoden ajan. Yleensä levyt joilla veljekset soittavat (yhdessä tai erikseen) sisältävät intensiivistä instrumentaalimusiikkia joka liikkuu jossain jazzin ja taidemusiikin välissä ja lopputulos on usein jotain määrittelemätöntä. Ceccaldi-veljeksien projekteista tunnetuin yksittäinen lienee rumpali Sylvain Darrifourcqin johtama avantproge-trio In Love With joka on konsertoinut Suomessakin muutamaan otteeseen.
Veljesten uusin yhteinen levy Constantine jatkaa heidän linjatonta linjattomuuttaan siinä mielessä että sitä on todellakin lähes mahdotonta ujuttaa minkään tietyn genren alle. Intensiteetistä on kuitenkin hieman tingitty sillä tällä kertaa ote on ainakin hetkittäin huomattavasti rennompi. Musiikissa on mukana jopa häivähdys pop-sävyjä sen monien eri vaikutteiden seassa…
*****
2. Darrifourcq Hermia Ceccaldi: Kaiju Eats Cheeseburgers
Kaiju Eats Cheeseburgers on ranskalais-belgialaisen trio Darrifourcq Hermia Ceccaldin toinen studioalbumi.
Trio koostuu kahdesta ranskalaisesta muusikosta rumpali Sylvain Darrifourcqista ja sellisti Valentin Ceccaldista sekä belgialaisesta saksofonista Manuel Hermiasta. Darrifourcq ja Ceccaldi ovat molemmat mukana monissa eri projekteissa joista tunnetuin lienee Darrifourcqin johtama avantproge-trio In Love With jossa he soittavat yhdessä Valetinin veljen Théon kanssa. Tenorisaksofonia soittava Hermia on itselleni tuntemattomampi hahmo, mutta nopean nettihaun perusteella hänelläkin näyttää riittävän lukuisia eri projekteja etenkin avantgarde-jazzin puolella.
Kaiju Eats Cheeseburgersin musiikki on välillä hiipivän uhkaavaa jumittaen pitkiäkin aikoja samoissa kuvioissa jännitettä pikkuhiljaa nostaen ja sitten räjäyttäen koko homman orgastiseen virtuoosimaiseen ja räväkkään yhteissoittoon. Erityisesti Darrifourcqin rumpalointi pitkin levyä on todella häikäisevää kuultavaa, mutta huikeita suorituksia kuullaan koko triolta…
****½
3. Le Grand Sbam: Furvent
Furvent on ranskalaisen Le Grand Sbamin toinen kokopitkä studioalbumi.
Le Grand Sbamin takana on avantproge-yhtye PoiL:ista tuttu trio Antoine Arnera (koskettimet) Boris Cassone (bassokitara) ja Guilhem Meier (rummut). Ensimmäisellä levyllään vuonna 2019 Vaisseu Monde tuota trioa laajennettiin kahdella vokalistilla Jessica Martin Marescolla ja Marie Nachurylla sekä vibrafonisti Mélissa Acchiardilla. Furventilla kokoonpano laajenee entisestään sillä Acchiard on korvattu marimbaa ja muita perkussioita soittavalla Grégoire Ternoisilla ja lisäksi porukkaan on liittynyt cimbalomia soittava Mihaï Trestian sekä koskettimia soittava Anne Quillier. Kasassa on siis varsin erikoinen kokoonpano, mutta erikoista on Le Grand Sbamin musiikkikin.
Furventin musiikki on helpointa yhdistää progressiivisen rockin ultra-kompleksiseen (ja välillä akateemiseen) avantprogen haaraan, mutta jopa enemmmän kuin debyytillään Le Grand Sbam antaa samaan aikaan vaikutelman siitä että he ovat nimenomaan modernia taidemusiikkia esittävä ryhmä. Ikään kuin jylisevällä rumpusetillä ja bassokitaralla turbo-buustattu Steve Reich Ensemble.
Yhtyeen huolellisesti sävelletyssä musiikissa taiteillaan jossain minimalismin ja maximalismin ääriäpäiden välissä. Äärimmäisen monimutkaiset vokaalisovitukset ovat keskeisessä roolissa. Ne perustuvat usein pelkkien äänteiden tai tavujen hokemiin jotka pikku hiljaa muutttuvat ja kehittyvät. Ihmisäänen käyttö Furventilla on todella ainutlaatuista. Itse en ainakaan ole kuullut oikein mitään vastaavaa muualla ja niiden kuvaileminen onkin hyvin vaikeaa.
Etenkin rytmisesti Furventin musiikki on suorastaan päähuimaavan monimutkaista ja rytmitykset tuntuvatkin elävän ja muuttuvan jatkuvasti. Meier soittaa rumpusettiään usein hyvin orkestraalisen perkussiivisesti, mutta toisaalta hyvinkin massiivisella soundilla. Myös kosketinsoittaja Arnera soittaa virtuoosimaisesti mikä tulee erityisen hyvin esiin etenkin levyn toisessa kappaleessa ”Nephèsh” jossa instrumentaatio kutistetaan hänen flyygelinsä ja sen vyöryvien juoksutuksien ympärillä poukkoilevien vokaalien varaan. Kaiken kompleksisuuden ohella musiikissa on kuitenkin jatkuvasti riehakkaan leikkisiä ote eikä se kaikesta akateemisesta tietoudesta joita ryhmän muusikot (kaikki yhtyeen jäsenet ovat käsittääkseni klassisesti koulutettuja) levyllä hyödyntävät ole missään vaiheessa kuivakkaa tai tylsää.
Viisi minuuttista ”Nephèshia” ympäröi levyn aloittava 18 minuuttinen eepos ”La Trace” ja heti sen perään kuultava lähes 30 minuuttinen ja kahdeksan osainen suite ”Yi Yin”. Kaiken monimutkaisen ja todella kummallisen musiikin jälkeen Furvent päättyy vaudikkaaseen ja suorastaan tansittavan oloiseeen chansoniin ”Choon chooniin” joka lauletaan muulle levylle poikkeuksellisesti selvällä ranskankielellä. ”Choon choon” on aivan toista maata kuin levyn muu materiaali. Hauska biisi joka toimii erinomaisesti ikäänkuin hyväntuulisena loppukevennyksenä. Toki tämäkin biisi soitetaan sellaisella intensiteetillä että monen muun levyn kohdalla ei todellakaan voitaisi puhua tunnelman keventymisestä!
Selkein ja oikeastaan ainoa valittamisen aihe mitä Furventista keksin on se että 59 minuuttia näin monimutkaista ja päällekäyvää musiikkia on aika kova pala purtavaksi. Le Grand Sbamin ensimmäinen levy Vaisseu Monde oli 37 minuuttisena huomattavasti fiksummin mitoitettu. Toisaalta uskon että Furventissa sitten riittääkin ammennettavaa vuosiksi ellei koko loppuelämäkseni. Pidän hyvin todennäköisenä että arvostukseni levyä kohtaan tulee tulevaisuudessa vain kasvamaan kun sen musiikki ui entistä syvemmälle kovan kalloni sisään.
Le Grand Sbam jatkaa Furventilla musiikin rajojen venyttämistä. Äärimmäisen haastava ja kiehtova Furvent saattaa hyvinkin olla monimutkaisinta ”rock”-musiikkia jota olen koskaan kuullut.
Parhaat biisit: ”La Trace”, ”Nephésh”
****½
4. JG Thirwell & Simon Steensland : Oscillospira
Oscillospira on JG Thirwellin ja Simon Steenslandin ensimmäinen yhteinen levy.
Thirwell ja Steensland tapasivat vuonna 2017 Tukholmassa The Great Learning Orchestra järjestämän työpajan yhteydessä. The Great Learning Orchestra on kokeellinen orkesteri jonka tavoite on tuoda eri tyylilajien tai taitotasoiltaan vaihtelevia muusikoita yhteen. Thirwellin ja Steenslandin kohdalla tämä oli hedelmällistä. He paitsi tulivat hyvin toimeen ihmisinä, mutta he myös huomasivat että heillä oli erilaisista taustoistaan huolimatta myös paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita musiikin saralla. Etenkin heitä yhdisti rakkaus progressiiivisen rockin haastavimpia äärilaitoja kohtaan. Työpajan jälkeen Steensland teki cover-version yhdestä Thirwellin The Great Learning Orchestralle säveltämäsä kappaleesta. Steensland lähetti versionsa Thirwellille ihmetellen että mihin ihmeeseen kappaletta voisi käyttää. Thirwell innostui Steenslandin versiosta ja ehdotti että he tekisivät yhdessä kokonaisen albumin…
****½
5. Aksak Maboul: Figures
Figures on vuonna 1977 perustetun belgialaisen Aksak Maboulin neljäs studioalbumi.
Aksak Maboul on yhtye jonka kaikki neljä albumia ovat keskenään varsin erilaisia. Yhtyeen debyytti Onze danses pour combattre la migraine (1977) oli kummallinen ja absurdi levy täynnä lyhyitä leikkisiä kappaleita. Kyseinen albumi oli vielä hieman epätasainen ja turhauttava kokonaisuutena, mutta seuraavalla levyllään Aksak Maboul räjäytti pankin. Vuoden 1980 Un peu de l’âme des banditsilla mukaan liittyi Henry Cow’n entiset jäsenet kitaristi Fred Frith ja rumpali Chris Cutler. Lopputuloksena oli erittäin omaperäistä ja monimutkaista musiikkia sisältävä levy joka on yksi avant-progen kirkkaimmista helmistä.
Bandits jäi kuitenkin vuosikymmenien ajaksi Aksak Maboulin viimeiseksi albumiksi. Figures onkin ensimmäinen albumillinen kokonaan uutta Aksak Maboul -musiikkia melkein neljään kymmeneen vuoteen ja ei niin yllättäen Hollanderille oli patoutunut vuosien mittaan kappeleaihioita suurehko määrä sillä Figures on tupla-albumi. Kahdelle CD:lle jaetulla levyllä on mittaa 75 minuuttia…
****
6. Fiona Apple: Fetch The Bolt Cutters
Fetch The Bolt Cutters on amerikkalaisen Fiona Applen viides studioalbumi.
Klassisen pianistin koulutuksen saanut amerikkalainen Fiona Apple teki läpimurtonsa vuonna 1996 debyyttialbumillaan Tidal joka myi pelkästään kotimaassan lähes kolme miljoonaa kappaletta.
Apple ei kuitenkaan ole koskaan alistunut musiikkiteollisuuden pelleksi tanssimaan perse vilkkuen rumpukoneiden tahtiin ja ääni autotunella virheettömäksi robotisoituna vaan hän on tehnyt juuri mitä itse tahtoo ja hänen musiikkinsa on aina pitkälti asemoitunut popin sinne kokeellisempaan laitaan. Fiona Apple ansaitsee tulla mainituksi samaan hengen vetoon näiden kunnianhimoista pop-musiikkia tekevien naisten kanssa: Tori Amos, Joanna Newsom, Susanna Sundfor, St. Vincent, Björk ja tietenkin Kate Bush. Ja kuten edellä mainitut artistit Apple todistaa että myös valtavirtaan on mahdolllista ujuttaa silloin tällöin myös taiteellisesti kunnianhimoista musiikkia.
Fiona Applen uusin levynsä Fetch The Bolt Cutters on hänen ensimmäinen kahdeksaan vuoteen ja on hänen kokeellisin toistaiseksi. Levy on tehty suht alkeellisella laitteistolla hänen kotistudiossaan. Tietokonevalmistaja Applen laitteiden mukana ilmaiseksi tuleva simppeli, lähinnä tavallisille kuluttajille suunnattu, Garageband-ohjelma oli keskeinen työkalu albumia äänittäessä. Apple soittaa suurimman osan instrumenteista itse, mutta muutamia avustavia muusikoitakin on ollut mukana.
Fetch The Bolt Cuttersin kappaleet ovat syntyneet varsin spontaanisti ja perustuvat vahvasti rytmeihin, mutta sisältäen silti siellä täällä herkullisia pop-koukkuja. Jollain kummallisella tavalla pidän Fetch The Bolt Cuttersia Peter Gabrielin kolmannen albumin (1980) henkisenä sisarena. Molemmat tasapainoilevat saman kaltaisesti popin ja taiteen välimaastossa rakentuen molemmat vahvasti vieläpä nimenomaan rytmiraitojen varaan. Siinä missä Gabriel on perfektionisti on Applen ote kuitenkin huomattavasti rennompi ja hän on ollut valmis jättämään levylle ”virheitä”. Nämä virheet tai sattumukset, kuten hänen koiriensa haukunta kesken äänityssessioiden, on punottu oleelliseksi osaksi kappaleiden kokeellista äänimaisemaa.
Fetch The Bolt Cutters onnistuu yhtä aikaa sekä rikkomaan pop-kaavoja ja syleilemään niitä koukuttavien kertosäkeiden muodossa. Fetch The Bolt Cutters on ihastuttavan vapaata ja kekseliästä musiikkia. Se on myös ehdottomasti yksi viime vuosien parhaista ”pop”-levyistä.
Parhaat biisit: ”Shameika”, ”Cosmonauts”
****
Vuoden 2018 parhaat levyt löydät täältä
7. Harri Kuusijärvi Koutus: Mirage
Mirage on Harri Kuusijärvi Koutus -yhtyeen kolmas studioalbumi.
Harmonikka on instrumentti joka herättää kauhua suuressa osassa rock-faneja. Ja jopa yleensä avomielisissä progressiivisen musiikin ystävissä. Harmonikka eli hanuri vie ajatukset helposti jonnekin tanssilavojen ja väsyneiden suomalais-tangojen suuntaan, mutta kuten millä tahansa instrumentilla on tietenkin myös harmonikalla mahdollista tehdä hienoa ja kunnianhimoista musiikkia. Kunhan instrumenttia soittaa taitava ja visionäärinen muusikko.
Suomessa pioneerityötä progressiivisen musiikin parissa harmonikalla on tehnyt Kimmo Pohjonen ja nyt viime vuosina seuraan on liittyny vaikuttavasti 34 vuotias Harri Kuusijärvi.
Harmonikansoittaja-säveltäjä Kuusijärvi perusti Koutus -yhtyeensä vuonna 2014. Yhtyeen kokoonpano on vuosien mittaan hieman elänyt. Miragelle tultaessa kokoonpanoksi on muodostunut Kuusijärven oman elektronisesti efektoidun harmonikan lisäksi Veikki Virkajärven sähkökitara, Mikael Myrskogin syntetisaattorit ja Jesse Ojajärven rummut…
****
8. Markus Reuter featuring Fabio Trentini and Asaf Sirkis : Truce
Laajennettuun King Crimson -perheeseen kuuluva saksalainen Touch-kitaristi Markus Reuter (mm. Stick Men, Tuner) on taitava ja tuottelias muusikko joka on kotonaan niin formaalisesti sävelletyn kuin improvisoidunkin musiikin parissa. Truce on hänen uusin levynsä joka on kertaa tehty kitara-, basso- ja rummut voimatrio-kokoonpanolla.
Trucen on kokonaisuudessaan improvisoitua instrumentaalimusiikkia ja siinä mielessä jossain määrin jatkoa vuoden 2017 The Stone House ja Lighthouse -levyille. Tosin siinä missä nuo levyt olivat suht ilmavia ja muistuttivat jossain määrin ECM-jazzia on Trucen sointi huomattavasti raskaampaa kaliiberia…
****
9. Sonata Islands Kommandoh: Quasar Burning Bright
Quasar Burning Brightly on vuonna 1998 perustetun italialaisen Sonata Islands Kommandohin tuorein studioalbumi.
Klassisesti koulutetun huilisti/säveltäjä Emilio Galanten johtama Sonata Islands Kommandoh (toimii välillä myös lyhyemmällä nimellä Sonata Islands) on erikoinen yhtye. Sonata Islands Kommandoh on oman musiikkinsa ohella julkaissut mm. jazz-tulkintoja Gustav Mahlerin sävellyksistä, tehnyt Rock In Opposition -cover-levyn jolla he versioivat esimerkiksi. Fred Frithin ja Univers Zeron kaltaisten avantproge-artistien musiikkia ja edellisellä levyllään Zeuhl Jazz (2018) yhtye teki musiikkia ranskalaisen zeuhl-jättiläisen Magman tyylillä….
****
Vuoden 2019 parhaat levyt löydät täältä
10. Raoul Björkenheim: Solar Winds
Kitaristi Raoul Björkenheim on syntynyt Amerikassa, mutta muutti teininä suomalaissyntyisen äitinsä kanssa Suomeen teini-ikäisenä. Hän aloitti muusikon uransa maineikkaan avantgarde-jazz -rumpali Edward Vesalan yhtyeessä kunnes perusti oman rockia ja jazzia omaperäisellä tavalla törmäyttäneen kokoonpanonsa Krakataun.
Björkheim asui pitkään USA:ssa, mutta hän on palannut joitakin vuosia sitten takaisin Suomeen ja hänet bongaa nykyisin usein mm. Juttutuvan jazz-keikoilta. Joko lavalta soittamassa tai sitten ihan vaan yleisön joukosta innostuneena musiikin tahtiin päätään nyökyttelemässä.
Kosmopoliittisuus ei ole kuitenkaan tyystin kadonnut Björkenheimista vaan hänen tuorein levynsä Solar Winds on tehty kokonaan italialaisten muusikoiden kera. Levy äänitettiin kahdessa päivässä Milanossa 2019 huhtikuussa. Kvartettikokoonpanossa Björkenheimin rinnalla soittaa viulisti Emanuele Parrini, kontrabasisti Silvia Bolognesi ja rumpali Tiziano Tononi. Soundi on siis akustinen Björkenheimin sähkökitaraa lukuunottamatta.
Solar Winds on tribuutti Björkenheimin suuresti ihailemalle saksofonisti John Coltranelle. Levyn seitsemässä kappaleesta kaksi ”Solar Winds” ja ”Volition” ovat Björkenheimin sävellyksiä ja loput biiseistä ovat tulkintoja Coltranen musiikista. Valitut Coltranen kappaleet ovat peräisin hänen vaativalta ”kosmiselta” myöhäiskaudeltaan ja tulevat mm. sellaisilta levyiltä kuin Transition (1970), Infinity (1972), Interstellar Space (1974). Myös Björkenheimin omat sävellykset, pyrkivät ja mielestäni myös onnistuvat, kuvastamaan Coltranen villin rauhatonta ja samaan aikaan henkistä ja virtuoosimaista tapaa tehdä musiikkia.
Hieman paradoksaalisesti samaan aikaan notkeasti että kolisevasti soiva aloitusraita ”Joy” (alunperin julkaistu Coltranen levyltä Infinity) on suosikkini levyn kappaleista. Emanuele Parrinin kipakasti soiva viulu antaa enemmän kuin riittävästi vastusta Björkenheimin kitarasooloilulle. Molempien villit soolot ovat todella herkullista kuultavaa, mutta mikä parasta bändi soittaa koko ajan aktiivisesti taustalla mukana eikä jää polkemaan staattisesti paikallaan kuten joskus jazzissa käy. Todella upea meininki!
Kautta levyn Björkenheimin tulkinnat Coltranen kappaleista enemmänkin peilaavat niiden tunnelmaa kuin toistavat niitä orjallisesti. Solar Windsin tulkinnat tavoittavat upeasti Coltranen intensiteetin ja suorastaan raivokkaan energisen henkisyyden.
Parhaat biisit: ”Joy”, ”Solar Winds”, ”Saturn”
****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Muut Vuosi vuodelta -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti