Kaiju Eats Cheeseburgers on ranskalais-belgialaisen trio Darrifourcq Hermia Ceccaldin toinen studioalbumi.
Trio koostuu kahdesta ranskalaisesta muusikosta rumpali Sylvain Darrifourcqista ja sellisti Valentin Ceccaldista sekä belgialaisesta saksofonisti Manuel Hermiasta. Darrifourcq ja Ceccaldi ovat molemmat mukana monissa eri projekteissa joista tunnetuin lienee Darrifourcqin johtama avantproge-trio In Love With jossa he soittavat yhdessä Valentinin veljen Théon kanssa. Ceccaldi julkaisi tänä vuonna myös yhdessä viulisti-veljensä Théon kanssa upean, monia eri musiikkityylejä sekoittelevan, levyn Constantinen sekä levyllisen improvisoitua soolosellomusiikkia (Ossos). Tenorisaksofonia soittava Hermia on itselleni tuntemattomampi hahmo, mutta nopean nettihaun perusteella hänelläkin näyttää riittävän lukuisia eri projekteja etenkin avantgarde-jazzin puolella.
Darrifourcq Hermia Ceccaldin vuoden 2016 debyytti God At The Casino oli jo lupauksia herättävä, mutta kokonaisuutena jotenkin muodoton. Kaiju Eats Cheeseburgers vie kolmikon musiikin aivan uudelle tasolle.
Hieman yllättäen Kaiju Eats Cheeseburgers muistuttaa ehkä jopa enemmän Darrifourcqin ja Ceccaldin toista yhtyettä In Love Withia kuin trion omaa edellistä albumia. Yllättäen siksi että siinä missä modernia taidemusiikkia ja avantgarde-jazzia yhdistelevän In Love Within musiikki on kokonaan Darrifourcqin säveltämää on hänellä sävellysmielessä Kaijulla vain pieni rooli. Darrifourcq on säveltänyt levyn kappaleista vain yhden. Kolme kappaleista on Ceccaldin käsialaa ja yksi saksofonisti Hermian. Keskeisin ero In Love Within ja tämän trion välillä on instrumentaatio. In Love Withissa pääsolistinen instrumentti on Théo Ceccaldin viulu joka Darrifourcq Hermia Ceccald-triossa korvaantuu Hermian tenorisaksofonilla. Hieman eroa tulee myös siitä että siinä missä In Love With on hyvin tarkasti notatoitua musiikkia on Kaiju Eats Cheeseburgersin ote hieman rennompi ja antaa enemmän tilaa improvisoinnille. Mistään freejazzista ei kuitenkaan ole kyse vaan myös Kaijun musiikki on pääosin varsin hallittua ja sävelletyn oloista. Toki tämän tason mestarimuusikoista on välillä vaikea tietää mihin he improvisoidessaan todella pystyvät, mutta uskoisin että suurin osa musiikista on varsin tarkkaan ennalta suunniteltua. Tästä antaa toki vihjettä jo yksittäiset sävellyskrediititkin. Yleensä kun vahvasti improvisointiin nojaavat kappaleet kreditoidaan yhteisesti koko ryhmälle.
Kaiju Eats Cheeseburgersin musiikki on välillä hiipivän uhkaavaa jumittaen pitkiäkin aikoja samoissa kuvioissa jännitettä pikkuhiljaa nostaen ja sitten räjäyttäen koko homman orgastiseen virtuoosimaiseen ja räväkkään yhteissoittoon. Erityisesti Darrifourcqin rumpalointi pitkin levyä on todella häikäisevää kuultavaa, mutta huikeita suorituksia kuullaan koko triolta.
Levy alkaa Ceccaldin säveltämällä kymmenen minuuttisella nimikappaleella ”Kaiju Eats The Cheeseburger” joka ei nimestään (kaiju tarkoittaa japanilaisia jättihirviöelokuvia. Godzilla lienee kuuluisin kaiju.) huolimatta ole mikään huumoripläjäys vaan varsin painostava sävellys. Ceccaldin sello iskee oppressiivisia hitaita kuvioita pöytään, Hermionin saksofoni sinkoilee sinne tänne villisti ja Darrifourcq kolistelee hämähäkkimäisesti pitkin rumpusettiään. Neljän minuutin jälkeen tunnelma rauhoittuu minimalistiseksi. Ceccaldi näppäilee verkkaisesti selloaan, Hermia puhaltelee torveensa aavemaisesti ja Darrifourcq generoi symbaaleistaan kummallista metallista sirinää. Sitten tunnelma muuttuu kun Ceccaldi alkaa soittamaan lähes leikkisän kuuloista walking-bass -kuviota sellollaan, Hermionin sooloilessa vauhdikkaasti mutta aiempaa pehmeämmin Darrifourcqin potkiessa koko hommaa eteenpäin todella upealla ja dynaamisella rumpaloinnillaan. Sitten homma räjähtää taas kaaottisemmaksi varioiden alkuosan tunnelmia. ”Kaiju Eats The Cheeseburger” on ihastuttavan paradoksaalinen yhdistelmä kaaosta ja äärimmäisen tiukkaa kontrollia. Kappale ei jätä pienintäkään epäilystä siitä etteikö koko kolmikko olisi todellisia mestarimuusikoita.
Myös seuraava kappale, rytmikkäästi nimetty, ”Ma-rie Anto-nette”, on Ceccaldin sävellys. Kappale alkaa aavemaisella rahinalla ja suhinalla joka syntyy ilmeisesti yhdistelmästä sellon jouhet hieromassa kieliä ja Darrifourcqin symbaaleja vasten pyörittelevistä rumpukepeistä. Tempo ja volyymi kasvaa hienovaraisesti ja Hermian singauttelee vuoroin nopeita atonaalisia saksofoni-kuvioita kaiken päälle ja vuoroin hitaampia melodisia teemoja. Viiden minuutin kohdilla jännitys puretaan ja helvetti päästetään irti koko trion alkaessa soittamaan todella väkivaltaisesti ja kulmikkaasti. Ceccaldi hakkaa sellostaan irti massiivisia demonisen kuuloisia riffejä. Hermian sooloilee villisti tenorisaksofonillaan ja Darrifourcq rumpaloi todella väkevän intensiivisellä otteella. Hänen soitossaan on aivan mahtavaa vimmaista määrätietoisuutta joka samalla kuitenkin yhdistyy avoimeen spontaanisuuteen. Seitsemän minuuttinen ”Ma-rie Anto-nette” on energisen avantgarde-jazzin ehdotonta eliittiä.
Hermionin sävellys ”Disruption” on hitaasti ja pidätellysti suriseva kappale joka hylkää kaikin tavoin perinteisen melodisuuden tai kaavamaiset rakenteet ja kuulostaa lähinnä joltain erittäin kokeelliselta modernilta taidemusiikilta. Kiehtovaa kuultavaa, mutta 12 minuuttisena kappale on kaikessa hillityssä minimalistisuudessan aavistuksen ylipitkä.
Ceccaldin kolmas sävellys ”Bye Bye Charbon” herättelee kuulijaa onnistuneesti vähäeleisen ”Disruptionin” jälkeen ja on todella herkullisesti nykivän grooven varassa etenevä kappale jossa Hermia pääsee skronkkaamaan saksofonillaan oikein kunnolla. Ceccaldi rämistelee tulisesti selloaan pääosin rytmisesti pizzicatona näppäillen, mutta vihlaisten välillä myös jousella muutamia todella väkivaltaisia soundeja. Darrifourcqin katkonaisesti pärisevät rummut ovat jälleen hämmästyttävää kuultavaa.
Levyn päättävä ”Collapse In Sportswear” on Darrifourcqin sävellys ja edustaa jälleen levyn minimalistisempaa moderniin taidemusiikkiin kallellaan olevaa laitaa.
Kaiju Eats Cheeseburgers tarjoilee tasapainoisesti valoa ja varjoja. Muutamassa levyn seesteisimmässä hetkessä on lievää tyhjäkäyntiä, mutta pääosin musiikki on todella jännittävää ja kiehtovaa kuultavaa. Kaiju Eats Cheeseburgers nostaa Darrifourcq Hermia Ceccald -trion yhdeksi modernin avantgarde-jazzin kiinnostavimmaksi bändiksi.
Parhaat biisit: ”Kaiju Eats Cheeseburgers”, ”Ma-rie Anto-nette”, ”Bye Bye Charbon”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- Kaiju Eats Cheeseburgers 10:23
- Ma-rie Antoi-nette 07:47
- Disruption 12:51
- Bye Bye Charbon 05:10
- Collapse in Sportswear 05:48
Yhtye:
Valentin Ceccaldi: sello Sylvain Darrifourcq: rummut Manuel Hermia: tenorisaksofoni
Tuottaja: Darrifourcq, Ceccaldi, Hermia
Levy-yhtiö: Hector / Full Rhizome
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti