Figures on vuonna 1977 perustetun belgialaisen Aksak Maboulin neljäs studioalbumi.
Aksak Maboul on yhtye jonka kaikki neljä albumia ovat keskenään varsin erilaisia. Yhtyeen debyytti Onze danses pour combattre la migraine (1977) oli kummallinen ja absurdi levy täynnä lyhyitä leikkisiä kappaleita. Kyseinen albumi oli vielä hieman epätasainen ja turhauttava kokonaisuutena, mutta seuraavalla levyllään Aksak Maboul räjäytti pankin. Vuoden 1980 Un peu de l’âme des banditsilla mukaan liittyi Henry Cow’n entiset jäsenet kitaristi Fred Frith ja rumpali Chris Cutler. Lopputuloksena oli erittäin omaperäistä ja monimutkaista musiikkia sisältävä levy joka on yksi avant-progen kirkkaimmista helmistä.
Bandits jäi kuitenkin pitkäksi aikaa Aksak Maboulin viimeiseksi albumiksi. Yhtyeen pääkiho multinstrumentalisti Marc Hollander ryhtyi kiertämään belgialaisen new wave -bändi The Honeymoon Killersin kanssa ja levytti pop-kappaleita edellä mainitun yhtyeen vokalistin Véronique Vincentin (Hollanederista ja Vincentistä tuli aviopari myöhemmin) kanssa. Kappaleista oli tarkoitus muodostua Aksak Maboulin kolmas albumi, mutta projekti jäi kesken ja Hollander keskittyi 30 vuodeksi pyörittämään kokeelliseen musiikkiin keskittyvää levy-yhtiötään Crammedia.
Lue myös: Levyarvio: Aksak Maboul – Un Peu de L’Ame des Bandits (1980)
Hollanderin ja Vincentin 80-luvun alkupuoliskolla aloittama levy-projekti elvytettiin lopulta vuonna 2014 ja se julkaisiin pienen viimeistelyn kera Aksak Maboulin kolmantena albumin nimellä Ex-futur album. Ex-futur albumin kokeellinen Stereolabin mieleen tuova pop oli varsin kaukana yhtyeen kahden ensimmäisen levyn tyylistä, mutta jotain vaikeasti määriteltävää yhdennäköisyyttä niissä kuitenkin on. Ex-futur album sai hyvän vastaan oton ja Hollander päätti tehdä albumillisen kokonaan uutta Aksak Maboul musiikkia. Hollander on kertonut tavoitteekseen Figures -levyllä yhdistää kolmen ensimmäisen albumin erilaiset tyylilajit.
Figures on siis ensimmäinen albumillinen kokonaan uutta Aksak Maboul -musiikkia melkein neljään kymmeneen vuoteen ja ei niin yllättäen Hollanderille oli patoutunut vuosien mittaan kappeleaihioita suurehko määrä sillä Figures on tupla-albumi. Kahdelle CD:lle (tai kahdelle vinyylille) jaetulla levyllä on mittaa 75 minuuttia. CD-formaatissa materiaali olisi mahtunut siis yhdellekin levylle, mutta ilmeisesti Hollander on samoilla linjoilla kuin minä eli semmoinen 40 minuuttia on optimaalinen määrä musiikkia kerralla nautittavaksi. Itselläni nimittäin on piintynyt tapa kuunnella albumit aina kerralla kokonaan, mutta tässä olen antanut itselleni sen verran siimaa että tupla-albumit kuuntelen levy kerrallaan.
Molemmilla Figuresin levyillä on 11 kappaletta ja niiden kestot vaihtelevat puolesta minuutista hieman runsaaseen kahdeksaan minuuttiin. Levyllä on monta hieman Brian Enon mieleen tuovalla tavalla vinjettimäistä lyhyttä välikappaletta ”oikeiden” biisien välillä. En ole hirveän innostunut yleensä tälläisistä väliraidoista, mutta Figuresilla ne sulautuvat suht mukavasti kokonaisuuteen.
Aksak Maboulin kokoonapano on alusta alkaen elänyt voimakkaasti levystä toiseen ainoan yhdistävän tekijän ollessa Marc Hollander. Figuresille hän on koonnut jälleen kokonaan uuden kokoonpanon joka koostuu nuoremmista muusikoista Lucien Fraipont (kitara), Erik Heestermans (rummut) Faustine Hollander (taustavokaalit, basso, kitara) jonka oletan olevan Hollanderin tytär. Vokaalit ja sanoituspuolen hoitaa edelleen, kuten Ex-Futur Albumilla, Véronique Vincent. Yhtyeen aiemmista kokoonpanoista mukana vierailee Fred Frith ja Michel Berckmans (Univers Zero). Frithia kuullaan kitarassa tai alttoviulussa useammassakin kappaleessa ja Berckmans soittaa fagottia parissa biisissä. Lisäksi levyllä kuullaan muutamia muitakin vierailijoita soittamassa mm. vibrafonia ja klarinetteja. Myös muutama Aquasergen jäsen hääräilee mukana levyllä. Hollander itse soittaa levyllä syntetisaattoreita, klarinettia, pianoa, saksofonia, kitaraa ja hoitaa rumpukoneohjelmoinnin.
80-luvun alun Roland 808 rumpukone onkin keskeisessä roolissa monessa kappaleessa. Onneksi mukana on melkein aina myös oikeat rummut tai perkussiot. Hieman liikaa rumpukone kuitenkin vangitsee levyn rytmiikkaa ja reippaampi irrottelu sillä osastolla olisi tehnyt levylle hyvää. Yleisesti ottaan rumpukoneet yhdistettynä muuhun monipuoliseen instrumentaatioon tekevät levylle jännän retro-futuristisen fiiliksen. Figures kuulostaa ikään kuin 80-luvun levyltä, mutta sellaisen 80-luvun jota ei oikeastaan koskaan tapahtunut, mutta olisi voinut tapahtua jos pop-musiikki olisi lähtenyt aavistuksen eri suuntaan.
Vakavan avant-progen sijasta Figures on enemmänkin ilkikurisesti silmää iskevää avant-popia. Suuri osa Figuresin musiikista on hyväntuulisesti poreilevaa pop-musiikkia jossa on aina kuitenkin jotain vähän vinksahtanutta ja kummallista. Pop-rakenteita ei seurata mitenkään orjallisesti ja sovitukset puhaltimineen ja kellopeleineen ovat jotain aivan muuta kuin top-40 musiikissa on tapana kuulla. Figuresin biisimateriaali on tasokasta, mutta jossain määrin ehkä hieman liian saman tyylistä. Tasalaatuisen levyn joukosta nousee kuitenkin esiin muutama erityinen timantti.
Yksi niistä on jännästi eteenpäin pumppaava ”Dramuscule”. Siinä leikkisästi soivat syntetisaattorit törmäytetään maukkaasti rosoisiin saksofonin tuuttauksiin. Kappaleen vokaalit alkavat lausuttuna dialogina Veronique Vincentin ja Marc Hollanderin välillä. Vuoropuhelua käydään välillä englanniksi, välillä ranskaksi. Keskustelu on välillä varsin intensiivistä. Lopulta puhe muuttuu lauluksi ja kappale yhä nopeammaksi. Myös Berckmanin fagotti soi biisissä mukavasti pienessä cameo-roolissa (Berckmansin paras hetki kuullaan kappaleessa ”Fatrasie pulvérisée” jossa hän soittaa aivan ihastuttavan lyyrisen, ja valitettavan lyhyen, fagotti-soolon). ”Dramascule” onnistuu levyn kappaleista ehkä kaikista parhaiten Hollanderin tavoitteessa yhdistää Aksak Maboulin eri puolet.
Levyn koukuttavinta antia edustaa ”Histoires de fous” jonka arabialaisesti kiemurteleva ja tivolimaisella soundilla soiva urkukuvio on todella herkullista kuultavaa. Vauhdikkaasti ja varsin suoraviivaisesti popittava (muutamalla maukkaalla kierteellä varustettuna toki) ”Un Caïd” on myös tehokas pop-kappale ja Vincentin kuulaat vokaalit ovat siinä parhaimmillaan. Myös Hollanderin syntetisaattorityöskentely tekee vaikutuksen.
”C’est Charlesin”, ”Taciturne”, ”Silhouttes” ja ”Spleenétique” kuuluvat myös levyn huippuhetkiiin. ”C’est Charlesissa” miellyttää notkeasti mutkitteleva syntetisaattoririffi ja sen päättävä Vincentin ja Hollanderin painokas resitatiivinen yhteislaulu. ”Taciturnesta” mainittakoon raskaasti moukaroivat rummut ja Vincentin rytmikkäästi painottava kertosäe ja sen taustalla villin atonaalisesti soiva sähkökitara. ”Silhouettes” taasen on suht vähäeleinen ja kaunis Vincentin vokaalien johdatteleva moderni chanson jota Frithin altoviulu ja Martin Méreaun vibrafoni maustaa mukavasti. ”Spleenétique” alkaa vekkulimaisesti pompahtelevilla ohjelmoiduillta rytmeillä, purskahtelevilla sähköpianokuvioilla ja Vincentin käskevillä vokaaleilla keräten intensiteettiä joka purkautuu aluksi saksofonin töräyksillä ja kappaleen loppupuolella pienen hengähdyksen jälkeen kuullaan levyn villeintä ja särmikkäintä sähkökitarasooloilua Lucien Fraipontilta.
Figures päättyy levyn pisimpään kappaleeseen, yli kahdeksan minuuttiseen ”Tout A Une Finiin”. ”Tout A Une Finissä” Aksak Maboul kuulostaa enemmän kuin koskaan Aquasergeltä. Ympyrä sulkeutuu: Aquaserge lienee Aksak Maboulin selkein opetuslapsi ja nyt originaali hakee vaikutteita junioreilta? Kiinnostava kappale joka tapauksessa. Erityisesti pidän siitä miten bassoklarinetti rakentaa rytmistä pohjaa bassokitaran kanssa. Harmillisesti tässäkin kappaleessa rumpukoneen tasainen syke on liian dominoiva. Loppupuoliskolla kappale esittelee philipglassmaisen syntetisaattoripulputuksen, rytminen energia kasvaa oikeiden rumpujen tullessa lopulta mukaan ja urkujen iskiessä pistomaisesti. Kaiken kaikkiaan hieno kappale, joka olisi voinut olla vieläkin hienompi jos rumpukoneen kanssa olisi hieman himmailtu. Ja tämä olisi ollut täydellinen kappale tuoda Chris Cutler mukaan vierailulle ja tuomaan mukanaan ehkä aavistus lisää yllätyksellisyyttä rytmipuoleen.
Figures onnistuu varsin hyvin Hollanderin tavoitteessa yhdistää Aksak Maboulin levyjen eri tyylit. Se on viehättävä sekoitus hyväntuulista poppia ja avantgardistista kokeilun riemua. Olisin tosin kaivannut musiikkiin vielä hieman radikaalimpaa ja räväkämpää irrottelua Banditsin tavoin, mutta tälläisenäänkin Figures on tyylikäs paketti kokeellista pop-musiikkia ja maukas yhteenveto Aksak Maboulin omaperäisestä musiikista.
Parhaat biisit: ”C’est Charles”, ”Histoires de fous” ”Dramuscule”, ”Taciturne”, ”Silhouettes”, ”Tout a une fin”, ”Un Caïd”
Arvosana: ****
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti