Levyarvio: The Walker Brothers – Nite Flights (1978)

Nite Flights on The Walker Brothersin kahdeksas studioalbumi.

Vuonna 1964 perustettu The Walker Brothers oli kiinnostava ilmiö. Sen kolme jäsentä ei todellakaan ollut veljeksiä vaan nimesivät itsensä bändiä varten Walkereiksi. Ilmeisesti aika satunnaisena oikkuna. Scott Walker oli yhtyeen päävokalisti ja basisti ja soitti silloin tällöin myös kitaraa ja koskettimia. Gary Walker hoiti rummut ja John Walker kitarat. Sekä Gary ja John lauloivat molemmat myös taustavokaaleja ja ottivat välillä suuremmankin roolin laulajina. Vaikka ”veljes”-kolmikko oli lähtöisin Amerikasta olivat he alusta alkaen paljon suosituimpia Euroopassa ja etenkin Englannissa. Lontoosta tulikin yhtyeen tukikohta jo vuonna 1965. 

The Walker Brothers oli oikeastaan 60-luvun versio poikapopbändistä ja he olivatkin vähän aikaa ihailtuja teini-idoleita. Ikään kuin puhtoinen korvike The Beatlesille joka oli alkanut sekoilemaan huumeiden kanssa ja tekemään kokeellisempaa musiikkia. The Walker Brothersin musiikki sen sijaan oli kesyä, melodista ja lähes aina imelän koristeellisesti jousilla tai kokonaisella orkesterilla kuorrutettua. Parhaimmillaan musiikki oli nokkelaa ”barokkipoppia”, kehnoimmillaan makeilevaa ja tyhjänpäiväistä pop-iskelmää. Bändin repertuaari muodostui pääosin covereista tai ulkopuolisten säveltäjien kappaleista, mutta siellä täällä joukossa oli aina myös joitakin Scott Walkerin sävellyksiä jotka hän teki oikealla nimellään Scott Engel.

Scott Walkerista muodostui pikku hiljaa vastentahtoinen pop-tähti joka ei nauttinut kirkuvien esiteinityttöjen huomiosta. The Walker Brothers hajosi vuonna 1967 ja Scott Walker lähti soolouralle. Walkerin soololevyt jatkoivat pitkälti entisen bändin linjoilla, mutta kaikki tehtiin aavistusta tyylikkäämmin ja hienostuneemmin. Mukaan tuli levy levyltä enemmän Scottin omia Jacques Brel -vaikutteisia sävellyksiä. Neljännellä soololevyllään Scott 4 kaikki kappaleet olivat Scottin omia. Menestyksekkäänä alkanut sooloura oli kuitenkin alkanut hiipumaan ja Scott 4 joka oli levyistä kunnianhimoisin menestyi kehnosti. Tämä mursi Scottin ja tuntui ettei hän enää välittänyt. Seuraavan soololevy olivat mitään sanomattomia tekeleitä. Niistä paistoi selvä inspiraation puute eikä niiden menestyskään ollut kummoista.

The Walker Brothers koottiin uudestaan kasaan ja paluu koitti vuonna 1975 No Regrets levyn myötä. No Regrets yhdisteli bändin iskelmä-poppiin vaikutteita kantrista. No Regrets sai jatkoa vuonna 1976 Lines nimisen levyn muodossa. Se jatkoi pitkälti edeltäjänsä linjalla. Molemmat levyt koostuivat pelkästää covereista eikä niiden taiteellinen anti ole kummoinen. Kaupallinen menestys ei ollut juuri parempi. No Regretsiltä irtosi sentään yksi UK top kymmenen sinkkuhitti, mutta Lines oli täydellinen floppi.

Tämä on minun puoleltani pelkkää spekulaatiota, mutta ehkäpä Linesin totaalinen epäonnistuminen herätti kolmikon. Ehkä Scott ja kumppanit ajattelivat “Vitut tästä, kokeillaan välillä tehdä jotain muuta kuin musiikkia mummoille”. Osuu arvaukseni oikeaan tai ei niin Nite Flights on todella radikaali suunnan muutos The Walker Brothersille verrattuna heidän aikaisempaan tuotantoon.

Nite Flightsilla yhtye hyppää kertaloikalla vanhentuneesta tyylistään ajan hermolle. Tuntuu että erityisesti David Bowien 70-luvun jälkipuoliskon levyt toimivat inspiraationa The Walker Brothersille ja erityisesti Scott Walkerille. David Bowie tunnetaan suurena Scott Walker -fanina, mutta tässä vaiheessa on selvää että Walker oli se joka otti Bowien eräänlaiseksi esikuvakseen luodakseen oman nahkansa uudelleen.

Nite Flightsin tyyli on kylmän viileä ja suorastaan kolkko. Sen instrumentaatio on pääosin riisuttua vaikkei yhtye käyttääkin rock-instrumentaation tukena edelleen jousia. Orkestraatioista vastaa muuten Robert Wyattin yhtyeestä Matching Mole tuttu kosketinsoittaja Dave MacRae joka soittaa levyllä myös koskettimia ja on tuottanut levyn yhdessä Scott Walkerin kanssa.

Uuden soundin ohella merkittävää on myös että ensimmäistä kertaa yhtyeen historiassa levyn kaikki kappaleet ovat bändin jäsenten omia sävellyksiä. Levyn ensimmäinen puolisko koostuu neljästä Scott Walkerin sävellyksestä ja yhdestä Gary Walkerin sävellyksestä. B-puolen kuullaan vielä yksi Garyn kappale ja loput neljä ovat John Walkerin käsialaa.

Yleinen konsensus Nite Flightsista tuntuu olevan että Scottin kappaleet ovat erinomaisia ja Garyn ja Johnin typerää roskaa. Itse en ymmärrä tätä näkemystä lainkaan. Kyllähän heidän kappaleensa ovat Scottin musiikkiin verrattuna lähempänä valtavirtaa ja päällisin puolin tavanomaisempi, mutta ihan hyvin ne levyn yleiseen linjaan lopulta uppoavat. Ehkä koska levy kuitenkin on Scott Walkerin tuottama. Garyn ja John kappaleissa on siellä täällä jopa disco-vaikutteita, mutta edellisten levyjen kantri-meininki loistaa onneksi poissa olollaan näissäkin biiseissä. John ja Gary myös laulavat omat biisinsä ja tekevät sen ihan mallikkaasti. Scott antaa taustatukea siellä täällä joten hänen kultaista baritoniaan ei tule liikaa ikävä.

Levy käynnistyy napakasti sykkivällä ”Shutoutissa”. Kappale esittelee Walkerin uuden aiempaa kylmäkiskoisemman tarkoituksella tunteista etäännetyn laulutyylin. ”Shutoutissa” kuullaan myös intensiivinen ja turhan lyhyt Les Davidsonin kitarasoolo jonka tuo mieleen Robert Frippin touhut Brian Enon ja David Bowien levyillä. Davidsonin soolo on näppärä, mutta ei sentään vedä vertoja aidolle asialle.

”Fat Mama Kick” alkaa viekotteilevasti Mo Fosterin paksusti soivalla bassokitaralla ja Lontoon avantgarde-jazzin kermaaan kuuluneen Alan Skidmoren noir-henkisillä saksofoni-töräytyksillä. Scott Walkerin vokaalien tullessa mukaan kappale jää junnaamaan hieman krautrock-henkisesti. Loppupuolella Skidmore pääsee vinguttelemaan avantgardistisen saksofoni-soolon jonka olisi toivonut kestävän paljon kauemmin.

Nimibiisi käynnistyy suureellisesti lähes sankarillisella soinnilla. Frank Gibsonin Jr.:n elottomasti soivat rummut pilaavat tunnelmaa. Gibsonin pökkelö rumpalointi on yleisestikin levyn suurin heikko. En tiedä onko sillä tavoiteltu krautrockmaista mekanistista sointia, mutta ainakin siitä puuttuu täysin tuon sektorin suurimpien taitajien groove. Gibson ei todellakaan ole Jaki Liebezeit. Onneksi levyn pääasiallinen basisti Mo Foster jokasoittaa ihan maittavasti hieman paikkaa tilannetta. Ja erityisesti ”Nite Flightissa” hänen muhevasti soivat bassolinjansa ovat erityisen kiinnostavia. Kappale toimii muutekin ja Walkerin baritoni pauhaa siinä uljaammin kuin missään muussa levyn raidassa. Kappaleessa on myös jotain kovin 80-lukulaista. Rumpusoundi vaan ei täsmää. Ihan kuin Scott Walker kurkottaisi muutaman vuoden tulevaisuuteen mutta ei aivan yllä silti perille asti.

Levyn ehdoton kohokohta on ja eniten huomiota vuosien varrella saanut kappale on hyytävä ”The Electrician” joka päättää Scott Walkerin osuuden A-puolesta. Enemmän kuin mikään muu levyn biiseistä juuri ”The Electrician” enteilee Scott Walkerin tulevaisuutta synkkänä avantgardistina. Erityistä sukulaisuutta osoittaa kappaleen pari minuuttinen painostavan syntsa-dronen kuljettama minimalistinen intro, mutta toisaalta myös kappaleen jousisovitus joka on vuoroin tenhoava, lähes hollywoodmainen vuoroin uhkaava. Valitettavasti Gibsonin veltosti naputtava rumpalointi kramppaa tätäkin kappaletta vaikka Morris Pert yrittää hieman paikata perkussioissa. Oi kunpa Brand X:stä tutun virtuoosin olisi annettu soittaa myös rumpusettiä! Gibsonista Jr.:stä huolimatta ”The Electrician” on huikea kappale ja antaa esimakua myös Scottin makaaberista mausta mitä tulee sanoituksiin sillä ne tuntuvat kertovan kiduttamisesta.

B-puoliskon helmiä on Gary Walkerin hypnoottinen ”Den Haague” ja John Walkerin mainio ”Disciples Of Death” oka kuulostaa monia muita levyn kappaleita pirteämmältä jo pelkästään siksi että Gibson vaihtuu rummuissa Peter Van Hookiin jonka ote homman on huomattavasti pirtempää kuultavaa. Myös John torvisektion tukema kappale ”Rhythms Of Vision” on tehokas ja MacRae pääsee soittamaan siinä ilahduttavan kornin urkusoolon. Loputkin B-puolen kappaleista ovat vähäpätöisempiä tekeleitä, mutta suht miellyttävää kuunneltavaa kuitenkin vaikka levyn päättävä ”Child Of Flames” onkin upota disko-kliseisiinsä.

Ei Nite Flights toki Bowien Berliini-trilogian levyille pärjää, mutta suunnilleen samoissa tunnelmissa liikkuvasta kelpo artrock-levystä on kuitenkin kyse. Nite Flights on myös ylivoimaisesti paras levy jonka The Walker Brothers koskaan julkaisi. Se jäi myös yhtyeen viimeiseksi albumiksi sillä suunnan muutos ei parantanut kolmikon kaupallisia asemia. Myös Nite Flights myi huonosti ja Walker-”veljekset” hajaantuivat omille teilleen. Gary ja John eivät enää koskaan musisoineet merkittävällä tasolla ja Scott Walkerin paluuta saatiin odottaa aina vuoteen 1984 asti.

Parhaat biisit: ”Shutout”, ”The Electrician”, ”Nite Flights”, ”Fat Mama Kick”, ”Den Haague”, ”Rhythms Of Vision”

Rating: 4 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. ”Shutout” 2:46
  2. ”Fat Mama Kick” 2:57
  3. ”Nite Flights” 4:25
  4. ”The Electrician” 6:10
  5. ”Death of Romance” 3:44
  6. ”Den Haague” 4:03
  7. ”Rhythms of Vision” 2:55
  8. ”Disciples of Death” 3:49
  9. ”Fury and the Fire” 3:58
  10. ”Child of Flames” 3:14

The Walker Brothers:

Scott Walker: vokaalit, basso, koskettimet Gary Walker: vokaalit, perkussiot John Walker: vokaalit

Muut muusikot:

Ronnie Ross: sopraanosaksofoni Alan Skidmore: tenorisaksofoni Chris Mercer: saksofoni Jim Sullivan: rytmikitara Les Davidson: kitara Frank Gibson Jr.: rummut Peter Van Hooke: rummut Mo Foster: bassokitara Dill Katz: bassokitara Dave MacRae: koskettimet Morris Pert: perkussiot Joy Yates: taustalaulu Katie Kissoon: taustalaulu

Tuottaja: Scott Walker & Dave MacRae
Levy-yhtiö: GTO

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: