Concerts on on vuonna 1968 perustetun avantproge-bändi Henry Cow’n ensimmäinen livealbumi.
In Praise Of Learningin (1975) julkaisun jälkeen kävi hyvin nopeasti selväksi että Henry Cow’n ja Slapp Happyn fuusio oli tullut tiensä päähän. Alan Moore lähti yhtyeestä ja ja Peter Blegvad erotettiin pian tämän jälkeen.
Jäljelle jäänyt porukka eli Fred Frith (kitara, viulu, perkussiot), Tim Hodgkinson (koskettimet, klarinetti), John Greaves (basso, piano), Chris Cutler (rummut), Lindsay Cooper (fagotti, oboe) ja Dagmar Krause (vokaalit) päätti keskittää tarmonsa live-esiintymisiin. Seurasi tiivis puolentoista vuoden keikkaputki jonka aikana yhtye oli lähes koko ajan tien päällä eläen vaatimattomasti lähes nälkää nähden majoittuen yleensä uskollisessa keikkabussissaan ja ruokaa maanteiden varsilla itse kokkaillen. Keikkoja soitettiin siellä missä niitä oli tarjolla mikä johti siihen että välillä bändi huristeli bussillaan vaikkapa Ranskasta Norjaan ja sieltä suoraan takaisin Portugaliin. Bändi eli siis äärimmäisen haastavissa olosuhteissa. Seuraavaa studioalbumia saatiin odottaa peräti kolme vuotta mikä johtui osittain ankarasta keikkailusta, levy-yhtiö -ongelmista ja taiteellisista ristiriidoista.
Idea yhtyeen ensimmäiseen livelevyyn tuli norjalaiselta Frode Holmilta. Holm oli perustamassa uutta pientä levy-yhtiötä Compendumia ja tahtoi julkaista Henry Cow’n livelevyn. Henry Cow näki tämän mahdollisuutena ottaa etäisyyttä levy-yhtiöönsä Virginiin johon yhtye oli turhautunut monestakin eri syystä. Henry Cow ja Holm takoivat Virginin kanssa diilin jossa Compendium sai julkaista Concertsin pohjoismaissa ja Virginin halpis-label Carolinelle jäi Englannin oikeudet. Henry Cow sai vapaa kädet itse levyn sisällön ja sen tuotannon suhteen. Yhtye hoitikin omatoimisesti kaikki levyyn liittyvät asiat kuten masteroinnin, kansitaiteen, levyn prässäyksen valvonnan ja niin edelleen. Ja huomasi kuinka helppoa tämä kaikki oli. Mihin levy-yhtiöitä itse asiassa tarvitaan? Henry Cow oli saanut maistiaisen vapaudesta eikä enää jatkossa luopuisi siitä. Tämä oivallus kylvi siemenen myöhemmin yhtyeen synnyttämälle Rock In Opposition -liikkeelle jonka osaksi monet merkittävät avant-proge -bändit liittyivät (mm. Univers Zero, Stormy Six, Art Zoyd, Samla Mammas Manna).
Concerts julkaistiin alunperin tupla-vinyylinä. Ensimmäinen levy keskittyy yhtyeen sävellettyyn materiaaliin ja cover-biiseihin ja toinen albumi vapaisiin improvisaatioihin. Concertsin sisältö on äänitetty eri konserteissa vuosien 1973-1975 välisenä aikana. Tästä johtuen äänenlaadussa on varsin suurta vaihtelua riippuen materiaalin alkuperäisestä lähteestä.
Ensimmäinen levy alkaa syyskuussa 1975 John Peelin radio-ohjelmassa äänitetyllä 22 minuuttisella sikermällä jossa Henry Cow yhdistää saumattomasti neljä kappaletta toisiinsa. Tämä oli tyypillistä Henry Cow’lle. Yhtye soitti livenä kaikki kappaleet lähes poikkeuksetta yhteen menoon ilman taukoja. Tämä siksi että bändi piti kiinnostavana haasteena säveltää uusia välikkeitä yhdistämään kappaleita tai tehdä tämä improvisaation keinoin. Toisaalta Henry Cow piti yleisön aplodeja myös kiusallisina ja osana porvarillista tähtikulttia eikä tahtonut katkaista musiikin flow’ta mokoman trivialiteetin takia.
John Peel -keikka on on äänitetty todella hyvin ja koko bändi on kovassa iskussa. Verrattuna alkuperäisiin studioversioihin näissä liveversioissa on uudenlaista rentoutta ja rullaavuutta joka tekee musiikista aiempaa helpommin lähestyttävää. Tämä osio Concertsista onkin luultavasti Henry Cow’n koko tuotannosta juuri se osa josta yhtyeeseen tutustuminen olisi kaikista helpointa aloittaa. Osio on myös herkkua Dagmar Krause -faneille sillä hän on keskeisessä roolissa lähes koko 22 minuuttia. Frithin sävellys ”Beautiful as the Moon – Terrible as an Army with Banners” muodostaa rungon kokonaisuudelle. ”Beautiful As The Moon” on pilkottu kahteen osaan ja sen sisään on nivottu taitavasti debyyttilevyn rytminen miinakenttä ”Nirvana As Mice”, aiemmin levyttämätön ”Ottawa Song” sekä cover-versio Matching Molen kappaleesta ”Gloria Gloom”. ”Gloria Gloomin” versio on todella hieno ja Dagmar Krausen laulamana ja Henry Cow’n uudelleen sovittamana se kuulostaa lähes kuin uudelta kappaleelta. Ja väittäisin että tämä versio päihittää originaalin helposti.
Ensimmäisen vinyylin B-puolella kuullaan ensin pari canterbury-legenda Robert Wyattin kanssa esitettyä kappaletta. Wyatt oli Henry Cow’lle eräänlainen puolijumala ja Wyatt piti myös kovasti Henry Cow’n musiikista (musiikillisten mieltymyksien ohella Wyattia ja Henry Cow’ta yhdisti myös usko kommunismiin). Ensin kuullaan John Greavesin sävellys ”Bad Alchemy” (levyltä Desperate Straights, 1974) jonka Wyatt ja Krause esittämät duettona. Tästä siirrytään erittäin energiseen tulkintaan Wyattin kappaleesta ”Little Red Riding Hood Hits the Road” (levyltä Rock Bottom, 1974). Todella kova veto jossa etenkin Greavesin bassonsoitto tekee vaikutuksen. Valitettavasti äänenlaatu on näissä kahdessa kappaleessa huomattavasti heikompaa tasoa kuin John Peel -osiossa.
Ensimmäisen vinyylin B-puolisko päättyy Italiassa vuonna 1975 äänitettyyn rönsyilevään versioon Frithin kompleksisesta eepoksesta ”Ruins” (levyltä Unrest, 1974). Alunperin 12 minuuttinen kappale venyy sen sisään ujutetun improvisaatio-osion ansiosta peräti 16 minuuttiseksi. Frith soittaa yhdeksän minuutin kieppeillä todella mielipuolisen ja mahtavasti poukkoilevan kitarasoolon.
Concertsin ensimmäinen levy on siis ainakin osittain Henry Cow’ta lähestyttävimmilään. Toinen levy on aivan toista maata. Se nimittäin koostuu pelkistä vapaista improvisaatioista ja etenkin A-puoliskon 29 minuuttinen ”Oslo” (joka nimensä mukaisesti äänitettiin Oslossa 1975) on Henry Cow’ta abstrakteimmillaan. ”Oslo” on niin kaukana tyypillisestä parin soinnun rock-improvisaatioista (eli jammailusta) kuin mahdollista Henry Cow’n suorastaan vältellessä minkäänlaista rytmistä toistoa tai selkeää melodisuutta. Henry Cow’n viisi instrumentalistia taikoo soittimistaan kavalkaadin kummallisia ääniä joita on usein vaikea yhdistää mihinkään tiettyyn instrumenttiin. Vokalisti Krause herää paikoittain väkivaltaisiin alkukantaisen kuuloisiin huutoihin ja kiljahduksiin. Osa Krausen huudoista on todella demonista kuultavaa!
”Oslo” on vuoroin kiehtovaa vuoroin turhauttavaa kuunneltavaa. Välillä musiikki on kaikessa vieraudessaan todella kiehtovaa ja välillä taasen tuntuu hyytyvän pelkäksi haahuiluksi. Mutta se on vapaan improvisaation ja riskien oton suola ja samalla kirous. Kun homma toimii on se suorastaan maagista, mutta epäonnistumisen mahdollisuus on aina myös läsnä. Henry Cow’n koko pohjoismaiden kiertue 1976 perustui ilmeisesti pelkästään vapaaseen improvisaatioon eikä yhtye soittanut lainkaan studiolevyiltään tuttua materiaalia. John Greaves onkin todennut pilke silmäkulmassa että tuo kiertue oli kaupallinen itsemurha ja että yhtye menetti sen myötä lopullisesti koko pohjoismaat markkina-alueena. Henry Cow vieraili tuolla kiertueella myös Suomessa. Trivia-tietona mainittakoon että yhtyeen keikkapalkkio oli tuolloin Helsingin keikalta 650 puntaa.
B-puolella kuullaan vielä puolisen tuntia lisää improvisaatioita kolmen kappaleen muodossa. Nämä ovat hieman helpommin sulateltavaa ja aavistuksen rokkaavampaa materiaalia kuin ”Oslo”, mutta nuokin kappaleet vaatinevat erityistä kiinnostusta ja totuttautumista vapaaseen improvisaation ollakseen todella nautittavaa kuultavaa.
Concertsin CD-julkaisussa on mukana bonuksena neljä kappaletta jotka ovat peräisin alunperin vuonna 1973 äänitetylt, ja 1974 julkaistulta, Greasy Truckers Live at Dingwalls Dance Hall -levyltä. Tuo hieman kummallinen julkaisu äänitettiin tapahtumassa jossa esiintyi Camel, Gong, Global Village Trucking Company ja Henry Cow. Paitsi että Henry Cow ei todellisuudessa koskaan päässyt lavalle asti koska konserttijärjestelyt flopattiin niin pahasti että Henry Cow’lle ei jäänyt aikaa esiintyä. Henry Cow’n osuus äänitettiin lopulta Manor studiolla jossa bändi improvisoi livenä kasaan 21 minuuttia musiikkia. Tässä vaiheessa Lindsay Cooper tai Dagmar Krause ei ollut vielä liittynyt yhtyeeseen ja puhaltimia soittaa Legend -levyltäkin tuttu Geoff Leigh. Perkussio-vetoinen ja atonaalinen mekkala ”Off the Map” on erityinen kohokohta Greasy Truckers -osiossa. Ja koska materiaali on Tom Newmanin studiossa äänittämää on sounditkin tässä setissä enemmän kuin kohdallaan.
Lisää Henry Cow -artikkeleita
Concerts ei ole Henry Cow’n paras albumi, mutta se on varsin vaikuttava yhteenveto yhtyeen eri puolista. Levyä voisi jopa suositella ummikon ensimmäiseksi Henry Cow -levyksi. Ensimmäisen levyn avulla on kätevä tutustua yhtyeen monimutkaiseen sävellettyyn materiaaliin sen helpoimmin lähestyttävässä muodossa ja toisaalta toisen levyn myötä totuttautua pikku hiljaa yhtyeen tinkimättömiin vapaisiin improvisaatioihin. Lisämausteena toimii muutama mainio cover-versio ja Robert Wyattin vierailu.
Pian Concertsin jälkeen John Greaves jätti Henry Cow’n ja ryhtyi työstämään Peter Blegvadin kanssa omaa mestariteostaan Kew. Rhonea (1977). Greavesin tilalle basistiksi pestattiin klassisesti koulutettu sellisti Georgie Born. Tämän myötä Henry Cow’n jäsenistöstä puolet oli naisia mikä oli hyvin poikkeuksellista 70-luvun rock-bändille.
Arvosana: ****½
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös muita vuoden 1976 levyjen arvioita täältä >
Kappaleet:
Lindsay Cooper: fagotti, huilu, oboe, nokkahuilu, piano Chris Cutler: rummut, piano Dagmar Krause: vokaalit, piano Fred Frith: kitara, piano, viulu, ksylofoni John Greaves: basso, vokaalit, celeste, piano Tim Hodgkinson: urut, klarinetti, alttosaksonofoni, piano Geoff Leigh: tenori- ja sopraanosaksofoni, nokkahuilu, huilu, klarinetti Robert Wyatt: vokaalit (”Bad Alchemy” ja ”Little Red Riding Hood Hits the Road”)
Tuotanto: Henry Cow
Levy-yhtiö: Compendium, Virgin
Pienemmät Purot 
Vastaa