Levyarvio: John Greaves & Peter Blegvad: Kew. Rhone. (1977)

Kew. Rhone. on John Greavesin ja Peter Blegvadin ensimmäinen yhteinen levy.

(John Greavesin ja Peter Blegvadin ohella levy kreditoidaan välillä myös Lisa Hermanin ja nimiin, mutta koska käytännösssä Greaves sävelsi kaiken musiikin ja Blegvad kirjoitti sanoitukset ja Herman ”vain lauloi mitä pyydettiin” lienee kohtuullista pitää Greavesia ja Blegvadia albumin todellisina luojina.)

Basisti/säveltäjä John Greaves ja lauluntekijä Peter Blegvad kohtasivat 1975 kun Blegvadin yhtye Slapp Happy teki Henry Cow’n avustuksella levyn Desperate Straights. Greaves ja Blegvad tulivat heti hienosti juttuun keskenään ja sävelsivät tuolle levylle yhdessä mainion ja kimurantin taidepop-kappaleen “Bad Alchemy”. Desperate Straightsin jälkeen Slapp Happy sulautettiin Henry Cow’hun ja tämä yhdistetty kokoonpano teki levyn In Praise Of Learning (1975). Tuon albumin jälkeen bändin rivit alkoivat kuitenkin rakoilemaan. Slapp Happyn kosketinsoittaja Anthony Moore jätti bändin ja pian tämän jälkeen Peter Blegvad sai potkut koska Henry Cow’n musiikki oli yksinkertaisesti liian monimutkaista hänen soittotaidoilleen. Vain Slapp Happyn vokalisti Dagmar Krause jäi siis pysyvästi Henry Cow’n jäseneksi. 

Greaves oli pahoillaan Blegvadin lähdöstä ja koki Henry Cow’n hyvin vakavan ilmapiirin ahdistavaksi. Greaves erosi Henry Cow’sta vuonna 1976 osittain myös koska hän oli kiinnostunut tekemään hieman yksinkertaisempaa ja toisaalta vokaalipitoisempaa musiikkia kuin Henry Cow jonka musiikki oli muuttunut vuosi vuodelta haastavammaksi. Eikä Lähtöpäätöstä ainakaan vaikeuttanut Greavesin vaimon syrjähyppy kitaristi Fred Frithin kanssa. 

”The guitar-player was fucking my wife.”

John Greaves

Blegvad oli Henry Cow’sta lähdön jälkeen palannut Amerikkaan ja teki uraa kuvittajana ja sarjakuvapiirtäjänä New Yorkissa. Greaves matkusti Blegvadin luo ja he ryhtyivät yhdessä rakentamaan levyä Greavesin säveltämistä aihioista joita hän oli työstänyt jo pitkään. Joitakin näistä aihioista oli soitettu Henry Cow’n keikoilla jo vuosia aiemmin. Dagmar Krausen piti olla alun perin projektin vokalisti, mutta jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä hän lopulta peruutti osallistumisensa viime hetkellä. Mikä harmi! Krausen omintakeinen ja karismaattinen tyyli olisi varmasti tehnyt mestarillisesta levystä vieläkin upeamman. Krausea paikkamaan saatiin vähemmän tunnettu amerikkalainen laulajatar Lisa Herman

(2004 CD-julkaisussa on mielenkiintoinen bonus-raita jossa Greaves ja Blegvad ilmeisesti koelaulun omaisesti testaavat Hermania koulimalla häntä laulamaan kimuranttia ”Bad Alchemya”.)

Vaikka Greaves lähti Henry Cow’sta osittain koska tahtoi tehdä yksinkertaisempaa musiikkia on Kew. Rhonen. sävellykset itseasiassa pirullisen monimutkaisia. Ne ovat harmonisesti rikkaita, mutta etenkin rytmisesti hyvin koukeroisia niiden kulkien lähes jatkuvasti epäsäännölllisissä tahtilajeissa. Tahtilajivaihdoksia ei sentään ole yhtä tiiviiseen tahtiin kuin Henry Cow’n musiikissa haastavimmillaan, mutta simppeliksi ei Greavesin musiikkia voi mitenkään kutsua. 

Blegvad kokikin sanoitusten tekemisen Greavesin musiikkiin vaikeaksi, mutta toisaalta kiinnostavaksi haasteeksi. Lopulta hän päätyi siihen että monimutkainen musiikki vaatii myös monimutkaiset sanoitukset. Blegvadin lopulliset sanoitukset ovatkin todella kryptisiä. Ne ovat täynnä sanaleikkejä, listoja, arvoituksia ja palindromeja. Sanoituksia tukemaan Blegvad työsti levyn kansiin liitettäväksi kokoelman kummallisia piirroksia ja diagrammeja. Osa sanoituksista laadittiin tarkoituksella sellaiseksi että niiden avautuminen vaatii piirrosten tarkastelua.

Yhdessä Greavesin sävellykset ja Blegvadin sanoitukset muodostavat aivosoluja kutkuttavan leikkisän labyrintin. Erityisen emotionaalisena kokemuksena Kew. Rhonea. ei voi pitää. Toisaalta sanoitukset pitävät sisällään runsaasti huumoria. Tosin sen esiin kaivamiseksi on oltava valmis näkemään hieman vaivaa.

Kun Kew. Rhonen.  materiaali oli valmista (ja se tosiaan oli valmista sillä kaikki oli tarkasti notatoitua ja ennalta suunniteltua) levytettäväksi avantgarde-jazz -piireissä suurta arvostusta nauttineet säveltäjä/muusikko aviopari Michael Mantler ja Carla Bley tarjosivat äänityspaikaksi Woodstockissa sijaitsevaa Grog Kill studiotaan. Mantler hoiti myös äänittämisen (soundit voisivat olla paremmatkin…) ja soittaa levyllä siellä täällä trumpettia ja pasuunaa. Bley puolestaan soittaa hieman saksofonia (piano on hänen pääsoittimensa), laulaa taustavokaaleja ja toimi ylipäätänsä yleisenä inspiraation lähteenä. Mantler onkin sanonut että Bleyn oma jazzin ja taidemusiikin välillä seilaava musiikki on ollut hänelle keskeinen vaikutin.

John Greaves itse soittaa levyllä paitsi tietenkin pääinstrumenttiaan bassokitaraa niin myös kaikki koskettimet (eli lähinnä piano ja urut) ja jonkin verran perkussioita. Taustavokaalit ja satunnaiset päävokaalitkin jakautuvat Greavesille ja Blegvadille sillä Lisa Herman ei suinkaan laula niitä kaikkia yksinään. Koko kolmikko laulaa tehokkaasti välillä myös unisonossa kuten upeassa ”Twenty-Two Proverbsissä”. Blegvad soitti levyn kaikki kitaraosuudet mikä aiheutti hänelle suurta tuskaa vaikkei mukana varsinaisia soolo-osuuksia ollutkaan. Blegvad oli jälleen Henry Cow’n jälkeen tilanteessa jossa hän joutui kamppailemaan liian monimutkaisia sävellyksiä vastaan vajavaisella soittotaidolla varustettuna.

Mantlerin trumpetin ohella solistista tilaa jaetaan etenkin Vito Rendace nsanksofoneille (ja välillä huilulle) sekä muutamassa kohdassa erittäin herkullisesti myös Michael A. Levinen viululle ja alttoviululle. Viulua kuullaan myös välillä pizzicatona näppäiltynä kuten rasittavasti nimetyssä kappaleessa ”Seven Scenes from the Painting ’Exhuming the First American Mastodon’ by C. W. Pealessa”.

Rumpujakkaralle saatiin luultavasti Mantlerin ja Bleyn yhteyksien avulla pitkän linjan jazz-rumpali, mm. Cecil Taylorin kansa paljo soittanut, Andrew Cyrille. Cyrillen rumpalointi levyllä on sähäkkää, suorastaan hyperaktiivista, mutta silti ilahduttavan kevytkätistä. Kuten jazz-rumpalilta voi tietenkin odottaa. Hänen tyylinsä tuo hieman mieleen Jack DeJohnetten, mutta on hieman terävämmän ja rockmaisemman kuuloisempaa. Lähinnä free-jazzin parissa työskennellyt Cyrille ei ollut tottunut Greavesin säveltämiin haastaviin epäsäännöllisiin tahtilajeihin ja vuonna 2004 ilmestyneessä Peter Blegvadin kirjoittamssa kummallisessa Kew. Rhone. -kirjassa kerrotaankin hupaisasti kuinka Greaves joutui vaikeimmissa kohdissa antamaan Cyrillelle tahtia tökkimällä häntä kepillä selkään soittosuorituksen aikaan. Nämä haasteet eivät onneksi lopputuloksesta paista ainakaan omiin korviini vaan Cyrillen rumpalointi kuulostaa saumattomalta osalta kokonaisuutta.

Kew. Rhonen. musiikki on selkeästi luokiteltavissa progressiiviseksi rockiksi, mutta sen napakoissa kappaleissa on myös artrock-henkeä ja toisaalta sovitukset runsaine puhaltimineen vievät ajatuksia avantgarde-jazzin suuntaan. Monet kappaleista onnistuvat olemaan samaan aikaan todella tarttuvia ja pirullisen monimutkaisia. Se on yhdistelmä johon harva säveltäjä ikinä pystyy. Useimmiten Kew. Rhone. taidetaan sijoittaa avant-progen laariin kulmikkuutensa ja haastavuutensa johdosta, mutta toisaalta sen laulumaisuus ja tietynlainen helposti lähestyttävyys taistelee myös tuota määritelmää vastaan. Musiikissa ja etenkin Hermanin vokaaleissa on paikoin myös tietynlaista teatraalisuutta joka vie ajatukset kummallisesti toisaalta jonnekin Broadwayn kimalluksen ja toisaalta Bertolt Brechtin sekä Hanns Eislerin etäännetyn arkirealismin suuntaan. Mutta juuri näiden monivivahteisten vaikutteiden takia Kew. Rhone. tietysti on niin kiinnostava levy. Se kiehtovasti välttelee kaikenlaisia määrityksiä ja on hieman tarkastelukulmasta riippuen helppo nähdä (kuulla!) aivan eri valossa.

”The Song ’Kew Rhone.’ is an epistemological study in 7/4 with a rhumba beat.”

John Greaves

Tasalaatuisen levyn yksi innostavimpia kappaleita on sen kryptinen ja aivan liian lyhyt nimikappale. ”Kew. Rhone” alkaa Hermanin sanattomalla vokalisoinnilla ja mutkikkaalla pianokuviolla tuoden sitten itsevarmasti tuuttailevat puhaltimet mukaan. Sanoitetut vokaalit alkavat puolen toista minuutin kohdalla jotka Herman laulaa kiinnostavasti paljon matalammassa äänialassa kuin yleensä. Vokalistikolmikon moniäänisesti laulamassa kiemuraisessa ja  pitkän palindromin sisältävässä kertosäkeessä Herman siirtyy jälleen tyypillisempään korkeaan ääneensä Greavesin ja Blegvadin vastatessa matalammalta laulaen. Kerrassaan upea hetki. Harmillisesti vain kolmiminuuttinen kappale loppuu aivan liian nopeasti. Sitä seuraava kappale, nyrjähtänyt bossa-nova ””Pipeline” jonka tahtilaji tuntuu vaihtuvan jatkuvasti tosin jatkuuu siitä niin luontevasti että näitä biisejä voi melkeinpä pitää eräänlaisena mini-suitena. Tavallaan tämä pätee myös koko levyyn. Lyhyet kappaleet eivät välttämättä toisista erotettuna tee parasta mahdollista vaikutusta vaan kokonaisuus joka niistä syntyy peräjälkeen kuunneltuna on se juttu. Kew. Rhone. on palapeli josta muodostuvaa kuvaa ei välttämättä täysin hahmota, mutta joka tekee silti suuremman vaikutuksen kokonaisuutena tarkasteltuna kuin vain yksittäistä palaa silmäillen.

Laminates a tone of a set animal, animal, laminates
A set animal, animal, laminates
Laminates a tone of sleep, a tone of sleep
Peel’s foe, not a set animal, laminates a tone of sleep
Not a set animal, not a set animal, animal, laminates

Kappaleen ”Kew. Rhone.” kertosäe

Usein toisteltu legenda kertoo että Kew. Rhone. julkaistiin samana päivänä kuin Sex Pistolsin punk-levy Never Mind The Bollocks. Kuten monet legendat ei tämäkään kuitenkaan ole täysin totuuden mukainen. Kew. Rhone. julkaistiin maaliskuussa 1977 ja Never Mind The Bollocks vasta puolisen vuotta myöhemmin saman vuoden lokakuussa.  Koska molemmat levyt julkaisi kuitenkin sama Virgin -levy-yhtiö joka oli aiemmin ollut progressiivisen musiikin lipunkantaja on näiden levyjen julkaisuihin kuitenkin helppo lukea jonkinlainen yhden aikakauden päätös ja uuden alku. 

Etenkin kun Virgin oli tehnyt 1976 lopulla suuren ”puhdistuksen” ja potkinut pihalle suurimman osan proge-bändeistään. Jäljelle jäi lähinnä vain heidän lypsylehmänsä Mike Oldfield sekä saksalainen kovassa nousussa ollut Tangerine Dream. Ja jostain kumman syystä Greavesin ja Blegvadin kummallinen Kew. Rhone. Ehkä sopimus oli laadittu ennen puhdistusta, en ole varma, mutta Greavesin ja Blegvadin opukselle jäi kuitenkin outo kunnia olla Virginin 70-luvun viimeinen ”uusien kiinnityksien” proge-levy.

Kew. Rhonen. ja Never Mind The Bollocksin vastakkain asettelussa on tietenkin kiinnostavaa se että erittäin korkealentoinen ja älyllisesti kunnianhimoinen Kew. Rhone. pyrki omalta osaltaan viemään progressiivista rockia uudelle tasolle kun taas Never Mind The Bollocksin missio ainakin jossain määrin oli palauttaa rock-musiikki kymmenen tai kaksikymmentä vuotta ajassa taaksepäin. Viedeä rock-musiikki takaisin ”aitoihin” perusasioihin kuten kolmeen sointuun, energiseen aggresioon ja tarttuviin kertosäkeisiin. No tiedämme kumpi levy voitti kansan suursuosion. Never Mind The Bollocks myi pari miljoon kappaletta. Kew. Rhonen. alkuperäiset myyntiluvut lasketaan luultavasti tuhansissa ei kymmenissä tuhansissa. Turha siis ihmetellä että nyt yli 40 vuotta myöhemmin jatkuvan kulttuurisen alamäen jälkeen elämme idiokratiassa jota johtaa populistiset hölmöläiset…

Kulttuurisesta alamäestä huolimatta Kew. Rhone. on vuosikymmenien varrella saavuttanut arvostetun kulttilevyn statuksen ja sillä on ystäviä myös progressiivisen rockin suppean fanikunnan ulkopuolella. Yksin levyn suurimmista lipun liehuttajista on ollut Robert Wyatt joka on ylistänyt levyä moneen otteeseen ja on mm. todennut hankkineensa alkuperäisen vinyylin tueksi nopeasti toisenkin kappaleen siltä varalta että ensimmäinen kuluu puhki.

Kew. Rhone. on erittäin omaperäinen levy. Sen jonkinlaisina sukulaissieluina voidaan pitää Michael Mantlerin The Hapless Child and Other Inscrutable Storiesia (1976) sekä Carla Bleyn säveltämää ja sanoittamaa, mutta lopulta Pink Floydrumpali Nick Masonin nimen alla julkaistua Nick Mason’s Fictitious Sportsia (1981). Henry Cow’n ja Slapp Happyn yhteinen Desperate Straights jolla Greavesin ja Blegvadin yhteistyö alkoi näytti toki myös osaltaan suuntaa kohti Kew. Rhonea. -levyä

Entä mitä levyn nimi ”Kew. Rhone.” tarkoittaa? Vaikka olen lukenut levystä kertovan lähes 200 sivuisen kirjan (Uniform Books, 2014) en rehellisesti sanottuna osaa vastata tuohon kysymykseen. Kew. Rhone. on äärimmäisen kiehtova musiikillinen mysteeri joka ei auennut minulle täysin vuosien kuuntelun jälkeenkään, mutta ehkä juuri siksi se on niin pirun kiinnostava.

Parhaat biisit: ”Twenty-Two Proverbs”, ”Kew. Rhone.”, ”Pipeline”, ”Catalogue Of Fifteen Objects And Their Titles”, ”Nine Minaral Enblems”

Rating: 5 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

A-puoli

  1. Good Evening” – 0:33
  2. ”Twenty-Two Proverbs” – 4:06
  3. ”Seven Scenes from the Painting ’Exhuming the First American Mastodon’ by C. W. Peale” – 3:32
  4. ”Kew. Rhone.” – 3:04
  5. ”Pipeline” – 3:39
  6. ”Catalogue of Fifteen Objects and Their Titles” – 3:35

B-puoli

  1. ”One Footnote (to Kew. Rhone.)” – 1:29
  2. ”Three Tenses Onanism” – 4:06
  3. ”Nine Mineral Emblems” – 5:51
  4. ”Apricot” – 3:04
  5. ”Gegenstand” – 3:44

Muusikot:

John Greaves: piano, urut, bassokitara, vokaalit, perkussiot (”One Footnote”) Peter Blegvad: vokaalit, kitarat, tenorisaksofoni (”Pipeline”) Lisa Herman: vocals Andrew Cyrille: rummut, perkussiot Michael Mantler: trumpetti, pasuuna Carla Bley: vokalit, tenorisaksofoni(”One Footnote”, ”Good Evening”) Michael A. Levine: violin, alttoviulu, vokaalit (”Nine Mineral Emblems”) Vito Rendace: altto – ja  tenorisaksofonit, huilu April Lang: vocals (”Pipeline”, ”Three Tenses Onanism”) Dana Johnson: vokaalit (”Twenty Two Proverbs”) Boris Kinberg: rytmikapulat (”Pipeline”)

Tuottaja: John Greaves
Levy-yhtiö: Virgin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: