Levyarvio: Henry Cow – In Praise Of Learning (1975)

Toukokuussa 1975 ilmestynyt In Praise Of Learning on vuonna 1968 perustetun Henry Cow’n kolmas studioalbumi.

Marraskuussa 1974 Henry Cow oli osallistunut taustabändinä ja sovittajina taidepop-yhtye Slapp Happyn levyn Desperate Straightsin tekoon. Henry Cow’n panos levylle oli lopulta niin merkittävä että levy julkaistiin jaetusti krediitin Slapp Happy / Henry Cow alla. Mutta mikä tärkeintä kahden yhtyeen yhteistyö tuntui niin hedelmälliseltä että tuota yhteistyötä päätettiin jatkaa. Yhtyeet fuusioitiin yhdeksi kokonaisuudeksi.

Slapp Happyn Antony Moore (piano, elektroniikka, nauhat), Peter Blegvad (kitara, klarinetti) ja Dagmar Krause (vokaalit) ryhtyivät siis yhdessä Henry Cown Fred Frithin (kitara, viulu, ksylofoni, piano, Chris Cutlerin (rummut, perkussio), Tim Hodgkinsonin (urut, piano, klarinett) ja John Greavesin (basso, piano) kanssa seuraavan yhteisen levyn tekoon alkuvuonna 1975. Unrestin jälkeen Henry Cow’sta henkilökohtaisista syistä erotettu Lindsay Cooper (oboe, fagotti) pyydettiin myös takaisin yhtyeeseen. Koossa oli siis kahdeksanhenkinen kokoonpano josta ei ideoita tai virtuositeettia todellakaan uupunut.

”Art is not a mirror –  It is a hammer”

Politiikka ja arki Henry Cow’ssa

In Praise Of Learning on Henry Cow’n selvästi poliittisin albumi tähän mennessä. Tämä tehdään selväksi jo levyn kannen (taiteilija Ray Smithin työtä jälleen) punaiselle taustalle sijoitetulla punaisella sukalla, mutta viimeistään levyn sanoituksissa, jotka selvästi, mutta koukeroisesti, tunnustavat väriä ja omalta osaltaan kannustavat kommunistiseen vallankumoukseen. Levyn nimi tulee itä-saksalainen näytelmäkirjailijan Bertolt Brechtin saman nimisestä runosta. Brechtillä oli ”In Praise Of…” -runojen sarja joihin kuului In Praise Of Learningin lisäksi mm. In Praise of the Work of the Party ja In Praise Of Communism. Levyn takakantta koristaa siteeraus ”Art is not a mirror –  It is a hammer”  joka on peräisin poliittisia dokumenttielokuva tekevältä John Griersonilta. Siteeraus on sovelias sillä Henry Cow halusi tosiaan muuttaa asioita eikä vain kuvastaa olemassa olevaa tilannetta.

Vuonna 2020 kommunistinen vallankumous tuntuu kaukaiselta asialta, mutta 70-luvun Euroopassa ja Englannissa sillä oli todelliset mahdollisuudet toteutua. Omalta osaltaan Henry Cow halusi olla mukana ajamassa asiaa. Henry Cow’n jäsenet olivat olleet jo pitkään vasemmalle kallellaan. Jäsenestä riippuen enemmän tai vähemmän kiihkeästi. Chris Cutler ja Tim Hodgkinson olivat intomielisimmät ja John Greaves vähiten kiinnostunut. Fred Frith jäi jonnekin välimaastoon. Tuoreemmista jäsenistä Lindsay Cooper ja Dagmar Krause olivat myös vahvasti aatteessa mukana sen lisäksi että olivat innokkaita aktivisteja feminismin saralla. Krause oli myös hyvin kiinnostunut laulamaan poliittisia sanoituksia Slapp Happyn näppärien, mutta ehkä hieman yhdentekevien nokkeluuksien, sijasta.

”Others experimented with drugs; we did it with radical politics.”
– Chris Cutler

Yhtyeen poliittinen ajattelu oli kokonaisvaltaista ja siitä käytiin jatkuvaa debaattia ja kokouksia yhtyeen sisällä. Poliittisuus ulottui niin musiikkiin kuin sanoituksiin. Molempien tuli olla progressiivisia muodoltaan. On hyvin kiinnostavaa että Henry Cow halusi tavoittaa musiikillaan nimenomaan myös kouluttamattomat työläismassat. Henry Cow todella uskoi että se voisi edesauttaa musiikillaan kommunistisen vallankumouksen syntymistä. Etenkin jälkikäteen ajatus on todella hämmentävä eikä vähiten siksi että yhtyeen musiikki oli äärimmäisen monimutkaista ja sen allegorioiden ja muinaisten myyttien kautta vallankumousta kuvaavat lyriikat niin vaikeaselkoisia että niiden on hyvin vaikea kuvitella tempaavan tehdastyöläistä mukaansa ja barrikadeille vallankumouksen ajamaan. Henry Cow kuitenkin uskoi että vallankumouksellisen musiikin oli oltava progressiivista niin muodoltaan kuin sanomaltaan. Tavanomainen pop-musiikki oli Henry Cow’n mielestä porvarillisen taantumuksellista ja yhtye suhtautuikin hyvin kriittisesti esimerkiksi ruotsalaiseen simppeliin vasemmistolaiseen progg-musiikkiin jota soittaviin yhtyeisiin heillä oli poliittisen taustansa takia paljon yhteyksiä. Henry Cow hyväksyi progg-yhtyeiden sanoman, mutta ei musiikkia johon se oli kääritty. Yllättävää kyllä Henry Cow’n musiikki todella ilmeisesti upposi esimerkiksi Italiassa varsin hyvin massoihin kun yhtye esiintyi siellä usein Italian kommunistisen puolueen kutsumana. Henry Cow’n mielestä tämä johtui siitä että Italian maaseudulla musiikkilehdistö ei ollut ehdollistanut ihmisiä pitämään yhtyeen musiikkia omituisena tai monimutkaisena vaan ihmiset suhtautuivat siihen avoimen uteliaasti. Ehkäpä niin, mutta on silti vaikea uskoa että keskimääräiselle italialaiselle farmarille yhtyeen sanoituksista tai sanomasta olisi jäänyt hirveästi käteen. Mutta ehkä sorrun tässä elitistiseen aliarviointiin!

”This is where our music comes from: from a disgust with Capitalism & its degrading of everything into money relations…”
– Ote pitkästä mainoksen ja manifestin sekoituksesta jota ei koskaan lopulta julkaistu.

Poliittinen ajattelu vietiin yhtyeessä musiikin ja sanoitusten ohella myös käytännön tasolle. Kaikki olivat tasa-arvoisia ja kaikilla oli yhtäläinen äänioikeus bändin asioihin liittyen. Tämä siis päti kaikkiin yhtyeen organisaatiossa (joka oli pieni). Niin roudarit, keikkojen äänimies kuin bändin jäsenet tienasivat yhtä paljon (eli vähän) ja yhtyeen asioista päätettiin yksimielisyysperiaatteella. Kaikkiin päätöksiin vaadittiin koko porukan hyväksyntä. Jos sitä ei saatu, asiasta neuvoteltiin ja suuntaa muutettiin kunnes kaikki olivat samaa mieltä. Lopulta tälläinen tasa-arvokin on tietenkin näennäistä koska joukossa on aina niitä jotka ovat taitavampia tai äänekkäämpiä suostuttelemaan muita oman mielipiteensä taakse. Yhtyeen naisjäsenet ovat myös jälkikäteen ilmaisseet että sukupuolten välinen tasa-arvo ei aina yhtyeessä toteutunut.

”What we’ve done is to literally teach ourselves to compose music which we could not initially, play. Because of that attitude, we can go on forever. It’s a self-generative concept which gives us a sense of purpose most groups simply don’t have.” – Fred Frith

Elämä Henry Cow’ssa oli ankaraa. Alusta alkaen kyse oli ollut itsensä haastamisesta niin ihmisenä kuin muusikkona. Tavoite oli kehittyä molemmissa rooleissa mahdollisimman pitkälle. Bändi haastoi itseään jatkuvasti paitsi säveltämällä toistuvasti ja tarkoituksellisesti musiikkia joka oli liian vaikeaa soitettavaa heidän sen hetkisille soittotaidoilleen. Tämä pakotti heidät harjoittelemaan intensiivisesti kehittyäkseen jotta sävellysten tarjoamiin haasteisiin pystyttäisiin vastaamaan. Yhtye treenasi jatkuvasti. Jos Henry Cow ei ollut kiertueella treenasi porukka aamukahdeksasta iltakuuteen kuutena päivänä viikossa. Omistautuminen yhtyeelle oli 100%:sta ja tavallaan Henry Cow’ssa oli tietynlaista kulttimaisuutta. Sillä erotuksella että jälkikäteen kukaan jäsenistä ei tunnu hautovan valtavaa katkeruutta noita aikoja kohtaan kuten kulttien kohdalla yleensä käy niiden lopulta hajottua.

”We’d improvise for a couple of hours, rehearse the written material and then spend some time experimenting with additive rhythms, poly-rhythms and cycles. We’d think of numbers and play every variation and internal subdivision imaginable, dreaming up different possibilities and then running them with of agains one another, until we could all feel all of the rhythms at once and not be distracted whatever else was going on.”
– Chris Cutler Henry Cow’n tyypillisestä treenipäivästä

Myös yhtyeen elämäntavat olivat hallittuja. Huumeita ja alkoholia pääosin paheksuttiin ja bändi pyrki syömään terveellisesti. Yhtyeen moraalinvartijana toimi erityisesti Chris Cutler joka oli jonkinasteinen askeetikko. Cutlerin toisena virkana muusikon roolin ohella (kaikilla Henry Cow’n jäsenillä yhtyeen organisaatiossa oli kaksi useampi rooli. Esimerkiksi Fred Frith oli autonkuljettaja ja navigaattori) oli huolehtia yhtyeen ruokahuollosta ja ruuanlaitosta kiertueilla. Sokeri oli pannassa ja kasviruuat pääroolissa yhtyeen ruokavaliossa. Käytännössä yhtye näki usein nälkää koska rahaa oli niin vähän. Sokerikieltoon liittyen Dagmar Krause on muistellut herkullisesti kuinka eräällä kiertueella Pariisissa hän ja Lindsay Cooper karkasivat hakemaan itselleen salaa leivokset. Ja kas nurkan takaa vastaan kävelee leipomon nurkilla kukapas muu kuin Chris Cutler… Auts! Ilmeisesti tuli sanomista.

In Praise Of Learning

In Praise Of Learning sisältää viisi kappaletta. Kolme näistä on huoliteltuja sävellyksiä ja kaksi varsin vapaamuotoista studioimprovisaatiota. Frithin rooli säveltäjä on tällä aiempia levyjä pienempi. Hän on säveltänyt vain kappaleen ”Beautiful as the Moon – Terrible as an Army with Banners”. Slapp Happyn Moore ja Blegvad säveltivät levyn aloittavan upean miniatyyrin ”War”, mutta levyn keskeisintä antia on Hodgkinsonin pitkään työstämä ”Living In The Heart Of The Beast”. 

Instrumentaatio on aiempia Henry Cow’n levyjä pelkistetympi. Puhaltimien rooli on In Praise Of Learningilla suhteellisen pieni ja äänikuvaa hallitsee aiempaa selkeämmin usein piano ja urut ja tietenkin myös Frithin kitara. Toki Cooperin fagotilla ja oboella sekä Hodgkinsonin klarinetilla on yhä roolinsa levyllä siellä täällä, muttei yhtä selkeästi kuin kahdella ensimmäisellä levyllä. Frith soittaa levyllä myös viulua ja hoittaa näppärästi muutamat ksylofoni-osuudet.

Edeltäjiensä lailla In Praise Of Learning äänitettiin Virginin Manor studiolla. Soundien puolesta yhtye pyrkii yhä luonnolliseen instrumenttien toistoon ja livemäiseen soundiin. Aivan yhtä onnistunut Phil Becquen äänitys ei kuitenkaan ole kuin Simon Heyworthin työ Leg Endilla ja Unrestilla. Soundi on hieman muhjuisempi ja vähemmän erotteleva. Suurin osa musiikista on äänitetty edelleen pääosin yhtyeen livenä soittamana satunnaisten päällekkäinäänityksien kera.

”War”

Levy alkaa vain pari minuuttisella, hengästyttävästi päälle käyvällä, kappaleella ”War” joka sävellettiin ja äänitettiin alunperin jo Desperate Straightsia varten. Kappale onkin sukua tuon levyn vinksahtaneille taidepop-biiseille, mutta sovitus on paljon väkivaltaisempi säröisinä kitaroineen ja aggresssiivisine rumpuineen. Omalta osaltaan rujoutta lisää Mongezi Fezan viiltävä trumpetti ja Geoff Leighin sopraanosaksofoni. Rytmisesti kappale on myös huomattavasi monimutkaisempi kuin Desperate Straightsin kappaleet.  

Itseasiassa ”War” oli sävelletty jo ennen Desperate Straightsia ja Slapp Happy oli soittanut aiempaa, pidempää, mutta yksinkertaisempaa sovitusta dj John Peelin radioshowssa kesäkuussa 1974. Tuolloin kappale kulki vielä nimellä ”War (Is Energy Enslaved)”.

Suurimman vaikutuksen ”Warin” Henry Cow -versiossa tekee Dagmar Krausen vokaalit jotka ovat aivan huikeaa kuultavaa. Krausen ankarasti murtuneella aksentilla puolittain laulamat ja puolittain puhelaulamat vokaalit lienee hänen uransa tähän mennessä hulppein suorituksensa. Suomalaisittain hänen ääntään ”Warissa” voi hyvin kuvata termillä ”Pikku Myy stereoideissa”. Tai ehkä Pikku Myy poliittisen kiihkon vallassa. Vallankumous tapahtuu tässä ja nyt! Blegvadin kirjoittamat sanoitukset eivät tosin ole samalla tavalla poliittisia kuin Cutlerin ja Hodgkinsonin lyriikat toisaalla levyllä vaan hänen sanoituksensa ”Warissa” pohdiskelevat surrealistisella otteella sitä kuin sota ilmestyi maan päälle.

Thunder and herbs
Conjugated sacred verbs
Musicians with gongs
Fertilised an egg with song
Asleep in the sphere
Her foetus was a knot of fear
She butted with her horn
Split an egg and war was born
A miracle of hate
She banged her spoon against her plate
Upon her spoon this motto
Wonderfully designed
”Violence completes the partial mind”
– Peter Blegvad (Ote ”Warin” lyriikoista)

“Living In The Heart Of Beast”

Tim Hodgkinsonin 15 minuuttinen sävellys “Living In The Heart Of Beast” oli kunnianhimoisinta ja haastavinta musiikkia jota Henry Cow oli tähän mennessä tehnyt. Hodkinson oli työstänyt sävellystään jo noin parin vuoden ajan ja pätkiä siitä oli soitettu livenä ennen sen lopullista valmistumista. Kuten moni muukin Henry Cow’n kappale “Living In The Heart Of Beast” pyrkii välttelemään toistoa kaikin keinoin rytmityksiä myöten ja kappaleen tahtilaji elääkin lähes jatkuvasti kautta koko kestonsa. Musiikki on hyvin ”tiivistä”. Siinä tapahtuu jatkuvasti jotain uutta ja Hodgkinson esittelee kiivaaseen tahtiin uutta melodista-ainesta. Lauletut osiot vuorottelevat pitkien paikoin hyvin aggressiivisten ja paikoin atonaalisten instrumentaaliosioiden kanssa. Kymmenenen minuutin kohdilla alkava virtuoosimainen instrumentaaliosio jossa Cutler rumpaloi itselleen tyypilistä raskaskätisemmin on yksi Henry Cow’n repertuaarin innostavimmista hetkistä. Selvästi kommunistien musiikki on parempaa kuin rappeutuneiden porvareiden!

Sävellys on vahvasti modernin taidemusiikin inspiroima ja erityisesti Hodgkinson urkuosuuksissa on havaittavisssa selkeitä vaikutteita Olivier Messiaenin musiikista mikä ei ole ihme sillä tuo juhlittu ranskalaismaestro oli yksi Hodgkinsonin eniten ihailemista säveltäjistä. Tässä yhteydessä on sopiva hetki mainita että Hodgkinson ei ikinä käyttänyt syntetisaattoreita Henry Cow’ssa. Ainakin osittain siksi että Henry Cow oli köyhä yhtye ja syntetisaattorit olivat erittäin kalliita 70-luvulla. Hodgkinson joutui siis pärjäämään pianolla ja halvalla Farfisa-urulla jota ajettiin sitten usein erilaisten perus-efektilaitteiden läpi. Hodgkinsonin kosketinsoitin soundit eroavatkin näistä syistä oleellisesti monista muista isommille budjeteilla toimineista proge-kosketinvelhoista. Hodgkinson onnistui kääntämään vähäiset resurssit hienosti vahvuudeksi eikä hänen soundinsa tunnu liikaa aikaansa sidotuilta kuten monille muille kosketinsoittajille on heikkoina hetkinä käynyt.

“Living In The Heart Of Beastissa” kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen miten erilaiselta Dagmar Krause kuulostaa siinä verrattuna ”Wariin”. ”Warin” vihaisen ja rouhean kähinän jälkeen hän aloittaa “Living In The Heart Of Beastin” todella kirkkaastii ja kauniisti soivalla äänellä laulaen osoittaen monipuolisuutensa vokalistina. Pitkin 15 minuuttista kappaletta hän varioi tehokkaasti ja taitavasti laulutyyliä kappaleen musiikkia ja sanoitusten draamaa mukaillen. Ja vaatimuksia riitti. “Living In The Heart Of Beastin” haastavuudesta kertoo se että jopa Krausen veroinen, erittäin taitava laulajatar, joutui treenamaan lauluosuuksia intensiivisesti peräti kaksi viikkoa saadakseen homman kulkemaan halutulla tavalla. Krause tekikin bändiin suuren vaikutuksen työmoraalillaan taistellen sinnikkäästi sävellyksen tahtilajien labyrintin ja vaatien uusintaottoja kunnes oli itse suoritukseensa täysin tyytyväinen.

Krause tekee vokaalaissa niin vaikuttavaa työtä, mutta “Living In The Heart Of Beastin” oli alunperin kokonaan instrumentaalinen sävellys ja sellaiseksi sen oli myös ajateltu jäävän. Slapp Happyn liityttyä bändiin Henry Cow kuitenkin kiinnostui mahdollisuudesta tuoda poliiittista sanomaansa hieman selkeämmin esiin sanoitusten muodossa ja totta kai  ja Dagmar Krauselle oli myös saatava jotain laulettavaa. Moista resurssia ei voisi jättää hyödyntämättä! 

Suurimman osan Slapp Happyn sanoituksista kirjoittaneelle Peter Blegvadille annettiin tehtäväksi kirjoittaa sanat äärimmäisen monimutkaisen musiikin sekaan. Blegvad sai Hodgkinsonilta teemoja joista hänen toivottiin kirjoittavan (mm. ”sense of self in impotence” ja ”destiny does not rule -in action you escape limiting sense of limitations”). Blegvad ryhtyi innokkaana, mutta myös hieman pelokkaana, työhön tahtoen todistaa arvonsa. Blegvad taisteli sanoitusten kanssa kolme viikkkoa. Lopputuloksena oli kuitenkin lopulta hänen oman kertomuksensa mukaan vain pari kummallista säkeistöä joissa nainen heittää rusinoita luista koostuvuiin pinoihin… Sanoitukset hylättiin välittömästi ja Hodgkinson kirjoitti lopulta tekstit itse. Blegvadin epäonnistuminen tehtävässä heikensi hänen asemiaan yhtyeessä.

We were born to serve you all our bloody lives
Labouring tongues we give rise to soft lies:
Disguised metaphors that keep us in a vast inverted stillness
Twice edged with fear.
Twilight signs decompose us
High in offices we stared into the turning wheel of cities
Dense and ravelled close yet separate: planned to kill all encounter.
Intricate we saw your state at work its shapes
Abstracted from all human intent. With our history’s fire
We shall harrow your signs.
– Tim Hodgkinson ((Ote ”LiTHoB:n” lyriikoista)

Kappaleen nimi  “Living In The Heart Of Beast” viittaa ilmestyskirjan petoon ja Hodgkinsonin lyriikat rinnastavat tämän olennon modernien kapitalististen kaupunkien kaaokseen. Sanoitukset kertovat ihmisten pyristelystä tässä hämmentävässä ja ihmisluonnolle vieraassa ympäristössä ja kuvailee kamppailua siitä irtipääsemikseksi. Kappale jättää taiston lopputuloksen hieman avoimeksi, mutta ainakin lopun optimistinen ja lähes majesteettinen marssiosuus ”Now is the time to begin to determine directions…” lyriikoineen antaa ymmärtää että toivoa on.

Seize on the words that oppose us with alien force; they’re enslaved
By the power of capital’s kings who reduce them to coinage and
Hollow exchange in the struggle to hold us, they’re bitterly
Outlasting… Time to sweep them down from power
– Deeds renew words.
– Tim Hodgkinson ((Ote ”LiTHoB:n” lyriikoista)

”Beginning: The Long March”

”Beginning: The Long March” on levyn ensimmäinen improvisoitu kappale. ”Beginning: The Long Marchin”  musiikki on kuin suuri väkivaltaisesti eteenpäin nykivä ja paukahteleva kone. Ehkä ruosteinen panssarivaunu joka vuosien jälkeen nytkähtelee eloon taistelukentän mutaisesta haudasta ryhtyäkseen taas tuhon työhön. 

Kappaleen musiikki on aluksi voimakkaan aggressiivista ja perkussiivista, mutta hiljenee välillä pieneksi surinaksi kasvaen jälleen välilllä kiliseväksi ja kolisevaksi industriaaliseksi painaiseksi. Kappale on kiinnostava äänikokeilu, mutta ei mielestäni aivan Unrestin improvisaatioiden veroinen.

”Beginning: The Long Marchista” tehtiin myös vaihtoehtoinen miksaus johon lisättiin Krausen laulamat ja Cutlerin sanoittamat vokaalit. Tämä hyvin erilainen versio on mukana bonusraitana ESD:n julkaisemassa CD-painoksessa.

”Beautiful as the Moon – Terrible as an Army with Banners”

”Beautiful as the Moon – Terrible as an Army with Banners” on ainoa Unrestia dominoineen Fred Frithin levylle saama sävellys. Frithin seitsemän minuuttinen sävellys alkaa suoraan Krausen vokaaleilla ja Cutlerin vilkkaasti soittamilla rummuilla. Kuten Hodgkinsonin sanoitukset ”Living In The Heart Of The Beastissa” myös Cutlerin teksti liikkuu apokalyptisssa tunnelmissa rinnastaen kommunistien vallankumouksen raamatun lopun aikojen jälkeen koittavaan paratiisiin sotkien mukaan vielä kreikkalaisten myyttien manalan lautturin Kharonin ja ties mitä muuta. Sanoitukset ovat vähintään yhtä koukeroiset kuin musiikki! Kappaleen nimi tulee Raamatun Vanhan testamentin Laulujen laulun yhdestä säkeestä. Hodgkinsonin ja Cutlerin sanoitusten ”tie vallankumoukseen kautta kamppailun”-tematiikka on sen verran lähellä toisiaan että sattumasta ei varmasti ole kyse. Molempien kappaleiden sanoituksia luonnehtii myös äärimmäinen vakavuus. Nämä kaveri ovat tosissaan se on melkein koomista. Itse olen kuitenkin aina arvostanut sitä että taidetta tehdään vakavalla otteella. Vaikka sitten naurunalaiseksi joutumisen uhalla.

Musiikillisesti ”Beautiful as the Moon – Terrible as an Army with Banners” on varsin monimutkainen kappale, mutta ei läheskään yhtä haastava kuuntelijalle kuin jatkuvasti muotoaan muuttava ”Living In The Heart Of The Beast”. Kappaleessa on hymnimäisyyttä melodisuutta, mutta myös marssimaista rytmikkyyttä ja enemmän toistoa kuin Frithin aimmissa sävellyksissä tai ylipäätänstä Henry Cow’n kappaleissa yleensä.

Viiden minuutin kohdilla kuultava osuus jossa piano sooilee atonaalisesti Greavesin basso-ostinaton päällä on todella vaikuttava kuten on myös kappaleen finaali jossa palataan massiivisella paatoksella pääteemaan Krausen vokaalien kera. Päätös on upea ja yksi Henry Cow’n musiikin emotionaalisimmista (ei ehkä yhtyeen vahvuus yleisesti ottaen) hetkistä.

”Morning Star”

Levyn toinen improvisaatio ”Morning Star” on villi ja kaoottinen kappale jossa Hodgkinsonin virtuoosimaisesti soittamalla klarinetilla on iso rooli. Myös Cutler pääsee kolistelemaan rumpusettinsä peltejä sydämensä kyllyydestä. Kappaleessa on on muutama todella hieno hetki, mutta se myös hyytyy hetkittäin hieman mitään sanomattomaksi avantgarde-kilinäksi. Onneksi lopussa Hodgkinsonin villisti kummallisen luuppaavan surinan yllä kiemurteleva klarinetti nostaa jälleen tunnelmaa ja vie koko levyn kunnialla päätökseen.


Lisää artikkeleita Henry Cow’sta löydät täältä


Diffuusio

Taloustieteessä diffuusio on fuusion vastakohta. Yhden yhtiön jakautuminen kahteen tai useampaan pienempään yhtiöön. Henry Cow’n ja Slapp Happyn yllättävä fuusio oli kantanut lyhyen ajan komeasti hedelmää, mutta pitkällä tähtäimellä hyvin erilaisten persoonien ja erilaisten poliittisten ja musiikillisten ambitioiden ristiaallokossa tasapainoilu ei onnistunut.

”Fred fired me because I couldn’t play F sharp diminished seventh”
– Peter Blegvad

Slapp Happy / Henry Cow -fuusio hajosi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Osittain koska Anthony Moore ja Peter Blegvad eivät vain yksinkertaisesti olleet riittävän taitavia muusikoita Henry Cown musiikkia. Tai kuten John Greaves totesi ”He eivät osanneet soittaa mitään.” Greavesin kommentti on toki liioittelua, mutta Henry Cow’n porukkaan verrattuna Mooren ja Blegvadin soittotaidot olivat hyvin vähäiset. Blegvadille ja Moorelle ei loppujen lopuksi jäänyt juuri mitään soitettavaa koko levyllä sillä Henry Cown jäsenet olivat enemmän kuin päteviä hoitamaan kaikki instrumentaaliosuudet itse eivätkä olleet valmiita tekemään kompromisseja sävellyksiensä suhteen niin että sinne olisi ujutettu erityisesti joitain osioita Slapp Happyn soitettaviksi (muutama poikkeus kyllä tehtiin). Improvisaatioissa Moore ja Blegvad pääsivät sentään hieman osallistumaan ja erityisesti Mooresta oli hyötyä noiden kappaleiden nauhaloopeissa ja efekteissä. Krause sen sijaan oli arvokas uusi osanen Henry Cow’n palapeliin. Vihdoinkin yhtyeellä olisi jonkinlainen keulakuva konserttitilanteisiin ja mikä tärkeämpää karismaattinen ja teknisesti erittäin taitava laulaja levittämään yhtyeen sanomaa.

”We needed Dagmar. We didn’t need Anthony and Peter – they couldn’t play anything!”
– John Greaves

Ongelmat Slapp Happyn jäsenten kanssa eskaloituvat levyn äänityksien jälkeen kun yhdistynyt bändi ryhtyi harjoittelemaan kiertuetta varten. Viimeistään tässä vaiheesssa kävi ilmi että Henry Cow’n musiikki oli liian vaikeaa Mooren ja Blegvadin soitettavaksi livenä mikä aiheutti turhautumaa molemmissa leireissä. Toisaalta Slapp Happyn kappaleet eivät tuntuneet oikein toimivan liveformaatissa eikä kappaleita oltu kovin innokkaita muutenkaan sotkemaan Henry Cown repertuaarin kanssa. Etenkin Hodgkinson vastusti tätä ja koki että Slapp Happyn musiikki dilutoisi Henry Cow’n sanoman ja tarkaan mietityn musiikillisen linjan. Anthony Moore ei ylipäätänsä kokenut live-esiintymisiä itselleen luontevaksi. Blegvad ehdotti performanssitaiteen lisäämistä konsertteihin tehdäkseen itsensä hyödylliseksi, mutta nämä ajatukset hylättiin. Blegvad ei myöskään kokenut oloaan mukavaksi Henry Cow’n äärimmäisen vakavassa ilmapiirissä eikä ollut poliittiselta vakaumukseltaan yhtä ehdoton kuin muu porukka. 

Viimeinen naula arkkuun oli että Mooren ja Krausen avioliitto hajosi (Krausen sivusuhde Frithin kanssa ei auttanut asiaa). Moore ja Krause erosivat ja samalla Moore lähti myös yhtyeestä. Blegvad seurasi pian tärkeimmän liittolaisensa perässä saaden potkut tai irtisanoutuen hieman tarinan kertojasta riippuen. John Greaves oli pettynyt Mooren ja Blegvadin lähtöön mutta muita Henry Cown jäseniä käänne eri juuri tuntunut hetkauttavan. Etenkin kun heille tärkein osa Slapp Happya, eli Dagmar Krause, päätti jäädä bändiin. Slapp Happy/Henry Cow -fuusion hajottua In A Praise Of Learning julkaistiin itsestään selvästi pelkästään Henry Cow -nimen alla.

In Praise Of Learning on Henry Cow’n ehkäpä armottomin, ankarin ja haastavin levy siitäkin huolimatta että yhtyeen viimeinen studiolevy Western Culture (1979) sisältää osittain vieläkin monimutkaisempaa musiikkia. In Praise Of Learningin musiikissa on kuitenkin jotain niin periksiantamatonta ja kulmikasta ja sen poliiittinen sanoma on syövytetty niin syvälle sen ytimeen että ymmärrän hyvin jos levy on satunnaiselle kuuntelijalle liian haastava pala purtavaksi. Parinkymmenen vuoden kuuntelukokemuksella levy on kasvanut kuitenkin itselleni todella palkitsevaksi kokemukseksi. In Praise Of Learning ei ole ehkä aivan yhtä täydellinen levy kuin edeltäjänsä Unrest, mutta silti omalla tavallaan aivan yhtä nautittava julkaisu. In Praise Of Learning on yksi avant-progen pioneeriteoksista ja tuon progressiivisen rockin alagenren ensimmäisistä mestariteoksista.

In Praise Of Learningin jälkeen Henry Cow käynnisti pikku hiljaa prosessin katkaistakseen välit levy-yhtiöönsä Virginiin tullakseen täysin omavaraiseksi ja pystyäkseen toimimaan mahdollisimman vapaasti musiikkiteollisuuden ulkopuolella. Tämä aloitti Henry Cow’lle uuden täydellisen vapauden aikakauden, mutta kylvi samalla myös yhtyeen tuhon siemenen.

Parhaat biisit: “War”, “Living In The Heart Of Beast”, “”Beautiful as the Moon – Terrible as an Army with Banners”

Arvosana: *****

Muusikoiden sitaatit kirjoista:  Benjamin Piekut: Henry Cow: The World Is a Problem, Einar Trond: Henry Cow: An Analysis of Avant Garde Rock, Mike Barnes: A New Day Yesterday: UK Progressive Rock & The 1970’s
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Lue myös muita vuoden 1975 levyjen arvioita  täältä >

Kappaleet:

A-puoli

1. ”War” Anthony Moore, Peter Blegvad 2:25
2. ”Living in the Heart of the Beast” Tim Hodgkinson 15:30

B-puoli
3. ”Beginning: The Long March” Henry Cow, Slapp Happy 6:26
4. ”Beautiful as the Moon – Terrible as an Army with Banners” Fred Frith, Chris Cutler 7:02
5. ”Morning Star” Henry Cow, Slapp Happy 6:05

Henry Cow:

Tim Hodgkinson: urut, piano, altosaksofoni, klarinetti Fred Frith: kitarat, viulu, ksylofoni, piano John Greaves: bassokitara, piano, vokaalit Chris Cutler: rummut, perkussiot, ksylofoni Lindsay Cooper: fagotti, oboe, nokkahuilu, vokaalit Dagmar Krause: vokaalit Peter Blegvad: kitara, laulu, klarinetti Anthony Moore: piano, elektroniikka, nauhat

Tuotanto: Henry Cow, Slapp Happy jaPhil Becque

Levy-yhtiö: Virgin


 

2 thoughts on “Levyarvio: Henry Cow – In Praise Of Learning (1975)

Add yours

  1. ”Living in the Heart of the Beast” on minusta Henry Cow’n hienoin sävellys. Monimutkaista mutta kuitenkin mielestäni helposti lähestyttävää ja lopun marssissa suorastaan vastustamattoman tarttuvaa. Krausen laulu tarjoaa lisää tarttumapintaa. Muut laulut ovat myös hyviä, mutta Western Culture on läpikotaisin sävellettynä mielestäni parempi kokonaisuus, vaikka siinä laulua ei olekaan. In Praise of Learningin improvisaatiot ovat sentään parempia kuin valtaosa Unrestin vastaavista.

    Luettuani tämän tekstin haluaisin ehdottomasti kuulla Muumilaakso-sarjasta version, jossa Dagmar Krause dubbaa Pikku Myyn repliikit. Sama se mille kielellä. Cutler voi dubata Poliisimestari-hemulin.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: