Leg End Henry Cow’n ensimmäinen studioalbumi. Levystä on käytetty välillä myös nimitystä Legend ja The Henry Cow Legend, mutta ainakin Henry Cow’n jäsenten käytössä Leg End tuntuu vakiintuneen viralliseksi nimeksi joten käytän kirjoituksessani sitä.
Henry Cow’n perusti vuonna 1969 kaksi Cambridgen yliopiston opiskelijaa kitaristi/viulisti Fred Frith ja kosketinsoittaja/puhallinsoittaja Tim Hodgkinson. Alkuvuosina vielä vahvasti bluesiin kallellaan olleen bändin kokoonpano eli tiuhaan tahtiin mutta monien käänteiden jälkeen yhtyeeseen liittyi basisti John Greaves ja rumpali Chris Cutler joista muodostui yhtyeen ydinkvartetti. Vuonna 1972 yhtye laajeni kvintetiksi puhallinsoittaja Geoff Leighin liityessä bändiin. Ensimmäisen levyn kokoonpano oli lopultakin kasassa.
Chris Cutler on kertonut että yhtye harjoitteli hyvin kurinalaisesti muutaman vuoden ajan 5-6 päivää viikossa aamuyhdeksästä iltakuuteen. Henry Cow’ssa oli ennen kaikkea aina kyse itsensä haastamisesta ja kehittämisestä. Bändi otti suoranaiseksi tavaksi säveltää vaikeampia kappaleita kuin he osasivat soittaa. Ja sitten opetella soittamaan ne! Yhtye haastoi myös konserteissa itsensä jatkuvasti paitsi varioimalla settilistaansa jokaisella keikalla, sovittamalla radikaalisti uusiksi sävellettyjä kappaleita ja omistamalla merkittävän osan jokaisesta keikasta vapaamuotoiselle improvisaatiolla. Ei siis ihmekään että kun Henry Cow lopulta 1973 pääsi tekemään ensimmäistä levyään bändistä oli hioutunut lähes telepaattisella tasolla yhteen soittava virtuoosimainen ryhmä.
Leg End äänitettiin kolmessa viikossa tuoreen Virgin levy-yhtiön The Manor -studiossa Tom Newmanin äänittämänä. Newman tunnetaan tietenkin parhaiten Mike Oldfieldin Tubular Bellsistä jota äänitettiin samoihin aikoihin The Manorilla. Itseasiassa The Manorilla tuohon aikaan asustanut Oldfield on jopa äänittänyt yhden Leg Endin kappaleista.
Leg End on erittäin monimutkaista, enimmäkseen instrumentaalista musiikkia joka on täynnä yllättäviä tempo ja tahtilajimuutoksia. Leg Endin musiikki saattaa kuulostaa tottumattoman korviin pelkältä sekoilulta (muistan että itse ajattelin suurin piirtein noin joskus 90-luvulla vaikka samalla olin hyvin kiinnostunut tästä kuulemastani oudosta musiikista), mutta on itseasiassa suurimmaksi osaksi varsin tiukasti sävellettyä. Usein vieläpä nuoteille mikä rock – ja jopa proge-maailmassa on varsin harvinaista. Tässä vaiheessa Henry Cow’n musiikissa oli vielä kuultavissa jonkin verran vaikutteita Frank Zappan ja varhaisen Soft Machinen musiikista ja jossain määrin tämän voi melkein laskea kuuluvan Canterbury-sceneen tyylilisesti. Ennen Leg Endiä tehdyt biisit (näitä on julkaistu myöhemmin HC:n bokseilla) kuulostavat välillä jopa hämmästyttävän paljon Caravanilta. Näistä vaikutteista huolimatta Leg Endin tyyli on kuitenkin jo hyvin omanlaisensa ja levyä on erittäin vaikea verrata suoraan mihinkään toiseen albumii.
Leg End ottaa heti luulot pois kuulijalta upealla aloitusraidallaan ”Nirvana For Mice”. Kitaristi Frithin, osittain John Cagen innostamana sattuma-metodeja hyväksikäyttäen säveltämä kappale tempoilee viehkeästi mm. 21/8 tahtilajissa ja ja siinä on enemmän käänteitä kuin siinä kuuluisassa korkkiruuvissa. Kaikessa monimutkaisuudessaan hieman palapelimainen kappale sisältää kuitenkin myös upeita melodioita kimurantin soiton vastapainoksi. Särmää kappaleesta ei puutu missään vaiheessa, mutta viimeistään huikealla tavalla Geoff Leighin käärmemäisesti kiemurteleva ja kidutetusti soiva saksofonisoolo varmistaa sen että kukaan ei erehdy laittamaan kappaletta soimaan taustamusiikiksi. ”Nirvana For Mice” on täydellinen yhdistelmä konstikasta melodisuutta ja dissonanssia.
Nykyisin King Crimsonissa soittava kitaristi Jakko Jakszyk versioi ”Nirvana For Micen” vuoden 2006 soololevylleen The Bruised Romantic Glee. Hän soitti valmiin version kappaleesta tulevalle työnantajalleen Robert Frippille joka parkaisi ”This is too complicated for me!”. Ja kimurantin musiikin ei pitäisi varsinaisesti olla vieras asia herra Frippille. Tämä pieni anekdootti kertoneekin aika paljon Henry Cow’n musiikin kompleksisuudesta.
Levy jatkuu 7 minuuttsella ”Amygdala” joka on Hodgkinsonin läpisäveltämä (Cutlerin rumpuja lukuunottamatta) antaa hieman viitettä Henry Cow’n tulevasta suunnasta joka muuttui jatkossa yhä kamarimusiikkimaisemmaksi. Hillitysti alkava kappale lisää kierroksia pikku hiljaa muuttuen yhä monimutkaisemammaksi ja monimutkaisemmaksi. Kappale tuntuu muuttuvan jatkuvasti. ”Amygdalan” musiikki on jatkuvasti liikkeessä ja rock-musiikille tyypillistä toistoa on hyvin vähän. Rytmitykset ja tempo elää jatkuvasti ja rumpali Chris Cutlerin omintakeinen ketterä ja hyvin kevytkätinen rumpalointi ihastuttaa niin tässä kuin levyn muissakin kappaleissa. Cutler soittaa paljon, mutta niin kevyellä otteella ettei soitto mene missään vaiheessa tukkoon
Leighin Amygdalassa soittama saksofoni korvattiin 1991 ilmestyneessä levyn ensimmäisessä CD-painoksessa Lindsay Cooperin (joka liittyi myöhemmin bändiin) oboella koska Hodgkinson piti Leighin suoritusta liian jazzmaisena. Itse preferoin alkuperäistä versiota joka julkaistiin lopulta myös CD:llä vuoden 1998 ”original mix” -version myötä. Cutler on kertonut että bändi joutui harjoittelemaan ”Amygdalan” soittamista peräti seitsemän kuukautta.
”Nirvana For Micen” ja ”Amygdalan” jälkeen levyn kolmas kohokohta on Frithin ja Greavesin säveltämä ”Teenbeat” jossa vaikutuksen tekee erityiseti nopea ja rytmisesti erittäin haastava keskiosa. Greavesin bassottelu kappaleessa on upeaa.
Henry Cow ei ollut edes tässä uransa vaiheessa mikään pitkien ”sankarillisten” soolojen yhtye vaan panosti enemmän kollektiiviseen soittoon, mutta Leg Endillä kuullaan hieman enemmän soolomaisia osuuksia kuin myöhemmillä levyillä. Ja Frith ansaitsee erityismaininnan tällä osastolla kappaleestaan ”Teenbeat Reprise”. Frithin kitarasooloilu on kappaleessa nimittäin aivan fantastista. Terävän viiltävää ja virtuoosimaista. Fuzzilla säröytetty soundi on samaan aikaan kylmän analyyttinen ja sakean moniulotteinen.
Leg Endillä kuullaan myös muutama vapaamuotoinen improvisaatio joista yhtye tuli tunnetuksi tulevina vuosina ja jotka se vei jatkossa paljon pidemmälle. Ei niin että Leg Endin improvisaatioissa ”Teenbeat Introduction” ja ”The Tenth Chaffinc” niissäkään mitään vikaa olisi.
Leg End päättyy yllättävästi kaiken instrumentaalimusiikin jälkeen laulettuun kappaleeseen. Hodkinsonin säveltämä ”Nine Funerals Of Citizen Kingiin” ei luonnollisesti Henry Cow’n kyseessä ollessa ole kuitenkaan mikään konventionaalinen laulu. Ensinnäkin se lauletaan kolmiäänisesti kaanonissa tuoden hieman mieleen Gentle Giantin vastaavat vokaali-kokeilut. Kolmikko Frith, Greaves ja Hodkinson selviävät yllättävän hyvin haastavista lauluosuuksistaan vaikkeivat tulevina vuosina ole juuri vokaaleistaan tulleet tunnetuiksi (Greavesia lukuunottamatta). Henry Cow’n kommunistinen aatemaailma sai keskeisemmän roolin yhtyeen toiminnassa vasta seuraavan muutaman vuoden aikana, mutta Hodkinsonin sanoitukset ”Citizen Kingissä” kansalaisista jotka pyristelevät kapitalismin rattaissa myymässä ja ostamassa luhistuvien kaupunkien keskellä antavat jo esimakua tulevasta.
Down beneath the spectacle of free
No one ever let you see
The Citizen King
Ruling the fantastic architecture of all the burning cities
Where we buy and sell
La la la la la la la la la la la la
Leg Endin kruunaa taitelija Ray Smithin nerokas maalaus sukasta, joka näyttää kuin rautalangasta punotulta, sekä levyn hieno, erittäin ”kuiva” soundimaailma”. Hyvin vähän kaiutettu ja efektoitu, ikään kuin läpinäkyvä, soundi sopii täydellisesti albumin monimutkaiseen musiikkiin jossa tapahtuu valtavasti koko ajan. Jokainen yksityiskohta erottuu täydellisesti. Tosin luulen että tämä osaltaan lisää ensimmäisten kuuntelukertojen informaatioähky-efektiä. Kun musiikki käy tutummaksi ratkaisua osaa arvostaa paremmin.
Leg End on huumaava ja suorastaan ällistyttävän toimiva yhdistelmä äärimmäisen monimutkaista musiikkia ja leikkisää rentoutta. Leg End on aikakautensa sofistikoituneinta rock-musiikkia ja Henry Cow’n tyyli muuttui jatkossa yhä haastavammaksi ja akateemisemmaksi, mutta tällä debyytillä yhtyen musiikki on kuitenkin vielä suhteellisen helposti lähestyttävää. Leg End on komea startti Henry Cow’n lähes täydelliselle viiden studiolevyn sarjalle.
Parhaat biisit: ”Nirvana For Mice”, ”Amygdala”, ”Teenbeat”, “Teenbeat Reprise”, “Nine Funerals Of The Citizen King”
Arvosana: *****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
A-puoli
1. ”Nirvana for Mice” (Frith) 4:53
2. ”Amygdala” (Hodgkinson) 6:47
3. ”Teenbeat Introduction” (Henry Cow) 4:32
4. ”Teenbeat” (Frith, Greaves) 6:57
B-puoli
5. ”Extract from ’With the Yellow Half-Moon and Blue Star'” (Frith) 3:37
6. ”Teenbeat Reprise” (Frith) 5:07
7. ”The Tenth Chaffinch” (Henry Cow) 6:06
8. ”Nine Funerals of the Citizen King” (Hodgkinson) 5:34
Muusikot:
Geoff Leigh: saksofonit, huilu, klarinetti, nokkahuilu, laulu Tim Hodgkinson: urut, piano, altosaksofoni, klarinetti, kellot, laulu Fred Frith; kitarat, viulu, alttoviulu, piano, laulu John Greaves: basso, piano, pilli, laulu Chris Cutler: rummut, lelut, piano, pilli, laulu
Tuottajat: Henry Cow
Levy-yhtiö: Virgin
Pienemmät Purot 
Vastaa