Alunperin vuonna 2011 ilmestynyt Fly From Here oli Yesin 20. studioalbumi ja ensimmäinen uusi Yes-levy 10 vuoteen. Vuonna 2018 tuottaja Trevor Horn (s.1949) otti levyn uudelleen käsittelyyn ja muokkasi sen suht radikaalisti uusiksi. Levy sai paitsi uuden Roger Dean -kannen niin myös uuden nimen: Fly From Here – Return Trip.
Trevor Hornin ja Yesin yhteinen historia on pitkä ja monimutkainen. Trevor Horn oli nuorukaisena suuri Yes-fani ja hänelle koitti yllättäen mahdollisuus liittyä Yesiin vuonna 1980 kun Jon Anderson ja Rick Wakeman olivat lähteneet yhtyeestä riitaisasti Tormato-kiertuetta seuranneiden epäonnistuneiden levytyssessioiden jälkeen. Hornin mukana Yesiin liittyi tuolloin myös kosketinsoittaja Geoff Downes (s.1952) jonka kanssa Horn oli tehnyt The Bugglesin nimissä isohkon pop-hitin nimeltä ”Video Killed A Radiostar”.
The Buggless -duo ja Yesin kolmikko Steve Howe (s.1947), Chris Squire (1948-2015) ja Alan White (s.1949) tekivät yhdessä loistavan energisen Drama -levyn joka menestyikin ihan mukavasti. Levyä seuranneella kiertueella alkoi kuitenkin ongelmat kun Yesin yleisö etenkään Briteissä ei hyväksynyt Hornia Jon Andersonin korvaajaksi ja toisaalta Hornilla oli myös vaikeuksia laulaa Andersonin haastavat lauluosuudet illasta iltaan. Drama-kiertueen jälkeen Yes pisti pillit pussiin vähin äänin. Trevor Horn työsti jatkoa The Bugglesille ja alkoi panostamaan tuottajan uraansa entistä enemmän.
Monien käänteiden jälkeen Yes kuitenkin teki paluuta kolmisen vuotta myöhemmin etelä-afrikkalaisen kitaristi/laulja Trevor Rabinin kera. Tässä vaiheessa Hornin tuottajan ura olikin lähtenyt jo käyntiin mukavasti ja oli luontevaa värvätä hänet mukaan tekemään uutta Yes-levyä. Vuoden 1983 pop-henkisestä levystä 90125 tuli valtava menestys eikä vähiten Hornin huikean ja huolitellun modernin tuotannon ansiosta. Yesin seuraava levy Big Generator (1987) valmistui hitaaasti menestyksen noustessa erinäisten tahojen hattuun. Trevor Horn oli mukana tuottamassa albumia, mutta riitaantui lopulta Trevor Rabinin kanssa niin pahasti että jätti projektin kesken. Koitti pitkä aikakausi jolloin Horn ja Yes eivät olleet enää tekemisissä toistensa kanssa. Samalla koitti myös aikakausi jolloin Yesin suosio hiipui suurin piirtein samaa tahtia kuin Hornin menestys tuottajana kasvoi.
Hornia oli aina silloin tällöin kosiskeltu tekemään uudestaan yhteistyötä ja välillä oli lähellä että niin olisikin käynyt. 2001 Hornin luottoäänittäjät olivat tekemässä Yesin hienoa orkestraalista Magnification -levyä, mutta Horn itse palasi Yes-leiriin vasta vuonna 2011 Fly From Here -levyn myötä. Tuossa vaiheessa Jon Anderson oli jätetty pois yhtyeestä hänen sairastumisensa jälkeen ja Yes oli jälleen aika pahasti tuuliajolla. Andersonin tilalle oli pestattu vokalisti kanadalainen Benoît David joka imitoi Andersonia parhaansa mukaan. Chris Squire, ja Steve Howe saivat lopulta houkuteltua Hornin mukaan käyttämällä syöttinä mahdollisuutta viimeistellä ”We Can Fly” -kappale jota Drama -kokoonpano oli soittanut livenä jo vuonna 1980 ja kaavaillut seuraavalle studiolevylleen. Hornin unelmana oli rakentaa suite useammasta kappaleesta joista osa oli saanut ensi-iltansa demo-muodossa jo The Bugglesin toisen albumin uudelleenjulkaisulla vuonna 2010. Yes tarttui tähän innokkaasti ja lopulta Hornkin imetyi projektiin niin innokkaasti että hän päätyi tuottamaan koko albumin eikä vain ”We Can Fly” -liitännäisiä biisejä joista muodostui lopulta 24 minuuttinen suite ”Fly From Here”. Horn oli niin innokas palaamaan Draman -aikoihin että hänen tahdostaan Yesin tuon aikainen kosketinsoittaja Oliver Wakeman (Rickin poika) heivattiin ulos bändistä ja Geoff Downes pestattiin tilalle. Kasassa oli lopulta siis Draman tiimi Horn, Downess, Howe, White ja Squire. Plus tuore tulokas Benoît David….
Fly From Here oli lopulta kelpo yhdistelmä popia ja kevyitä proge-elementtejä, mutta ihan Draman seuraajaksi siitä ei ollut. Levy ei tavoittanut edeltäjänsä säkenöivää energiaa jossa yhdistyi kiehtovasti lähes new-wavemainen hermostuneisuus Yesille tuttuihin kompleksisiin kappalerakenteisiin ja virtoosimaisiin soittosuorituksiin. Fly From Here oli rauhallisempi ja tunnelmallisempi albumi ja esimerkiksi Fly From Here suite kuulosti joiltain osin enemmän Pink Floydilta kuin Yesiltä.
Fly From Heren ilmestyessä pidin levystä siitäkin huolimatta että merkittävä osa siitä ei muistuttanu kovin paljoa Yes-musiikkia. Levyn tuotanto kuitenkin aiheutti pettymyksen. Se ei vaan tuntunut yhtä hiotulta, ylelliseltä ja viimeistellyltä kokonaisuudelta kuin Trevor Hornin levyiltä on yleensä ollut lupa odottaa. Ilmeisesti Trevor Horn oli itse samaa mieltä koska vuonna 2018 hän palasi levyn pariin muokatakseen sen uusiksi. Horn teki homman ilmeisesti pitkälti omalla rahallaan omassa SARM-studiossaan käyttäen omaa ja apulaisäänittäjiensä aikaa juuri niin paljon kuin oli tarpeen halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Voidaan siis hyvällä syyllä olettaa että kyseessä oli hänelle jonkinmoinen intohimoprojekti.
Horn teki mittavan määrän muutoksia niin levyn soundeihin kuin itse musiikkinkin. Isoin ero on tietenkin se että Horn pyyhki kaikki Benoît Davidin vokaalit pois ja laului itse vokaalit uusiksi.. Ero Benoît Davidin ja Trevor Hornin välillä ei aina ole kovinkaan dramaattinen koska Davidin ääni on suht samankaltainen kuin Hornilla ja hän lauloi alunperinkin kappeleet selvästi Hornin ohjevokaalien pohjalta. Itse pidän Hornin suorituksesta kuitenkin enemmän. Ne tuntuvat emotionaalisemmilta ja toisaalta varmasti hyötyvät myös huolellisemmasta miksauksesta jonka 2018 versio tarjoaa. Horn käyttää vokaaleissaan myös tehokkaasti ja tyylikkäästi erilaisia vocoder-tyyppisiä efektejä kuten aikoinaan Drama-levylläkin.
Vokaalien lisäksi Steve Howe ja Geoff Downes tekivät myös uusia äänityksiä kappaleisiin ja toisaalta miksauksen myötä instrumenttien keskinäiset suhteet muuttuivat monessa kohtaa radikaalisti.
Squiren taustavokaaleja on nostettu monessa kohtaa enemmän pintaan, kuten myös hänen bassoaan. Rytmiryhmä kuulostaakin remixillä huomattavasti originaalia tuhdimmalta ja voimakkaammalta. Horn on tehnyt myös monia pikku korjauksia kuten poistanut kynsien äänen akustisen kitaran kieliltä kappaleesta ”Fly From Here – Sad Night at the Airfield”. Suiten moni siirtymä on kokenut aika radikaaleja uudistuksia. Jopa kammottava, lasten piirrossarjojen musiikilta kuulostava Steve Howen instrumentaalibiisi ”Bumby Ride” on jotenkin onnistuttu punomaan hieman luontevammaksi osaksi kokonaisuutta vaikka en ihan täysin hahmota että miten tämä taikatemppu on tehty.
Return Tripkään ei ole äänitteenä ihan niin dynaaminen kuin toivoisi, mutta vähemmän kompressoitu kuitenkin kuin alkuperäinen julkaisu.
Kaiken kaikkiaan Return Tripin myötä Fly From Here lopultakin kuulosta siltä miltä 2000-luvun Trevor Hornin tuotanto Yesin levyllä kuuluukin. Tuhdimman soundin myötä Fly From Here on myös hieman lähempänä sen usein hehkutettua statusta Draman jatko-osana.
Levy alkaa kuten, ennenkin, 24 minuuttisella ”Fly From Here” suitella. Kuusi osainen suite on levyn parasta antia. Se on enemmänkin melankolisen tunnelmallinen kuin riehakas näytös virtuoosimaisia yksilösuorituksia. Suite ei kuulosta useinkaan kovin paljoa Yes-musiikilta, mutta jos sen ei anna häiritä on kokonaisuus todella laadukas. Jos onnistuu unohtamaan jo aiemmin mainitun ”Bumby Riden” joka rikkoo traagisesti kokonaisuuden tunnelmaa… Parhaimmillaan suite on kuitenkin todella majesteettista ja mieltä ylentävää kuunneltavaa kaikessa eeppisessä melankolisuudessaan. Suite on myös hyötynyt kokonaisuutena eniten Hornin remixistä sillä tuntuu että hän on panostanut erityisesti sen viimeistelyyn todella paljon.
Suiten jälkeen kuullaan Chris Squiren suht pätevä AOR-henkinen balladi ”The Man You Always Wanted Me to Be” jonka pelastaa omakohtaiselta kuulostavat vokaalit jotka Chris Squire siis laulaa itse. Omassa sarjassaan ”The Man…” on kelpo kappale, mutta vieläkään ei oikein Yes-kellot soi.
Hieman enemmän yesmäisyyttä kuullaan suiten ohella myös arkistojen aarteisiin kuuluvassa ”Life On A Filmsetissä”. ”Life On A Filmset” kuultiin alunperin demo-muodossaan nimellä ”Riding A Tide” The Bugglesin toisen albumin 2010 vuoden uudelleenjulkaisulla. Kyseessä energinen kappale jossa on komea loppunostatus ja mainiota kitarointia Steve Howelta.
Return Tripillä kappale Steve Howen sävellys ”Hour Of Need” on saanut ylimääräisen intron ja outron jotka äänitettiin alunperin bonus-raidaksi Japanin markkinoita varten. Intro ja outro tuntuvat hieman irrallisilta itse kappaleesen nähden, mutta tuovat muuten folkahtavaan biisiin, mukavan ylimääräisen proge-sävyn. Kappaleessa on mukavan positiivinen, hyvin yesmäinen tunnelma ja se tuo mieleen hieman The Yes Albumin (1971) ”I’ve Seen All Goog Peoplen”. Outrossa Howe pääsee revittelemään sähkökitaralla komeasti suht akustisen pääkappaleen jälkeen.
Seuraavaksi kuullaan Steve Howen akustinen kitara soolobiisi ”Solitaire” joka on luultavasti ainoa kappeleista joihin Horn ei ole kajonnut mitenkään Return Trip -versiossa. Mukava kappale joka liikkuu jossain ”Clapin” ja ”Mood For A Dayn” välimaastossa ja on ehdottomasti Howen lukuisista akustisista sooloista sieltä paremmasta päästä.
”Solitairen” jälkeen Return Trip jatkuu Howe-keskeisesti sillä vuorossa on kokonaan uusi hänen säveltämänsä ”Don’t Take No for an Answer” -kappale. Ilmeisesti biisi äänitettiin jo vuonna 2011, mutta se jäi alunperin pois levyltä syystä tai toisesta. Biisi on varsin mukava rokkibiisi jossa on hieman progeakin mausteena, mutta valitettavasti Howe laulaa kappaleen itse. Howe pärjää vokaaleissa paremmin kuin joskus menneisyydessä, mutta kovin mieltä ylentävää kuultavaa hänen suorituksensa ei ole vieläkään ja on suht omituista että Trevor Horn ei voinut hoitaa roolia tässä kappaleessakin.
Levyn päättävä ”Into The Storm” on levyn ehkäpä eniten vanhan ajan proge-Yesiltä kuulostava biisi 7/8 tahtilajissa kulkevine kertosäkeineen ja muutenkin levyn muuta materiaalia hieman kimurantimman sovituksen puolesta. ”Into The Storm” oli levyn ainoa bändisävellys johon koko porukka antoi suht tasapainoisen panoksensa. On ymmärrettävää että Horn halusi laulaa ”Fly From Heren” ja ”Life On A Filmsetin” uudestaan koska ne ovat pääosin hänen sävellyksiin ja sanoituksiaan ja selvästi hänelle henkilökohtaisia kappeleita, mutta koska ”Into The Storm” ei ole kumpaakaan on hieman outoa että Davidin kelpo suoritus pyyhittiin pois. Etenkin kun huomioidaan että ”Don’t Take No for an Answer” Howe pääsi laulamaan (edesmenneen Squiren vokaalien korvaaminen hänen omasta kappaleesta olisi ollut jo todella kummallista!) No Yes ei olisi Yes jos se ei tekisi hämmentäviä ja epäloogisia päätöksiä!
Fly From Here oli miellyttävä levy jo ensimmäisessä inkarnaatiossaan, mutta vuoden 2018 formaatissa se nousee aidosti parhaiden 90125:n jälkeen julkaistujen Yes-levyjen joukkoon. Siitäkin huolimatta että se välillä kuulostaa enemmän Trevor Horn -showlta kuin Yesiltä.
Parhaat biisit: ”Fly From Here – We Can Fly”, ”Fly From Here – Sad Night at the Airfield”, ”Into The Storm”
Arvosana: ****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
- Fly From Here – Overture 1:52
- Fly From Here – We Can Fly 5:04
- Fly From Here – Sad Night at the Airfield 5:25
- Fly From Here – Madman at the Screens 4:35
- Fly From Here – Bumpy Ride 2:16
- Fly From Here – We Can Fly Reprise 2:18
- The Man You Always Wanted Me to Be 5:24
- Life on a Film Set 5:06
- Hour of Need 6:46
- Solitaire 3:30
- Don’t Take No for an Answer 4:22
- Into the Storm 6:54
Kokonaiskesto: 53:32
Pienemmät Purot 