Levyarvio: Mike Oldfield – Tr3s Lunas (2002)

Tr3s Lunas on Mike Oldfieldin 21. studioalbumi.

Jälkikäteen tarkasteltuna vaikuttaa siltä, että Oldfield kärsi 1990-luvulta lähtien jonkinasteisista motivaatio-ongelmista. Musiikin tekeminen pelkän itseilmaisun vuoksi ei tuntunut enää tarjoavan riittävästi inspiraatiota, vaan hän kehitteli erilaisia konsepteja ja suoranaisia temppuja saadakseen luovat mehut jälleen liikkeelle. Vuoden 1994 The Songs Of Distant Earth haki innoitusta progressiiviselle rockille varsin tyypillisesti tieteiskirjallisuudesta, mutta kelttiteemainen Voyager ja etenkin pelkästään kitaralla tuotettujen äänien varaan rakennettu Guitars (1999) tuntuivat jo astetta epätoivoisemmilta tempauksilta. Myös sillisalaattimaisesti maailmanhistorian läpi pomppiva The Millennium Bell (1999) vahvistaa mielikuvaa siitä, ettei musiikki enää virrannut Oldfieldin sisäisestä maailmasta yhtä luontevasti kuin aiemmin, vaan luovuuden tueksi tarvittiin yhä enemmän ulkoisia ärsykkeitä.

The Millennium Bellin jälkeen, kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt Tr3s Lunas vie tämän kehityksen vielä pidemmälle. Tällä kertaa musiikki ei ole enää projektin varsinainen päämäärä, vaan osa laajempaa kokonaisuutta, jonka keskiössä on interaktiivinen visuaalinen media.

Viisitoista minuuttinen video Tr3s Lunas -pelistä.
Lue myös: Levyarvio: Mike Oldfield – Ommadawn (1975)

Kiinnostus visuaaliseen maailmaan ei ollut Oldfieldille täysin uutta. Islandsin (1987) aikoihin hän innostui videotaiteesta ja rakennutti kotiinsa kalliin videostudion. Innostus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja tulokset vaatimattomiksi. Muutamaa vuotta myöhemmin katse suuntautui CD-ROM-tekniikkaan, jonka mahdollisuuksia hyödynnettiin The Songs Of Distant Earthin yhteydessä julkaistussa interaktiivisessa lisämateriaalissa. Sekään ei kuitenkaan ollut kuin esimakua siitä, mihin Oldfield seuraavaksi tähtäsi.

Tietokonepelit olivat vuosituhannen vaihteessa voimakkaassa nousussa, ja erityisesti Myst teki vaikutuksen Oldfieldiin. Sen innoittamana hän käynnisti kunnianhimoisen MusicVR-hankkeen, jonka tavoitteena oli yhdistää musiikki ja virtuaalitodellisuus väkivallattomaksi, vapaaseen tutkimiseen perustuvaksi elämykseksi. Ajatuksena oli luoda meditatiivinen kokemus, jossa musiikki ei ohjaisi toimintaa vaan sulautuisi osaksi tutkittavaa maailmaa. Tr3s Lunas oli tämän projektin ensimmäinen julkaisu.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna levyn musiikillinen ratkaisu on varsin looginen. Chill-out, johon Oldfield tutustui Ibiza-vuosinaan, oli 1990-luvun lopulla suosiotaan kasvattanut elektronisen musiikin suuntaus, jossa korostuivat rauhallinen tempo, pehmeät äänimaisemat ja levollinen tunnelma. Sen tarkoituksena ei ollut nostattaa kierroksia, vaan luoda rentouttava kuunteluympäristö ambientin, dubin ja downtempon vaikutteita hyödyntäen. Juuri tällainen musiikki sopi täydellisesti virtuaalimaailmaan, jossa pelaajan oli tarkoitus vaellella kiireettömästi ympäristöä tutkien. Etenkin kun rytmisiin looppeihin perustuvat rakenteet istuivat hyvin pelimaailman logiikkaan jossa ei ikinä voinut tarkalleen tietää kuinka kauan pelaaja viipyi jossain tietyssä tilanteessa. Musiikin saattoi siis jättää hyvin jumputtamaan paikalleen pitkiksikin ajoiksi.

Silti Tr3s Lunas ei ole aivan tavanomaista chill-outia. Suurin ero löytyy melodioista ja kitarasta. Vaikka sävelmät ovat hyvin yksinkertaisia ja usein looppimaisia, ne jäävät yllättävän hyvin mieleen. Se kertoo siitä, ettei Oldfieldin melodinen vaisto ollut kadonnut mihinkään, vaikka inspiraatiota piti hakea uusista suunnista.

Melodioita soitetaan sekä syntetisaattoreilla että sähkökitaralla, mutta tällä kertaa kitara esiintyy poikkeuksellisen hillityssä roolissa. Oldfieldin tunnusomainen voimakas vibrato ja aggressiivinen laulava soundi ovat lähes poissa. Sen sijaan sähkökitara soi kirkkaasti ja ilmavasti, ikään kuin sekin olisi osa levyn steriiliä virtuaalimaailmaa.

Leijailevaa tunnelmaa rytmittävät pintaan miksatut ohjelmoidut rumpuloopit. Harmillisesti ne ovat varsin geneeristä puksutusta. Ehkä jotain kertoo sekin, ettei Oldfield edes ohjelmoinut niitä itse, vaan pestasi tehtävään kaksi saksalaista jannua. Synteettiset bassolinjat ovat hieman onnistuneempia. Oikeaa bassokitaraa levyllä ei taida kuulua lainkaan.

Kuten jo yllä viittasin Oldfieldin kitarointi on enimmäkseen suht varovaista ja sanoisinko jopa laiskaa. Maestro nojaa kitaroinnissaan liikaa omiin tuttuihin kliseisiinsä viemättä niitä kuitenkaan edes kuunnolla äärirajoille mikä olisi vähintään kiinnostavaa. Jotain uuttakin ja yllättävääkin kuullaan sillä jostain kumman syystä Oldfield tahtoo soittaa kitarasyntetisaattorilla siellä täällä varsin juustoisia “saksofonisooloja”. Tämä on pääosin melkoisen kamalaa kuultavaa. ”Siriuksessa” kuultava lokin kirkunaa muistuttava kitarasoundi on sentään kiinnostavampi kokeilu.

Kokonaisuutta leimaa poikkeuksellisen digitaalinen tuotanto. Sointi on kliininen, tarkka ja tarkoituksellisen keinotekoinen. Se sopii MusicVR-konseptiin erinomaisesti, mutta samalla levyltä katoaa osa siitä orgaanisesta lämmöstä, joka teki esimerkiksi Five Miles Outista tai Amarokista niin eläviä.

Levy on enimmäkseen instrumentaalinen, mutta vokaaleitakin kuullaan muutamalla raidalla. ”Return To The Origin” on albumin kohokohtia. Siinä Amarin vähäeleiset vokaalit toimivat hyvin, tuhti bassolinja kantaa kappaletta eteenpäin ja hammondmaisesti soiva syntetisaattori tuo musiikkiin kaivattua särmää. Myös Oldfieldin lyhyt ja suht ronski sähkökitarasoolo kuuluu levyn parhaisiin hetkiin. Valitettavasti kappaleen loppuun ilmestyy jälleen yksi saksofonikitara.

Levyn ainoa varsinainen popkappale, singlenäkin julkaistu ”To Be Free”, jää sen sijaan vaisuksi. Jude Simin laulama raita kuulostaa lähinnä The Millennium Bellin ylijäämämateriaalilta. ”Thou Art In Heavenissa” kuullaan puolestaan Sally Oldfieldin lyhyt puheosuus. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten Incantationsin (1978), kun Mike hyödyntää sisartaan levyllään. Harmi vain, ettei häntä kuulla tällä kertaa laulamassa.

Akustinen kitara tuo muuten hyvin synteettisiin maisemiin tervetullutta kontrastia. Erityisen hyvin se toimii ”Turtle Islandissa” ja ”No Mans Land (Reprise)” -kappaleessa. Ensiksi mainitun tunnelman pilaa kuitenkin pian mukaan hiipivä rytmiraita, kun taas jälkimmäisessä akustisen kitaran seuraksi liittyvä rouheampi sähkökitara toimii erinomaisesti. Harmillisesti potentiaalinen päätös vesittyy jälleen saksofonikitaralla, ja kappale loppuu kuin seinään.

Lue myös

Oldfield yritti ensin tarjota Tr3s Lunasia peliyhtiöille, mutta kiinnostuneita ei löytynyt. Rauhalliselle tutkimiseen perustuvalle pelille ei ollut markkinoita. Ja toisaalta… ehkä Oldfieldin hyvin pienellä tiimillä kasaama peli ei yksinkertaisesti ollut riittävän laadukas. Itse en ole sitä koskaan pelannut, mutta näkemäni videot eivät ole kovin vaikuttavia. Lopulta Warner Music Spain julkaisi albumin, jonka mukana toimitettiin pelin demo. Varsinaisen pelin saattoi ladata Oldfieldin verkkosivuilta. Ratkaisu oli hieman paradoksaalinen. Alun perin musiikin oli tarkoitus palvella peliä, mutta lopulta peli jäikin oman soundtrackinsa kylkiäiseksi.

Espanjassa julkaisu menestyi erinomaisesti ja saavutti platinalevyn, mutta muualla vastaanotto jäi vaisuksi. Virallinen albumi sisältää vain noin puolet peliä varten sävelletystä musiikista. Sittemmin verkkoon onkin ilmestynyt epävirallinen Tr3s Lunas II -kokoelma, joka kokoaa yhteen loput materiaalista. Laadultaan se on yllättävän tasavertaista virallisen albumin kanssa.

Tr3s Lunasin aikoihin Oldfield oli vahvasti sitä mieltä, että musiikki yksinään ei tule riittämään vaan, että tulevaisuus tulee kuulumaan multimedialle. Tavallaan hän oli oikeassa. Musiikin kulttuurinen voima on vähentynyt ja peliteollisuuden globaali liikevaihto on samaa luokkaa kuin musiikkibisneksen ja elokuva-alan yhteensä. Oldfieldin oma tulevaisuus ei kuitenkaan pyörinyt enää kauaa pikseleiden ympärillä. Oldfield jatkoi MusicVR-konseptin kehittämistä vielä Maestron muodossa vuonna 2004, mutta sekään ei tavoittanut suurta yleisöä vaan jäi peleistä innostuneiden Oldfield -fanien leikkikentäksi. Samaan aikaan pelien kehityskustannukset kasvoivat nopeasti, eikä yhden muusikon ja muutaman apurin kunnianhimoisella sivuprojektilla ollut enää realistisia mahdollisuuksia kilpailla alan suurten toimijoiden kanssa. Niinpä Oldfield luovutti leikin ja jätti MusicVR:n taakseen ja palasi jälleen keskittymään musiikkiin.

Tr3s Lunas on erikoinen albumi, jota on vaikea arvioida perinteisin kriteerein. Jos sitä ajattelee sen alkuperäisessä tarkoituksessa, meditatiivisen virtuaalimaailman taustamusiikkina, se toimii varsin hyvin. Myös chill-out-albumina se on keskimääräistä melodisempi ja kiinnostavampi. Oldfield-levynä se jättää kuitenkin hieman valjun jälkimaun. Mukana on miellyttäviä ja ajoittain jopa erinomaisia hetkiä, mutta syvyyttä jää kaipaamaan, ja looppimaisuus rajoittaa musiikin ilmaisua enemmän kuin tukee sitä.

Parhaat biisit: “Misty”, ”Return To The Origin”, “Turtle Island”, “Thou Art in Heaven”, ”No Mans Land” (Reprise)”

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Rating: 2.5 out of 5.
Lue myös: Levyarvio: Mike Oldfield – Return To Ommadawn (2017)

Kappaleet

  1. ”Misty” – 3:59
  2. ”No Mans Land” – 6:08
  3. ”Return To The Origin” – 4:38
  4. ”Landfall” – 2:19
  5. ”Viper” – 4:32
  6. ”Turtle Island” – 3:40
  7. ”To Be Free” – 4:21
  8. ”Fire Fly” – 3:46
  9. ”Tres Lunas” – 4:35
  10. ”Daydream” – 2:15
  11. ”Thou Art in Heaven” – 5:22
  12. ”Sirius” – 5:47
  13. ”No Mans Land” (Reprise) – 2:56
  14. ”To Be Free” (Radio edit) (Bonus track) – 3:56

Muusikot

Mike Oldfield: kitara, syntetisaattorit, ohjelmointi Sally Oldfield: puheääni Jude Sim: laulu kappaleessa ”To Be Free” Amar: laulu Philip Lewis: perkussio-ohjelmointi Thomas Süssmair: perkussio-ohjelmointi (avustaja Plan 1:ssä)

Tuottaja: Mike Oldfield
Levy-yhtiö: Warner Music Spain

Jätä kommentti

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑