Levyarvio: Mike Oldfield – Return To Ommadawn (2017)

Return To Ommadawn on Mike Oldfieldin 26. studioalbumi.

Multi-instrumentalisti Mike Oldfieldin esikoislevy Tubular Bells (1973) on tietenkin hänen ehdottomasti tunnetuin ja menestynein albumi. Innokkaimpien Oldfield-fanien keskuudessa suurin ylistystä saa kuitenkin usein hänen kahta vuotta myöhemmin ilmestynyt Ommadawn. Ja täysin ansaitusti mielestäni. 

Tubular Bells -jatkososia tehtaillut Oldfield suunnitteli myös Ommadawnille jatkoa jo 90-luvun alussa.  Lopulta levy josta piti tulla tuo jatko-osa ottikin aivan oman suuntansa ja se nimeksi tuli Amarok (1990). 

Oldfieldin tuotannon laatu on 2000-luvulla ollut hyvin ailahtelevaa ja etenkin vuosituhannen alun tekno-kokeilut Tr3s Lunas (2002) ja Light + Shade (2005) olivat suorastaan vaivaannuttavan kehnoja tekeleitä. Sinfoniaorkesteria ja soolopianistia varten sävelletty Music Of The Spheres (2008) oli askel parempaan suuntaan, mutta Oldfield on itsekin myöntänyt että 2010-luvulle tultaessa hän oli hieman kyllästynyt ja inspiraation menettänyt. Tuossa vaiheessa Oldfield harkitsi jopa eläkeläiseksi ryhtymistä.

Lontoon 2012 Olympilaiset osoittautuivat jonkinlaiseksi käännekohdaksi Oldfieldille. Avajaisseremonian tuottajana toiminut elokuvaohjaaja Danny Boyle (Trainspotting, Slumdog Millionare, 28 Days Later) kutsui Oldfieldin keskeiseen musiikilliseen rooliin avajaisten juhlalisuuksiin Oldfield soitti seremoniassa kolme omaa kappalettaan ja tuo kokemus ja sitä seurannut mediasuitsutus energisoi hänet uudelleen. Tulokset eivät olleet välittömästi huikaisevia sillä pari vuotta myöhemmin julkaistu vokaalipainotteinen rock-levy Man On The Rocks (2012) oli melko keskinkertainen. 

Studiomuusikoiden kanssa tehty Man On The Rocks sai kuitenkin miettimään Oldfieldia paluuta uransa alkuaikojen musiikilliseen tyyliin. Ajatus paluusta pitkien kaarien käsinsoitetun instrumentaalimusiikin pariin tuntui Oldfieldista inspiroivalta ja pitkän tauon jälkeen tuoreelta.

Oldfield on myöntänyt että Tubular Bells -brändi on ollut kaupallisesti erittäin hyödyllinen ja tällä kertaa hän päätti lopulta hyödyntää hieman vähemmän arvokasta, mutta silti rakastettua Ommadawn-brändiä. Lopputuloksena syntynyt Return To Ommadawn on pitkästä aikaa Oldfieldilta todellinen onnistuminen. Kenties jopa hänen paras levynsä sitten vuoden 1994 The Song Of Distant Earthin. Return To Ommadawn on oikeastaan niin hyvä levy kuin tässä vaiheessa uraa Oldfieldila on ylipäätänsä lupa odottaa. Ei ehkä sentään mestariteos-tasoa, mutta erittäin pätevää eeppisen mittakaavan instrumentaaliprogea kuitenkin.


ommadaw_mike_oldfield

Lue alkuperäisen
Ommadawnin arvostelu täältä

 

 


 

Return To Ommadawn on siis monien kokeilujen ja tyylisuuntien jälkeen Oldfieldille paluu täysin käsinsoitetun eeppisen mittakaavan instrumentaalimusiikin pariin. Kuten ensimmäinen Ommadawn myös Return To Ommadawn koostuu kahdesta kokonaisen ”levynpuoliskon” täyttävästä pitkästä kappaleesta. Molemmat kappaleet yltävät varsin kunnioitettavaan 21 minuutin kestoon.

Return To Ommadawnin yhteydet alkuperäiseen Ommadawniin ovat lähinnä rakenteellisia ja tyylillisiä. Tämä ei siis ole mikään vanhojen teemojen uudelleenlämmittely kuten monet, minä mukaan lukien, ennalta pelkäsivät vaan musiikki on kokonaan uutta muutamaa pikku viittausta lukuunottamatta. Viittauksia Ommadawnin ohella löytyy myös vuoden 1996 new age -henkiseen keltti-konseptilevyyn Voyageriin. Alkuperäisen Ommadawnin lailla myös Return To Ommadawn on tavallaan sekoitus kansanmusiikkia ja progressiivista rockia. Jatko-osalla keltti-vaikutteet ovat ehkä jopa alkuperäistä dominoivamassa roolissa.

Vaikka yhteydet Ommadawnin ja Return To Ommadawnin välillä ovat hienovaraisia ja lähinnä tyylillisiä eli kaikki ratkaisut ole aivan veden pitäviä. Selkein ja epäonnistunein viittaus alkuperäiseen Ommadawniin löytyy toisen kappeleen muuten hienosta finaalista johon Oldfield on sämplännyt alunperin oikein viehättävän ”On Horseback” rallattelun lapsikuoroa. Finaalin sekaan ujutettu lapsikuoro (joka käytännössä muodostui neljästä lapsesta) on vähäisessä roolissa, mutta tuntuu hieman halpamaiselta ratkaisulta ja on ikävä arvostelukyvyn lipsahdus muuten vahvan levykokonaisuuden päätteeksi. Return To Ommadawn olisi toiminut vallan mainiosti ilman noita muutamia suoria viittauksiakin (toinen merkittävä, mutta paremmin toimiva, viittaus on ensimmäisen puoliskon päättävä hypnoottinen rummutus joka on lainattu suoraan alkuperäisestä Ommadawnista).

Return To Ommadawnin vahvuuksia ovat Oldfieldin uskomaton taito loihtia sielua sykähdyttäviä melodioita. Hänen maaginen kitarasoundinsa soi myös edelleen uljaasti vaikkei ihan niin kireän intensiivisesti kuin joskus aiemmin. Kappaleiden kehittely on myös pääosin onnistunutta vaikka muutamia siirtymiä olisikin voinut hioa. Enimmäkseen levyn kaksi pitkää kappaletta tuntuvat kuitenkin koherenteilta kokonaisuuksilta. Tosin siinä missä alkuperäisen Ommadawnin kaksi pitkää kappaletta olivat keskenään hyvin erilaisia Return To Ommadawnin eepokset muistuttavat ehkä hieman liikaa toisiaan.

Alkuperäisellä Ommadawnilla oli mukana runsaasti vierailevia muusikoita, mutta Return To Ommadawnlla Oldfield päätti soittaa yksin kaikki instrumentit Bahamasaarten Nassaussa sijaitsevassa kotistudiossaan. Oldfield tietenkin myös äänitti ja tuotti levyn itse. Ainoastaan masteroinnin ja kansitaiteen osalta Oldfield joutui turvautumaan ulkoisiin voimiin. Oldfield pyrki pitkälti vastaavaan instrumentaatioon kuin Ommadawnilla eli kitaroiden ja bassojen ohella levyllä soi aikakauden vanhat koskettimet (tai niiden softasimulaatiot), banjo, kelttiläinen harppu, bodhran-käsirummut, afrikkalaiset pöytärummut ja niin edelleen. Kokonaissoundi on varsin akustinen vaikka yleensä musiikin seassa lähes aina jotain sähköisiä instrumentteja onkin.

Oldfield on aiemminkin toiminut yhden miehen bändinä, mutta yleensä aina taktisesti hyödyntäen joitakin muita musiikkoja siellä täällä. Tällä kertaa hän ampuu itseään jalkaan pyrkiessään hoitamaan ihan kaiken itse. Etenkin kappaleiden kliimaksikohdat jäävät hieman vajaiksi voimaltaan ja näissä hetkissä olisi ehdottomasti ollut hyötyä apuvoimista instrumenttien osalta joita Oldfield ei osaa soittaa riittävän hyvin. Esimerkiksi ykköspuolen lopussa on selvää että Oldfield ei saa yksinään irti pienestä bodhran-käsirummuista riittävästi irti jotta intensiteetti nousisi toivotulle tasolle. Rumpuryhmä Jabulaa afrikkalaisine rumpuineen tai Pierre Moerlenia patarumpuinene tulee myös ikävä. Ja siinä missä alkuperäisellä Ommadawnilla solistista lisäväriä tuomassa oli säkkipillitaituri Paddy Moloney ja nokkahuilisti Les Penning niin Return To Ommadawnilla Oldfieldin yksinään soittamat vaatimattomat tinapillit eivät tietenkäään yllä samaan efektiin. Vokaaleita Return To Ommadawnilla ei myöskään kuulla juuri lainkaan toisin kuin alkuperäisellä levyllä. Olisi ollut varmasti todella hedelmälllistä jos Oldfield olisi tuonut jonkun taitavan solistin auttamaan projektissa. Vaikkapa viulistin. Sooloviulu on nimittäin instrumentti jota Oldfieldin musiikissa ei juuri ole kuultu (Simon House tosin soitti viulistina Oldfieldin kiertuebändissä 80-luvun alussa).

Onneksi Oldfieldin kitarointi on kuitenkin edelleen uljasta kuultavaa vaikkei hän enää aivan teknisten taitojensa huipulla soitakaan. Tunnelataus on Oldfieldin kitaroinnissa Return To Ommadawnilla on vahvempi kuin pitkään aikaan ja miehen maaginen ja uniikki soundi etenkin sähkökitaran kohdalla on yhä tallella.  Siellä täällä pitkin levyä Oldfield osoittaa olevansa edelleen myös erinomainen bassokitaristi. Tästä on erityisen mainio muistutus toisen puoliskon 11 minuutin kieppeillä jossa komeasti soiva basso antaa vauhtia alkavalle kitarasoololle.

Return To Ommadawnia on helppo kutsua ”alituotetuksi” levyksi. Soundimaailma on pidetty hyvin riisuttuna ja simppelinä (myös musiikki itsessään on suht yksinkertaista progressiiviseksi rockiksi). Useissa kohdissa musiikki etenee pelkän akustisen kitaran varassa taustallaan vain muutama säestävä elementti. Efektejä ja muuta soundikikkailua ei juurikaan käytetä. Pääosin ratkaisu toimii ja on nykyisen turboahdetun äänimaailman seassa jopa virkistää. Etenkin kun se tulee entiseltä ”tuhannen päällekkäisäänityksen” mieheltä. Mukana on myös joitakin selviä soittovirheitä jotka Oldfield on sanonut jättäneensä mukaan tarkoituksella palatakseen 70-luvun kotikutoisempaan ja elävämpään soundiin. Tässä entinen perfektionisti, joka äänitti vuonna 2003 Tubular Bellsin kokonaan uudestaan koska alkuperäisen virheet ja ajoittaiset epävireisyydet häiritsivät häntä, menee ehkä turhan pitkälle toiseen ääripäähän. Return To Ommadawn on siis soundeiltaan hiomaton sekä hyvässä ja pahassa, mutta positiivista ainakin on se että kompressointia ei ole käytetty masteroinnissa liikaa vaan musiikki hengittää vapaasti ja soundi on dynaaminen.

Return To Ommadawn on ei ole esikuvansa veroinen mestariteos (vaan mikäpä olisi!), mutta erittäin miellyttävää melodista ja sopivan tunteikasta instrumentaalimusiikkia kuitenkin. Levy tuntuu pitkästä aikaa aidosti inspiroituneelta Mike Oldfield -levyltä ja antaa toivoa että vanhalla mestarilla riittäisi virtaa vielä jatkossakin uusiin musiikillisiin urotekoihin.

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

A-puoli

”Return To Ommadawn Pt. I” – 21:10

B-puoli

”Return To Ommadawn Pt. II” – 20:56

Mike Oldfield soittaa:

akustinen basso, akustinen kitara, banjo, bouzouki, bodhrán, klassinen kitara, flamenco-kitara, sähköbasso, sähkökitarat, urut, kellopeli, harppu, mandoliini, perkussiot, Vox Continental urut, Hammond urut, Farfisa urut, Mellotron, Solina jousikone, Clavioline, piano, ukulele, tinapillit ( B♭, C, D, E♭, F ja G)

Tuottaja: Mike Oldfield

Levy-yhtiö: Virgin


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: