Levyarvio: Deep Purple – California Jamming (1974/1996)

Mikä on ollut Deep Purplen uran kannalta merkittävin keikka? Vaikka muutama muukin vaihtoehto voi tulla mieleen, on ABC-TV:n taltioima esiintyminen California Jamissa 6.4.1974 varmasti ainakin yksi yhtyeen tunnetuimmista. California Jamiin oli houkuteltu muitakin tuon ajan isoja nimiä kuten Black Sabbath, Eagles ja Emerson, Lake & Palmer. Tapahtumassa oli yleisönä 200 000 maksanutta katsojaa – ja joidenkin arvioiden mukaan saman verran maksamatta paikalle tulleita. Koko tapahtuma filmattiin ja Deep Purplen osuus julkaistiin videokasettina 1980-luvun alussa. Osalle Deep Purplen ystävistä saattaa jopa olla yllätys, että California Jam on julkaistu myös cd:nä. Valitettavasti vain vuonna 1996 julkaistujen ensimmäisten cd-painosten äänenlaatu oli heikko. Asia on onneksi sittemmin korjattu.

Vaikka Deep Purplen kokoonpano olikin vaihtunut, oli Deep Purple vuonna 1973 levymyynnin perusteella Yhdysvaltain suosituin yhtye. ”Smoke On The Water” -singlen imussa Made In Japan, Machine Head ja niitä aikaisemminkin julkaistut albumit alkoivat kiinnostaa amerikkalaisia. Yhtyeen hieman reilun kuukauden mittainen, 27 keikkaa sisältänyt Amerikankiertue oli tietysti menestys. California Jam oli kiertueen kolmanneksi viimeinen esiintyminen ja tuolloin puolisen vuotta yhdessä ollut kokoonpano olikin jo hitsautunut upeasti toimivaksi kokonaisuudeksi. Uudet jäsenet David Coverdale ja Glenn Hughes halusivat tietysti todistaa kykynsä, mutta uusi kokoonpano tuntui antavan uutta intoa myös Ritchie Blackmorelle, Jon Lordille ja Ian Paicelle

Deep Purple oli suuren suosionsa ansiosta pyydetty California Jamin pääesiintyjäksi. Yhtye sai valita, missä kohdassa tapahtumaa se esiintyisi. Iltaruskon aika tuntui parhaalta ajankohdalta, joten yhtye ilmoitti haluavansa esiintyä toiseksi viimeisenä ja nimenomaan auringon laskiessa – tuollaisissa tapahtumissa kun aikataulut yleensä pettivät ja viimeinen esiintyjä pääsi lavalle vasta auringonlaskun jälkeen. Syynä toiseksi viimeisenä soittamiseen oli myös se, että yhtye halusi päästä lähtemään kohti seuraavan päivän keikkapaikkaa ennen kuin tapahtuma loppuu ja ulosmenotiet ruuhkautuvat. Siksi sovittiin, että illan päättäisi Emerson, Lake & Palmer, joka myös oli Yhdysvalloissa suuressa suosiossa Brain Salad Surgeryyn huipentuneen tuotantonsa ansiosta. 

Vaikka California Jam olikin paisunut puolen vuoden suunnittelun aikana vain vaivoin hallittavaksi tapahtumaksi, oli se teknisesti hyvin organisoitu. Käytössä oli kolme kiskoilla liikuteltavaa lavaa. Kun yhdellä lavalla oli yhtye esiintymässä, purettiin toisella edellisen esiintyjän laitteistoa ja kolmannelle rakennettiin seuraavan yhtyeen laitteistoa. Mutta tällä kertaa sujuvuudesta oli haittaa – osa yhtyeistä joutui aloittamaan etuajassa. Kun Deep Purplen vuoro tuli, paistoi aurinko vielä kirkkaana Kalifornian taivaalla. Ja siitä alkoivat ongelmat.

Deep Purplen sopimuksessa oli tiettävästi mainittu selvästi, ettei yhtyeen ei tarvitse aloittaa ennen auringonlaskua. Järjestäjät alkoivat kuitenkin vaatia yhtyettä tulemaan lavalle jo selvästi sovittua aiemmin. Ritchie Blackmoren elämäkerrassa väitetään, että syynä olisi myös ollut ELP:n sopimus: mikäli aikataulut pettäisivät järjestäjien tai muiden yhteiden vuoksi, saisi ELP palkkionsa vaikkei soittaisi ollenkaan. 

Maanittelut ja uhkailut tepsivätkin lopulta muihin, paitsi kuulemma asuntovaunuunsa lukittautuneeseen Ritchie Blackmoreen. Kun Deep Purple uhattiin heittää ulos koko tilaisuudesta, pelasti yhtyeen roudari Ozzie Hoppe tilanteen syöksymällä lavalle ja ilmoittamalla yleisölle Deep Purplen olevan kyllä tulossa, kunhan tekniset ongelmat saadaan selvitettyä. Äänimies Robert Simon irrotti varmuuden vuoksi muutaman johdon, jotta teknisiä ongelmia todella olisikin. 

Tekniset ongelmat saatiin kuntoon sopivasti hieman ennen auringonlaskua. Keikkaa edeltäneiden tapahtumien ansiosta yhtyeen jäsenillä oli tavallista enemmän adrenaliinia veressään. Keikan ensimmäisenä kappaleena kuultiin tietysti ”Burn”, joka kulki loistavasti. Blackmoren ja Lordin soolot, Paicen ja Hughesin svengaava työskentely sekä Coverdalen ja Hughesin kaksiääninen laulu tekevät ”Burnista” yhden Deep Purplen hienoimmista kappaleista ja tällä keikalla kuullaan siitä erinomainen versio.


Lue myös:

Keikka jatkui samaan tapaan kuin tämän kiertueen esiintymiset yleensäkin. ”Might Just Take Your Lifella” Blackmore antaa tilaa Jon Lordille. Videolta näkyy silti selvästi, kuinka nimenomaan kitaristi ohjailee yhtyettä. Jon Lordin Hammondit soivat kuten tällaisessa musiikissa pitääkin. 

Seuraavana kuultu ”Lay Down, Stay Down” puuttui videolta ja alkuperäiseltä cd-painokselta. Menevä rokkipala löytyi lopulta ja se kuultiin vuonna 2003 ensimmäistä kertaa Just Might Take Your Life -nimisellä arkistojulkaisulla. Onhan se mukava kappale, mutta keikalla kieltämättä hieman huonossa paikassa ”Might Just Take Your Lifen” ja uljaan ”Mistreatedin” välissä. 

”Mistreatedista” oli tullut kiertueen aikana yksi keikan kohokohdista. David Coverdale hoiteli lauluosuudet yksin ja osoitti sen aikana olevansa erinomainen valinta Ian Gillanin suurten saappaiden täyttäjäksi. Myös Ritchie Blackmore kuulostaa kappaleen pitkällä soololla inspiroituneelta. ”Mistreatedia” kuunnellessa ainakin minä ihmettelen, miksei Deep Purple soittanut näihin aikoihin enempää bluestyylisiä kappaleita. Nuoren Coverdalen äänestä löytyi kuitenkin sopivasti bluesia ja Blackmorenkin otelaudalta löytyy sinisiä säveliä.

Seuraavaksi yleisö pääsi kuulemaan kappaleen, jota luultavasti olikin jo odotettu. ”Smoke On The Water” kuulostaa uuden kokoonpanon esittämänä aiempaa energisemmältä ja suoraviivaisemmalta. Vaikuttaa myös siltä, ettei kukaan yhtyeen jäsenistä ole vielä kyllästynyt sen esittämiseen. 

Keikan päätteeksi kuullaan kaksi pitkää kappaletta. ”You Fool No One” rullaa Ian Paicen rumpujen vetämänä vauhdikkaasti ja Coverdalen ja Hughesin kaksiääninen laulu kruunaa kappaleen. Albumilla nelisen minuuttia kestänyt kappale venähtää lähes 20-minuuttiseksi, eikä se tietenkään pysy koko aikaa mielenkiintoisena. Se sisältää Jon Lordin ja Ritchie Blackmoren soolojen lisäksi myös Glenn Hughesin soolo-osuuden ja Paicen rumpusoolon. Kappaleen päättää pätkä ”The Mulea”. 

Viimeisenä kuultava lähes puolituntinen ”Space Truckin’” lienee Deep Purplen tunnetuin kappale California Jamilta. Syynä ei ole musiikki, vaan Ritchie Blackmoren hyvin dokumentoitu hyökkäys yhden lavalla olleen valtavan tv-kameran kimppuun. Syynä hyökkäykseen oli se, ettei kameramies noudattanut hänelle annettua ohjetta pysyä poissa Blackmoren ja yleisön välistä. Blackmore on kertonut, että kameran kimppuun hyökätessään hän oli ajatellut sitä tyyppiä, joka oli ennen keikkaa uhkaillut ja vaatinut heitä aloittamaan esityksen ennen sovittua aikaa. ”Oli miten oli, en löytänyt häntä, joten oli pakko purkaa kiukku kameraan”, totesi Blackmore jälkikäteen.

Tämä ei suinkaan ollut ainoa ”Space Truckin’” -kappaleen aikana nähdyistä kitaristin tempuista. Blackmore oli pyytänyt kitarateknikkoaan kaatamaan pelkkänä rekvisiittana olleen vahvistinkaapin päälle bensiiniä kitarasoolon aikana ja sytyttämään sen. Bensiiniä taisi tulla tarkoitettua enemmän, sillä sen leimahtaessa liekkeihin kärähti myös Blackmoren hiuksia. Videolta napattu kuva räjähdyksestä koristi vuonna 1985 julkaistun Anthology-vinyylituplan kantta. Todennäköisesti Blackmoren temput jäivät yleisölle paremmin mieleen kuin myöhemmin illalla nähdyt Keith Emersonin flyygelin kanssa tekemät voltit. On kuitenkin myönnettävä, että lähes puolituntiseksi venähtänyt ”Space Truckin’” on pelkästään kuultuna aika sekavan ja holtittoman oloinen.

Keikan päätyttyä Blackmore toimitettiin helikopterilla nopeasti pois piirikunnasta, jossa häntä syytettiin mm. tuhopoltosta. Manageri John Colettan mukaan Blackmore olisi päätynyt muutoin välittömästi putkaan. Jälkeenpäin erilaisia korvausvaatimuksia sateli. Lopulta kuitenkin Deep Purplen managerit joutuivat maksamaan korvauksia käytännössä ainoastaan hajonneesta tv-kamerasta. ABC tienasi tallenteellaan hyvin ja Deep Purple sai Amerikassa rutkasti julkisuutta. On oikeastaan aika yllättävää, että tämän keikan kuvamateriaali päätyi Eurooppaan asti vasta 1980-luvun alussa. 

Deep Purplen 1970-luvun esiintymisiä filmattiin harmillisen vähän. Senkin vuoksi tämä keikka dvd-formaatissa on kaikille faneille ”pakollinen” hankinta, vaikka vähän reilua kuukautta myöhemmin äänitetty Live In London onkin soitannollisesti tasapainoisempi julkaisu. Vasta California Jamin videokuva silmänkantamattomiin jatkuvasta yleisömerestä antaa edes jonkinlaisen käsityksen paikalla olleesta väkimäärästä. Ja tietysti nuoren David Coverdalen rokkikukkoelkeet ja temppuilu mikkitelineen kanssa, Glenn Hughes valkoisessa puvussaan, Jon Lord kosketinarsenaalinsa kanssa, Ian Paice vauhdissa varsinkin ”You Fool No Onen” aikana sekä se Mies Mustissa ovat kyllä näkemisen arvoisia. Antoikohan muuten se lavan taustalla rekvisiittana näkynyt puinen sateenkaari kitaristille idean tulevan yhtyeen nimeksi?

Kirjoittaja: HEIKKI HEINO

Rating: 3.5 out of 5.

Lue myös: Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 2021

Kappaleet
  1. ”Burn” 6:21
  2. ”Might Just Take Your Life” 4:41
  3. ”Mistreated” 10:13
  4. ”Smoke on the Water” 8:26
  5. ”You Fool No One”, ”The Mule” 18:42
  6. ”Space Truckin'” 25:13
Tuottaja: Deep Purple
Levy-yhtiö: Purple

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: