Brain Salad Surgery on vuonna 1970 perustetun Emerson Lake & Palmerin neljäs studioalbumi.
Trilogy-kiertueen jälkeen ELP oli voimiensa tunnossa ja kolmikolla oli ns. pinkat kunnossa. Bändi perusti oman levy-yhtiön nimeltä Manticore (joka julkaisi mm. italialaisten progebändien levyjä) ja osti vanhan elokuvateatterin josta muokkasi itselleen harjoitustilan. Samassa paikassa treenasi myös Yes vuokralaisena Tales From Topographic Oceans -sessioitaan varten samana vuonna.
En tiedä millainen Yes oli vuokralaisena muuten, mutta siinä mielestä yhtye aiheutti harmia vuokraisännilleen että he varastivat heiltä äänittäjä Eddie Offordin. Aiemmat ELP-levyt äänittäneen Offordin ollessa kiireinen, paitsi Yesin-studiolevyjen, niin myös yhtyeen livesoundin suhteen jonka hän oli ottanut valvoakseen, joutui ELP etsimään itselleen uuden äänimiehen. Valinta osui Geoff Youngiin jonka äänittämänä bändin musiikki sai uutta terävyyttä (jotkut ovat kutsuneet sitä kylmyydeksikin) ja modernistisen hehkun. Tuottajan tittelin itselleen nappasi vanhaan malliin Greg Lake vaikka Keith Emerson on tämän oikeutusta myöhemmin kyseenalaistanutkin.
ELP äänitti uutta levyään vaivoja ja rahaa säästämättä Olympic– ja Advision– studioilla kolmisen kuukautta. Valmiin levyn nimeksi lätkäistiin suuseksiin viittaava Brain Salad Surgery ja levy käärittiin sveitsiläisen surrealisti H.R. Gigerin (Alien-elokuvista tutun Xenomorph-hirviön luoja) upeaan kansitaiteeseen joka koostuu kahdesta päällekkäin olevasta maalauksesta. Ulomman kannen biomekaanisen pääkallohahmon läpäisevästä reiästä näkyy eteerinen naishahmo joka muodostaa levyn toisen kannen. Vaikka suuseksiviittaukset olivat ELP:lle ok niin Gigerin maalaama kyrpä edellä mainitun naishahmon leuan alla oli kolmikolle liikaa. Kyseinen elin maalattiin piiloon lopullisesta teoksesta. Joidenkin lähteiden mukaan päätöksen sensuurista teki tosin levy-yhtiö. Levyn kannessa komeili myös Gigerin piirtämä ympyrämäinen ELP-logo josta tuli pysyvä osa bändin ikonografiaa.
Jerusalem
Brain Salad Surgery alkaa tyylikkäästi kappaleella ”Jerusalem”. ”Jerusalem” on majesteettinen hymni jollaisia Greg Lake syntyi laulamaan. Kappale on tavallaan etäistä sukua King Crimsonin ”Epitaphille”, mutta siinä missä tuon kappaleen tunnelma oli lannistunut niin ”Jerusalemissa” Lake laulaa ylväästi ja suorastaan ylimielisen kuuloisesti joka tuo William Blaken (1757-1827) sanoituksiin kiinnostavan lähes fasistisen ”England über alles!” -tunnelman. Kappale on alunperin Sir Hubert Parryn (1948-1919) sävellys ja sanoituksina toimii Blaken runo joka viittaa keskiaikaiseen myyttiin nuoren Jeesuksen vierailusta muinaisessa Britanniassa.
ELP:n sovitus Parryn musiikista on suht konservatiivinen mutta tehokas. Bändi tuo siihen kosolti uutta rytmistä energiaa mm. hienovaraisella tahtilajien vaihtelulla Ja tietenkin jo pelkästään ELP:n instrumentaatio vie sävellystä aivan uusille poluille. Bändin uusi jäätävän modernistinen soundi tekee kappaleelle myös oikeutta ja tekee siitä todella hyytävän. Emersonin pääinstrumentti kappaleessa on hänen uskollinen vanha Hammondinsa, mutta Emerson käyttää kappaleessa myös Moogilta lainaan saamaansa polyfonista prototyyppi-syntetisaattoria joka oli nimetty Apolloksi. ”Jerusalemin” komeat vaskipuhallinmaiset fanfaarit on soitettu nimenomaan tuolla upouudella vempeleellä. Apollo ei käsittääkseni koskaan tullut lopulta myyntiin ja Emersonkin joutui palauttamaan protyypin Moogille Brain Salad Surgerya seuranneen Get Me A Ladder -kiertueen jälkeen
Toccata
Levy jatkuu taidemusiikki sovitukselle siirtyen modernimman musiikin puolelle argentiinalaisen Alberto Ginesteran (1916-1983) Piano konsertosta napatulla siivulla. Toccata sai alkunsa kun Carl Palmer pyysi että hänen kehittelemänsä uusi rumpusoolo integroitaisiin johonkin sävellykseen. Emerson keksi vahvasti rytmisen Ginasteran sävellyksen täydelliseksi lähtökohdaksi päästää Palmerin virtuositeetti irti.
Emersonin yksityiskohtainen ja monimutkainen sovitus oli haaste yhtyeelle. Kappaleen äänittäminen oli tuskallinen prosessi kun Emerson joutui opettamaan kappaleen tahti tahdilta Lakelle ja Palmerille jotka eivät osanneet kunnolla lukea nuotteja (Palmer sentään jonkin verran sillä hän oli aloittanut äskettäin patarumpuopinnot konservatoriossa). Mutta lopputulos todellakin kannatti. ”Toccata” on ehdottomasti ELP:n upein ja luovin klassisen musiikin sovitus ja täydellinen esimerkki siitä miten nivoa ”rumpusoolo” nerokkaasti osaksi musiikkia ilman että se jää irralliseksi rytmiseksi virtuositeetin esittelyksi. Carl Palmerilla oli rummuissaan aparaatti jolla hän pystyi triggeröimään syntetisaattorisoundeja ja monet Toccatan synteettisista äänistä jotka voisi helposti kuvitella Emersonin tuottamiksi onkin Palmerin soittamia hänen sähkörumpujen prototyypillään.
Kappaleen valmistuttua Emerson joutui menemään hattu kourassa anomaan lupaa kappaleen julkaisuun itse säveltäjä Ginasterelta kun kustantaja oli ilmoittanut ettei maestro salli lainkaan uudellensovituksia musiikistaan. Kappaleen jännittyneen Emersonin seurassa kuultuaan Ginastera kuitenkin huudahdi välittömästi ”Diabolic!” riemastuneena version demonisesta voimasta. Ginasterasta Emerson oli tavoittanut täydellisesti hänen hurjan sävellyksensä ajatuksen. Ginastera ilmaisi tyytyväisyytensä jopa levyn kansiteksteihin asti päätynessä pienessä kirjoituksessa.
Still… You Turn Me On
”Toccatan” raivokkuudesta siirrytään Greg Laken tähteydestä ja siihen liittyvistä illuusioista kertovaan kevyeen balladimaiseen ja semi-akustiseen ”Still… You Turn Me Oniin”. Kyseessä on ainänsä kaunis ja miellyttävä pop-kappale, mutta studioversiona ehkä hieman ylituotettu eikä Emersonin syntetisaattoripulputukset oikein täysin toimi osana kokonaisuutta. Kappale toimii hieman paremmin riisutumpana liveversiona jota esitettiin ELP:n seuraavalla kiertueella. ”Still… You Turn Me Onia” ei julkaistu sinkkuna vaikka se tuntuisi loogiselta vaihtoehdolta siihen rooliin. Emersonista kappale (Palmer ei soita siinä) ei kuitenkaan antanut oikeaa kokonaiskuvaa levystä ja sinkuksi valittiin ”Jerusalem”.
Benny The Bouncer
Laken balladin jälkeen tunnelma muuttuu jälleen räyhäkkäämmäksi kun vuorossa on ”ELP:n pakollinen huumoriralli”. Tässä sarjassa pari minuuttinen ”Benny The Bouncer” on onneksi sieltä paremmasta päästä. Emerson soittelee vauhdikkaasti rakasta kapakkapianoaan ja kappale liikkuu muutenkin baaritunnelmista sillä Laken raivokkaasti cockney-aksentilla laulamat sanoitukset käsittelevät portsaria joka saa erityisen railakkaan illan päätteeksi kirveestä päähänsä. Vispilöillä soittava Palmer tekee tässäkin kappaleessa hienoa työtä. ”Benny The Bouncer” ihan maukas väliruoka jonka jälkeen siirrytään lopultakin levyn todelliseen pääruokaan.
Karn Evil 9
Albumin päättää ”Karn Evil 9: 1st Impression Part 1” joka on järkälemäisen melkein 30 minuuttia kestävän ”Karn Evil 9” eepoksen ensimmäinen neljästä osasta. Teos on niin pitkä että se jouduttiin ärsyttävästi vinyyliaikana pilkkomaan tällä tavalla kahdelle eri levyn puoliskolle. Tämä tarkoitti sitä että alunperin kolmeosaiseksi tarkoitettu kappale pitkin riipiä neljään osaan jolloin ”1st Impressionin Part 1” jäi A-puolen viimeiseksi kappaleeksi ja B-puolen aloitti ”1st Impression Part 2”. Nämä kaksi osiota liitettiin toisiinsa vinyylillä feidauksella, mutta CD-versiossa ne onneksi ovat kiinteästi kiinni toisissaan.
Greg Lake kirjoitti King Crimsonista tutun Peter Sinfieldin kanssa kappaleen värikkäät science fiction -henkiset sanoitukset joiden alussa maailmanpalon kokeneen ihmiskunnan rippeet elävät uuden materialistisen nosteen yltäkylläisyydessä yhä hullummaksi käyneen viihteen (We’ve got thrills and shocks, supersonic fighting cocks”) keskellä ja on kadottanut kosketuksensa niin ihmisyyteen (”Soon the Gypsy Queen In a glaze of Vaseline Will perform on guillotine What a scene! What a scene”) kuin luontoonkin (”There behind a glass Stands a real blade of grass”) menettäneenä. Lopulta kehitys tarinassa päätyy siihen että ihmiskunta joutuu taistelemaan olemassaolostaan tietoisuuden saavuttaneita ja itsensä ylivertaisiksi kokevia koneita vastaan (”I Am perfect. Are You?”). Pelkäänpä että sanoitukset ovat tänä päivänä huomattavasti paljon lähempänä totuutta kuin vuonna 1973…
Musiikillisesti ”KE9” on vielä huimempaa kamaa kuin sanoituksellisesti. Emersonin tarkkaan nuoteille säveltämä ja Lakelle ja Palmerille vaivalloisesti opettama monumentaalinen eepos on ehdottomasti yksi bändin hienoimmista saavutuksista. Ensimmäinen osa ”1st Impression Part 1” esittelee monia kappaleen teemoja ja tarjoilee monta upeaa melodiaa ja vastamelodiaa. Kappaleen kontrapunkteja on kutsuttu jopa bachmaisiksi. Soinniltaan ELP palaa kappaleen alkupuolella tavallaan yhtyeen perusteisiin soittaen pääosin Hammond-basso-ja-rummut -triona ilman päällekkäinäänityksiä Emersonin tosin värittäen sointia välillä komeilla Moog-fanfaareilla. ”1st Impression Part 2” alkaa kuuluisalla värssyllä ”Welcome back my friends to the show that never ends” ja paisuu lopulta finaalissaan todella intensiiviseksi ja painostavan kuuloiseksi. Ja pelkästään hyvällä tavalla. Hieman yli 13 minuuttinen ”1st Impression” saattaa hyvinkin olla vaikuttavin näyte Emersonin säveltäjänkyvyistä. Kappale etenee tuimaan finaaliinsa niin jouhevan vastustamattomalla voimalla.
”2nd Impressionin” alku tarjoaa hetken hengähdyksen kaiken äskeisen intensiteetin jälkeen kun sointi muuttuu hetkeksi kevyemmäksi bändin muuntautuessa hetkeksi jazz-pianotrioksi. Emerson kirjoitti ”2nd Impressionin” musiikin alunperin pianokonserttoaan varten ja musiikki muuttuu nopeasti alun jälkeen yhä hektisemmäksi ja monimutkaisemmaksi. Osa onkin lopulta ”KE9”:n nopein raivokkain. Bändin yhteissoitto on salamannopeaa ja Emerson loistaa piano-osuuksissa. Emerson soittaa myös Moogia kiinnostavilla steel drum -soundeilla mikä luo kappaleeseen varsin omintakeista karibia-kohtaa-progen tunnelmaa. Osion pianokonsertto tausta näkyy parhaiten kauniin lyyrisessä pari minuuttisessa pianosoolossa jonka Emerson soittaa kesken ”2nd Impressionia”. Herkästä pianismista siirrytään energiseen jazzmaiseen osuuteen muun bändin palatessa mukaan. ”2nd Impressionin” on hajanaisempi kokonaisuus kuin totaalisen koherentisti kehittyvä ”1st Impression”, mutta aivan pirun viihdyttävää musiikkia se silti on. Temaattisesti ”2nd Impressionin” on ilmeisesti tarkoitus kuvata ajankulumista ja sitä kuinka koneet pikku hiljaa salakavalasti kasvattavat valtaansa yhteiskunnassa ja kääntyvät isäntiään vastaan.
”3rd Impressionissa” musiikki muuttuu eeppisemmäksi ja sankarillisemmaksi kuvaten ihmiskunnan taistoa älykkäitä koneita vastaan avaruudessa (2001 A Space Odyssey vaikutteita!). Emerson soittaa osiossa monta upeaa Moog-fanfaaria. Osio on muutenkin erilaisten luovien syntetisaattori-soundien juhlaa. Emersonilla oli aina brittiläisen sinfonisen progen parhaat ja omaperäisimmät soundit. Ja ”3rd Impression” puoltaa minusta komeasti tätä väittämää. Emersonin Hammond ja Moog taistelevat ääniraidalla kuvastaen ihmisten ja koneiden valtataistelua. Orgaaninen Hammond edustaa tietenkin ihmisiä ja futuristinen Moog koneita. Hammond ja Moog hyökkäävät ja vastahyökkäävät toisiaan vastaan periksiantamattomasti vuoron perään. Osio on todella kiehtova koska vaikka kyse on instrumentaalisesta musiikista on tarinan narratiivin tätä osaa silti varsin helppo seurata. Lopulta taistelu vaimenee Greg Lake laulaa majesteettisen voitonriemuisesti:
”Rejoice! Glory is ours!
Our young men have not died in vain
Their graves need no flowers
The tapes have recorded their names”
Ihmiskunta on voittanut suurin ponnistuksin ja verta säästämättä. Voitto on niin vaikuttava että ihmiset voivat jopa todeta ylimielisesti olevan jälleen luomakunnan kruunu (etenkin kun ”1st Impression” antoi vaikutelma että luonto on pyyhkiytynyt pois sotien myötä):
”I am all there is”
Mutta peli ei olekaan selvä sillä koneet eivät olekaan kaatuneet vaan ne vastaavat elektronisesti ärjyen:
Negative! Primitive! Limited! I let you live!
Koneiden näennäinen häviö olikin vain huijausta ja ne pitävät ihmisiä suorastaan pilkkanaan. Ihmiset vetoavat vielä kerran häviönsä hetkelllä koneisiin epätoivoisesti
”But I gave you life”
Mutta turhaan. Koneiden vastaus on kylmän looginen:
”What else could you do?”
I’m perfect! Are you?”
Tämän jälkeen kuullaan yksinkertainen ohjelmoitu syntetisaattorisekvenssi joka nopeutuu ja nopeutuu kiertäen syklisesti ympäri ja ympäri stereokuvaa. Koneiden ylivalta on ehdoton niiden jatkaessa kulkuaan kohti teknologista singulariteettia joka on kaikin tavoin, pois tieltä lakaistujen, ihmisten ymmärryksen yläpuolella.
Nerokas päätös ELP:n eeppisimmälle kappaleelle.
Brain Salad Surgery oli ilmestyessään jälleen uusi jättimenestys ELP:lle. Levy singahti suoraan UK:n albumilistan toiselle sijalle (ykköspaikan anasti kilpakumppani Yesin Tales From Topographic Oceans…) ja Amerikassakin sijalle 11 minkä jälkeen levy pysytteli jenkkilistoilla peräti 47 viikkoa. Levystä tulikin yhtyeen suurin menestys.
Brain Salad Surgery jäi kuitenkin ELP:n viimeiseksi mestariluokan studioalbumiksi. Levyn jälkeen bändistä kyllä tuli joksikin aikaa yksi maailman suurimmista konserttivetonauloista, mutta pitkän kiertueen jälkeen loppuunpalanut yhtye vetäytyi vuonna 1974 tauolle joka lopulta venyi vuoteen 1977 asti. Kolmen vuoden tauko ei ole tänä päivänä mitään mutta 70-luvulla se oli rock-bändille ikuisuus.
ELP julkaisi lopulta vuonna 1977 epätasaiset levyt Works Volume 1 ja Works Volume 2 ja lähti epäonnisesti keikkailemaan kuluja säästämättä suuren sinfoniaorkesterin kera mikä lopulta maksoi bändille omaisuuden. ELP kokoontui vielä innottomasti vuonna 1979 levy-yhtiönsä vaatimuksesta tekemään kaikin puolin kammottavan Love Beach -levyn ja löi sen jälkeen hanskat naulaan.
80-luvulla nähtiin muutamia ELP-aiheisia projekteja, mutta alkuperäinen kolmikko kokosi rivinsä uudelleen vasta 90-luvulla. ELP teki tuolloin vielä kaksi studioalbumia, mutta 70-luvun klassikkojen tasolle nuo levyt eivät yltäneet lähellekään.
ELP:n myöhempien vaiheiden hapuilut ovat tahranneet bändin mainetta, mutta se ei muuta sitä faktaa että yhtyeen 70-luvun alkupuoliskon levyt voi asettaa häpeilemättä rinta rinnan minkä tahansa 70-luvun proge-klassikon kanssa. Erityisesti tämä pätee Brain Salad Surgeryyn joka on yhtyeen taitojen huipentuma ja täydellinen ELP-albumi.
Parhaat biisit: ”Jerusalem”, ”Toccata”, ”Karn Evil 9”
Arvosana: *****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
A-puoli
- Jerusalem – 2.44 (säv. Parry/Blake, sov. Emerson, Lake & Palmer)
- Toccata – 7.22 (säv. Ginastera, sov. Keith Emerson)
- Still… You Turn Me On – 2.53 (säv. Lake)
- Benny the Bouncer – 2.21 (säv. Emerson/Lake/Sinfield)
- Karn Evil 9 – 29.54 (säv. Emerson san. Lake/Sinfield)
Muusikot:
Keith Emerson: urut, piano, cembalo, haitari, syntetisaattorit, laulu Greg Lake: laulu, basso, kitarat Carl Palmer: rummut, lyömäsoittimet, syntetisaattorit
Tuottajat: Greg Lake
Levy-yhtiö: Manticore/Atlantic
Pienemmät Purot 