Levyarvio: Deep Purple – Machine Head (1972)

Harvan levyn äänityspaikka ja –olosuhteet ovat yhtä hyvin perusfaninkin tiedossa kuin Machine Headin. Deep Purple saapui joulukuussa 1971 sveitsiläiseen Montreux’n pikkukaupunkiin. Uusi albumi piti äänittää paikallisella Casinolla Rolling Stonesin studiorekan avulla. Casino oli tarkoitus sulkea talvikaudeksi, joten yhtye olisi saanut työskennellä siellä rauhassa. Vuoden viimeinen esiintyjä oli Frank Zappa, jonka esitystä Deep Purplen jäsenet menivät kuuntelemaan. Konsertin aikana joku ampui valopistoolilla ja pian koko rakennus oli ilmiliekeissä. Uudeksi äänityspaikaksi löydettiin lopulta syrjäinen Grand Hotel, jossa albumi saatiin äänitettyä ennen joulua. Miljoonat ihmiset tietävät nämä tapahtumat, sillä nehän ovat ”Smoke On The Waterin” sanoitukset. ”We all came out to Montreux…”

Osa Deep Purplen jäsenistä oli ollut tyytymättömiä Fireball-albumiin ja erityisesti sen musiikilliseen suuntaan. Pienissä pätkissä, aikataulujen salliessa tehdyt äänitykset eivät olleet tuntuneet hyvältä ratkaisulta, eivätkä studiotkaan tuntuneet mukavalta ratkaisulta. Uusi albumi päätettiin tehdä kerralla valmiiksi ”livenä ilman yleisöä”. Paikaksi valittiin Montreux’n Casino, jonne oli tarkoitus mennä loppuvuodesta Amerikankiertueen päätyttyä. 

Asiat eivät kuitenkaan sujuneet suunnitelmien mukaan. Lokakuun lopussa alkanut Amerikankiertue jouduttiin perumaan vain kolmen keikan jälkeen, kun Ian Gillan sairastui hepatiittiin. Äkkiä yhtyeellä olikin yli kuukausi vapaata. Gillan määrättiin kahden kuukauden sairauslomalle, mutta eiväthän nuoret miehet malttaneet niin kauaa pyöritellä peukaloitaan. Ritchie Blackmore ja Ian Paice äänittelivät demoja Thin Lizzyn basisti-laulaja Phil Lynottin kanssa kun taas Jon Lord alkoi äänittää Tony Ashtonin kanssa musiikkia, jota julkaistiin singleillä ja lopulta vuonna 1974 albumilla First Of The Big Bands. Stressistä kärsinyt basisti Roger Glover taisi olla ainoa, joka lepäsi tuon ylimääräisen loman aikana.  

Levyn avausraita ”Highway Star” on kappale, jonka avulla pystyy ehkä parhaiten esittelemään 1970-luvun Deep Purplen. Jon Lordin Hammondit ja Ritchien Blackmoren kitara ovat hienosti tasapainossa ja kumpikin herroista soittaa tyylikkään, J.S. Bachin musiikista lainauksia ottavan soolon. Gillanin sanoitukset – joista osa tietysti lauletaan kovaa ja korkealta – ovat yhdistelmä erilaisia asioita, joita valtatiellä voi nähdä. Eivät ne ehkä suurta lyriikkaa ole, mutta toimivaa tekstiä rockkappaleelle. Komppiryhmän Ian Paicen ja Roger Gloverin soittoon ei ehkä tule kiinnitettyä huomiota, mutta heidänkin soittonsa on tuttuun tapaan elävää ja sisältää hienoja pikku yksityiskohtia. 

”Highway Starin” syntyhistoria on erikoinen. Fireball-albumia seuranneella kiertueella Deep Purplen jäsenet matkasivat kerran keikalle samalla bussilla toimittajien kanssa. Kun yksi toimittajista kysyi miten yhtyeen kappaleet syntyvät, ryhtyi Blackmore soittamaan mielessään ollutta melodiaa ja Gillan improvisoimaan sanoituksia. Jonkinlainen raakile kappaleesta taisi päästä settiin vielä samana iltana ja joka tapauksessa kappaletta ehdittiin hioa keikoilla jo ennen Montreux’n matkaa. Blackmore on jälkeenpäin kertonut, että hän oli poikkeuksellisesti suunnitellut kappaleen kitarasoolon huolellisesti jo ennen albumin äänityksiä.

”Maybe I’m A Leo” on rauhallinen ja kaihoisa kappale. Blackmoren kitarasoolo on tyylikäs ja Jon Lord soittaa soolonsa poikkeuksellisesti sähköpianolla. Kappaleen riffin jaotus tuntuu vaihtelevan eri soittokerroilla ja loppupuolella rumpali Ian Paice tuntuu vielä sotkevan rytmitystä filleillään. Jos joku on ihmetellyt yhdessä albumin sisäkannen pikkukuvassa näkyvää kappaleen nimeä ”One Just Before Midnight”, niin kyseessä oli ”Maybe I’m A Leon” työnimi. 

Ian Paicen rummutuksella alkava ”Pictures Of Home” kuuluu albumin nopeampiin kappaleisiin. Ritchie Blackmore väitti napanneensa sen riffin joltain itäeurooppalaiselta radioasemalta tulleesta kappaleesta, mutta toistaiseksi kukaan Igor tai Andrei ei ole esittänyt plagiointisyytöksiä. Sanoitusten lievän surumielisyyden ja musiikin iloisuuden välillä tuntuu olevan pieni ristiriita, mutta toisaalta Gillanin kielikuvat toimivat tällaisen musiikin yhteydessä hienosti. 

”I’m alone here
With emptiness, eagles and snow
Unfriendliness chilling my body
And whispering pictures of home.”

”Pictures Of Homen” kaltaisen, musiikillista ilottelua sisältävän kappaleen olisi voinut olettaa olevan ihanteellinen kappale keikoilla soitettavaksi. Jon Lordin kahdella kädellä soittama juoksutus urkusoolon aikana saa ainakin minut hymyilemään, samoin Gloverin lyhyt bassosoolo. Käsittääkseni kappale pääsi kuitenkin settiin vasta joulukuussa 1993, kun Deep Purple soitti Japanissa Joe Satrianin kanssa ensimmäisiä keikkojaan ilman Blackmorea. Samalla myös ”Maybe I’m A Leo” pääsi soittolistalle.

Albumin a-puolen päättää ”Never Before”, joka lienee albumin suorin ja yksinkertaisin kappale. Yhtyeen jäsenet kertoivat jälkeenpäin, että he kaikki kulkivat Grand Hotelin käytävillä sitä hyräillen. Se oli heidän mielestään loistava singlebiisi ja pikkuisen lyhennettynä singlenä se julkaistiinkin. Listamenestys jäi kuitenkin saavuttamatta, Gillanin mukaan managerien unohdettua markkinoida uutta singleä. 

Jon Lord soittaa ”Never Beforella” Rock’n’Roll-henkisen soolonsa sähköpianolla. Kappaleen väliosa on kauniin melodinen ja tämä kappale onkin hyvä muistutus siitä, että Deep Purple pystyi tekemään myös tarttuvampaa, popimpaa materiaalia. 


Lue myös: Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 1972

Machine Headin b-puoli alkaa Ritchie Blackmoren soittamalla kitarariffillä, jota lukemattomat muutkin kitaristit ovat jossain elämänsä vaiheessa tapailleet kitarastaan. ”Smoke On The Waterin” riffi on yksinkertainen, periaatteessa se sisältää vain neljä sointua. Kun kriitikot ja muut myöhemmin huomauttivat asiasta, vastasi Blackmore myös Beethovenin ”Viidennen sinfonian” alun sisältävän vain neljää nuottia.

”Smoke On The Water” on levyn ainoa kappale, jota ei äänitetty Grand Hotelissa. Montreux’n Casinon palon jälkeen Claude Nobs ryhtyi järjestämään Deep Purplelle uutta äänityspaikkaa. Yhtye ehti olla keskustan The Pavilion -hotellissa vain yhden yön, ennen kuin paikallisten asukkaiden valitukset melusta pakottivat yhtyeen etsimään uutta paikkaa. Tarinan mukaan roudarit estivät poliiseja pääsemästä sisään rakennukseen niin pitkään, että kappale saatiin äänitettyä.

Mikä sitten on tehnyt ”Smoke On The Waterista” Deep Purplen tunnetuimman kappaleen? Yhtenä syynä on varmasti se, että riffi on yksinkertainen ja mieleenjäävä. Toisena syynä voi olla sanoitusten tarina. Ei siihen ehkä pysty samaistumaan, mutta se on yksinkertaisesti kerrottu tositarina. Roger Gloverin unessa keksimä, oikeastaan runolliselta kuulostava kuvaus tulipalon jälkeen Genevejärven yllä leijailleesta savusta – smoke on the water – on myös hienoisessa mystisyydessään tyylikäs. Yhtyeen jäsenet tosin epäröivät nimen käyttämistä, sillä ihmisten pelättiin ajattelevan kappaleen liittyvän jotenkin huumeisiin. Viimeinen selitys ”Smoke On The Waterin” suosioon voisi olla se, että muista Deep Purplen kappaleista poiketen Jon Lordin Hammondit tuntuvat olevan kappaleella sivuosassa. Niinpä myös aloittelevat kellaribändit pystyivät soittamaan tuota kappaletta siinä missä Led Zeppelinin ”Whole Lotta Lovea” tai Black Sabbathin ”Paranoidia”.

Kun Machine Head julkaistiin, ei ”Smoke On The Water” ollut yhtyeen jäsenten mielestä muuta kuin yksi kappale albumilla. Esimerkiksi vuonna 1980 julkaistulta In Concert 1970 1972 -tuplalta löytyvä varhainen liveversio kuulostaa aika vaisulta – ei todellakaan miltään keikan odotetulta kohokohdalta. ”Smoke On The Waterin” voittokulku alkoikin vasta vuonna 1973, kun Yhdysvalloissa julkaistiin single, jolta löytyy editoituna sekä studioversio että Japanissa äänitetty liveversio. 

Toinen jo etukäteen keikoilla testatuista kappaleista on ”Lazy”. Jon Lordin pitkällä urkuintrolla alkava kappale muuttuu reippaaksi bluesiksi, jolla Lordin ja Blackmoren lisäksi sooloilemaan pääsee myös Ian Gillan huuliharppuineen. Osa kappaleen viehätystä on siinä, että se on ”vain blues”. Sanoituksissa tosin ei lauleta perinteisesti ”I woke up this morning”, vaan ”You’re lazy, just stay in bed”. 

Albumin päätöskappale “Space Truckin’” kulkee periaatteessa yksinkertaisen riffin varassa. Aluksi kuullaan vain Hammondeja ja bassoa, rummut ja kitara tulevat mukaan myöhemmin. Jokainen säkeistö soitetaan jotenkin eri tavalla kuin edelliset, joten kappale kehittyy vähitellen. Gillanin sanoitukset ovat jälleen kerran täyttä hölynpölyä, jota sitoo yhteen vanhojen avaruusseikkailukirjojen käyttämä kuvasto. Keikoilla ”Space Truckin’” saattoi venyä jopa puolituntiseksi, kun Blackmore ja Lord ryhtyivät sooloilemaan sen loppuun lisätyn ”Mandrake Rootin” loppuosan tahdissa. Albumilla kappale kuitenkin häivytetään jo neljän ja puolen minuutin kohdalla.

Sessioissa ei tällä kertaa äänitetty juuri ollenkaan ylimääräistä materiaalia. Äänitetyistä kappaleista ainoastaan ”When A Blind Man Cries” karsiutui albumilta, mutta sekin pääsi ”Never Before” -singlen b-puolelle. Kyseinen balladi sisältää varsin herkkää soittoa koko yhtyeeltä, eikä Gillanin sanoituksiakaan voi moittia. Tosin se tuntuu poikkeavan muun albumin linjasta niin paljon, että sille olisi voinut olla vaikea löytää sopivaa kohtaa Machine Headilta. Tai ehkäpä yhtyeen jäsenet halusivat, että myös tällä albumilla on seitsemän kappaletta.

Machine Head on Deep Purplen myydyin albumi. Arvioiden mukaan sitä on myyty vähän reilut yhdeksän miljoonaa kappaletta. Levy oli listojen kärjessä useissa Euroopan maissa. Yhdysvalloissa levy – ja samalla myös Deep Purplen varhaisempi tuotanto – löydettiin vasta vuotta myöhemmin, kun ”Smoke On The Water” oli noussut singlelistan kärkipäähän. 

Machine Head oli ensimmäinen Deep Purplen albumi, jonka julkaisi yhtyeen oma levymerkki. Managerien ideoiman Purple Recordsin oli tarkoitus toimia väylänä, jonka kautta Deep Purplen jäsenet sekä heille mieluisat artistit voisivat julkaista tuotantoaan. Purple Recordsin ensimmäinen albumi olikin ollut studioversio Jon Lordin Gemini Suitesta

Menestyksen eteen tehty raskas työ alkoi kuitenkin näihin aikoihin vaatia veroaan. Useimmilla yhtyeen jäsenillä oli terveysongelmia, eivätkä yhtyeen jäsenet tulleet enää toimeen keskenään entiseen tapaan. Ian Gillan alkoi suunnitella yhtyeestä lähtemistä. Tauko olisi ollut paikallaan, mutta keikkakalenteri pysyi täytenä ja pitihän rautaa takoa kun se oli kuumaa. 

Kirjoittaja: HEIKKI HEINO

Rating: 5 out of 5.

Kappaleet
  1. ”Highway Star” 6:05
  2. ”Maybe I’m a Leo” 4:51
  3. ”Pictures of Home” 5:03
  4. ”Never Before” 3:56
  5. Side two
  6. No. Title Length
  7. ”Smoke on the Water” 5:40
  8. ”Lazy” 7:19
  9. ”Space Truckin'” 4:31
Tuottaja: Deep Purple
Levy-yhtiö: Purple

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: