Vuosi vuodelta : 2020-luvun parhaat levyt (toistaiseksi)

Allekirjoittaneen valinnat vuosien 2020-2025 parhaiksi levyiksi.

  1. Beth Gibbons: Lives Outgrown (UK, 2024) *****
  2. Mary Halvorson: Amaryllis (US, 2022) *****
  3. Geordie Greep: The New Sound (UK, 2024) *****
  4. Valentin & Théo Ceccaldi: Constantine (FR, 2020) *****
  5. Orchestre Tout Puissant Marcel Duchamp: Ventre unique (CH, 2024) *****
  6. Manna/Mirage: Man Out Of Time (US, 2021) *****
  7. The Mars Volta: Lucro sucio; Los ojos del vacio (US, 2025) ****½
  8. Jack O’ The Clock: Portraits (US, 2025) ****½
  9. Steve Reich: Jacob’s Ladder/Traveler’s Prayer (US, 2025) ****½
  10. Anna von Hausswolff: Iconoclasts (SE, 2025) ****½
  11. The Smile: Wall Of Eyes (UK, 2024) ****½
  12. PoiL / Ueda: s/t (FR/JA, 2023) ****½
  13. Monika Roscher Bigband : Witchy Activities And The Maple Death (DE, 2023) ****½
  14. Jack O’ The Clock: Warm, Dark Circus (US, 2023) ****½
  15. Black Midi: Hellfire (UK, 2022) ****½
  16. Mary Halvorson : Belladonna (US, 2022) ****½
  17. Porcupine Tree: Closure / Continuation (UK, 2022) ****½
  18. Black Midi : Cavalcade (UK, 2021) ****½
  19. Ske: Insolubilia (IT, 2021) ****½
  20. Darrifourcq Hermia Ceccaldi: Kaiju Eats Cheeseburgers (FR, 2020) ****½

2025 parhaat, 2024 parhaat, 2023 parhaat, 2022 parhaat, 2021 parhaat, 2020 parhaat


1. Beth Gibbons: Lives Outgrown

Taiteellinen kaksoisvalotuskuva naisesta useissa päällekkäisissä asennoissa mustaa taustaa vasten.

Lives Outgrown on Beth Gibbonsin ensimmäinen sooloalbumi.

Vuonna 1965 syntynyt Beth Gibbons tunnetaan parhaiten vuonna 1991 Bristolissa perustetusta Portisheadista joka yhdessä Massive Attackin kanssa nosti triphopin maailmankartalle. Kahden ensimmäisen levyn jälkeen Portishead piti pitkän tauon ja kolmannen vuonna 2008 ilmestyneen Thirdin jälkeen yhtye on vaipunut jälleen hiljaiseloon.

Gibbonsin levytysura ei ole ollut erityisen vilkas Portisheadin taukojen aikaan. Vuonna 2002 Gibbons teki levyn nimeltä Out Of Season yhdessä Rustin Manin eli aiemmin Talk Talkissa bassoa soittaneen Paul Webbin kanssa. Vuonna 2019 Gibbons yllätti laulamalla Henryk Góreckin kolmannen sinfonian levytyksellä Symphony No. 3 (Symphony of Sorrowful Songs). Orkesteria johti legendaarinen puolalainen säveltäjä Krzysztof Penderecki…

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 5 out of 5.

2. Mary Halvorson: Amaryllis

amaryllis_300

Amaryllis on Mary Halvorsonin 12. levy yhtyeen johtajana.

Vuonna 1980 syntynyt amerikkalainen Mary Halvorson aloitti viulun soiton jo lapsena mutta siirtyi 11-vuotiaana soittamaan Jimi Hendrixin inspiroimana sähkökitaraa. Hieman myöhemmin Halvarson kiinnostui Ornette Colemanin ja Thelonious Monkin musiikin myötä jazzista. Lopullinen päätös tehdä uraa musiikin parissa syntyi yliopistossa saksofonisti Anthony Braxtonin luennon jälkeen. Studiodebyyttinsä Halvorson teki Trevor Dunnin (Mr. Bungle) levyllä Sister Phantom Owl Fish vuonna 2004 ja ensimmäisen oman levynsä Dragon’s Head hän loi trio-kokoonpanolla neljä vuotta myöhemmin.

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 5 out of 5.

3. Geordie Greep: The New Sound

Piirretty kuva, jossa nainen ja mies suutelevat; nainen käyttää sinikuvioista mekkoa ja mies mustaa pukua raidallisella solmiolla keltaista taustaa vasten.

The New Sound on Geordie Greepin ensimmäinen sooloalbumi.

Vuonna 2017 perustettu kokeellista rockia soittavan englantilaisen Black Midin eklektinen musiikki oli kuulijan näkökulmasta ja taustasta riippuen joko avantgarde-punkkia tai avantgarde-progea. Tämä ristiriita teki yhtyeestä yhden viime 2020-luvun kiinnostavimmista uusista tulokkaista. Geordie Greepin (s.1999) johtama trio äänitti kolme toinen toistaan parempaa albumia, mutta ilmeisesti nuorten muusikoiden välille nousi niin suuria ristiriitoja, että homma oli parempi viheltää poikki. Greep ilmoitti elokuussa 2024 Instagramissa yhtyeen olevan “määrittelemättömän pituisella tauolla”. Osa Greepin lausunnoista sittemmin on ollut jyrkempiä ja niiden perusteella en odottaisi Black Midin paluuta lähivuosina.

Greep oli työstänyt ensimmäistä omaa albumiaan kaikessa hiljaisuudessaan jo Black Midin vielä kiertäessä viimeisen levynsä Hellfiren tiimoilta joten soolouran alkua ei tarvinnut odottaa kovin kauaa hajoamisilmoituksen jälkeen…

Lue koko arvostelu täältä >

4. Valentin & Théo Ceccaldi: Constantine

constantine

Veljekset Théo (viulu) ja Valentin (sello, bassokitara) Ceccaldi ovat olleet kovassa nousussa eurooppalaisessa avantgarde-jazz -skenessä jo useamman vuoden ajan. Yleensä levyt joilla veljekset soittavat (yhdessä tai erikseen) sisältävät intensiivistä instrumentaalimusiikkia joka liikkuu jossain jazzin ja taidemusiikin välissä ja lopputulos on usein jotain määrittelemätöntä. Ceccaldi-veljeksien projekteista tunnetuin yksittäinen lienee rumpali Sylvain Darrifourcqin johtama avantproge-trio In Love With joka on konsertoinut Suomessakin muutamaan otteeseen.

Veljesten uusin yhteinen levy Constantine jatkaa heidän linjatonta linjattomuuttaan siinä mielessä että sitä on todellakin lähes mahdotonta ujuttaa minkään tietyn genren alle. Intensiteetistä on kuitenkin hieman tingitty sillä tällä kertaa ote on ainakin hetkittäin huomattavasti rennompi. Musiikissa on mukana jopa häivähdys pop-sävyjä sen monien eri vaikutteiden seassa…

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 5 out of 5.

5. Orchestre Tout Puissant Marcel Duchamp : Ventre unique

Oranssi hevonen, jonka avoimessa vatsassa näkyy muusikoista koostuva orkesteri; jalkojen alla liekehtivä tulivuori.

Ventre unique on Orchestre Tout Puissant Marcel Duchampin kuudes studioalbumi.

Kontrabasisti Vincent Bertholetin Sveitsissä vuonna 2006 perustama Orchestre Tout Puissant Marcel Duchamp on ”progressiivinen big band” -yhtye jonka verrokeiksi voisi nostaa vaikka ranskasta kotoisin olevat Ghost Rhythmsin, Masalin ja The Very Big Experimental Toubifri Orchestran tai saksalaisen Monika Roscher Bigbandin.

OTPMD eroaa kuitenkin kaikista edellä mainituista yhtyeistä etenkin siinä mielessä, että bändin musiikki ei ole yhtä selkeästi jazziin pohjautuvaa. Jazz on vain yksi yhtyeen lukuisista vaikutteista joista yhtä tärkeitä ovat mm. post-punk, pop, minimalistinen taidemusiikki, krautrock ja afrikkalainen musiikki. Yleisesti ottaen OTPMD:n musiikki on myös kevyempää ja vähemmän monimutkaista….

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

6. Manna/Mirage: Man Out Of Time

man_out_of_time_300x300

Man Out Of Time on amerikkalaisen Manna/Miragen neljäs studioalbumi.

Manna/Mirage on avantproge -bändi The Muffinsin entisen kosketinsoittajan Dave Newhousen johtama projekti jossa on soittanut ajoittain muitakin The Muffinsin jäseniä. Vuonna 2015 ensimmäisen levynsä julkaisseen Manna/Miragen nimi juontaakin juurensa The Muffinsin saman nimiseen vuonna 1978 ilmestyneeseen debyyttialbumiin.

Manna/Miragen tuorein levy tarjoilee rouheaa, mutta rikkaasti orkestroitua progressiivista rockia jossa on reipas jazz-rock -sivumaku. Hetkittäin koukataan kevyesti myös lempeisiin canterbury-tunnelmiin ja sieltä taas kulmikkaaseen avantprogeen…

Lue koko arvostelu täältä >

7. The Mars Volta : Lucro sucio; Los ojos del vacio

Lähikuva vaaleasta, teksturoidusta kivipinnasta, jossa näkyy ohut kaareva viiva ja epätasaisia muodostumia.

Lucro sucio; Los ojos del vacio on The Mars Voltan yhdeksäs studioalbumi.

The Mars Volta on yhtye, joka syntyi halusta rikkoa rajoja. Kun kitaristi Omar Rodríguez-López ja vokalisti Cedric Bixler-Zavala jättivät post-hardcore-yhtye At the Drive-Inin sen kolmannen albumin jälkeen, he halusivat tehdä musiikkia, jossa kappaleiden pituus, rakenne ja ilmaisullinen rohkeus eivät olisi este vaan lähtökohta. Jazzin, psykedeliarockin ja progressiivisen rockin rinnalle nousivat voimakkaat latinovaikutteet, ja tämän kaiken mahdollisti vuonna 2001 perustettu The Mars Volta.

Yhtyeen esikois-EP Tremulant oli jo lupaava käyntikortti, mutta todellinen läpimurto tapahtui debyyttialbumilla De-Loused in the Comatorium…

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

8. Jack O’ The Clock: Portraits

Vanha postikortti, jossa mies seisoo Jack the Clock -vesitornin juurella aurinkoisella rannalla.

Portraits on Jack O’ The Clockin 10. studioalbumi.

Vuonna 2007 perustetun amerikkalaisen Jack O’ The Clockin musiikki tasapainoilee levyltä toiselle jossain mutkikkaan avantprogen ja folk-rockin välimaastossa. Levystä levyyn vaihtelee kumpi tyyli nousee niskan päälle. Edellinen levy The Warm, Dark Circus keskittyi pääosin hyvinkin koukeroiseen progeen ja nyt on folkin vuoro.

Progressiivinen rock jää Portraitsilla pitkälti syrjään ja puoliakustisella levyllä korostuu yhtyeen Appalakkien kansanballadeista inspiraatiota hakeva puoli. Toisaalta yhtyeen luovan moottorin Damon Waitkusin taidemusiikin tausta paistaa siellä täällä läpi eikä Jack O’ The Clockin näkemys folkista tälläkään levyllä ole sieltä suoraviivaisemmista päästä…

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

9. Steve Reich: Jacob’s Ladder/Traveler’s Prayer 

Punainen ja kultainen abstrakti kuviointi sekä teksti ”Steve Reich: Jacob’s Ladder, Traveler’s Prayer”

Jacob’s Ladder/Traveler’s Prayer kokoaa yhteen, tämän tekstin kirjoitushetkellä, kaksi Steve Reichin tuoreinta sävellystä.

Jacob’s Ladder / Traveler’s Prayer sisältää kaksi säveltäjän myöhäisvaiheen teosta, jotka molemmat käsittelevät hengellisyyttä ja matkan tematiikkaa. Niin kirjaimellisesti kuin vertauskuvallisesti. Teokset ovat sävelletty vuosina 2020–2023 ja ne edustavat Reichin kypsää, pelkistettyä tyyliä, jossa kirkas muotokieli ja tekstin resitointi yhdistyvät hienovaraisiin sävyihin.

Moniosainen Jacob’s Ladder perustuu ensimmäisen Mooseksen kirjan tunnettuun näkyyn enkelien kulusta taivaaseen johtavalla tikkailla. Reich rakentaa tästä tekstistä musiikillisen rakenteen, jossa instrumentaaliset ja vokaaliset jaksot vaihtelevat toisiinsa liukuen. Musiikki on kevyttä, ajoittain jopa leikkisää, mutta samalla jäntevää ja täynnä Reichille tyypillisiä liukumia ja modulaarisia rakenteita, jotka tuovat näkyyn toismaailmallista hohdetta. Teoksen esittää New York Philharmonic yhdessä Synergy Vocals -yhtyeen kanssa, kapellimestarina Jaap van Zweden, ja kokoonpano tuo sävellykseen täyteläisen ja hallitun soinnin.

Traveler’s Prayer on puolestaan sävyltään huomattavasti hiljaisempi ja sisäänpäin kääntyneempi. Se on lyhyt, lähes kokonaan rytmitön vokaaliteos, joka käyttää katkelmia Toorasta ja psalmeista rakentaen meditatiivisen rukouksen tunnelman. Reich luopuu tässä tavanomaisista pulssimaisista rytmeistään, mikä antaa teokselle erityisen rauhoittavan, jopa staattisen laadun. Tässä mielessä teos tuo hetkittäin mieleen Reichin sävellyksen ”Proverb” (1995). Teoksen esittää Colin Currie Group yhdessä Synergy Vocalsin kanssa, kapellimestarina Colin Currie, ja esitys on nauhoitettu Tokiossa. Yhtyeen tarkka ja hengittävä tulkinta alleviivaa sävellyksen sisäistä hiljaisuutta ja hartauden tuntua.

Molemmat teokset muodostavat yhdessä vaikuttavan kokonaisuuden, joka resonoi hengellisellä tasolla mutta puhuttelee myös esteettisesti niukkuudellaan ja kirkkaudellaan.

Syvällinen ja harras Jacob’s Ladder / Traveler’s Prayer on yksi Reichin myöhäistuotannon kohokohdista ja ylipäänsä yksi mestarisäveltäjän vahvimmista levykokonaisuuksista.

Alunperin Jacob’s Ladder/Traveler’s Prayer ilmestyi alkuvuodesta 2025 osana 27-levyistä “Steve Reich Collected Works” -boksia, mutta sittemmin se on julkaistu myös erillisenä CD:nä ja digitaalisina julkaisuina.

Rating: 4.5 out of 5.

10. Anna von Hausswolff : Iconoclasts

Mustavalkoinen albumikansi, jossa hymyilevän naisen kasvot ja yläreunassa käsin kirjoitettu teksti ”Dead Magic”.

Iconoclasts on Anna von Hausswolffin kuudes studioalbumi.

Ruotsalaisen urkuri/vokalisti Anna von Hausswolffin (s. 1986) kuudes albumi Iconoclasts jatkaa siitä, mihin hän lopullisella läpimurtolevyllään Dead Magic -levyllä päätyi – mutta ei toistamalla, vaan purkamalla ja uudelleen kokoamalla. Jos Dead Magic hahmottui hitaasti kohoavaksi, kirkkourkujen ja demonisten vokaalien varaan rakentuneeksi mustaksi messuksi, Iconoclasts avaa ikkunat selvästi leveämmälle: se on avoimempi, monipuolisempi ja paikoin yllättävänkin valoisa, hetkittäin jopa popin suuntaan kurkottava kokonaisuus, samalla säilyttäen von Hausswolffin tunnistettavan uhkan tunteen ja intensiteetin.

Tuottajanpallilla Randall Dunn on vaihtunut pitkäaikaiseen yhteistyökumppaniin Filip Leymaniin, ja muutos kuuluu. Massiivisesti pauhaavat kirkkourut eivät jyrää kaikkea alleen, vaan syntetisaattorit sekä Otis Sandsjön saksofoni ja klarinetti maalaavat musiikkiin jazzia ja avantgardea sivuavia sävyjä. Myös von Hausswolffin laulu on aiempaa hillitympää, vaikka tutut demoniset purkaukset nousevat esiin juuri oikeissa kohdissa myös tällä kertaa. Musiikkia ei enää kasvateta aivan Dead Magicin eeppisiin huipennuksiin, eikä intensiteettiä mitata pelkällä äänenvoimakkuudella. Sävellyksissä on uutta sofistikoituneisuutta ja monipuolisuutta.

Levyn parhaat hetket huikeita. Kohtalokas ”Facing Atlas” nostaa von Hausswolffin äänen armottomasti keskiöön, vimmaisesti eteenpäin rynnivä ja jazzilla ryyditetty ”Struggle With The Beast” on levoton avantgarde-odysseia psykoosista, ja hypnoottisen bassokuvion varaan rakentuva ”Stardust” kuulostaa lähes vaihtoehtotodellisuuden pilliurku-diskolta. Yli 11-minuuttinen uhmaa täynnä oleva ”The Iconoclast” puolestaan kokoaa levyn eri puolet yhteen pakanalliseksi rituaaliksi, jossa tribaalinen rytmiikka, neoklassiset jouset ja von Hausswolffin maaninen laulusuoritus vuorottelevat vaikuttavasti – lopun sykkivä syntetisaattorijakso Sandsjön lohdullisen saksofonin kanssa on suorastaan huumaava.

Kaikki ei kuitenkaan osu maaliin. Kauniisti kelttisävyissä alkava ”The Whole Woman” latistuu, kun vieraileva Iggy Pop liittyy duettoon: protopunkpappa kuulostaa lähinnä irlantilaiselta maahiselta, joka yrittää croonata Frank Sinatran hengessä, ja irrottaa kuulijan levyn muuten vahvasta tunnelmasta. Lisäksi kokonaisuus on aavistuksen ylipitkä – 73 minuuttia olisi kaivannut tiukempaa kuratointia ja muutaman vähäisemmän raidan sivuun jättämällä uskon, että siitä olisi saanut karsittua suht kivuttomasti noin 15 minuuttia.

Näistä muutamista heikkouksista huolimatta Iconoclasts on yksi Anna von Hausswolffin vahvimmista albumeista ja jälleen osoitus hänen omalaatuisuudestaan artistina jonka musiikki väistelee kaikkia täsmällisiä määritelmiä.

Parhaat kappaleet: ”Facing Atlas”, ”The Iconoclast”, ”Stardust”, ”Struggle With The Beast”, ”Unconditional Love”

Rating: 4.5 out of 5.

Lue myös:


11. The Smile: Wall Of Eyes

Värikäs abstrakti taideteos, jossa lukee englanniksi ”WALL OF EYES THE SMILE”.

Wall Of Eyes on The Smilen toinen studioalbumi.

The Smile syntyi korona-aikana Radioheadista tuttujen Jonny Greenwoodin ja Thom Yorken luovaksi venttiiliksi. Kavereiden oikea yhtye oli liian jähmeäliikkeinen tyydyttämään herrojen tarvetta julkaista uutta musiikkia. Greenwood on todennut, että hän haluaa julkaista musiikkia kaksi kertaa nopeammin vaikka laatu sitten olisi vain 90%:sta. Oletan myös, että The Smile nimen alla musiikin julkaisu suo tervetulleen vapautuksen Greenwoodille ja Yorkelle Radiohead -brändin aiheuttamista valtavista paineista.

2020 alkunsa saanut The Smile täydentyi trioksi kun mukaan napattiin psykedeelistä afro-jazzia soittavan Sons Of Kemetin rumpali Tom Skinner. The Smile teki yllätys debyytin Glastonbury Festivalin stream-konsertissa (koska korona) toukokuussa 2021 ja julkaisi ensimmäisen studiolevynsä A Light for Attracting Attentionin samoihin aikoihin…

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

12. PoiL / Ueda: s/t

Piirretty kuvitus, jossa hahmot kamppailevat myrskyisellä merellä purjelaivan ja aaltojen keskellä.

PoiL on ranskalainen progressiivisen rockia soittava yhtye, joka perustettiin vuonna 2014. Yhtyeen perusti trio Antoine Arnera (kosketinsoittimet/vokaalit) Boris Cassone (basso/kitara/vokaalit) sekä Guilhem Meier (rummuista/perkussiot).

PoiL:in vuoden 2008 kokopitkä debyytti L’ire des papes ja 2011 ilmestynyt EP Dins o Cuol sekoittelivat jazzia, punkkia ja avantgardisista progressiivista rockia varsin ennen kuulemattomalla tavalla. Progepiireissä paljon huomiota herättänyt 2014 ilmestynyt Brossaklitt korosti yhtyeen avantproge-puolta lähes brutaalilla tavalla ja kuorrutti kaiken härskillä seksuaalissävytteisellä huumorilla.

Trion toistaiseksi viimeisin levy, occitanin kielellä laulettu, Sus (2019) osoitti uudenlaista kypsyyttä ja karsi musiikista ilmeisimmän huumoriaspektin säilyttäen silti yhtyeen perusvintiömäisen luonteen. Trio-levyjen lisäksi jatkuvasti uusiin suuntiin kurotteleva kolmikko on musisoinut myös laajennetuissa kokoonpanoissa….

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

13. Monika Roscher Bigband: Witchy Activities And The Maple Death

Värikäs abstrakti muotokuva, jossa naisen kasvot sulautuvat vaaleanpunaisiin, sinisiin ja turkooseihin tekstuureihin.

Witchy Activities And The Maple Death on Monika Roscher Bigbandin kolmas studioalbumi.

Saksalainen Monika Roscher opiskeli Münchenin musiikkikorkeakoulussa jazzkitaran soittoa ja säveltämistä. Hän perusti Monika Roscher Bigbandin osana lopputyötään vuonna 2012. Yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä Failure in Wonderland jo samana vuonna. Monika Roscher Bigband rakentui, kuten nimestäkin voi päätellä, suuren big band -tyylisen kokoonpanon varaan. Yhtye ei kuitenkaan soittanut tyypillistä big band jazzia vaan Roscher haki sävellyksiinsä vaikutteita jazzin ohella monesta eri suunnasta. Hänen musiikissaan on selviä vaikutteita paitsi jazzin monista eri tyylilajeista ja progressiivisesta rockista niin myös popista ja elektronicasta. Lopputulos kuulostaa usein, jos ei suorastaan avantgardistiselta, niin ainakin suht futuristiselta. Mistään eilispäivän pappajazzista ei todellakaan ole kyse…

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

14. Jack O’ The Clock: Warm, Dark Circus

Yksityiskohtainen piirros sarvikuonosta ja norsusta vanhalla pergamenttitaustalla, tekstillä ”Jack O’ the Clock – the warm, dark circus”.

The Warm, Dark Circus on Jack O’ The Clockin yhdeksäs studioalbumi.

Amerikkalainen Jack O’ The Clock lienee yksi progressiivisen rockin tarkimmin varjelluista salaisuuksista viimeisen 20 vuoden ajalta. Multi-instrumentalisti Damon Waitkusin (mm. kitara, dulcimer, huilu yms.) johtama ja vuonna 2007 perustettu yhtye on kaikessa hiljaisuudessa julkaissut yhdeksän hienoa folkia ja progea yhdistelevää studiolevyä ja yhden erittäin tehokkaan livealbumin. Laadukkaasta ja laajasta katalogista huolimatta hyvin harva, edes progressiiviseen rockiin perehtynyt kuuntelija, tuntee yhtyeen.

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

15. Black Midi: Hellfire

hellfire_300

Hellfire on Black Midin toinen studioalbumi.

Vuonna 2017 Lontoossa perustettu Black Midi julkaisi 2021 toisen studiolevynsä Cavalcade ja vain 14 kuukautta myöhemmin yhtye ilahdutti seuraajiaan uudella levyllä Hellfire.

Ja miksei, sillä rautaahan kannattaa tukea silloin kun se on kuumaa. Black Midin kohdalla rauta hehkuu nimittäin niin tulikuumana kuin se tinkimätöntä progressiivista rockia soittavalla yhtyeellä ylipätäänsä on 2020-luvulla mahdollista; Cavalcadea sai kriitikoilta ylistävän vastaanoton ja sitä juhlittiin lukuisilla ”vuoden parhaat levyt -listoilla”. Haastava levy jopa myi varsin hyvin nousten USA:n albumilistalla peräti sijalle 16.

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

16. Mary Halvorson : Belladonna

belladonna_300

Belladonna on Mary Halvorsonin 12. levy yhtyeen johtajana.

Amerikkalainen Mary Halvorson (s. 1980) on yksi tämän hetken juhlituimmista jazz-kitaristeista. Tästä vain yksi osoitus on hänen vuonna 2019 saamansa yli 600 000 dollarin apuraha MacArthur säätiöltä. Apurahan turvin Halvorson on pysynyt tuotteliaana ja pelkästään vuonna 2022 on ilmestynyt (ainakin…) neljä albumia joilla hän soittaa.

Näistä neljästä albumista merkittävimmät lienee kaksi sisarlevytystä Amaryllis ja Belladonna. Amaryllis on pääosin jazzsekstetin kera toteutettu levy jossa kolmea kappaletta täydentää jousikvartetti. Belladonna puolestaan karsii yhtälöstä jazzbändin jättäen jäljelle varsin omaperäisen sähkökitaran ja jousikvartetin (Halvorson itse vaihtoi viulun kitaraan 11-vuotiaana) yhdistelmän. Kuten Amaryllisillä myös Belladonnalla jousikvartetin homman hoitaa taitava nykymusiikkia esittämään keskittynyt Mivos Quartet…

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

17. Porcupine Tree: Closure / Continuation

closure_continuation_300

Closure/Continuation on Porcupine Treen 12. studioalbumi.

Porcupine Treen juuret ulottuvat 80-luvun lopulle jolloin kyse oli vielä vokalisti/kitaristi Steven Wilsonin bändiksi naamioidusta sooloprojektista. Vuoden 1993 Up The Downstair -levyllä soitti vierailijoina basisti Colin Edwin ja kosketinsoittaja Richard Barbieri (ex-Japan) jotka liittyivät yhtyeen jäseniksi seuraavana vuonna rumpali Chris Maitlandin kera. Porcupine Treestä tuli The Sky Moves Sideways (1995) -levyn myötä oikea bändi. Bändi jonka ohjakset olivat kuitenkin tiukasti Wilsonin käsissä joka sävelsi ja sanoitti lähes kaiken yhtyeen musiikin…

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

18. Black Midi : Cavalcade

black_midi_cavalcade_300x300

Cavalcade on englantilaisen Black Midin toinen studioalbumi.

Geordie Greep (vokaalit, kitara) Matt Kwasniewski-Kelvin (vokaalit, kitara) ja Morgan Simpson tutustuivat arvostetussa teknologiaan ja esittäviin taiteisiin keskittyvässä lontoolaisessa BRIT -koulussa. Kolmikko treenasi ja kokeili erilaisia musiikkityylejä ahkerasti yhdessä kouluaikoina ja rakensi vankan pohjan tulevalle. Kolmikko perusti lopulta Black Midin (yhtye itse suosii kirjoitusasua ”black midi”) vuonna 2017.

Basisti/vokalisti Cameron Pictonilla täydennetty Black Midi julkaisi ensimmäisen studiolevynsä Schlagenheimin vuonna 2019. Spontaani ja rujo Schlagenheim oli rakennettu pitkälti improvisaation ja tyypillisen rock-kvartetti -kokoonpanon varaan.

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

19. Ske: Insolubilia

ske_insolubilia_300x300

Insolubilia on Italialaisen Ske’n toinen studioalbumi.

Ske on italialaisen kosketinsoittaja Paulo Bottan sooloprojekti. Botta tunnetaan mm. äärimonimutkaista avant-progea soittavan Yugenin jäsenenä sekä hänen itsensä johtamasta Not A Good Sign -yhtyeestä.

Insolubilia on latinaa ja tarkoittaa ”ratkaisematonta”. Sana viittaa keskiaikaisessa filosofiassa myös ns. valehtelijan paradoksin (”Tämä lause on epätosi”) eri muunnelmiin. Botta valitsi kyseisen termin levynsä nimeksi sillä hän toivoi sen musiikissa olevan syvyyttä joka ei välttämättä avaudu ensikuulemalla, mutta joka herättää halun uusiin kuunteluihin jotka taasen johtavat sitten lopulta ehkä sen salaisuuksien ratkaisemiseen. Syvyyttä Bottan kompleksisesssa musiikissa ainakin piisaa, mutta se sisältääkö se mitään ratkaistavaa jää tietenkin jokaisen kuulijan itsensä päätettäväksi…

Lue koko arvostelu täältä >

Rating: 4.5 out of 5.

20. Darrifourcq Hermia Ceccaldi: Kaiju Eats Cheeseburgers

kaiju

Kaiju Eats Cheeseburgers on ranskalais-belgialaisen trio Darrifourcq Hermia Ceccaldin toinen studioalbumi.

Trio koostuu kahdesta ranskalaisesta muusikosta rumpali Sylvain Darrifourcqista ja sellisti Valentin Ceccaldista sekä belgialaisesta saksofonista Manuel Hermiasta. Darrifourcq ja Ceccaldi ovat molemmat mukana monissa eri projekteissa joista tunnetuin lienee Darrifourcqin johtama avantproge-trio In Love With jossa he soittavat yhdessä Valetinin veljen Théon kanssa. Tenorisaksofonia soittava Hermia on itselleni tuntemattomampi hahmo, mutta nopean nettihaun perusteella hänelläkin näyttää riittävän lukuisia eri projekteja etenkin avantgarde-jazzin puolella.

Kaiju Eats Cheeseburgersin musiikki on välillä hiipivän uhkaavaa jumittaen pitkiäkin aikoja samoissa kuvioissa jännitettä pikkuhiljaa nostaen ja sitten räjäyttäen koko homman orgastiseen virtuoosimaiseen ja räväkkään yhteissoittoon. Erityisesti Darrifourcqin rumpalointi pitkin levyä on todella häikäisevää kuultavaa, mutta huikeita suorituksia kuullaan koko triolta…

Lue koko arvostelu täältä >

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI


2025 parhaat, 2024 parhaat, 2023 parhaat, 2022 parhaat, 2021 parhaat, 2020 parhaat


Muut Vuosi vuodelta -sarjan osat löydät täältä.


fb_cta

Vastaa

WordPress.com.

Up ↑