Allekirjoittaneen valinnat vuoden 2021 parhaiksi levyiksi sijoituksilla 11-23.
11. Needlepoint : Walking Up That Valley (NO) ****
12. Ghost Rhythms : Spectral Music (FR) ****
13. Sebastian Fagerlund: Oceano (FI) ****
14. Linda Fredriksson: Juniper (FI) ****
15. Richard Dawson & Circle : Henki (UK/FI) ****
16. Elephant9 : Arrival Of The New Elders (NO) ****
17. Floating Points, Pharoah Sanders & The London Symphony Orchestra: Promises (US) ****
18. Shamblemaths : II (NO) ****
19. Simon Steensland : Let’s Go To Hell (SE) ****
20. Ill Considered: Liminal Space (UK, 2021) ****
21. VOLA : Witness (DK) ****
22. Hiromi: Silver Lining Suite (JA) ****
23. Möbius Strip : Time Lag (IT) ****
Katso vuoden 2020 parhaat levyt täältä
11. Needlepoint : Walking Up That Valley
Walking Up That Valley on norjalaisen vuonna 2010 perustetun Needlepointin viides studioalbumi.
Jazz-kitaristi Bjørn Klakeggin (s.1958) vuonna 2010 perustama Needlepoint soittaa progresiivista rockia joka on helppo luokitella kuuluvan progen alajaostoon Canterbury-skene. Norjalainen Canterbury-proge voi tietenkin kuulostaa hieman kummalliselta sillä vuonojen maasta on pitkä matka idylliseen Canterburyn yliopistokaupunkiin joka genren alunperin synnytti. Canterbury-skenen kaksi tukijalkaa aivan alussa oli Soft Machine ja Caravan ja hieman myöhemmin tuon jazzia, poppia, psykedeliaa ja kummmallista ja hyvin englantilaista huumoria yhdistelleen musiikkityylin lippua liehutti mm. Egg, Hatfield And The North ja National Health. 70-luvulta alkaen myös Englannin ulkopuolella on ollut bändejä jotka ottivat vaikutteita noilta alkuperäisiltä ja ”oikeilta” Canterbury-bändeiltä ja ovat täten tyylillisesti tulleet liitettyksi aiheeseen. Tälläisiä yhtyeitä on ollut mm. hollantilainen Supersister sekä ranskalainen Moving Gelatine Plates ja italialainen Picchio dal Pozzo.
Canterbury-proge ei ollut koskaan yhtä suosittua kuin progressivisen rockin ”sinfoninen” päähaara johon kuului mm. Yesin ja Genesiksen kaltaiset jättiläiset. Luultavasti tästä johtuen 70-luvun jälkeen on syntynyt hyvin vähän yhtyeitä jotka voisi luokitella Canterbury-skeneen kuuluviksi. Canterburyyn liittyvä tietynlainen maanläheinen vaatimattomuus ja kummallisuus ei oikein osu nykypäivän proge-hermoon jossa suosituimpia yhteitä ovat usein pinnallista virtuoositeettia esittelevät progemetalli-yhtyeet…
****
12. Ghost Rhythms : Spectral Music
Spectral Music on Ghost Rhythmsin kuudes studioalbumi.
Ranskalainen Ghost Rhythms on perustettu vuonna 2005 ja se on omaan rauhalliseen tahtiinsa julkaissut kuusi toinen toistaan hienompaa levyä kaikessa hiljaisuudessa marginaalin marginaalissa. Ghost Rhythms sekoittelee kamarimusiikkia ja jazzia ja lopputuloksena syntynyt musiikki on varsin omaperäistä. Jonkinlaisia verrokkiyhtyeiksi voisi nostaa norjalaisen Jaga Jazzistin tai englantilaisen Mammal Handsin, mutta Ghost Rhythmsin musiikissa korostuu edellä mainuttuja yhtyeitä selvemmin progressiivisen rockin ja taidemusiikin vaikutteet.
Sanapari ”spectral music” on suomeksi suurin piirtein yhtä kuin ”aavemaista musiikkia”. Mielestäni nimi ei kuvaa kovinkaan hyvin tämän Ghost Rhythmsin kuudennen levyn sisältöä sillä sen musiikki ei ole lainkaan eteeristä vaan dynaamista, voimakasta ja siinä on usein vahva eteen päin menemisen tunne. Ghost Rhythms tarjoilee Spectral Musicilla itsevarman kuuloisesti soivaa, rikkaasti orkestroitua ja hienosti äänitettyä musiikkia. Levyn miksaus on todella onnistunut. Koko yhtyeen rikas instrumentaatio pääsee tehokkaasti ja läpinäkyvästi esiin mikä ei ole itsestään selvää yhtyyeessä jossa kymmenen muusikko soittaa laajaa valikoimaa eri instrumentteja. Minkä päälle tulee vielä vieraileva viulisti ja trumpetisti muutamassa kappaleessa.
Pieni pätkä kaunista sopraanolaulua kuullaan yhdessä kappaleessa muuten instrumentaalisella albumilla. Laulua olisi mielellään kuullut enemmänkin.
Suosikkikappaleeni on kuusi minuuttinen ”Thoughtography” joka on hyvä esimerkki levyn yleisestä tyylistä. Kappale etenee tehokkaan luontevasti aluksi pikku hiljaa uusia instrumentteja mukaan kerrostaen ja sitten hyödyntäen niin dynaamista vaihtelua kuin sävellajien ja rytmitysten vaihtelua.
Selkeiten uusia sävyjä Ghost Rhythms hakee kappaleessa”Le Mont Marsal”. Siinä yhtye kokeilee latino-rytmejä jotka yhdistetään sitten hyvin ranskalaisesti soivaan harmonikkaan ja monimutkaisesti rytmittelevään pianoon kutkuttavalla tavalla. Ja tämä vasta kappaleen pari ensimmäisenä minuuttina ennen kuin upeasti soivat puhaltimet yhtyvät mukaan leikkiin.
Pientä miinusta Spectral Musicille annan muutamaan kappaleeseen sijoitetusta puheosuudesta jotka eivät oikein mielestäni toimi sekä liiallisesta pituudesta. Itse kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä ”vinyyli-mitta” (eli n. 40 minuuttia) on aikalailla täydellinen kesto albumille ja musiikin laadusta riippumatta yli 60 minuuttiset levyt alkavat koettelemaan kärsivällisyyttäni. 73 minuuttisena Spectral Music on aivan liian järkälemäinen kokonaisuus vaikka musiikki laadukkaana kautta linjan pysyykin.
Spectral Music tarjoilee koukuttavan sekoituksen monimutkaista, mutta luontevan oloisesti soljuvaa vauhdikasta musiikkia jota on kenties vaikea soittaa, mutta erittäin helppo kuunnella. Ghost Rhythmsista taitaa olla tulossa hyvää vauhtia jazz-henkisen progressiivisen rockin Pat Metheny Group. Spectral Music on Ghost Rhythmsin toistaiseksi paras albumi.
Parhaat biisit: ”Parapente”, ”Thoughtography”
****
13. Sebastian Fagerlund: Oceano
49-vuotias suomalaissäveltäjä Sebastian Fagerlund tunnetaan parhaiten suurille orkestereille säveltämästään musiikista ja Oceano onkin virkistävä poikkeus sillä se sisältää pienille kokoonpanoille sävellettyä kamarimusiikkia.
Oceanolla kuullaan musiikkia joka on sävelletty joko trio, kvartetti tai duetto -kokoonpanoille. Fagerlundille tyypillinen räjähtävä energisyys ja paikoittainen vimmaisuus on läsnä myös näissä säveltäjän miniatyyreissä. Miniaatyyreista puhuminen voi toki olla hieman harhaanjohtavaa sillä neljän useampaan osaan jaetun sävellyksen kestot ovat 8-17 minuuttia. Fagerlundin isojen orkesteriteosten rinnalla nämä sävellykset ovat kuitenkin suoranaisia lilliputteja.
Levyn teokset on sävelletty vuosien 2007-2013 välissä eli aivan tuoreesta materiaalista ei ole kyse, mutta ymmärtääkseni nämä ovat kuitenkin sävellysten ensilevytyksiä.
Etenkin kipakasti soiva 11 minuuttinen “Transient Light” on upea kappale. Sävellys on sovitettu käyrätorvelle, viululle, sellolle ja pianolle, mutta sen voisi hyvin kuvitella toimimaan myös Fagerlundille tyypillisemmällä suurella orkesterilla. Tomas Djupsjöbackan repivästi iskevä sello ja Paavali Jumppasen rytmisesti pudottelemat rypälepommimaiset pianojuoksutukset ovat todella vaikuttavaa kuultavaa. Virtuoositeetilla on aina ollut keskeinen rooli Fagerlundin musiikissa ja se puoli ehkäpä jopa korostuu näissä pienten kokoonpanojen sävellyksissä kun yksilösuoritukset pääsevät paremmin esiin.
Tumman arvoituksellisesti soivassa kaksiosaisessa ja 12 minuuttisessa ”Oceanossa” Fagarlund käyttää suppeaa instrumenttipalettiaan niin monipuolisesti ja taitavasti että on melkeinpä vaikea uskoa että siinä soi tosiaan vain alttoviulu, viulu ja sello. Etenkin ensimmäinen osa ”Sonore” on mahtava hyönteismäisesti räpättävine jousineen.
Pianolle ja klarinetille sävelletty ”Clarinet Sonata” puolestaan esittelee onnistuneesti Fagerlundin kepeämpää puolta ja panee jälleen ihmettelemään että pelkällä duetto-kokoopanollakin voi saada aikaiseksi näin suurta ja rikasta musiikkia.
Fagerlund on selvästi vahvassa nosteessa sillä tämä on jo toinen häneltä ilmestynyt levytys tänä vuonna Nomade & Water Atlas -levyn jälkeen. Fagerlundin musiikissa on niin paljon rytmistä energiaa että toivoisi myös useampien kokeellista rock-musiikki kuuntelijoiden löytävän hänen musiikkinsa. Etenkin ns. avantprogen kamarimusiikkimaisen (esim. Univers Zero, Aranis…) suuntauksen ystävien luulisi olevan kuin kotonaan Oceanon parissa.
Parhaat biisit: ”Oceano I. Sonore”, “Transient Light”
****
14. Linda Fredriksson: Juniper
Juniper on saksofonisti Linda Fredrikssonin ensimmäinen sooloalbumi.
Saksofonisti Linda Fredriksson tunnetaan etenkin romuluista ”punk-jazzia” soittavasta Moposta, mutta hän soittaa myös monissa muissa kokoonpanoissa kuten jazzia ja hiphopia yhdistelevässä Ricky-Tick Big Bandissa sekä avantgarde-jazzia soittavassa Superpositionissa. Moni on odottanut 36-vuotiaalta Fredrikssonilta soololevyä ja Juniper on vahva debyytti joka sisältää aineksia hänen aiemmalta uraltaan, mutta tuo mukaan myös uusia sävyjä.
Olisi väärin väittää ettei Fredrikssonin musiikissa aiemmin olisi ollut herkkyyttä, mutta tuo puoli korostuu nyt Juniperilla aiempaa vahvemmin. Juniperin musiikki on herkkää ja kaunista, mutta myös sopivan rosoista. Ja levyn ote on koko ajan ilahduttavan henkilökohtainen. Juniperilla kuullaan kauniita melodioita, mutta sen vastapainoksi tarjoillaan myös sopivasti särmää ja varjoja jopa hetkittäisen riitasointuisuuden muodossa. Useissa kappaleissa on haikeaa kansanmusiikkimaisuutta eikä jokaisen kappaleen kohdalla ole edes itsestään selvää että kyse olisi nimenomaan jazzista. Se on vain musiikkia. Hyvää musiikkia.
Fredrikssonilla on tukenaan levyllä timanttinen bändi joka koostuu Suomen jazz-eliitistä: Tuomo Prättälä (piano, Rhodes, syntetisaattorit) Olavi Louhivuori (rummut) Mikael Saastamoinen – basso, efektit) ja Minna Koivisto (syntetisaattorit). Vaikka kyseinen porukka olisi kykenevä soittamaan melkein mitä tahansa Fredriksson asettaa Juniperilla etusijalle instrumentaalisen ilotulituksen sijasta tunnelmat ja tunteet. Toki hetkittäin levyllä kuullaan myös taiturimaista soittoa. Etenkin Fredrikssonilta itseltään.
Levyn tunnelma on vilpitön ja rento. Muttei välinpitämättömällä hällä-väliä tyylillä vaan rentoudestaan huolimatta sen kaikki ratkaisut tuntuvat hieman paradoksaalisesti myös hyvin tarkkaan mietityltä vaikkei itse musiikki aina välttämättä olisikaan erityisen tiukasti sävelletyn kuuloista.
Herkimmillään Juniper on kappaleessa “Lempilauluni” jossa Fredriksson hyräilee sanattomasti kappaleen yksinkertaista melodiaa. Se ei välttämättä ole oma lempilauluni levyltä, mutta kuvaa parhaiten sen sielua. Triviaa: alunperin hyräily oli tarkoitus korvata Fredrikssonin saksofonilla, mutta lopulta se saksofoni jätettiin kokonaan pois ja hyräily sai kannatella kappaletta. Kiinnostava ja onnistunut päätös joka kuvastaa hyvin levyn erikoislaatuisuutta.
Juniper on lempeä ja herkkä levy joka sisältää myös riittävästi voimaa ja särmää. Ehdottomasti yksi vuoden 2021 merkittävimmistä jazz-levyistä.
Parhaat biisit: ”Neon Light (And The Sky Was Trans), “Juniper”, “Nana – Tepalle”, ”Transit in the Softest Forest, Walking, Sad, No More Sad, Leaving”
****
15. Richard Dawson & Circle : Henki
Henki on Richard Dawsonin ja Circlen ensimmäinen yhteinen studioalbumi.
Monia ei tyylilajeja ja loppumattoman määrän levyjä julkaisseen kokeellista rock-musiikkia soittavan Circlen ja englantilaisen psykedeelisen trubaduurin Richard Dawsonin tiet kohtasivat ensimmäisen kerran Flow-festivaaleilla vuonna 2019. Festivaaleilla soitettu onnistunut yhteiskeikka johti korona-sulkujen keskellä rakennettuun yhteisalbumiin.
On ehkä hieman outoa väittää että Henki on luonteva Dawsonin ja Circlen tyylien yhteensulautuma koska Circlen tyyli on alatuisesti muuntuva. Tästä huolimatta musiikissa on paljon Circlelle tyypillisiä elementtejä kuten krautrock-henkistä jumitusta, progressiivisen rockin koukeroita sekä ripaus puhdasta hevi metallia. Dawson puolestaan tuo sekoituksen omalaatuisen ja psykedeelisen näkemyksensä folk-rockista.
Circlen musiikki harvemmin on kovin vokaalipainotteista, mutta nyt Dawsonin pidäkkeettömästi sinne tänne ja hieman sinne päin seilaavat vokaalit, jotka nousevat usein falsettiin, dominoivat musiikkia. Kokonaisuus on kuitenkin musikaalinen eikä Circle jää pelkäksi statistiksi Dawsonia säestämään. Circle soittaa kyllä taustalla tarkasti ja pelkistetysti pääosin Dawsonin kummallisia lauluja palvellen, mutta tarvittaessa yltyen myös koristeellisempaan nypläilyyn tai toisaalta myös raskaampaan tykittelyyn. Yleensä Circlessä vokaalit hoitaneen Mika Rätön pääosin mukavan kevyellä otteella soittamat kosketinsoittimet saavat enemmän tilaa kuin yleensä Circlen musiikissa mikä on mukavaa vaihtelua yhtyeen usein jyrääville kitaravalleille.
Henki on minusta Circlen paras levy toistaiseksi. Tämä on komea suoritus 30 vuotta toimineelta yhtyeeltä. Heti perään on tosin myönnettävä että edellisen lausuntoni arvo on kenties aika vähäinen sillä yleisesti ottaen en ole suuri yhtyeen fani enkä todellakaan ole kuullut sen valtavasta, kymmeniä levyjä kattavasta, tuotannosta kuin murto-osan. Niin tai näin Henki on komea työvoitto Dawsonilta ja Circleltä ja mikä mukavinta ainakin Circlen johtohahmo Jussi Lehtisalo on lupaillut yhteistyön jatkuvan.
Parhaat biisit: “Ivy”, ”Methuselah”, “Lily”
****
16. Elephant9 : Arrival Of The New Elders
Arrival Of The New Elders on Elephant9:in kuudes studioalbumi.
Norjassa vuonna 2006 perustettu Elephant9 on toiminut pääosin triona välillä kitaristi Reine Fiskellä vahvistettuna. Minusta Elephant9 on kuitenkin ollut aina parhaimmillaan trio-formaatissa. Elephant9 palasi trioksi edellisellä levyllään Greatest Show On Earth (2018) kahden Fisken kanssa levyn jälkeen ja myös Arrival Of The New Elders jatkaa ydinkokoopanolla.
Yhtyettä johtaa kosketinsoittaja Ståle Storløkkenin joka on säveltänyt levyn kahdeksasta kappaleesta seitsemän. Taustallaan Storløkkenilla on timanttinen rytmiryhmä Nikolai Hængsle Eilertsen (bassokitara) ja Torstein Lofthus (rummut).
Aiemmin varsin hikiseen jazz-rock -jyystöön erikoistunut Elephant9 rauhoittuu Arrival Of The New Eldersilla. Yhtyeen aina hieman psykedeelisiäkin sävyjä sisältävä musiikki on seesteisempää ja pohdiskelevampaa kuin yleensä. Yhtye rokkaa yhä hetkittäin rajusti, mutta tunnelmallisemmille jaksoille jätetään tällä kertaa miellyttävästi enemmän tilaa. Myös levyn soundi-puoli on onnistuneempi kuin useilla aiemmilla yhtyeen studiolevyillä eikä ääntä ole tällä kertaa kompressoitu lyttyyn.
Urkujen sijasta Storløkken soittaa tällä kertaa enemmän Fender Rhodes -sähköpiano. Hän käsitteleekin instrumenttia upealla otteella
Levyn parhaat kappaleet ovat sen kaksi ensimmäistä biisiä jotka edustavat myös sen ääripäitä. Levyn aloittava ”Arrival Of The New Elders” on utuinen psykedeelinen tunnelmointi jossa Storløkken taikoo pehmästi ja kellomaisesti soivia ääniä sähköpianostaan ja kontrastoi sitä surisevilla uruilla. Levyn pisin kappale, seitsemänminuuttinen,vBasisti Eilertsenin sävellys ”Rite Of Accession” edustaa onnistuneesti yhtyeen riehakkaampaa puolta, mutta tuntuu tällä sektorilla huomattavasti huolitellummin sävelletyltä kuin aiemmat hieman jamimaiset revittelyt.
Aiempia Elephant9 levyjä tunnelmiltaan monipuolisempi Arrival Of The New Elders on yhtyeen toistaiseksi paras suoritus.
Parhaat biisit: ”Arrival Of The New Elders”, ”Rite Of Accession”, ”Chasing The Hidden”
****
Vuoden 2019 parhaat levyt löydät täältä
17. Floating Points, Pharoah Sanders & The London Symphony Orchestra: Promises
Promises on Floating Pointsin kolmas studiolevy.
Floating Points on englantilaisen pianisti/DJ Sam Shepherdin (s.1986) projekti joka alla hän julkaisi ensimmäisen levyn vuonna 2015. Floating Pointsin aiemmat kaksi levyä ovat melko minimalistista elektronista musiikkia. Myäs Promises jatkaa vähäeleisellä linjalla, mutta nyt Sam Shepardilla on tukenaan kaksi merkittävää liittolaista. Promisessilla Shepard on päässyt hyödyntämään Lontoon vanhinta sinfoniaorkesteria The London Symphony Orchestaa ja saanut solistiksi avantgarde-jazz -legendaa Pharoah Sandersin.
Aloite yhteistyöhön tuli Sandersilta joka ihastui Floating Pointsin debyyttiin Elaeniaan (2015). Sanders ja Shephard ystävystyivät ja Sanders ehdotti yhteistyötä. Shephard sävelsi yhdeksän osaisen ja 46 minuuttisen elektro-akustisen ”sinfonian” joka nostaa Sandersin saksofonin pääosaan. Promises on ensimmäinen merkittävä levytys 81-vuotiaalta Sandersilta pariinkymmeneen vuoteen.
Sävellys perustuu seitsemän nuotin kuvioon joka toistuu kymmenen sekunnin välein ankkuroiden musiikkia. Aluksi tuota kuviota soitetaan pianolla, cembalolla tai syntetisaattorilla ja myöhemmin levyllä kuviota varioidaan eri tavoin, mutta se sykkii aina jossain musiikin taustalla. Välillä selkeämpänä ja välillä vain hädin tuskin huomattavissa olevana. Tämän vesiputousmaisen nuottiryppään päälle sommitellaan London Symphony Orchestran eteerisesti soivia jousia sekä Sandersin sooloileva saksofoni. Lopputuloksena on lempeästi aaltoilevaa musiikkia jota Sandersin ekspressiivisesti soiva saksofoni rytmittää kuin aaltoja nostattava pieni pyörremyrsky.
Mitään kovin nopeita revittelyitä (muutaman varsin kipakan pöräytyksen kuitenkin!) Sandersilta ei levyllä kuulla, eikä ne musiikin luonteeseen olisi sopineetkaan, mutta soittotaidot ja etenkin maaginen soundi miehellä on korkeasta iästä huolimatta yhä tallella.
LSO:n jouset sävellyksen kuudennessa osassa pääosaan ja musiikki muuttuu hieman suureellisemmaksi. Tässä vaiheessa Sandersin saksofoni jää melkein kymmeneksi minuutiksi syrjään ja palaa jälleen tunnelmoiman kun musiikki seestyy.
Promisesin musiikki on hidasta ja tunnelmallista post-minimalismia jossa kohtaa luontevasti taidemusiikki, jazz ja ambient. Musiikissa on vahva henkinen tunnelma joka tuo siihen hieman 70-luvun spiritual jazz -fiilistä vaikkei meininki missään vaiheessa kasva niin räväkäksi kuin monilla noista levyistä. Tavallaan muutamat ronskimmat jaksot olisivat voineet olla kiinnostava lisä sävellykseen koska näin minimalistisena Promises käy väärässä mielentilassa hieman uuvuttavaksi. Tälläisenä se tuntuu aavistuksen verran ylipitkältä ja kaksi viimeistä ”Movementia” ei oikein tarjoa enää mitään uutta lisää sävellykseen. Lievästä ylipituudestaan huolimatta Promises on parhaimmillaan äärimmäisen tyylikästä tunnelmointia ja kun hetki on vastaanottajalle oikea suorastaan taianomaista kuultavaa.
Parhaat biisit: ”Movement 1”, Movement 3”, ”Movement 6”, ”Movement 7”
****
18.Shamblemaths : II
Shamblemaths II on vuonna 2016 ensimmäisen levynsä julkaisseen norjalaisen Shamblemathsin toinen studioalbumi.
Shamblemaths on puhallinsoittaja Simen Å. Ellingsenin ja rumpali Ingvald A. Vassbøn pyörittämä projekti, mutta tämä toinen albumi työllistää myös 11 muuta muusikkoa ja laulajaa (mm. fagotisti, basisti ja pari kosketinsoittajaa ja kontrabasistia).
Shamblemaths II:n on riehakasta ja paikoin brutaaliakin musiikkia joka yhdistelee avantprogea ja retro-henkistä sinfonista progressiivista rockia. Shamblemathsin musiikissa kuuluu kaikuja 70-luvun alun synkkäsävyisemmästä progesta kuten King Crimsonista ja Van der Graaf Generatorista. Toisaalta levyn kulmikkaammat ja oudoimmat hetket tuovat mieleen myös Yugenin ja Ske:n kaltaisia modernin avantprogen mestareita. Yugenissa ja Ske:ssä soittava Paolo Botta vieraileekin koskettimissa muutamassa biisissä. Yhteistyö toimii molempiin suuntiin sillä Ellingsen vieraili puolestaan Ske:n tuoreimmalla levyllä Insolubilialla.
Simon Ellingsenin raivoisasti pörisevät saksofonit (altto, tenori ja baritoni) saavat ilahduttavan paljon tilaa. Muutamassa kappaleessa puhallinosastoa vahvistetaan vielä leikkisämmin soivalla Leon Lin fagotilla.
Musiikki on enimmäkseen instrumentaalista, mutta neliosainen ”Lat Kvar Jordisk Skapning Teia” suite sisältää Anna Gaustad Nistadin lähes lapsenomaisia vokaaleja. Suiten viimeisessä osassa kuullaan myös ihan oikeaa lastakin sillä kuusivuotias Eivor Ellingsen laulaa muutaman säkeistön sen päätteeksi.
Shamblemathsista nousee todella varteenotettavaksi yhtyeeksi tällä toisella levyllään joka mielestäni petraa selkeästi debyytistä. Shamblemaths II on oivallista seepiasävyistä retroprogea terästettynä avantprogen särmällä.
Parhaat biisit: “Knuclecog”
****
19. Simon Steensland : Let’s Go To Hell
Let’s Go To Hell on Simon Steenslandin kahdeksas soololalbumi.
Ruotsalainen säveltäjä ja multi-instrumentalisti Steensland (s.1961) säveltää työkseen musiikkia teatteriin ja on yksi Ruotsin ansioituneimpia tekijöitä tuolla saralla. Harrastuksenaan Steensland on tehnyt synkkiä ja monimutkaisia avantproge-levyjä vuodesta 1993 alkaen.
Vuonna 2020 Steensland sai varsin paljon huomiota erinomaisella Oscillospira -levyllä jonka hän teki yhdessä amerikkalaisen säveltäjä/tuottaja JG Thirlwellin kanssa. Oscillospiralla Steensland ja Thirlwell ammensivat mm. Univers Zeron kamari-avantprogesta, Nine Inch Nailsin industriaalisista tunnelmista ja kuorruttivat kaiken Hans Zimmerin elokuvamusiikin mieleen tuovilla isoilla orkestraatioilla.
Let’s Go To Hell on romuluisempi sisarteos Oscillospiralle. Se ei ole yhtä hiotun tai orkestraalisen kuuloinen ja tällä kertaa Steensland soittaa kaikki instrumentit itse. Siihen nähden levy soi kuitenkin yllättävänkin isosti. Suuri on myös Steenslandin sävellysten mittakaava sillä Lets Go To Hell koostuu vain kolmesta massiivisesta kappaleesta joista lyhyinkin on yli 16 minuuttinen ja pisin kestää lähes 20 minuuttia.
Musiikki perustuu usein raskaasti junttaaviin ostinatoihin joiden yllä kiertelee synkeän karnivalistisia melodioita. Zeuhlmaisen paksuna muriseva bassokitara on usein vahvasti läsnä. Raskaita päällekäyviä osuuksia vuorotellaan tummasävyisten aavemaisen hiljaisten osuuksien kanssa. Musiikki on instrumentaalista lukuunottamatta satunnaisia sanattomia vokalisointeja jotka vaihtelevat hiljaisien huokausten kautta lastenlaulumaisiin lallatuksiin siellä täyttä kurkkua suoritettuun huutamiseen. Välillä kaikki on vähän liikaakin belgialaisten synkistelyn mestareiden Univers Zeron ja Presentin 70/80-luvun vaihteessa kirjoittaman oppikirjan mukaista. Tylysti Let’s Go To Hellin voisikin kiteyttää äläyksellä: Univers Zero-kohtaa-Magman-kohtaa-Presentin. Tämä olisi kuitenkin hieman epäreilua sillä parhaimmillaan Steenslandin musiikissa on sellaista omaperäistä barbaarista voimaa jota ei suoraan pysty yhdistämään mihinkään toiseen yhtyeeseen.
Vaikka Steenslandin vaikutteet paistavat hetkittäin hieman liiankin kirkkaina läpi on Let’s Go To Hell varsin vaikuttava albumi. Vimmaista, tummanpuhuvaa musiikkia kaipaavalle se on juuri oikea levy tekemään synkistä talvi-illoista vielä synkempiä.
****
Vuoden 2020 parhaat levyt löydät täältä
20. Ill Considered: Liminal Space
Liminal Space on Ill Consideredin kymmenes albumi
Vuonna 2017 perustettu jazz-yhtye Ill Considered on julkaissut levyjä valtavaa tahtia: yhdeksän ensimmäistä ilmestyi yhtyeen kahden ensimmäisen toiminta vuoden aikana ja tämä kymmenes Liminal Space kahden vuoden tauon jälkeen. Kiivasta tahtia selittää se että yhtyeen aiemmat levyt on äänitetty livenä ja ne sisältävät lähinnä vapaasti improvisoitua musiikkia.
Uusin levy Liminal Space on poikkeus aiempiin levyihin nähden sillä se on studiossa äänitetty ja huolellisemmin valmisteltu. Ill Consideredin muodostama trio Idris Rahman (saksofonit), Liran Donin (basso) ja Emre Ramazanoglu (rummut) soittivat omat osuutensa edelleen melko spontaanisti yhdessä livenä soittaen, mutta kokonaisuutta on koristeltu nyt lukuisilla vierailijoilla. Liminal Spacella soittaa yhdeksän muutakin soittajaa joista suurin osa on puhallinsoittajia, mutta mukana on myös pari perkussionistia ja vibrafonisti.
Liminal Spacen musiikki on vauhdikasta ja usein varsin intensiivistä avantgarde-jazzia jossa tuhdit groovet ovat kuitenkin keskeisessä roolissa. Laajennetun trion paukuttamat groovet ovatkin paikoin suorastaan hypnoottisia ja musiikissa on myös runsaasti etnisiä vaikutteita Pohjois-Afrikan suunnalta.
Kaikkia Ill Consideredin levyjä en ole vielä kuullut, mutta vaikuttaa siltä että Liminal Space voi hyvinkin olla yhtyeen vahvin lausunto toistaiseksi.
Parhaat biisit: “First Flight”, “Sandstorm”, “Dervish”, “Light Trailed”
****
21. Vola: Witness
Witness on vuonna tanskalaisen progemetallia soittavan Volan kolmas studioalbumi.
Progemetallin puolella on viime vuonna ollut havaittavissa suuntausta jossa aiemmin hyvinkin brutaalia musiikkia tehneet bändit ovat kääntyneet kokeilemaan popimpia tunnelmia. 2004 perustettu Vola ei ole missään vaiheessa edustanut genrensä raskainta tai monimutkaisinta suuntaa, mutta myös se on levy levyltä ottanut mukaan lisää vaikutteita pop-musiikista.
Volan musiikissa pitkät soolotiluttelut ja yksilösuoritukset eivät ole keskeisessä roolissa vaan se panostaa tiukkaan yhteissoittoon ja raskaisiin djentmaisiin riffeihin. Witness-levyllä nämä yhdistyvät aiempaa saumattomammin pop-henkisiin melodisiin kertosäkeisiin. Tästä tyylistä parhain esimerkki lienee ”24 Light Years” joka kuulostaa onnistuneesti Tool-kohtaa-Mewin hybridiltä niin että lopputuloksessa on silti jotain raikasta ja omaperäistä.
Levyn kohokohta on kuitenkin ehkäpä sen raskain raita. Levyn keskivaiheilla kuultava ”These Black Clawsissa” yhdistyy ilahduttavasti sekvenssoidut rytmit perinteisempään progemetallijylinään ja mukaan tuodaan onnistuneesti myös vierailevan Shamen nimisen artistin räp-osuus. Ilahduttavan avarakatseisen kappaleen kruunaa todella tehokas kertosäe.
Ihan kaikki Witnessin biisit eivät mene maaliin ja esimerkiksi balladi ”Freak” kuulostaa ikävästi köyhän miehen Porcupine Treeltä. ”Napalm” puolestaan kuulostaa kovasti lyhyt ikäiseltä Sound Of Contact yhtyeeltä joka teki mainion proge-pop -levyn Dimensionaut vuonna 2013.
Vaikkei Witness kaikin puolin täysin omaperäistä jälkeä olekaan on se kuitenkin Volan selvästi paras albumi toistaiseksi osoittaen että yhtye ei aio jäädä genrensä ahtaimpien raamien vangiksi vaan on valmis hakemaan vaikutteita myös välittömän viitekehyksensä ulkopuolelta.
Parhaat biisit: ”Straight Lines”. ”24 Light-Years”, “These Black Claws”
****
22. Hiromi: Silver Lining Suite
Silver Lining Suite on japanilaisen pianisti Hiromi Ueharan 12. studioalbumi.
Yleensä vuonna 2003 ensimmäisen levynsä julkaissut Hiromi (s.1979) keskittyy vauhdikkaaseen piano-vetoiseen jazziin jossa kuuluu myös mausteina rockin ja klassisen musiikin vaikutteet, mutta tällä kertaa nuo klassisen musiikin vaikutteet nostetaan keskeiseen roolin.
Silver Lining Suite on kokonaan akustinen levy ja Hiromi on tehnyt sen yhdessä jousikvartetin kanssa. Kvartetin muodostaa viulistit Tatsuo Nishie, Meguna Naka, Sohei Birmann ja sellisti Waturu Mukai. Itsensä mukaan lukien Hiromi kutsuu yhtyettä The Piano Quintetiksi.
Keskeinen teos levyllä on sen neliosainen ja yli 30 minuuttia kestävä ”Silver Lining Suite” joka luotaa Hiromin tunteita korona-pandemian aiheuttaman eristystilan aikana. Hiromin musiikissa dominoi yleensä hänen virtuoosimaisesti soittama pianonsa, mutta tällä kertaa muut muusikot nostetaan (lähes) tasaveroisiksi tekijöiksi sen rinnalle. Toki sävellykset jättävät yhä yllin kyllin tilaa myös hänen energiselle ja rytmisesti vahvalla pianismilleen. Suiten lisäksi levy sisältää viisi muuta sävellystä jotka nekin esitetään jousikvartetin kera. Nuo kappaleet ovat hieman tyypillisempää Hiromia.
Silver Lining Suitella Hiromin musiikki saa uutta arvokkuutta ja kypsyyttä. Silver Lining Suite viimeistään todistaa että Hiromi ei ole vain äärimmäisen lahjakas pianisti vaan myös taitava säveltäjä.
Parhaat biisit: “Silver Lining Suite: The Unknown”, “Silver Lining Suite: Fortituda”
****
23. Möbius Strip: Time Lag
Time Lag on italialaisen Möbius Stripin toinen studiolevy.
Kvartettina soittavan (koskettimet, saksofonit, bassokitara, rummut) Möbius Stripin tyylilaji on jazz-rock jossa paino on vahvasti jazzin puolella. Toisaalta yhtyeen musiikissa on hetkittäin myös viitteitä progressiivisen rockin Canterbury-skenen suuntaan.
Time Lagin musiikki on melodista, mutta energistä ja etenkin saksofonit nostetaan keskeiseen rooliin. Levyllä kuullaan myös joukko vierailijoita ja sointia käy rikastuttamassa mm. sähkökitaristi, pasuunan soittaja sekä trumpetisti.
Viidestä pitkästä kappaleesta (6-10 minuuttia) koostuvan Time Lagin musiikki on instrumentaalista viimeistä kappaletta lukuunottamatta jossa kuullaan mies – ja naislaulajan duetto. Vokaalit toimivat intensiivisessä kappaleessa hienosti ja laulua olisi ollut mukava kuulla levyllä enemmänkin ripoteltuna sinne tänne.
Möbius Strip tarjoilee Time Lagilla tuhdin annoksen hyväntuulista ja huolellisesti sovitettua jazz-rockia jota on ilo kuunnella. Jotain hieman personaatonta yhtyeen soundissa kuitenkin on ja jatkossa toivoisi että Möbius Strip löytäisi hommaan jotain uutta kulmaa. Soittotaidoista Möbius Stripin menestys ei ainakaan jää kiinni sillä koko nelikko on erinomaisia muusikoita. Erityisen vaikutuksen tekee Eros Capoccittin muhkesti soiva bassokitara ja Lorenzo Cellupican ketterä kosketinsoitin taiteilu.
Parhaat biisit: ”Chand Baori”, ”A Theme For The End”
****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Muut Vuosi vuodelta -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 
Vastaa