Levyarvio: Ske – Insolubilia (2021)

Insolubilia on Italialaisen Ske’n toinen studioalbumi.

Ske on italialaisen kosketinsoittaja Paulo Bottan sooloprojekti. Botta tunnetaan mm. äärimonimutkaista avant-progea soittavan Yugenin jäsenenä sekä hänen itsensä johtamasta Not A Good Sign -yhtyeestä.

Insolubilia on latinaa ja tarkoittaa ”ratkaisematonta”. Sana viittaa keskiaikaisessa filosofiassa myös ns. valehtelijan paradoksin (”Tämä lause on epätosi”) eri muunnelmiin. Botta valitsi kyseisen termin levynsä nimeksi sillä hän toivoi sen musiikissa olevan syvyyttä joka ei välttämättä avaudu ensikuulemalla, mutta joka herättää halun uusiin kuunteluihin jotka taasen johtavat sitten lopulta ehkä sen salaisuuksien ratkaisemiseen. Syvyyttä Bottan kompleksisesssa musiikissa ainakin piisaa, mutta se sisältääkö se mitään ratkaistavaa jää tietenkin jokaisen kuulijan itsensä päätettäväksi.

Ensimmäinen Ske-nimen alla julkaistu levy oli vuonna 2011 paljon suitsutusta saanut 1000 Autunni. Tuo levy onkin kehunsa ansainnut, mutta mielestäni Insolubilia onnistuu petraamaan 1000 Autunnista kaikilla osa-alueilla.

Tyylillisesti Insolubilia on suht luontevaa jatkoa kymmenen vuotta sitten ilmestyneelle edeltäjälleen. 1000 Autunnin tavoin myös Insolubilia on pääosin instrumentaalista musiikkia joka tasapainoilee jossain sinfonisen progressiivisen rockin ja avant-progen välimaastossa. Musiikki on paikoin todella monimutkaista, mutta tarjoilee niiden vastapainoksi myös vahvoja melodioita eikä levyllä juuri kuulla useille avantproge-levyille tyypillistä riitasointuisuutta. Insolubilia asettuukin suurin piirtein Not A Good Signin ja Yugenin välimaastoon. Insolubilian musiikki ei ole samalla tavalla äärimmäisen monimutkaista kuin kitaristi Francesco Zagon johtama Yugen, joka välillä tuntuu sortuvan itsetarkoitukselliseen monimutkaisuuteen, mutta toisaalta se ei myöskään rokkaa yhtä rouheasti kuin Not A Good Sign vaan sisältää enemmän kamarimusiikkimaisia sävyjä joita myös Yugenin musiikki hetkittäin tarjoilee.

Yugenin ja Not As A Good Signin jäsenet muodostavat myös Insolubilian ydinbändin. Botta itse soittaa suurimman osan levyn koskettimista, Yugenin Zagoa kuullaan kitarassa ja suurin osa rummuista on Not A Good Signin rumpalin Martino Malacridin nakuttamaa. Bassokitaristin rooli jakautuu useammalle muusikolla ja niitähän Insolubilialla riittää. Bottan seurana etäprojektina toteutetulla levyllä soittaa nimittäin aivan järjettömän kova ja laaja ryhmä vierailevia muusikoita. Yli 20 vierailijan joukossa on Yugenin ja Not A Good Signin jäsenten lisäksi muusikoita mm. Stormy SixistäIsildurs’ BanestaCamembertista, Goblinista ja Presentistä. Botta lienee suosittu kaveri kokeellisemman progressiivisen rockin parissa kun hän on levylleen tälläisen kaartin saanut mukaan. Tämän ryhmän ansiosta Insolubilian instrumentaatio onkin todella rikas. Tyypillisen rock-instumentaation lisäksi levyllä kuullaan mm. cembeloa, trumpettia, harppua, mandoliinia, vibrafonia, marimbaa, saksofoneja, huilua, fagottia sekä varsin keskeisiin rooleihin nostettua viulua ja klarinettia.

Kuten yllä olevasta instrumentti-listasta voi päätellä Insolubilia on soinniltaan varsin akustinen levy, mutta soundi on samaan aikaan voimakkaan moderni ja napakka. Bottan sävellyksissä ja sovituksissa on vahva kamarimusiikkimainen ote, mutta samaan rockmainen energia vaanii aina kulman takana.


Lue myös: Levyarvio: Black Midi – Cavalcade (2021)

Levy koostuu 11 kappaleesta joista viisi kuuluu ”Insolubilia” -suiteen. Suite on hieman kummallisesti ripoteltu pitkin levyä niin että osa yksi kuullaan levyn toisena raitana, osa kaksi neljäntenä ja kolme viimeistä osaa päättävät yhdessä albumin. Lisä-twistiä tähän tuo että kolme viimeistä osaa ovat nimetty järjestyksessä näin: ”Insolubilia V”, ”Insolubilia IV”, ja viimeisenä ”Insolubilia III”. Hämmentävää! Ja epäilemättä tarkoituksella sillä kertoihan Botta jo levyn nimen valinnalla haluavansa tarjota kuulijalle arvoituksia. Pakko myöntää että tätä arvoitusta en ole vielä itse ratkaissut.

”Insolubilia” -suite sisältää joitakin albumin ehdottomia kohokohtia joihin kuuluu mm. Maria Denamein vokaalit. Levyn musiikki on pääosin instrumentaalista, mutta mutta Denamein oopperamaisesti laulamaa sanatonta vokalisointia käytetään tehokkaasti muutamassa kappaleessa. Lopulta levyn toiseksi viimeisessä kappaleessa eli ”Insolubilia IV:ssä kuullaan myös laulua sanoitusten kera kun Camembertista tuttu Mélanie Gerber päästetään estradille. Ja vieläpä englanniksi. Hänen upea, korkea ja hieman kummallinen lauluäänensä yhdessä vibrafonin ja viulun säestämänä muodostavat todella ihastuttavan ja hienostuneen taidemusiikkimaisen vaikutelman. Kun Bottan syntetisaattorit vielä yhtyvät mukaan leikkiin taustalla pörisevän fagotin kanssa on kasassa todella upea moderni taidelaulu. ”Insolubilia V” on hieno finaali suitelle ja koko levylle sen ottaessa käyttöön levyn ehkä laajimman instrumentti-paletin ja vuorotellen herkkien kamari-osuuksien ja sinfonisempien elektro-akustisten proge-osuuksien kanssa.

”Insolubilia” suiten ohella levyn kohokohtiin kuuluu sen cimbalomin kera raukeasti käynnistä ”Sudo” joka muuttuu nopeasti intensiiviseksi tahtilaji-iloitteluksi johon tuo pikantin sivumaun siellä täällä viiltävä trumpettti ja rikkaasti soivat viritetyt lyömäsoittimet. Levyn keskivaiheilla kuultava ”Akumu” on myös hieno kappale ja suoranaista kosketinsoittimien juhlaa kun Wobblerin Fredrik Frøislien soittama cembalo asetetaan rinnakkain Bottan syntetisaattorien kanssa. Kun palettiin sekoitetaan vielä Thea Ellingsen Grantin erikoiset vokaalit ja Ciccadassa soittavan Nicolas Nikolopoulosin huilut niin koossa on varsin komea keitos.

Jos Insolubiliasta tahtoo keksiä jotain valitettavaa niin pieni miinus on annettava siitä että kaikki sillä kuulostaa hieman liiankin täydelliseltä. Olisin kaivannut musiikkiin hieman enemmän särmää ja kaaosta taktisesti sinne tänne ripoteltuna. Nyt kaikki tuntuu hieman liian hallitulta ja sliipatulta. Tähän on vaikuttanut varmasti osaltaan projektin etä-luonne eli muusikot eivät ole päässeet soittamaan keskenään livenä, mutta toisaalta Bottalla on myös aiemmilla levyillään ollut taipumusta perfektionismiin joten kyse lienee myös ihan tietoisesta tyyliratkaisusta. Sinänsä levy onkin äänitetty erinokaisesti ja se soi tuhdisti ja erottelevasti mikä onkin tärkeää musiikissa jonka instrumentaatio on näin rikasta ja yksityiskohtaisesti sovitettua.

Avant-proge on usein synkkää, kulmikasta, jopa raastavaa kuunneltavaa, mutta Botta on onnistunut Insolubilialla pyöristämään kulmat pääosin positiivisessa mielessä ja saamaan sointiin ilmavuutta tekemättä kompromisseja musiikin monimutkaisuuden suhteen. Uskoisin että Insolubilia on myös erittäin hyvä levy hypätä avant-progen maailmaan niille kuuntelijoille jotka ovat tottuneet yleensä kuuntelemaan perinteisempää sinfonista progressiivista rockia. 

Insolubilia on ehdottomasti yksi musiikkivuosi 2021:n valopilkuista. Toivottavasti seuraavaa Ske -levyä ei tarvitse odottaa kymmentä vuotta.

Parhaat biisit: ”Sudo”, ”Akumu”, ”Insolubilia IV”, ”Insolubilia V”


Rating: 4.5 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. Sudo (3:44)
  2. Insolubilia I (6:24)
  3. Tor Cia (1:38)
  4. Insolubilia II (6:54)
  5. Lo Stagno del Proverbio (3:07)
  6. Akumu (6:06)
  7. La Nona Onda (7:00)
  8. Scogli 4 (2:46)
  9. Insolubilia V (6:56)
  10. Insolubilia IV (3:50)
  11. Insolubilia III (7:08)

Muusikot

Paolo ”Ske” Botta: urut, sähköpianot, syntetisaattorit Fabio Pignatelli (Goblin): bassokitara (9) Luca Calabrese (Isildurs Bane: taskutrumpetti (1,5,9,10) Lars Fredrik Frøislie (Wobbler): cembalo (6,8) Keith Macksoud (Present): bassokitara (11) Tommaso Leddi (Stormy Six): mandoliini (1,11) Nicolas Nikolopoulos (Ciccada) – huilu (1,4,6,9) Evangelia Kozoni (Ciccada): ääni (4) Vitaly Appow (Rational Diet, Five Storey Ensamble): fagotti (2,7,10) Simen Ådnøy Ellingsen (Shamblemaths): saksofonit (7) Alessandro Cassani (Not a Good Sign) bassokitara (1,5,7) Martino Malacrida (Not a Good Sign): rummut (1,2,4,6,7,9,11) Francesco Zago (Yugen): kitarat (1,2,4,6,7,9,11) Maurizio Fasoli (Yugen): flyygeli (2,4,5,11) Valerio Cipollone (Yugen): klarinetit (2,4,6,8,9,11) Elia Leon Mariani (Yugen): viulu (2,4,9,10,11) Jacopo Costa (Loomings, Yugen) – vibrafoni, marimba, ksylofonit, kellopeli, cimbalom (1,2,4,5,6,7,9,10,11) Maria Denami (Loomings) – ääni (1,6,11) Massimo Giuntoli (Hobo) – urkuharmooni (1,9) Pierre Wawrzyniak (Camembert, Oiapok): bassokitara (2,4,6) Mélanie Gerber (Camembert, Oiapok): ääni (10) Guillaume Gravelin (Camembert, Oiapok) – harppu (2,4,6,11) Pietro Bertoni (FEM) – pasuuna, eufonium (1,9,11) Thea Ellingsen Grant (Juno) ääni (5,6,11) Tiziana Azzone (Il Giardino delle Muse): theorbo (4)

Tuottajat: Paolo Botta
Levy-yhtiö: Itsenäisesti julkaistu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: