Man Out Of Time on amerikkalaisen Manna/Miragen neljäs studioalbumi.
Manna/Mirage on avantproge -bändi The Muffinsin entisen kosketinsoittajan Dave Newhousen johtama projekti jossa on soittanut ajoittain muitakin The Muffinsin jäseniä. Vuonna 2015 ensimmäisen levynsä julkaisseen Manna/Miragen nimi juontaakin juurensa The Muffinsin saman nimiseen vuonna 1978 ilmestyneeseen debyyttialbumiin.
Manna/Miragen tuorein levy tarjoilee rouheaa, mutta rikkaasti orkestroitua progressiivista rockia jossa on reipas jazz-rock -sivumaku. Hetkittäin koukataan kevyesti myös lempeisiin canterbury-tunnelmiin ja sieltä taas kulmikkaaseen avantprogeen.
Levy on enimmäkseen instrumentaalinen, mutta Carla Diratz laulaa yhdessä biisissä hieman rujosti, mutta sympaattisesti tummiin Twin Peaks -henkisiin yökerho-jazz tunnelmiin sukeltavassa ”World Songissa”.
Man Out Of Time Alkaa tymäkällä proge-otteella tehdyllä big band -musiikilla ”What’s The Big Idea”. Kappale sisältää todella hienot puhallinsoitinsovitukset ja sen tapa käyttää puhaltimia rytmikkäästi on ihastuttava. Rytmisektio rumpali Sean Rickman ja basisti Jerry King tekevät loistatyötä kappaleessa ja purevasti soittama kitarasoolo on myös hieno. ”What’s The Big Idea” oli tarkoitettu The Muffinsin suunnittelemalle big band -levylle joka hankkeena kuitenkin karitui yhtyeen hajoamiseen.
Levyn keskivaiheilla kuullaan kolmen hienon biisin sarja jotka kuvastavat hyvin levyn monipuolista hienoutta. Kaikki kolme kappaletta kurkottelevat hyvin eri suuntiin, mutta toimivat silti myös mainiosti osana levykokonaisuutta.
Ensimmäinen näistä kolmesta kappaleesta on Canterbury-henkinen ”In For Penny” jossa Rich O’Meara soittaa upeasti marimbaa. Newhousen omat sanattomat vokalisoinnit tuntuvat tavoittelevan mm. Caravanista tutun Richard Sinclairin tyyliä ja lopusssa kuultava Alanna Cohen Duvall puolestaan tuo mieleen Hatfield And The Northin ”tyttökuoron” The Northettesin.
Keskimmäinen kolmen suorasta on ”Red Ball Express” joka nostaa mukavasti sykettä leppoisan ”In For A Pennyn” jälkeen. Raivokkaasti skronkkaavassa puhallinsoitin-vetoisessa ”Red Ball Expressissä” kaksi kilpailevaa melodialinjaa taistelee toisiaan vastaan kaoottisella mutta kiehtovalla tavalla. Vahvasti pintaan miksattu rumpusetti kolistelee painostavasti ja älämölö-vokaalit kruunaavat villin kokonaisuuden.
Kolmen suoran finaali puolestaan suuntaan progressiivisen rockin syvään päätyyn eli avantprogen myrskyiseen ytimeen. Lähes 11 minuuttinen tummasävyinen sävellys ”4 Steps Back” on levyn koukeroisinta antia. Kappaleessa vierailee Univers Zerossa aikoinaan soittanut belgialainen basisti Guy Segers jonka polveileva bassokuvio onkin hienoa kuultavaa, mutta niin on myös Mark Stanleyn pitkä sähkökitarasoolo joka poukkoilee jossain jazzin ja rock’n rollin välimaastossa. Stanleyn kummallisesti sinkoileva kitarasoolo tuo mieleen Magman edesmenneen kitaristi James Mac Gawn villin ja arvaamattoman tyylin. Gary Rouzerin ihanan ruosteisesti soiva sello, O’Mearan leikkisä marimba sekä Jerry Kingin tukevasti tuuttaavat trumpetti ja pasuuna tuovat oman värinsä tähän hienoon kappaleeseen.
Edellä esittelemäni kolmen kappaleen suora on vain esimerkki Man Out Of Timen hienouksista sillä kevyn kahdeksan sävellyksen joukkoon ei ole eksynyt yhtäkään hutia. Käydään läpi vielä yksi biisi sillä sen syntyyn liittyy erityisen kiinnostava tarina.
Fred Frithin inspiroima ”Fred’s Dream” on yllättäen levyn helpoiten lähestyttävää antia. Yllättäen koska Frithin oma, usein hyvin kokeellinen musiikki, harvemmin on kovin helposti lähestyttävää (poikkeuksiakin toki on kuten herkullinen Gravity vuodelta 1980). Helposti lähestyttävyyttä selittää toki se että Frith inspiroi kappaletta vain välillisesti.
Newhouse nimittäin näki unen jossa hän oli keikkapaikalla odottamassa konsertin alkua kun auditorion taka-osasta alkoi yllättäen kuulumaan viehättävää pop-musiikkia. Newhouse tarkasti tilanteen ja kävi ilmi että tuota koukuttavaa musiikkia soitti Fred Frithin johtama bändi. Newhouse ei oikein meinannut uskoa asiaa todeksi olihan musiikki aivan liian poppia ollakseen Frithin musiikkia. Aamulla herätessään Newhouse kirjoitti sitten tämän ”Frithin biisin” ylös. Lopputuloksena syntyi levyllä kuulemamme hieno ”Fred’s Dream” joka ei kyllä millään mittapuilla ole mielestäni poppia. Ennemminkin kyseessä on tyylikäs melodinen proge-biisi jota kyydittää Newhousen lempeästi soittama sähköpiano ja puupuhaltimet
”Fred’s Dreamin” kruunaa pitkä, upeasti särisevä ja moniulotteisesti kimmeltävä, kitarasoolo joka on tietenkin, varmaan arvaattekin, Fred Frithin soittama. Newhouse nimittäin kertoi unestaan Frithille ja kysyi suostuisiko kitaristi soittamaan soolon inspiroimassaan kappaleessa. Ja Frith suostui. Frith ja Newhouse tuntevat toisensa jo pitkän ajan takaa olihan The Muffins yksin ensimmäisistä Henry Cow’n synnyttämän Rock In Opposition -liikkeen yhtyeistä. RIO:n jälkeen Newhouse soitti Frithin jo edellä mainitulla soololevyllä Gravitylla ja Frith puolestaan tuotti The Muffinsin levyn <185>.
Lue myös: Levyarvio: Ske – Insolubilia (2021)
Man Out Of Time on todellinen täysosuma Newhouselta. Mielestäni se päihittää jopa The Muffinsin parhaat levyt. Man Out Of Time punoo useat eri tyylilajinsa todella herkulliseksi kuuntelukokemukseksi joka on samaan aikaan lämmin ja kutsuva kuin parhaat Canterbury-levyt, mutta toisaalta sisältäen luontevan oloisesti myös hyvin haastava avantproge-henkistä musiikkia. Kestoltaan tiivis 36 minuuttinen levy tuntuu positiivisessa mielessä kuin yhdeltä 70-luvun mestariteokselta joilla ei hukattu yhtäkään hetkeä. Toistaalta Man Out Of Time ei kuitenkaan ole mitään taaksepäin katselevaa retroa vaan omalaatuista ja ajattoman kuuloista musiikkia jonka uskon kestävän hyvin paitsi lukemattomia kuuntelukertoja niin myös ajan hammasta. Minulle Man Out Of Time on yksi vuoden 2021 musiikillisista kohokohdista.
Parhaat biisit: ”What’s The Big Idea”, ”In For Penny, ”4 Steps Back”, ”Fred’s Dream”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- What’s The Big Idea 04:19
- World Song 03:43
- In For A Penny 04:35
- Red Ball Express 02:55
- 4 Steps Back 10:45
- Fred’s Dream 03:55
- Silver Age 04:02
- These Days 02:34
Muusikot
Dave Newhouse: kosketinsoittimet, puupuhaltimet, marssirummut Sean Rickman: rummut Jerry King: bassokitara ja vaskipuhaltimet Dereck Higgins: bassokitara Guy Segers: bassokitara (5) Carla Diratz: vokaalit Mark Stanley: kitara Bret Hart: kitara Fred Frith: kitara (6) Rich O’Meara: marimba, vibrafoni Forrest Fang: viulu Gary Rouzer: sello Alanna Cohen Duvall: vokaalit
Tuottajat: Dave Newhouse
Levy-yhtiö: Itsenäisesti julkaistu
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti