Levyarvio: David Torn – Cloud About Mercury (1987)

Cloud About Mercury on David Tornin toinen sooloalbumi.

Kitaristi David Tornin (s.1953, New York) ura alkoi 70-luvun alkupuolella rock-bändeissä Special Interest Group ja Zobo Funn Band joista hän siirtyi pikkuhiljaa jazzin pariin trumpetisti Don Cherryn bändissä soittaen ja päätyen lopulta ECM:n leipiin jazz-rockia soittaneen Everyman Bandin (jonka muut jäsenet olivat toimineet aiemmin Lou Reedin taustabändinä) myötä.

Kitaristina Torn on ollut alusta alkaen hyvin omalaatuinen ja hän on vältellyt lokeroitumista mihinkään tiettyyn genreen vaikka kokeellinen jazz lieneekin se keskeisin sektori josta hän kurkottelee eri suuntiin.

Tekstuurit ja soundit ovat Tornin kitaroinnissa yhtä tärkeitä kuin varsinaiset soitettavat nuotit, mutta hän myös teknisesti hyvin taitava kitaristi. Jonkinlainen karkea luonnehdinta voisi olla että Tornin tyyli on jotain Robert Frippin ja Terje Rypdalin väliltä hippusella Pat Methenya maustettuna.

Tornin kitarointi on usein hyvin intensiivistä ja energistä, ja hän käyttää kitaraa usein erittäin monipuolisesti. Hän käyttää paljon erilaisia efektejä, kuten delayta, reverbia, kaikua ja wah-wah-pedaalia, joiden avulla hän luo erilaisia soundeja ja äänimaisemia. Hänen soitossaan voi kuulla avantgardistisia ja kokeilevia elementtejä, jotka yhdistyvät rock- ja jazz-vaikutteisiin. Mukana on myös häivähdys Jon Hasselin etnisambientiamaista Fourth World -estetiikkaa.

Lue myös: Levyarvio: King Crimson – Discipline (1981)

ECM:lle äänitetty Tornin ensimmäinen soololevy Best Laid Plan oli Tornin kitaran ja perkussionisti Geoffrey Gordonin hyvin abstraktia vuoropuhelua. Seuraavalle levylleen Torn halusi koota oikean bändin.

Torn halusi uuteen yhtyeensä rumpalin joka olisi paitsi teknisesti taitava niin kotonaan myös tuoreimman elektroniikan kanssa. Jack DeJohnette ja Michael DiPasqua olivat Tornin alkuperäiset ajatukset rumpaliksi, mutta päätyi lopulta Bill Brufordiin. Brufordin Torn löysi bändiinsä varsin erikoisella tavalla: Torn vieraili äitinsä luona joka sattui katselemaan televisiosta King Crimsonin 80-luvun alun konserttia (mitä ihmeen kanavaa Tornin äiti katseli? Sitä ei tarina kerro). Erityisesti Brufordin rumpusoolo (olettaisin että kyse on Brufordin soolosta kappaleessa ”Indiscipline”) teki Torniin vaikutuksen ja hän kirjoitti Brufordille kysellen kiinnostustusta yhteistyöhön. Bruford vastasi myönteisesti. Houkuttimena toimi ilmeisesti myös Tornin ECM-yhteydet sillä Bruford oli hyvin kiinnostunut tuosta skenestä.

Alunperin Tornin ideana oli tehdä levy triona Brufordin ja ex-Japan -basisti Mick Karnin kanssa, mutta Karn ei päässyt mukaan ensimmäisiin treeneihin auto-onnettomuuden takia ja lopulta estyi muutenkin osallistumasta projektiin. Bruford ehdotti tilalle vanhaa Crimson-rytmikaveriaan Tony Leviniä. Lopulta mukaan värvättiin vielä trumpetisti Mark Isham kun Torn totesi ensimmäisiä treeninauhojaan kuunneltuaan musiikin olevan liian kitarapainotteista.

Isham soittaa ”Cloud About Mercury” -albumilla trumpetia ja flyygelitorvea. Hänen soittonsa on paikoin hyvin herkkää ja tunteellista, ja hän käyttää erilaisia efektejä ja tekniikoita luodakseen monipuolisia soundeja. Ishamin trumpetin soitto luo levylle tunnepitoisuutta ja vahvistaa sen kokeellista ja ambient-musiikkia henkeä. Ishamin soitto ikään kuin inhimillistää levyn muuten hetkittäin hieman koleaa ja teknokraattista tunnelmaa.

Lue myös: Levyarvostelu: Bill Bruford – Feels Good To Me (1978)

Koko ryhmä käyttää 80-luvun alkupuolen moderneinta teknologiaa niin luovasti että usein on vaikea hahmottaa että mistä instrumentista mikäkin ääni on lähtöisin.

Sähkörumpuja soittava Bruford ja ilmeisesti lähinnä kymmenen kielisellä Chapman Stickillä bassokuvionsa punova Levin puolestaan luovat yhdessä vahvan musiikillisen pohjan, jonka kannattelemina Torn ja Isham saavat vapauden kokeilla ja improvisoida. Brufordin ja Levinin soitto luo levylle dynamiikkaa ja syvyyttä, ja heidän tarkka ja monipuolinen soittonsa täydentää Tornin kitaran soittoa erinomaisesti. Levinin basso tosin on miksattu usein liian taustalle.

Tornin taito käyttää tilaa ja dynamiikkaa korostuu albumin hitaissa ja harkituissa osuuksissa, mutta samalla hänen energinen ja virtuoosinen kitaransoittonsa pääsee myös loistamaan useissa kappaleissa.

ECM-pääkiho Manfred Eicherin tuottaman levyn soundissa on ECM:lle tyypillistä kuulautta ja läpinäkyvyyttä, mutta toisaalta soundi on huomattavasti synteettisempi kuin Eicherin tuottamille levyt yleensä ja veikkankin että Tornin ja muun yhtyeen vaikutus soundimaailmaan on ollut hyvin merkittävä.

Tyylillisesti Cloud About Mercury liikkuu varsin omalaatuisesti jazzin, avantgarden, ambientin ja progressiivisen rockin ei-kenenkään maalla. En oikein tiedä toista vastaavaa levyä.

Cloud About Mercury käynnistyy 8 minuuttisella ”Suyafhu Skin… Snapping the Hollow Reed” -biisillä joka tarjoilee erittäin kokeellisia ja abstrakteja tunnelmalmia. Tornin kitarasoundit ja Ishamin trumpetti luovat mielenkiintoisen äänimaiseman joka viittaa jonnekin Aasian suuntaan. Tornin kuulas ja täyteläisen rikkaalla soundilla soiva kitarasoolo kappaleen keskivaiheilla on upeaa kuultavaa. Bruford soittaa biisissä aluksi hyvin taustalle miksattuja elektronisia perkussioita, mutta niiden roolia kasvatetaan pikku hiljaa sävellyksen edistyessä ja lopussa rummut pärisevät jo suorastaan hyperaktiivisesti. Levinin basso mouruaa matalasti ja melko huomaamattomasti vasta aivan biisin loppupuolella. ”Suyafhu Skin… Snapping the Hollow Reed” viittaa tyylillisesti hieman samaan suuntaan kuin David Sylvianin ambient-musiikki Gone To Earth -levyllä, mutta Tornin sävellys on huomattavasti kompleksisempi ja pidemmälle kehitelty.

Ambient-tunnelmia sisältäneen ensimmäisen biisin jälkeen ”The Mercury Grid” nostaa kierroksia. Bruford nakuttaa nopeaa rytmiä sähkörummuilla, Torn näppäilee koukeroisia kitarasointuja ja Ishamin trumpetti luistelee kuulaasti kaiken yllä. Kahden ja puolen minuutin kohdilla vauhti hiljenee. Isham puhaltelee kauniita kuvioita trumpetistaan kunnes Bruford potkii kappaletta jälleen liikkeelle. ”The Mercury Grid” tuntuu elävän ihastuttavan elastisesti ja orgaanisesti sen synteettisistä soundeistaan huolimatta. Sävellyksen jälkipuoliskolla Torn soittaa virtuoosimaisen ja tekstuureiltaan kompleksisen soolon ja Ishamin trumpetti iskee siellä täällä aiempaa intensiivisemmin viiltäen. Musiikin tietynlaisesta väkivaltaisuudesta huolimatta kaikki pysyy varsin helposti kuunneltavana lempeän soundimaailmansa johdosta. Ehkä tuotanto on hieman liiankin kohteliasta.

Ironisesti nimetty seitsemän minuuttinen ”3 Minutes of Pure Entertainment” alkaa Miles Davisin mieleen tuovilla trumpettijuoksutuksilla. Rytmiraita on kummallista ja kiehtovaa nopeaa papatusta josta on hieman vaikea ottaa selvää mikä on Brufordin sähkörummuilla soitettua ja mikä on peräisin Levinin Stickistä. Useita eri epäsäännöllisiä tahtilajeja läpi käyvä kappale esittelee loppupuolellaan vihdoinkin hieman perinteisemmältä kuulostavaa rumpusetin soittoa. Taustalla rytmittelevä Levin on miksattu jälleen turhan hiljaiseksi, mutta Tornin sähkökitaran ja ishamin trumpetin kiivas vuoropuhelu on upeaa kuultavaa.

Neljäs biisi ”Previous Man” nostaa Brufordin rummut aiempaa keskeisempään rooliin. Ne poksahtelevat hyvin arvaamattomasti ja katkonaisesti iskien. Isham on edelleen Miles Davis -moodissa vuorotellen pitkiä kuulaasti soivia sointuja ja nopeita siksakkia iskeviä juoksutuksia. Kappale on kredioitu koko yhtyeelle ja siinä onkin aiempaa selkeämpää jamittelutunnelmaa. Kyseessä on tosin hyvin eksoottinen jamisessio joka kuulostaa vielä lähes 40-vuotta myöhemmin varsin futuristiselta!

Levyn päättää kahteen osaan jaettu, ja yhteensä lähes 15 minuuttia kestävä, ”Networks of Sparks”. Sen viisi minuuttinen ensimmäinen osa ”The Delicate Code” alkaa Steve Reichin mieleen tuovalla kellomaisesti soivalla ja minimalistiseen toistoon perustuvalla osiolla. Reichmaisista sävyistä siirrytään kuitenkin pian utuisiin etno-ambient tunnelmiin.

Yli kymmenen minuuttia kestävä b-osa ”Egg Learns to Walk… Suyafhu Seal” palaa bändisoundiin ja sisältää runsaasti improvisaatioita ja joitakin levyn intensiivisimmistä ja koukeroisimmista hetkistä. Etenkin Ishamin sooloilu kappaleessa on upeaa kuultavaa hänen siirtyessä jouhevasti lyyrisista osioista vimmaisiin tuuttauksiin. Aivan lopussa palataan, aavistuksen irrallisesti, ensimmäisen biisin abstrakteihin tunnelmiin.

Cloud About Mercury myi ilmestyessään noin 50 tuhatta kappaletta joka lienee varsin kohtuullinen määrä kokeelliselle jazz-levylle 80-luvun jälkipuoliskolla. Levyn suosiota siivitti luultavasti mukavasti Brufordin ja Levinin mukana olo. Levyä promotoitiin myös menestyneen kiertueen avulla jossa Mick Karn otti itselleen alunperin kaavaillun roolin basistina Levinin tilalla. Karnista ja Tornista tulikin toisilleen tärkeitä yhteistyökumppaneita jatkossa.

Cloud About Mercury nosti David Tornin osakkeita huomattavasti ja hänestä tuli kysytty nimi paitsi avantgarde-henkisen jazzin puolella niin myös sellaisten pop-tähtien keskuudessa jotka kaipasivat levyilleen ripauksen kokeellisuutta. Torn työskentelikin tulevina vuosina ja vuosikymmeninä mm. David Bowien, k.d. langin, David Sylvianin ja Tori Amosin kanssa. Tornista tuli hieman vastaavanlainen villikortti kunnianhimoisten poppareiden levyille kuin mitä Robert Fripp oli jo pitkään ollut. Kiinnostavasti osa molempien kitaristien työnantajista oli vieläpä samoja!

Cloud About Mercuryn ansiosta Tornin nimi päätyi 15 vuotta myöhemmin myös Madonnan levyn säveltäjä-krediitteihin. Madonnan tuottaja Sigsworth samplasi hyvin kuuluvasti Cloud About Mercuryn kappaletta ”Network of Sparks: The Delicate Code” Music -levyn biisin ”What It Feels Like For A Girl”. Torn riitautti asian minkä jälkeen hänelle myönnettiin sävelyskrediitti ja asiaankuuluvat tekijänoikeuskorvaukset. On hyvin mahdollista että Torn tienasi Sigsworthin mokan ansiosta Madonnan biisillä enemmän kuin monella omalla levyllään yhteensä!

90-luvun lopulta alkaen Torn alkoi tekemään myös elokuvamusiikkia. Hänen sävellyksiään ja/tai kitarointia voi kuulla mm. Kalifornian, No Country For Old Men, Traffic, The Order ja Lars And The Real Girlin kaltaisten elokuvien ääniraidoilla.

David Torn oma musiikki muuttui Cloud About Mercury jälkeen yhä kokeellisemmaksi ja abstraktimmaksi. Omien soololevyjensä ohella hänen kiinnostavimpia yhtyeitä projektejaan on ollut Prezens ja Sun Of Goldfinger (molemmat puhallinsoittaja Tim Bernen kanssa) ja yhteistyö sveitsiläisen Sonarin kanssa. Myös yhdessä Brufordin ja Levinin kanssa tehty levy Bruford Levin Upper Extremities (1998) on palkitseva kuuntelukokemus ja tavallaan sen voi kuulla jonkinlaisena jatkona Cloud About Mercurylle.

Torn on yksi viime vuosikymmenien merkittävimmistä kokeellisen kitaroinnin mestareista joka on tehnyt tinkimättömästi musiikkia omilla ehdoillaan. Kertoo paljon Cloud About Mercurysta kaikista Tornin saavutuksista huolimatta se on silti yhä yksi hänen vaikuttavimmista levytyksistään.

Parhaat biisit: ”Suyafhu Skin… Snapping the Hollow Reed”, ”The Mercury Grid” ja ”3 Minutes Of Pure Entertainment”, ”Networks of Sparks: b) Egg Learns to Walk… Suyafhu Seal”

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

”Suyafhu Skin… Snapping the Hollow Reed” – 8:21
”The Mercury Grid” – 6:33
”3 Minutes of Pure Entertainment” – 7:10
”Previous Man” (Bill Bruford, Mark Isham, Tony Levin, David Torn) – 7:55
”Networks of Sparks: a) The Delicate Code” – 4:52
”Networks of Sparks: b) Egg Learns to Walk… Suyafhu Seal” (Bruford, Isham, Levin, Torn/Torn) – 10:25

Muusikot

David Torn: sähkökitara, akustinen kitara Mark Isham: trumpetti, piccolo-trumpetti, flyygelitorvi, syntetisaattori. Tony Levin: Chapman Stick, syntetisaattoribasso Bill Bruford: Simmons-sähkörummut, syntetisaattorirummut, perkussiot