Viikon Teos 61: Bill Evans Trio – Sunday Night at the Village Vanguard (1961)

Viisaudenhampaan poisto oli minulle ankea kokemus. Vuonna 1998 Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö kannatti politiikkaa, jossa kaikki neljä otettiin kerralla pois. Oma operaationi kesti parisen tuntia, ja leukaluun poraaminen oli vähemmän miellyttävä elämys. Istuksiessani hammaslääkärin tuolissa hain lohtua kauneimmasta musiikista jota sillä hetkellä tiesin: Bill Evansin Trion soittamasta ”Gloria’s Step” –kappaleesta, joka avaa Sunday Night at the Village Vanguard –levyn. Kappale soi päässäni poran äänen taustalla, ja päätin, että selvittyäni koettelemuksesta kävisin hakemassa Digeliuksen Emulta tämän suosikkilevyni sisarteoksen, Waltz for Debbyn. Tuohon aikaan opiskelijabudjetista ostetut CD:t olivat suurempia päätöksiä kuin tätä nykyä.

Village Vanguardin jazz-klubi on tätä nykyä jossain mielessä jazz-maailman mekka. Tällä klubilla on tehty jazzin legendaarisimmat liveäänitykset. Saman perheen omistuksessa säilynyt klubi hinnoittelee maineestaan huolimatta edelleen itsensä kohtuullisesti ja pitää kiinni taiteelisesti tinkimättömästä linjastaan. Se on muusikoille maailman paras keikka (jollei tarvitse ostaa asuntoa, jolloin ehkä Stingin tai Peter Gabrielin kiertue voi mennä edelle), ja Vanguardin keikkakalenteri on edelleen jonkinlainen jazzin totuuden torvi. Klubin sisäänkäynti Manhattaninin eteläosassa on vaatimaton ovi, josta laskeudutaan alas hankalat ja jyrkät portaat: viimeksi käydessäni kauhistelin kun portaissa kannettiin pyörätuolia aika vaarallisen näköisesti. Sisällä istutaan vierustovereiden kanssa tappituntumalla. Matalan kellaritilan kattoa kannattelevat pylväät haittaavat näkyvyyttä.

Kesäkuuisena sunnuntaina 1961 Bill Evansin trio oli saavuttanut taiteellisen lakipisteensä. Vain kymmenen päivää myöhemmin virtuoosibasisti Scott LaFaro saisi surmansa auto-onnettomuudessa ja joutuisi jäämään elämään legendana, jonka taiteellisen potentiaalin syvyys jäi arvailun varaan. Evansin trio jätti pysyvän perinnön, jossa pianotrion roolijako kirjoitettiin uusiksi. Kolmikon kolme jäsentä esiintyvät tasaveroisina keskustelijoina; basisti ja rumpali eivät säestä pianistia vaan tuovat jatkuvasti oman äänensä esiin. Musiikki tapahtuu kolmen poolin välissä, etenee dynaamisesti ja herkän keskustelevasti. Improvisaatio ei ole pelkkiä sooloja vaan ryhmän välistä vuoropuhelua.

Sunday Night at the Village Vanguard levy koostuu kahdesta Scott LaFaron sävellyksestä (edellä mainuttu ”Gloria’s Step” ja ”Jade Visions”) ja neljästä huolella valitusta standardista. CD-versiolle on nostettu illan ajalta Sointia luonnehtivat Bill Evansin taidemusiikin impressionistien sävyttämät sointuhajotukset, joihin Miles Davis nojautui Kind of Blue –levyllään, LaFaron vikkelän melodinen, usein korkeampiin äänialoihin puikkelehtiva soitto, ja Paul Motianin herkän intuitiivinen perkussiotyöskentely. Tunnelmassa on jotain taianomaista ja pakotonta; kuvittelisin monen jazz-fanin käyttävän aikakonematkansa juuri tuolle keikalle, jossa tehtiin jazzin historiaa.

Trio soitti kesäkuun 25.6.1961 viisi settiä: kaksi iltapäivällä ja kolme illalla. Nauhoituksista koostettiin alunperin kaksi LP-julkaisua, Sunday Night at the Village Vanguard, ja Evansin klassikoksi nousseen sävellyksen mukaan nimetty Waltz for Debby. Molemmat levyt ovat virheettömiä klassikoita, jotka minulle ainakin muodostavat yhden teoskokonaisuuden. Valitsin niistä Sunday Night –levyn välttääkseni turhan pitkää kuuntelukokonaisuutta. Suosittelen lämpimästi kuitenkin molempien kuuntelemista, ehkä alkuperäiset LP-versiot edellä.