Levyarvio: Univers Zero – Uzed (1984)

Uzed on Univers Zeron neljäs studioalbumi.

Syystä tai toisesta yhtyeen edellisen kokopitkän levyn Ceux du Dehorsin ja Uzedin välissä Univers Zeron kokoonpano muuttui täydellisesti rumpali Daniel Denisiä lukuunottamatta. Suurin osa Ceux du Dehorsin kokoonpanosta oli vielä mukana vuonna 1983 ilmestyneellä Crawling Wind EP:llä, mutta Uzedilla Michel Berckmansin oboe ja fagotti ovat vaihtuneet Dirk Descheemaekerin klarinetteihin ja sopraanosaksofoniin ja Andy Kirkin urkuharmooni ja piano Jean-Luc Plouvierin syntetisaattoreihin ja sähkökitaraan. Myös basisti Guy Segers vaihtui Chris Genetiin joka soitti jo yhtyeen nimettömällä debyyttilevyllä.

Miehistö ja instrumentaatiovaihdosten johdosta uudistuneen Univers Zeron sointi on aiempaa kirkkaampi ja modernimpi. Aiempien levyjen synkkä ja ajoittain suorastaan keskiaikaisen kuuloinen soundi on enemmän ajassa kiinni vaikkei Didier de Roosin erinomaisesti äänittämän levyn soundi todellakaan edusta mitään tyypillistä kasarityyliä.

Denis oli ollut alusta alkaen Univers Zeron keskeisin säveltäjä, mutta Uzed on ensimmäinen levy jossa kaikki materiaali on hänen käsialaansa. Tästä, ja uudistuneesta instrumentaatiosta, huolimatta Uzed on suht selkeää jatkumoa kolme vuotta aiemmin ilmestyneelle Ceux du Dehorsille. 

Uzedilla tyylilajina on edelleen monimutkainen kamarimusiikkihenkinen ja instrumentaalinen avantproge. Jo Ceux du Dehorsilla yhtyeen tyyli avautui hieman ja Uzedilla musiikin raskaus ja äärimmäinen synkkyys on edelleen vähentymään päin.  Ei niin että Uzed mitään iloista rallattelua olisi, mutta musiikissa on nyt enemmän tietynlaista notkeutta ja vauhtia. Tavallaan Uzedilla lähestytään jopa jossain määrin ”tavallista” sinfonista progea vaikka musiikin kompleksisuus onkin reippaasti korkeammalla tasolla. Tavanomaisuutta korostaa myös syntetisaattorien aiempaa korostuneempi rooli sekä sähkökitaran paluu. Sähkökitaraa kuullaan lopulta kuitenkin melko vähän. Toisaalta Denis tuo musiikkiin aiempaa selkeämmin minimalismin sävyjä sekä ensimmäistä kertaa etnisiä vaikutteita jostain lähi-idän suunnalta eli lopulta progressiivisen rockin keskikaistalla enintään vain hetkittäin käväistään minkä jälkeen yleensä kurvataan vikkelästi taas oudommille poluille.

Uzedia on vain viisi kappaletta. Sen kolmea lyhyempää biisiä kehystää kaksi järkälemäistä sävellystä, levyn aloittava 10 minuuttinen ”Présage”, ja sen päättävä yli 15 minuuttia kestävä ”Emanations”. Nämä pitkät kappaleet ovat levyn parasta antia, mutta eipä Uzedilla oikeastaan ole heikkoja hetkiä.

Lue myös: Levyarvio: Magma – Zëss (2019)

Levyn käynnistävä ”Présage” alkaa mystistä tunnelmaa luovilla helisevillä koskettimilla. Jossain kaukana puhaltelee myös klarinetti. Tunnelma muuttuu pian intensiivisemmäksi kun Denisin rummut vyöryvät sisään. Syntetisaattorit ja bassokitara yhtyvät leikkiin ja hetken aikaa helvetti on irti kunnes musiikki taas vaimenee minkä jälkeen palataan variaatioon alun kosketinsoitinteemasta. Andre Mergenin sello soittaa itämaisia skaaloja hyödyntävän upeasti surisevan soolon ja muu bändi nostaa soiton intensiteettiä pienen välikliimaksin muodossa. Sello ja Descheemaekerin klarinetti mutkittelevat toistensa ympärillä. Denisin rumpalointi on jatkuvasti vimmaista, mutta myös virtuoosimaisen hallittua. Ja olemme vasta puolivälissä biisiä! Loppupuolisko jatkaa yhtä hengästyttävästi siirtyen jouhevasti rauhallisemmista osioista koko bändiä hyödyntäviin nostatuksiin ja takaisin. ”Présagen” dynamiikka on ihailtavaa niin sävellyksellisesti kuin soundillisesti. Jokainen yhtyeen jäsen pääsee jossain vaiheessa sävellystä valokeilaan (erityismaininta Genetin massiivisesti, mutta napakasti soivasta bassokitaroinnista kappaleen loppupuolella), mutta nämä hetket eivät ikinä tunnu irralliselta sooloilulta vaan ne on nivottu upeasti osaksi sävellystä.  ”Présage” on ehdottomasti yksi Univers Zeron parhaista biiseistä.

Toinen kappale ”L’Étrange Mixture du Docteur Schwartz” nostaa Descheemaekerin klarinetin ja Plouvierien syntetisaattorit pääosaan Denisin orjapiiskurimaisesti kappaletta eteenpäin ajavien rumpujen rinnalle. Puhallinsoitinosuuksissa on jälleen etnisiä vaikutteita jostain lähi-idästä. Myös Genetin jyräävästi edes takaisin rullaava bassoriffi,  joka on miksattu messevästi varsin pintaan, on upeaa kuultavaa.

Kahden varsin intensiivisen kappaleen jälkeen ”Célesta (For Chantal)” tarjoaa kuulijalle korville hieman lepoa. Aavemaisen impressionistinen kappale on piano – ja viuluvetoista kamarimusiikkitunnelmointia ensimmäiset viisi minuuttia. Sen jälkeen Denisin hitaasti iskevät rummut ryhtyvät soimaan aivan uskomattoman massiivisella soundilla ja todella uhkaavaksi muuttuneen tunnelman keskiöön nousee vierailija Michael Deloryn atonaalisesti vaikertava sähkökitara. Yllättävä ja toimiva käänne. Valitettavasti kappaleella ei ole kunnollista lopetusta vaan se yksinkertaisesti hiipuu pois.

Lue myös:

• Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
  A review of Italian avant-prog band Sonata Islands Kommandoh’s album Quasar Burning Bright, in which the band, flirting with zeuhl, takes more influences from electronic music.
• Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
  Arvostelussa David Sylvianin ja Robert Frippin yhteinen levy The First Day.
• Review: Present – This Is NOT The End (2024)
  This is NOT The End, the eighth studio album by Belgian band Present, which will probably be the last for the dark and heavy avant-prog band.
• Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
  Reviewing Jethro Tull’s fifth studio album, the epic yet humorous Thick As A Brick which might well be the band’s best album.
• Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
  Arvostelussa belgialaisen Presentin kahdeksas studioalbumi This Is NOT The End joka jäänee synkkää ja raskasta avantprogea soittavan yhtyeen viimeiseksi.
• Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)
  Review of Secrets & Lies which is the first solo album in 14 years by King Crimson guitarist/vocalist Jakko M Jakszyk. Secrets & Lies combines art rock and prog with the help of a skilled cast of musicians (including Peter Hammill, Tony Levin, Gavin Harrison and Robert Fripp).

”Parade” on jälleen nopea ja energinen kappale. ”Parade” on Univers Zeron musiikiksi suorastaan ilomielisen kuuloista.  Denisin rumpalointi on tässä rytmit pääosaan nostavassa sävellyksessä suorastaan häikäisevää kuultavaa. Jälleen. On surullista ettei edes progressiivisen rockin valtavirran parissa olla tunnistettu Denisin taitoja siinä määrin kuin olisi ansaittua. Puhumattakaan musiikkimaailmasta laajemmin. ”Paraden” keskivaiheilla kuullaan tuplanopeudella pärisevä marssijakso jossa Descheemaekerin klarinetti soi huilumaisesti ja jossain kaukana taustalla katkonaisesti soiva pilli lisää häiritsevyyskertoimia. Marssijaksosta siirrytään tehdasmaisesti kolistelevaan upeaan perkussio-osioon. ”Parade” hyötyy erityisen paljon de Roosin dynaamisesta ja upeasti tilan tuntua luovista soundeista.

Levyn päättävä polveileva ja yli varttitunnin kestävä ”Emmanations” sisältää levyn minimalistisimpia tunnelmia, mutta myös joitakin sen lyyrisimmistä melodioista. Värisevillä ja sirisevillä synteettisillä äänillä alkava kappale saa mystisiä sävyjä tummasti soivasta bassoklarinetista jonka jälkeen siirrytään lähes sankarillisesti soivaan teemaan jossa on myös aavistus keskiaikaisia sävyjä. Välillä Denisin marssimaisesti pärisevät rummut yrittävät potkia kappaletta kunnolla käyntiin, mutta jännitettä rakennetaan yhä vienosti kilisevällä sähköpianolla. 

Lopulta Genetin bassokitara alkaa pärisemään zeuhlmaisesti ja Denisin rummut ryhtyvät rytmittämään musiikkia arvaamattoman epäsäännöllisillä iskuilla. Suriseva sello ja Denisin jälleen marssimaiset rummut käyvät hetkisen aavemaista vuoropuhelua kunnes yhtäkkiä saavutaan osioon joka kuulostaa siltä kuin kaksi miekkaa kilahtelisi ja särähtelisi toisiaan vasten.Parikymmentä vuotta ennen kuin Scott Walker käytti samaa kikkaa mielipuolisella Bish Bosch -levyllään! 

”Emmanationsin” loppupuolisko hyödyntää pitkälti ensimmäisen seitsemän minuutin esittelemiä elementtejä niitä tehokkaasti varioiden. Kappaleen huima intensiteetti pitää otteessaan loppuun saakkaa Denisin onnistuessa kasvattamaan jännitettä ja jälleen laukaisemaan sen uudestaan ja uudestaan lähes huomaamattoman taitavasti. 

Pienenä miinuksena todettakoon silti että kappaleen hissutteleva ja ruosteisen portin narinalta kuulostavaa efektiä hyödyntävä kooda on aavistuksen tylsä ja vähintään minuutin ylipitkä.

Lue myös: Levyarvio: Aksak Maboul – Un Peu de L’Ame des Bandits (1980)

Uzedilla vastuu Univers Zeron linjasta siirtyi täysin Daniel Denisin harteille eikä hän todellakaan tiputtanut palloa. Intensiivinen Uzed on hämmästyttävän väkevä kokonaisuus. Se on Ceux Du Dehorsin ohella Univers Zeron paras levy, mutta ansaitsee myös tulla mainituksi samassa hengen vedossa minkä tahansa muun avantprogeklassikon kanssa. Toisaalta harmoniamaailmaltaan suhteellisen konventionaalinen Uzed sopii mainiosti myös niille progen ystäville jotka eivät ole sukeltaneet erityisen syvälle usein hyvin kummallisen ja haastavan avantprogen maailmaan. Uzed on instrumentaalisen progressiivisen rockin ehdoton mestariteos.

Parhaat biisit: ”Présage”, ”L’Étrange Mixture du Docteur Schwartz”, ”Parade”, ”Emmanations”.

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Lue myös: Levyarvio: Henry Cow – Western Culture (1979)

Kappaleet

1. ”Présage” 9:52
2. ”L’Étrange Mixture du Docteur Schwartz” 3:56
3. ”Célesta (For Chantal)” 6:55
4. ”Parade” 6:39
5. ”Emanations” 15:42

Univers Zero

Daniel Denis: rummut, perkussiot, syntetisaattorit Dirk Descheemaeker: klarinetti, bassoklarinetti, sopraanosaksofoni Christian Genet: bassokitara, balafon, jousella soitettu kitara, nauhat, pilli Andre Mergen: sello, alttosaksofoni, ääni Jean-Luc Plouvier: sähkökitarat, akustiset kitarat, syntetisaattorit, pianon kielet, perkussiot

Vierailijat

Michael Delory: sähkökitara Mark Verbist: viulu

Tuottaja: Univers Zero ja Madrigal

Levy-yhtiö: Cryonic Inc.