Un Peu de L’Ame des Bandits on vuonna 1977 perustetun belgialaisen avantproge -bändi Aksak Maboulin (tunnetaan välillä myös nimellä Aqsak Maboul) toinen studioalbumi.
Aksak Maboul oli osa Henry Cow’n synnyttämää Rock In Opposition -liikkeen toista aaltoa. Näissä kuvioissa Aksak Maboulin toinen perustajajäsen multi-instrumentalisti Marc Hollander tapasi Henry Cow’n rumpalin Chris Cutlerin ja kitaristi Fred Frithin pyytäen heidät mukaan Aksak Maboulin seuraavalle levylle. Ja kun bändiin oli liittynyt jo hieman aiemmin Univers Zeron puhallinsoittaja Michel Berckmans oli kasassa oikea avantprogen superkokoonpano. Muut keskeiset yhtyeen jäsenet ovat sellisti Denis Van Hecke ja kosketinsoittaja Frank Wuyts.
Myös ex-Henry Cow puhallinsoittaja Geoff Leigh oli kuulunut yhtyeeseen puolen vuoden ajan ennen Un Peu de L’Ame des Banditsia, mutta mies katosi(!) juuri ennen äänityksiä. Onneksi hänet on sittemmin löydetty ja hänen hienoa soittoaan voi kuulla mm. Artaud Beatsin mainiolla levyllä Logos (2015).
Enimmäkseen instrumentaalimusiikkia sisältävä Un Peu de L’Ame des Bandits äänitettiin Sveitsissä Sunrise Studiossa 1979 loppupuolella ja julkaisiin tammikuussa 1980. Studio on muuten sama paikka jossa äänitettiin Henry Cow’n viimeinen albumi Western Culture ja Art Bearsin kaikki kolme studioalbumia. Myös Aksak Maboulin Hollander vieraili Art Bearsin levyillä.
Un Peu de L’Ame des Bandits alkaa päräyttävästi kappaleella ”A Modern Lesson (Bo Diddley)”.
Bo Didleylta lainatun ja pahoinpidellyn riffin ympärille rakennettu biisi sisältää todella hysteeristä takaperin nauhoitettua vokalisointia ja vinkeää viulun vinguttelua Frithiltä. Kappale kolisee ja kilisee eteenpäin hulvattoman vinkeästi välillä nopeutetun rumpuraidan potkimana. ”A Modern Lesson (Bo Diddley)” sisältää myös hienovaraisia otteita levyn tulevista kappaleista ja toimii ikään kuin trailerina koko levylle. Todella mahtavaa ja hullua musiikkia. Todella mahtavaa ja hullua musiikkia. Jos minut aseella uhaten pakotettaisiin valitsemaan kaksikymmentä parasta kappaletta jonka olen ikinä kuullut niin ”A Modern Lesson (Bo Diddley)” pääsisi ehdottomasti listalle mukaan!
Seuraavaksi onkin sitten vuorossa tangoa. Jep tangoa. Hieman viksahtanutta tangoa mutta tangoa kuitenkin. ”Palmiers en Pots” sävellettiin leikkelemällä satunnaisten tango-biisien nuotteja palasiksi ja sitten satunnaisesti niitä yhteen liimamalla. Muusikot opiskelivat sitten soittamaan tämän sekamelskan ja soittivat sen yhdellä otolla livenä. Ja homma toimii. Näinkin voi säveltää!
””Tango” was composed with ”hat, scissors and glue” and features several popular tangos cut up and reassembled at random; the resulting ”opus” was learnt and performed live in one take.” -Marc Hollander
Levy poukkoilee vinkeästi tyylilajista toiseen, mutta onnistuu silti kuulostamaan omalta oudolta itseltään eikä vain satunnaiselta sekoitukselta eri genrejä. Esimerkiksi ”I viaggi formano la gioventu (Truc Turc)” tarjoilee herkullisia lähi-itä tunnelmia ollen sovitus turkkilaisesta kansansävelmästä ja sitten taas lyhyessä ”Inoculating Rabies (Pogo):ssa” bändi tuntuu tekevän jonkinmoista punk-parodiaa. ”Inoculating Rabies (Pogo):ssa” muu bändi (mukana sähköisesti vahvistettu sello) renkuttaa taustalla rosoisesti rokkia kuulostaen kuin ruosteisessa metalliämpärissä äänitetyltä ja kaiken yllä leijailee ja kirkkaasti ja kauniisti duettona Berckmansin fagotti ja Hollanderin bassoklarinetti.
Suurin osa levyn musiikista on Hollanderin säveltämää, mutta Frith sävelsi yhden levyn parhaimmista kappaleista kesken sessioiden. Nopealla Berckmansin soittamalla fagotti-riffillä käynnistyvä ja vinkeästi nykivä ”Geistige Nacht [Rondo]” sisältää ärhäkkään sopranosaksofoni-soolon Hollanderilta. Kappale on selvää sukua musiikille jota Frith teki soololevyilleen 80-luvulla, mutta akustisempi ja kamarimusiikkimaisempi instrumentaatio erottaa sitä mukavasti vaikkapa Banditsin kanssa samana vuonna ilmestyneen Gravity –levyn kappaleista. Frith ei myöskään soita kappaleessa lainkaan kitaraa vaan pysyttelee bassossa.
B-puolella tunnelmat hieman vakavoituvat. Siinä missä A-puoli tuntui ammentavan monista eri kulttuureista ja musiikkityyleistä tuntuu levyn toisen levyn puoliskon täyttävä 23 minuuttinen ”Cinema” olevan selkeämmin tutkiempa länsimäisesta modernista taidemusiikista. Hitaasti kasvava kappale sortuu hetkittäin hieman tylsiin avantgarde pörinöihin ja hurinoihin mutta sisältää myös todella komeita tummanpuhuvia jaksoja ja taitavaa Henry Cow’n mieleen tuovaa kehittelyä. Itseasiassa osaa pitkän kappaleen musiikista voisi hyvinkin kuvailla banaalisti ”Henry Cow kohtaa Univers Zeron”. ”Cinema” sisältää joitakin upeimpia ja voimakkaimpia ”rock-bändi kamariorkesterina”-hetkiä mitä olen ikinä kuullut. Kappale on myös mainio ääriesimerkki avantprogelle tyypillisesti kompleksisen ja tarkasti nuotinnetun musiikin ja vapaan improvisaation vuorottelusta.
“My abiding recollection of the recording itself is of a series of jaw-dropping moments when, one after another, my fellow band-members whipped out some ridiculous overdub or negotiated a series of hair-raising musical slaloms, as if retying a lace.” – Chris Cutler
Eikä tässä vielä kaikki. Hollanderin perustaman Crammed -levy-yhtiön ulkaisemassa CD uusintajulkaisussa kuullaan vielä ”Cineman” jälkeen bonus-biisinä hurmaava Honeymoon Killers yhtyeen kanssa tehty ”Bosses de crossess” jossa avantproge -koukeroisuus kohtaa punkahtavasti lauletun (vokalistina Véronique Vincent) new wave -hengen räväkällä tavalla. Vuoden 2018 vinyylijulkaisu tarjoilee kylkiäisenä yli tunnin mittaisen Before and After Bandits nimisen bonus-cd:n joka sisältää kymmenen ennen julkaisematonta live – tai demoraitaa jotka kartoittavat Aksak Maboulin matkaa vuodesta 1977 vuoteen 2015 asti.
Un Peu de L’Ame des Banditsin jälkeen Aksak Maboul jäi taka-alalle kun Hollander keskittyi kokeellista musiikkia julkaisevan Crammed -levy-yhtiön toimintaan. Yhtye palasi vasta vuonna 2014 julkaisten levyn Ex-Futur Album. Ex-Futur Album oli äänitetty jo 1980-83 välisenä aikana, mutta jäänyt lopulta julkaisematta. Ex-Futur Album vei Aksak Maboulin tyyliä aivan uudenlaiseen eklektiseen elektro-pop- suuntaan. Lopulta kevällä 2020 Aksak Maboul julkaisi ensimmäisen kokonaan uutta sisältävän albuminsa vuosikymmeniin. Figures niminen tupla-albumi yhdistelee Aksak Maboulin eri puolia tuoden alkuaikojen avantprogen yhteen Ex-Futur Albumin esittelemän taide-pop -suuntauksen kanssa.
Un Peu de L’Ame des Bandits on hieman hajanainen albumi niin monia eri tyylejä se kokeilee, mutta kaikkea yhdistää kuitenkin mukaansa tempaava kokeilemisen ilo ja yleinen riehakas ja hyväntuulinen kummallisuus. Un Peu de L’Ame des Bandits on todella ilahduttava albumi ja mielestäni paitsi tämän oudon tyylilajeista toiseen poukkoilevan yhtyeen paras levy niin myös yksi koko avantproge-genren merkittävimmistä julkaisuista. Ja ylipäätänsä yksi 80-luvun parhaista levyistä.
Parhaat biisit: ”A Modern Lesson (Bo Diddley)” ”Geistige Nacht (Rondo)”, ”Cinema”
Arvosana: *****
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti