Levyarvio: Stormy Six – L’apprendista (1977)

L’apprendista on italialaisen Stormy Sixin kuudes studioalbumi.

Vuonna 1966 Milanossa perustettu Stormy Six aloitti uransa soittamalla psykeelistä rokkia ja siirtyen sitten folkahtavien vasemmistolaisten protestilaulujen suuntaan. 70-luvun puolivälissä yhtyeen tyyli oli lipunut pikku hiljaa kohti progressiivista rockia. Muutamaa vuotta myöhemmin Stormy Sixin musiikki oli jo niin monimutkaista ja kulmikasta että levyt L’apprendista ja Macchina maccheronica (1980) voidaan helposti luokitella avant-progeksi.

Avant-progen pioneeriyhtye Henry Cow ja Stormy Six kohtasivatkin vuonna 1975 Henry Cow’n kiertäessä Italiaa ja huomasivat että heitä yhdisti paitsi poliittinen suuntautuneisuus niin myös samankaltaiset musiikilliset ambitiot. Stormy Sixistä tulikin vuonna 1978 yksi viidestä ensimmäisestä bändistä jotka liittyivät osaksi Henry Cow’n perustamaa löyhää Rock In Opposition -organisaatiota jonka tarkoitus oli promotoida musiikkiteollisuuden ulkopuolella operoivia haastavaa ja kokeellista musiikkia soittavia bändejä.

Stormy Sixin kokoonpanoon kuului L’apprendistan aikaan kuusi jäsentä, mutta levyäänitettiin peräti kymmenen muusikon voimin. Ydin-bändiä vahvistettiin studiossa fagotistilla, sellistillä, saksofonistilla ja kosketinsoittajalla. L’apprendistan sointi on enimmäkseen akustinen. Pääosassa ovat akustiset kitarat, erilaiset kellopelimäiset perkussio-instrumentit ja erityisesti viulut joita Stormy Sixissä soittaa peräti kaksi bändin jäsenistä. Koskettimia ja sähkökitaraa kuullaan myös hetkittäin, mutta niiden rooli on kuitenkin varsin pieni.

L’apprendistan monipuolisessa soinnissa kuuluu yhä jossain määrin yhtyeen folk-tausta, mutta monimutkaiset sovitukset ja kummallisissa tahtilajeissa nykivät rytmit sisältävät myös enemmän kuin vähän kaikuja Gentle Giantista joka oli Stormy Sixin väen suuri suosikki (Interview -levy erityisesti). Henry Cow -vaikutteet (luultavasti fagotti on otettu mukaan juuri Henry Cow’n Lindsay Cooperin inspiroimana) ovat myös selviä, mutta eivät aivan niin pinnassa kuin Gentle Giantin vaikutus.

Gentle Giantin lailla Stormy Sixillä laulu keskeisessä roolissa. Valitettavasti vokaalisovitukset (Gentle Giantille tyypilliseen polyfoniseen lauluun ei edes pyritä) eivät yllä Gentle Giantin tasolle. Vokaalit saavat ylipäätäään turhan paljonkin tilaa etenkin kun laulaja esittää asiansa hieman monotonisella puhelaulumaisella ja julistavalla tyylillä. Asiaa ei tietenkään auta kehno italiankielen taitoni. Stormy Sixillä saattaa olla jotain hyvinkin painokasta sanottavaa, mutta minä en siitä ymmärrä hölkäsen pöläystä.

Puoliakustisen soinnin ohella rummut ovat toki myös mukana, mutta Salvatore Garau soittaa niitä varsin rockille epätyypilliseen tapaan enemmän orkestraalisen perkussiivisesti (Henry Cow’n Chris Cutler lienee esikuva?) kuin rytmiä varsinaisesti kannatellen. Miellyttävästi rummut myös hiljenevät välillä pitkiksi pätkiksi antaen muiden instrumenttien leijailla omillaan. Ei niin että L’apprendista varsinaisesti olisi mitään hattaran kevyttä leijailua. Sointi on kyllä ilmava, mutta usein myös terävä ja pureva.

L’apprendista on pääosin hyvin epätyypillistä italo-progea. Siitä puuttuu italoprogelle tyypillinen mahtaileva melodisuus ja tietynlainen makeilevuus. Emotionaalisia kierroksia ei myöskään kasvateta ihan yyhtä korkeisiin sfääreihin kuin italialaisilla proge-rokkareilla usein oli tapana. Muutaman kerran Stormy Six kyllä väläyttää maan bändeille tyypillisen herkullisen melodian kehiin. Etenkin ”Il Labirinton” sähkökitaran soittama melodia on jotenkin todella italailaisen kuuloinen. Kyseinen kappale sähköisyydessään lähestyy ehkä muutenkin levyn kappaleista eniten tyypillistä italoprogea. Toisaalta sen ihastuttava swing-henkinen saksofoni-soolo repii sitä samaan aikaan kiinnostavasti aivan eri suuntaan.

Liiaallinen vokaalien määrä hieman rampauttaa L’apprendistaa, mutta kyseessä on silti erittäin kiinnostava ja lopulta myös varsin omaperäinen levy, selvistä Gentle Giant -vaikutteista huolimatta. Seuraavalla levyllään Macchina maccheronica Stormy Six sukelsi yhä syvemmälle avantgarden suuntaan.

Rating: 4 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

1. Buon Lavoro! (5:12) 
2. L’Apprendista (5:39) 
3. Carmine (5:53) 
4. Il Barbiere (7:39) 
5. Cuore (5:51) 
6. Il Labirinto (8:25) 
7. Rosso (3:02) 
8. L’Orchestra dei Fischietti (6:29)

Stormy Six

Carlo De Martini: viulu, alttoviulu, mandoliini, akustinen kitara, vokaalit Tommaso Leddi: viulu, mandoliini, akustinen kitara, sähkökitara piano Umberto Fiori: vokaalit, akustinen kitara Franco Fabbri: sähkökitara, akustinen kitara, vibrafoni, ksylofoni, vokaalit Luca Piscicelli: basso, vokaalit Salvatore Garau: rummut

Vierailijat

Leo Dosso: fagotti Andrea Vicario: sello Gianfranco Gagliardi: koskettimet Renato Rivolta: saksofoni

Tuottaja

Stormy Six

Levy-yhtiö

l’Orchestra

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: