Nimi muutettu on Absoluuttisen Nollapisteen kuudes studioalbumi
Rovaniemeltä lähtöisin olevan Absoluuttisen Nollapisteen musiikissa on aina yhdistynyt tarttuvat melodiat, vinot rytmit, yllättävät rakenteet ja Tommi Liimatan omintakeiset sanoitukset, mutta Nimi muutetulla kaikki tämä tuntuu yhdistyvän luontevammin kuin koskaan aiemmin. Levy on täynnä hyviä ja vielä parempia kappaleita, eikä sen viehätys ole vähentynyt, vaikka olen kuunnellut sitä vuosikymmenien ajan.
Nimi muutettu on luonteva fuusio kahden edellisen levyn tyylistä. Suljetulla (1999) Absot lähestyi omasta kulmastaan Wigwamin vintage-progea kun taas vuosituhannen vaihteessa ilmestynyt Olos vei musiikkia lähemmäs oman aikansa moderni suomirokkia ja esitteli yhtyeen toistaiseksi tarttuvimmat kertosäkeet. Nimi muutettu poimii Suljetun vintage-soundin jalostaen sitä ajattomampaan suuntaan, oikoo hieman progemutkia, mutta säilyttää hyvin yksityiskohtaiset sovitukset ja yhdistää tämän kaiken Oloksen herkulliseen helposti lähestyttävyyteen ja koukuttaviin kertseihin.
Nimi muutetun kappaleiden tarttuvuus onkin suorastaan hämmästyttävää. ”Eräät tulevat juosten” on yhtyeen tunnetuimpia kappaleita, ja myös ”Irene Kaktus” sai osakseen huomiota, mutta levyltä olisi helposti voinut nousta useampiakin sinkkuhittejä. ”Pyhä Nynny”, ”Aurinko kaikennäkö”, ”Uin ja näin” ja ”Ipswich” ovat kaikki melodisesti vahvoja kappaleita. Samalla niissä on riittävästi yksityiskohtia, ettei tarttuvuus käänny kuluneisuudeksi.
Yhtye oli tässä vaiheessa jälleen kutistunut kvartetiksi. Teemu Eskelinen oli jättänyt yhtyeen juuri ennen albumin äänityksiä, mutta hän esiintyy vielä muutamilla raidoilla taustalaulajana. Rea Metsähonkalan poikkihuilu puolestaan rikastaa kvartetin perussointia siellä täällä tuoden muutamiin kappaleisiin ihan oman värinsä.
Nimi muutetun soundi on poikkeuksellisen onnistunut. Levy kuulostaa tarkoituksellisen kuivalta ja pelkistetyltä. Soitinten ympärille ei ole rakennettu paksua tuotannollista kerrosta, vaan rummut, basso, kitara ja koskettimet erottuvat selkeästi toisistaan. Äänikuva on iskevä ja erotteleva, mutta ei ikinä steriili. Päinvastoin levy kuulostaa lämpimältä ja orgaaniselta. Yksi levyn soundillisista esikuvista oli käsittääkseni King Crimsonin legendaarinen levy Red (1974), ja vaikutus kuuluu ennen kaikkea siinä, miten voimakas bändisoundi voidaan rakentaa ilman tarpeetonta kerrostamista.
Albumin tekemiseen käytettiin vain 14 studiopäivää, mikä tuntuu hämmästyttävältä lopputulosta kuunnellessa. Nopeasta työskentelystä huolimatta musiikki ei kuulosta hätäisesti tehdyltä. Päinvastoin kokonaisuudesta välittyy kuva tarkasti suunnitellusta levystä, jossa ylimääräistä on karsittu tietoisesti. Yhtye tuotti levyn tällä kertaa kokonaan itse mikä oli selvästi oikea valinta. Oloksella tuottaja Otto Hallamaan kieltämä nokkahuilu ei kuitenkaan valitettavasti tee paluuta.
Erinomaisten soundien, yksityiskohtia pursuilevan tiukan yhteissoiton ja upeiden laulumelodioiden rinnalle nousee vielä yksi voimatekijä. Nimittäin Liimatan sanoitukset. Hän ei ole mielestäni koskaan kirjoittanut yhtä onnistunutta kokonaisuutta. Sanoitusten arvo ei perustu pelkkiin sanaleikkeihin, vaan absurdien tilanteiden ja kummallisten kuvien joukossa on jatkuvasti teräviä havaintoja ihmisistä, yhteiskunnasta, muistamisesta ja siitä, miten ihminen yrittää ymmärtää ympäristöään. Sanoitusten jonkinmoinen yhdistävä teema on riippuvuus joka nousee esiin sanoituksissa siellä täällä. Aihetta ei käsitelllä kuitenkaan pelkästään ilmeisen päihdekulman kautta. Liimatta tarkastelee ihmisen riippuvuutta toisista ihmisistä, yhteiskunnasta, luonnosta, muistoista ja uskonnosta. Herkullisimmin aihepiiri nousee esiin kappaleessa “Pyhä Nynny II”; myös jumala tarvitsee ihmistä perustellakseen olemassaolonsa.
Hienovaraisesti hiljaisuudesta symbaalien kihinän kautta esiin nouseva ”Pyhä Nynny” aloittaa levyn vahvasti. Metsähonkalan soittama uljas huiluteema johtaa kappaleen sen melankoliseen perussointiin. “Pyhä Nynny” nostaa riippuvuus teeman esiin arkisella tasolla “Aina on oltava riippuvuus / Se ensimmäisen pakon päivään tuo /Jäsentää valveen ja tarpeen luo” ja levyn loppupuoliskolla “Pyhä Nynny II” nostaa sen jumalalliselle tasolla “Että itsestäni tein niin tarpeellisen – onko se julmaa? / Ja asetin lait / Joita rikkoen ihminen saa huvituksen” Aki Lääkkölän pitkän ja sankarillisen kitarasoolon kyydittämänä.
”Aurinko kaikennäkö” on erinomainen esimerkki yhtyeen tavasta yhdistää arkinen ja hieman vinksahtanut. Rouheasti soiva akustinen kitara saa rinnalleen kirkkaana soivan pianon, ja kappaleen keskivaiheilla hauskasti puksuttava 70-luvun henkinen Roland Rhythm Arranger -rumpukone muuttaa äänikuvaa jälleen kerran. Loppupuolella kuullaan funkahtavan grooven yllä jälleen komeaa kitarasooloilua.
Lue myös:
- Levyarvio: Absoluuttinen Nollapiste – Nimi muutettu (2002)
- Review: Philip Glass – Songs From Liquid Days (1986)
- Levyarvostelu: Peter Gabriel – Up (2002)
- Review: John Greaves & Peter Blegvad: Kew. Rhone. (1977)
- Review: Flea – Honora (2026)
- Review: Pink Floyd – Animals (1977)
- Levyarvio: Flea – Honora (2026)
- Review: Yes – Magnification (2001)
- Review: Jethro Tull – Songs From The Wood (1977)
Absoluuttisen Nollapisteen suosituimmaksi, ainakin suoratoistosoittokerroilla mitaten, biisiksi noussut “Eräät tulevat juosten” on upea kappale. Ja hyvä esimerkki siitä, kuinka se tasapainoilee progressiivisen rockin ja popin välimaastossa. Vallankumousta, sen päättymistä ja uuden alkamista lakoniseen tapaan kommentoiva “Eräät tulevat juosten” on toisaalta erittäin helposti lähestyttävä popkappale. Sen melodia on tarttuva ja kertosäe jää nopeasti mieleen, mutta kappaleen rakenne ei lopulta ole aivan niin suoraviivainen kuin ensikuulemalta voisi ajatella.
Kappaleessa on selkeästi tunnistettava säkeistö ja kertosäe, mutta jälkimmäinen ei toistu aivan samanlaisena. “Eräät tulevat juosten, kun valta vaihtuu” -kertosäkeen toisella kierroksella melodinen ja tekstillinen sisältö muuttuu hieman, vaikka perusrakenne säilyy. Tämän jälkeen kappale palaa vielä “Eräät tulevat juosten, jotka leimatun kuoren saa” -jaksoon, ennen kuin “Sillä nyt on vaihtumassa valta” johdattaa sen kokonaan uuteen loppuosaan. “Kansa ei pelkää” muodostaa oman toisteisen loppujaksonsa, joka ei enää palaa kappaleen varsinaiseen kertosäkeeseen. Popkappaleen tuttu rakenne siis vähitellen hajoaa, mutta ilman että kokonaisuus alkaa tuntua vaikealta tai keinotekoiselta.
Myös soitossa on enemmän liikettä kuin kappaleen ensi kuulemalta voisi päätellä. Tomi Krutsinin rummut eivät ainoastaan pidä yllä rockkomppia, vaan kommentoivat muuta yhtyettä pienillä aksenteilla ja pelliniskuilla. Basso, kitara ja rummut elävät jatkuvasti suhteessa toisiinsa, ja kuiva, avara tuotanto tekee nämä yksityiskohdat helposti kuultaviksi. Kappale ei tarvitse monimutkaisia tahtilajinvaihdoksia tai pitkiä instrumentaalijaksoja kuulostaakseen progressiiviselta.
Juuri tässä “Eräät tulevat juosten” eroaa perinteisestä progesta. Sen progressiivisuus on pienimuotoista ja rakenteellista: tuttua popmuotoa muunnellaan sisältäpäin, kunnes kappale päätyy aivan toisenlaiseen loppuun. Samalla melodia ja kertosäe ovat niin välittömiä, ettei kokeellisuus koskaan peitä alleen popkappaleen ydintä. “Eräät tulevat juosten” on progepopin parasta a-ryhmää.
Eräät tulevat juosten, kun valta vaihtuu
On Rami Ensimmäinen vallassa
Tai jos lehdet ei ehdi mukaan, ehkä jo syösty vallasta
Pastoraalisesti lapsuuden kesää ja yksinäisen hukkumisen mahdollisuutta rauhallisella toteavalla asenteella käsittelevä “Uin ja näin” puolestaan on levyn tunnelmallisempia hetkiä. Säkeistöjen kevyesti kupliva flanger-efekti antaa laululle hieman epätodellisen säväyksen ja sopii täydellisesti kappaleen teemaan. Aake Otsala muhevasti soiva bassokitara on upeaa kuultavaa kautta biisin. Lopun instrumentaalisessa osiossa kappale suuntaa kiinnostavasti aivan uusille vesille päättyen hieman harmillisesti kuitenkin feidaukseen.
”Ipswich” lähtee liikkeelle hienosta rytmisesti ja leikkisästi pomppivalla introlla, jossa Metsähonkalan kuulaasti soiva poikkihuilu on tärkeässä roolissa. Kappaleessa on jälleen sitä Nollapisteelle tyypillistä vaikutelmaa, että tavallinen rockkappale voi seuraavassa hetkessä kääntyä johonkin aivan muualle. Sanoituksissa kuvitellaan niitty jossa on niin monta jänistä ettei niiden määrää käsitä, konttaillaan nisunpala suussa ja annetaan lampaille tekohengitystä Ipswichissä. Jälleen hyvä osoitus Liimatan kyvystä rakentaa suht maanläheisistä aineksista jotain outoa ja absurdia.
”Vihkikaava ja käytäntö” näyttää Liimatan toisen puolen. Pehmeästi laulettu kaunis melodia saa seurakseen muikean marssirummutuksen, joka on jälleen yksi osoitus Krutsinin tavasta rakentaa kappaleisiin jatkuvasti vaihtuvia yksityiskohtia. Lopun blueshenkinen kitarasoolo tuntuu ensin lähes irralliselta, mutta asettuu kokonaisuuteen lopulta luontevasti.
Sinkkunakin jonkin verran huomiota saanut “Irene Kaktus” on levyn ehkä räikein osoitus yhtyeen kyvystä yhdistää tarttuvuus ja outous. Kertosäkeen taustalla soiva riitasointuinen kitara kontrastoi tarttuvaa kertosäettä herkullisesti ja Krutsinin hyperaktiivinen rummutus pitää kappaleen jatkuvassa liikkeessä. Crash-pellin räiskähdykset tuovat jälleen mieleen King Crimsonin. “Nyt nimenomaan “One More Red Nightmaren”. Kappaleen sanoitus on yhtä vinksahtanut kuin musiikkikin. Mykät alkiot ja uhkaavasti lähestyvät muurahaiset muodostavat kuvan, jonka logiikkaa ei tarvitse täysin ymmärtää, jotta se jäisi mieleen.
Ilmestyessään ylistävän vastaanoton saanut Nimi muutettu nousi Suomen albumilistalla sijalle yhdeksän, joka oli yhtyeen ensimmäinen sijoitus kymmenen kärjessä. Kesäkuuhun 2002 mennessä levyä oli myyty noin 2600 kappaletta. Listamenestys olisi saattanut jatkua pidemmällekin, mutta yhtyeen levy-yhtiö Johanna Kustannuksen talousvaikeudet johtivat siihen, ettei levyä pystytty toimittamaan kauppoihin lisää. Erittäin harmillista sillä tämä levy olisi todella ansainnut olla yhtyeen lopullinen läpimurto valtavirtaan.
Nimi muutettu on levy, jossa yhtyeen musiikilliset ja sanoitukselliset vahvuudet kohtaavat poikkeuksellisen tasapainoisesti. Se on melodinen ilman yksinkertaistamista, kokeellinen ilman vaikeaselkoisuutta, kuiva mutta lämmin ja humoristinen olematta tyhjänpäiväistä hattaraa. Absoluuttisen Nollapisteen progepop on tässä muodossaan niin hioutunutta, ettei levyllä tunnu olevan juuri mitään ylimääräistä.
Nimi muutettu ei ole vain Absoluuttisen Nollapisteen paras levy vaan myös yksi kotimaisen rockmusiikin kirkkaimmista hetkistä.
Parhaat biisit: “Pyhä Nynny”, “Aurinko kaikennäkö”, “Eräät tulevat juosten”, “Uin ja näin”, “Ipswich”, “Irene Kaktus”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: Levyarvio: Kuusumun profeetta – Atelofobialainen maalaus (2026)
Kappaleet
- Pyhä Nynny – 4.44
- Aurinko Kaikennäkö – 5.32
- Eräät tulevat juosten – 4.53
- Uin ja näin (eri tapaus kuin Foliosurmat) – 6.02
- Ipswich – 4.36
- Vihkikaava ja käytäntö – 5.47
- Irene Kaktus – 4.25
- Liukuovet (kun patsas päätetään siirtää) – 4.20
- Pyhä Nynny II – 4.21
- Helikopterin varjo – 3.06
Absoluuttinen Nollapiste
Tommi Liimatta: laulu Aki Lääkkölä: kitara, koskettimet Aake Otsala: bassokitara Tomi Krutsin: lyömäsoittimet
Vierailijat
Teemu Eskelinen: laulu Rea Metsähonkala: huilu
Tuottaja: Absoluuttinen Nollapiste
Levy-yhtiö: Johanna
Jätä kommentti