Abbey Road on vuonna 1960 perustetun The Beatlesin 12. studioalbumi. Abbey Road on itseasiassa viimeinen levy jonka bändi teki yhdessä vaikka käytännössä Let It Be, jonka materiaali oli äänitetty suurimmaksi osaksi ennen Abbey Roadia, julkaistiinkin vielä sen jälkeen ennen kuin The Beatles laittoi virallisesti pillit pussiin.
Ja millainen albumi se onkaan! Tuntuu että Abbey Roadilla kaikki kliksahtaa kohdilleen paremmin kuin yhdelläkään The Beatlesin albumilla aiemmin, ja kokonaisuus on vahvempi kuin koskaan.
Levy alkaa upeasti makeasti keinahtelevasti groovaavalla John Lennonin (1940–1980) säveltämällä ”Come Together”:lla. Kappale on simppeli, mutta todella koukuttava. Seuraavana vuorossa on kitaristi George Harrisonin (1943–2001) kaunis ”Something”, joka oli myös albumin ensimmäinen sinkkujulkaisu. Hienovarainen kappale kasvaa kertosäkeessä komeasti jousien tukemana ja saattaa hyvinkin olla Harrisonin paras kappale ikinä. Sen toisen tämän levyn Harrison-biisin ohella… Kolmantena levyllä kuullaan Paul McCartneyn sävellys ”Maxwell’s Silver Hammer”, jota Lennon vihasi niin paljon, ettei edes suostunut soittamaan kappaleella. Ei lastenlaulumainen kappale kuitenkaan huono ole, vain aavistuksen rasittava. Sovitukseltaan biisi on mukavan monipuolinen ja sisältää kiinnostavia soundeja (mm. Moog). Ja vaikka Lennon kutsui biisiä ”Paulin mummomusiikiksi”, kappale sisältää sanoituksiensa osalta aika synkkiäkin hetkiä:
Bang! Bang! Maxwell’s silver hammer
Came down upon her head
Bang! Bang! Maxwell’s silver hammer
Made sure that she was dead
Levy jatkuu toisella McCartneyn sävellyksellä ”Oh! Darling”, joka on melko vähäpätöinen doo-wop-henkinen rokkiraita ja levyn turhinta antia. McCartneyn laulusuoritus on kyllä hieno, vaikka siinä jotain hieman väkinäistä onkin.
Rumpali Ringo Starrin (s.1940) säveltämä ja laulama ”Octopus’s Garden” palauttaa levyn fiftari-tunnelmista jälkeen hieman lastenlaulumaisiin tunnelmiin. Ringon kappale on hauska ja eskapistinen biisi leppoisasta päivästä meren alla. Biisiin on saatu studiokikkailujen avulla myös soundien puolesta mukava vedenlainen tunnelma.
Lennonin ”I Want You (She’s So Heavy)”:n myötä levy siirtyy huomattavasti aikuismaisempiin tunnelmiin kappaleen kuvatessa pakkomielteistä rakkautta vain muutaman toistuvan lauseen voimalla. Melkein kahdeksanminuuttinen kappale käynnistyy 6/8-tahtilajissa soitetulla arpeggio-kitarakuviolla ja siirtyy sitten junnaamaan suht raskaasti tasaista 4/4 rytmiä. Kappale on The Beatlesin toiseksi pisin biisi, ja sen sanotaan usein olleen jonkinmoinen inspiraation lähde näihin aikoihin syntyneelle heavy rock -genren yhtyeille. Amerikkalainen R&B -muusikko Billy Preston vierailee kappaleessa soittamassa Hammond-urkuja.
Levyn toisen puoliskon aloittaa George Harrisonin toinen kappale ”Here Comes The Sun”, joka on kuin tuulahdus raikasta ilmaa ”I Want You:n” raskauden jälkeen. Akustisella kitaralla kepeästi käynnistyvä kappale vaikuttaa päällisin puolin varsin simppeliltä pikku laululta, mutta on itseasiassa yllättävänkin hienostunut sävellys hienovaraisine tahtilajin vaihdoksineen ja sointumuutoksineen. Mutta ennen kaikkea kappale on tarttuva, tyylikäs ja optimistisessa valoisuudessaan yksinkertaisesti hurmaava. Upea, upea biisi!
Lennonin ”Because” alkaa hieman ahdistavan oloisella kitarakuviolla, jonka päälle rakennetaan varsin monimutkainen vokaalisovitus, jossa kolmen vokalistin (Lennon, McCartney, Harrison) äänet triplataan muodostamaan yhdeksänääninen lauluharmonia. Kolmikko laulaa upeasti, ja vokaalien äänitys on huippuluokkaa. Kappaleessa kuullaan Moog-syntetisaattorin kumisevan torviäänen ohella myös niinkin eksoottista instrumenttia kuin sähkö-cembaloa, jota soitti tuottaja George Martin (1926–2016).
Kuten The Beatlesin levyt usein Abbey Road sisältää hyvin erityyppisiä kappaleita, mutta jotenkin ne tuntuvat muodostavan tällä kertaa poikkeuksellisen koherentin kokonaisuuden. Jopa niin, että en välttämättä innostu yksittäisinä kappaleina läheskään kaikista biiseistä, mutta yhdessä ne muodostavat jotain varsin vastustamatonta. Ehkä ainakin osittain Martinin tuotannon ansiosta, joka on hienostuneempaa kuin kertaakaan aiemmin. Levy kuulostaa yhä todella hyvältä. Ja ajattomalta. Apulaisäänittäjänä levyllä toimi muuten nuori Alan Parsons joka tuli myöhemmin niittämään mainetta paitsi Pink Floydin äänittäjänä myös oman bändinsä kera.
Noin 15-minuuttinen ”Medley” sisältää 8 pientä kappaletta, jotka McCartney ja George Martin yhdistivät yhdeksi, ei saumattomaksi kokonaisuudeksi, mutta hieman sinne päin kuitenkin. ”Medleyn” kaikki osiot eivät olisi pärjänneet omillaan, mutta osana tätä kokonaisuutta nekin liitävät hienosti.
Medleyn kohokohtia on McCartneyn vauhdikas ”You Never Give Me Your Money”, Lennonin unelias ”Sun King” ja erityisesti kokonaisuuden kaksi viimeistä osaa eli McCartneyn orkesterin ja neljän Beatlen ”kuoron” sisältävä ”Carry That Weight” sekä reippaasti rokkaava lopetus ”The End”.
”The Endissä” Ringo soittaa harvinaisen rumpusoolon (15 sekuntia kestävän), jonka hän sanoo olleen heavy-bändi Iron Butterflyn ”In-A-Gadda-Da-Vida” -eepoksen inspiroima. Ringon rumpubreikki on ehkä lyhyt, mutta itseasiassa aika hauska ja toimiva. Kappaleessa kuullaan myös kolmen kitaristin, eli Lennon, McCartney ja Harrison -kolmikon vuoropuhelu, jossa kukin kitaristi soittaa kaksi tahtia vuorollaan. Kitararevittelyjen jälkeen alkaa aivan uskomattoman kaunis lauluosuus, joka lauletaan vain kerran ja jonka sanoitukset olisivat olleet täydellinen päätös The Beatlesin tarinalle:
And in the end
The love you take
Is equal to the love you make
Mutta itseasiassa ne eivät ole edes päätös tälle levylle, vaan pienen tauon jälkeen kuullaan levyhistorian ensimmäinen piiloraita eli ”Her Majesty”, joka on alle puolen minuutin mittainen music hall -hassuttelu. Kappale päätyi mukaan levylle puolivahingossa. Alun perin sen piti olla Medleyn keskellä, mutta kappale ei toiminut siellä, ja McCartney käski tuhoamaan äänityksen, mutta äänittäjä John Kurlander pelasti kappaleen ja liitti sen levyn loppuun, joka oli sitten lopulta bändiä miellyttävä ratkaisu.
Abbey Road saattaa hyvinkin olla The Beatlesin paras levy. Kokonaisuus on todella vahva, lähes kaikki biisit loistavia, sovitukset ovat täynnä nerokkaita pikku yksityiskohtia, ja Martinin tuotanto on hiotumpaa kuin koskaan aiemmin. Abbey Roadin oli tarkoitus olla The Beatlesin viimeinen levy, ja uran huipentumalta se monella tapaa vaikuttaakin, mutta lopulta kävi niin, että aiemmin aloitettu Let It Be -levyprojekti elvytettiin ja tuo pääosin ennen Abbey Roadia äänitetty levy julkaistiin vuonna 1970 bändin viimeisenä studiolevynä. Tavallaan harmi, mutta onhan silläkin levyllä hetkensä.
Parhaat biisit: ”Come Together”, ”Something”, ”Here Comes The Sun, Because”, ”You Never Give Me Your Money”, ”Carry That Weight” ja ”The End”
Arvosana: ****½
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös muita vuoden 1969 levyjen arvioita täältä >
Kappaleet:
John Lennon: vokaalit, kitarat, sähköpiano, Moog syntetisaattori, äänitehosteet, perkussiot Paul McCartney: vokaalit, basso, rytmikitara, piano, sähköpiano, Moog syntetisaattori; äänitehosteet, taputukset, perkussiot George Harrison: vokaalit lead, kitarat, basso, urkuharmooni, Moog synterisaattori; taputukset, perkussiot Ringo Starr: rummut, perkussiot, vokaalit
Muut muusikot:
George Martin: cembalo, urut, perkussiot Billy Preston: Hammond-urut
Tuotanto: George Martin
Levy-yhtiö: Apple
Pienemmät Purot 
Vastaa