Allekirjoittaneen valinnat vuoden 2023 parhaiksi levyiksi sijoilla 11-20.
11. John Zorn: Homenaje a Remedios Varo (US) ****
12. Gong : Unending Ascending (UK) ****
13. Porcupine Tree : Closure/Continuation.Live Amsterdam 07/11/22 (UK) ****
14. Haralabos [Harry] Stafylakis: Calibrating Friction (US) ****
15. John Zorn: Parrhesiastes (US) ****
16. John Zorn : New Masada Quartet, Vol. 2 (US, 2023) ****
17. John Greaves & Annie Barbazza : Earthly Powers (UK/IT) ****
18. The Mercury Tree: Self Similar (US) ****
19. Sonar: Three Movements (CH) ****
20. John Zorn: The Fourth Way (US) ****
Katso vuoden 2022 parhaat levyt täältä
11. John Zorn: Homenaje A Remedios Varo
Homenaje A Remedios Varo on John Zornin kokoaman Incerto kvartetin neljäs albumi.
Homenaje A Remedios Varo on Zornin vuonna 2022 perustaman akustisen Incerto-kvartetin peräti kolmas julkaisu vuonna 2023. Aiemmat olivat Multiplicities II: A Repository Of Non-Existent Objects ja Full Fathom Five.
Incertossa soittaa Julian Lage (kitara), Brian Marsella (piano), Jorge Roeder (kontrabasso) ja Ches Smith (rummut). Zorn itse vastaa sävellyksistä, tuotannosta ja yhtyeen johtamisesta studiossa. Ehkä hän hääri kapellimestarina myös keikoilla? En tiedä.
Homenaje A Remedios Varo on Zornin tribuutti espanjalais-meksikolaiselle surrealistimaalari Remedios Varolle (1908 – 1963). Tyylilliset erot kvartetin aiempiin levyihin eivät ole suuria. Etenkin Multiplicities II tuntuu suoranaiselta sisarlevyltä. Homenaje on tosin aavistuksen kepeämpää musiikkia ja Marsellan piano korostuu tällä kertaa hieman Lagen kitaran kustannuksella.
Myös Homenaje A Remedios Varon on akustista jazzia (Lagen kitara tosin on vahvistettu, mutta se soi jazz-tyyliin hyvin kirkkaalla ja puhtaalla soundilla) jota määrittää vuolaasti ja virtuoosimaisesti ryöppyävät pianovyörytykset ja Lagen ketterä kitarointi. Lyyrisistä pianoryöpytyksistä siirrytään zornimaisen yllättävästi välillä tiukempiin yhteisriffittelyihin. Välillä vauhdikas levy tarjoilee myös kauniita ja herkkiä melodioita joista parhaana esimerkkinä toimikoon hieno päätösraita ”Patience”.
Kitaristi Lage ja pianisti Marsella ovat levyn tähtiä, mutta basisti Roeder ja rumpali Smith ovat myös erinomaisia muusikoita. Rytmiryhmä soittaa tiukasti, mutta ilmavan ketterästi. Koko kvartetin soitto on todella napakkaa ja dynaamista.
Avoin ja luonnollinen äänitys taltioi kaiken herkullisesti jokaista yksityiskohtaa myöten.
Homenaje A Remedios Varo ei ole ehkä erityisen merkittävä tai ikimuistoinen Zorn -levy, mutta hemmetin miellyttävää kuunneltavaa se on silti.
Parhaat biisit: ”Blue Equinox”, ”The Week with Nine Mondays”, ”Patience”
****
12. Gong : Unending Ascending
Unending Ascending on kolmas Gong -albumi J.D.A. eli Jälkeen Daevid Allenin kuoleman.
Ennen kuolemaansa Allen valitsi kitaristi/vokalisti Kavus Torabin seuraajakseen. Torabi onkin johtanut yhtyettä varsin mallikkaasti vuodesta 2016 alkaen. Torabin johtajuuden puolesta puhuu hyvää myös se, että myös kokoonpano on pysynyt I See You -levystä alkaen varsin eheänä. Vain tuolla albumilla rummuttanut Orlando Allen (Daevidin poika) on vaihtunut Cheb Nettlesiin. Muuten peruskvartetti on pysynyt samana eli Torabin rinnalla kitaroi Fabio Golfetti, puhaltimia soittaa Ian East ja basson varressa touhuaa Dave Sturt. Kvartetti on osoittanut Gongin mittapuulla jopa harvinaista kestävyyttä sillä yhtyeessä on soittanut sen historian aikana yli 50 muusikkoa eikä yksikään kokoonpano ole aiemmin pysynyt samana yhtä pitkään aiemmin.
Edellinen Gong -levy The Universe Also Collapses (2019) tarjoili pitkiä biisejä, mutta tällä kertaa Torabi ja kumppanit ovat tiivistäneet ilmaisuaan. Vinyylimittoja kunnioittava 40 minuuttinen albumi sisältää peräti kahdeksan kappaletta joista vain kaksi ylittää kuuden minuutin rajapyykin. Ratkaisu tuntuu aluksi hieman epäilyttävältä;kyllähän Gong-meininkiin on usein kuulunut tietynlainen hapokas leijailu ja ajantajun hämärtäminen jota edesauttaa normaalien pop/rock-mittakaavojen rikkominen. Lopputulos kuitenkin toimii sillä biisit tuntuvat muodostavan keskenään hyvin luontevan laulusarjan. Vaikka kyseessä on selvästi kahdeksan erillistä biisiä ne on liitetty toisiinsa niin jouhevasti, että tuntee melkein kuuntelevansa yhtä 40 minuuttista eeposta. Yksittäiset biisit tukevat hienosti toisiaan.
The Universe Also Collapses oli varsin ärhäkkä levy. Unending Ascending soi pehmeämmin ja utuisammin vaikka sisältää myös muutaman kunnolla rokkaavan raidan. Pehmeyttä korostaa Eastin lisääntynyt puupuhaltimien käyttö. Pehmeyttä tuo mukanaan myös uusi taustavokalisti. Edellistä Gongin levyä ruotiessani toivoin mukaan hieman enemmän feminiinistä kosketusta. Ja nyt Torabi ja kumppanit toimittivat sitä. Ozric Tentaclesin riveissäkin laulanut Saskia Maxwellin huokailut tuovat nimittäin mukanaan mukavasti pientä kontrasti Torabin vokaaleille. Enemmänkin Maxwellia olisi saanut käyttää sillä nyky-Gongin heikoin lenkki on edelleen Torabin vokaalit. Torabi kuitenkin petraa levy levyltä. Ei hän mikään kultakurkku ole vieläkään, mutta tuntuu, että hän laulaa Unending Ascendingilla paremmin kuin koskaan. Vokaalimelodioihin jää silti yhtä petrattamaan. Tuolla osastolla levy ei tarjoa mitään kovin ikimuistoista.
Kun toiveeni kerran näyttävät toteutuvan niin seuraavaksi toivoisin, että Torabi ja kumppanit lisäisivät yhtyeen sointiin hieman marimbaa ja vibrafonia! Tämä toisi mukaan myös aavistuksen Pierre Moerlenin perintöä ja kirkastaisi myös nyky-Gongin melko tummasävyistä soundia.
Kirjoitin aiemmin, että Unending Ascendingin biisit muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden. Joukosta erottuu silti muutama raita.
Levyn huippuhetkiä ovat tehokas rokkibiisi ”My Guitar Is a Spaceship” joka sisältää vinkeitä katkorytmejä ja kiertävän saksofoniriffin sekä suorastaan raivoisa ”Choose Your Goddess” joka edustaa levyn monimutkaisinta antia ja sisältää todella koukuttavia riffejä, epäsäännöllisiä tahtilajeja, muikeasti iskeviä staccatto-rytmejä sekä mutkikkaan riettaasti rämisevän saksofonisoolon.
Myös levyn huuruisinta osastoa edustava ”Ship Of Ishtar” erottuu joukosta. Siinä kuulijaa rusikoivat riffit uskalletaan jättää syrjään peräti kahdeksan minuutin ajaksi kappaleen leijaillessa eteenpäin psykedeelisen eteerisissä tunnelmissa glissando-kitaroiden, välkkyvien syntetisaattoreiden ja lempeästi soivien puhaltimien kuljettamana.
Unending Ascending ei toki ole yhtä uraauurtavaa tai anarkistisen ilahduttavaa musiikki kuin Gongin parhaat levyt 70-luvulta, mutta ilahduttavan laadukasta jatkoa silti yhtyeen tarinalle. Maailmalla kiertää ja äänittää lukuisia 60/70-luvuilla perustettua yhtyettä joissa ei ole enää jäljellä ainuttakaan alkuperäistä jäsentä. Tällaisista nahkansa kokonaan luoneista dinosauruksista Torabin johtama Gong on ehdottomasti verevin.
Parhaat biisit: ”My Guitar Is a Spaceship”, ”All Clocks Reset”, ”Choose Your Goddess”
****
13. Porcupine Tree : Closure/Continuation.Live. Amsterdam 07/11/22
Porcupine Tree teki paluun vuonna 2022 pitkän tauon jälkeen. Steven Wilsonin johtama bändin julkaisema Closure/Continuation oli Porcunpine Treen ensimmäinen 13 vuoteen. Ja mikä ilahduttavinta levy oli erinomainen.
Paluuta juhlistettiin tietysti myös kiertueella. Closure/Continuationin myötä Porcupine Tree kutistui trioksi. Basisti Colin Edwinia ei enää kutsuttu mukaan kemuihin ja Wilsonin rinnalla levyllä esiintyi vain rumpali Gavin Harrison ja kosketinsoittaja Richard Barbieri. Kiertueelle yhtye ei sentään triona uskaltautunut vaan apuvoimiksi pestattiin Randy McStine (kitara) ja Dave Navarro (bassokitara). Molemmat erittäin taitavia muusikoita.
Porcupine Tree on julkaissut suuren määrän livealbumeita. Näistä keskeisempiä tähän mennessä ovat olleet vuonna 1997 ilmestynyt Coma Divine ja vuoden 2011 Anesthetize. Ensin mainittu antaa hienon kuvan yhtyeen alkuaikojen sumuisemmasta proge-meiningistä ja jälkimmäinen puolestaan kiteyttää erinomaisesti yhtyeen menestyksekkäintä aikakautta metalli-vaikutteineen. Tylsästi nimetty Closure/Continuation.Live. Amsterdam 07/11/22 päivittää yhtyeen tarinan nykypäivään.
Closure/Continuation.Live. tarjoilee tuhdin setin. Levy on äänitetty 7. marraskuuta 2022 Amsterdamissa 17 000 hengen yleisön edessä ja musiikkia on tarjolla peräti kaksi ja puolituntia. Closure/Continuation -levy soitetaan kokonaisuudessaan, mikä osoittaa ettei Wilson ja kumppanit ole antautuneet paluunsa jälkeen pelkäksi nostalgiakoneeksi. Ja mikäs siinä sillä nuo biisit toimivat myös erinomaisesti livenä. Toiseksi keskeisimpään rooliin nousee Fear Of Blank Planetin biisit sillä tuolta levyltä kuullaan musiikkia 17 minuuttinen ”Anesthetize” eepos mukaan lukien peräti 45 minuuttia. In Absentialta soitetaan neljä biisiä ja Stupid Dreamilta, Lightbulb Sunilta, Deadwingilta sekä The Incidentiltä kultakin yksi kappale. Biisiharvinaisuuksia koonneelta Recordings -kokoelmalta soitetaan mainio ”Buying New Soul”. Kyseinen raita jääkin setin ehkä yllättävimmäksi valinnaksi vaikkei ”Last Chance to Evacuate Planet Earth Before It Is Recycled” ole myöskään aivan ilmeisin raita soitettavaksi. Kaunista ”Collapse The Light Into Earthia” ei myöskään ole liikaa livelevyillä viljelty joten sitä voidaan pitää myös mukavana pikku yllätyksenä.
Mitään kovin eksoottisia uusia sovituksia Closure/Continuation.Live. ei tarjoile, mutta siellä täällä kuullaan pieniä mukavia uusia yksityiskohtia (jotkut introt saavat lisää pituutta, esimerkiksi ”Fear Of A Blank Planet” kasvaa 9 minuuttiseksi lähinnä pidemmän intron ansiosta). Etenkin Barbierin kosketinsoittimet tuntuvat saavan siellä täällä ilahduttavasti enemmän tilaa. Viisihenkinen bändi soittaa energisesti. Ja vaikka pidinkin Wilsonin basismista levyllä Closure/Continuation on kiinnostavaa kuulla noista biiseistä notkeampi sormisen Navarron tulkintoja.
Wilson itse hoitaa laulupuolen pääosin vakuuttavasti, onhan hän kehittynyt melkoisesti vokalistina viimeisen kymmenen vuoden aikana. Loppua kohden hänen äänessään on tosin selvästi havaittavissa pientä väsymystä ja karheutta siellä täällä. Mutta hei sellaista on elämä! Tämä seikka oikeastaan vain korostaa mukavasti sitä, että tässä taitaa olla käsillä enemmän tai vähemmän korjailematon aito livelevy.
Soundit ovat, kuten Wilsonilta saattaa odottaa, erinomaiset (muista kääntää voluumipotikkaa reilusti kaakkoon, tämä levy sallii sen). Alkuperäiset In Absentia ja Fear Of A Blank Planet soivat CD-versioina häirisevän kompressoituina ja onkin ilo kuulla näiden levyjen materiaalia ilmavammalla ja dynaamisemmalla soundilla. Muutenkin soitossa on irtonaisempi ote ja tuon aikakauden ”progemetalli”-meininki on tällä livellä aiempaa vähemmän ilmeinen.
Alussa mainitsemilleni Coma Divine ja Anesthetize -levyille Closure/Continuation.Live. ei ehkä aivan pärjää, mutta on hyvä lisä yhtyeen livelevyarmeijaan jo pelkästään viimeisimmän studiolevyn erinomaisten biisien ansiosta. Closure/Continuation.Live. on alusta loppuun tehokasta meininkiä ja tarjoilee varsin onnistuneen läpivalaisun Porcupine Treen In Absentian jälkeisestä elämästä. Closure/Continuation.Liven jälkeen Porcupine Treen tulevaisuus on jälleen hämärän peitossa, mutta ainakaan tämän konserttitaltioinnin perusteella jatko ei jää kiinni live-energian puutteesta.
(Closure/Continuation.Live. on saatavilla myös videokuvan kerta DVD/BD -formaateissa.)
Parhaat biisit: ”Harridan”, ”Last Chance to Evacuate Planet Earth Before It Is Recycled”, ”Chimera’s Wreck”, ”Buying New Soul”, ”Walk The Plank”, ”Herd Culling”
****
14. Haralabos [Harry] Stafylakis: Calibrating Friction
Calibrating Friction on Haralabos [Harry] Stafylakisin ensimmäinen sooloalbumi.
Montrealissa syntynyt, mutta New Yorkissa nykyisin vaikuttava Stafylakis (s. 1982) on klassisesti koulutettu säveltäjä ja kitaristi. Stafylakis on ollut vuodesta 2016 alkaen Winnipegin sinfoniaorkesterin residenssisäveltäjä. Rock-puolella hän on tehnyt yhteistyötä mm. Animals As Leadersin ja Bent Kneen kanssa.
Stafylakis loihtii Calibrating Frictionilla hienoa draamaa rock-instrumenteilla vahvistetusta kamariorkesterista. Tai sanotaan että taustalla on pieni ja vaihteleva määrä klassisesti koulutettuja muusikoita jotka muodostavat aina biisikohtaisesti kappaleen vaatiman kamarikokoonpanon. Instrumentteina kuullaan erilaisia huiluja, viuluja, kontrabassoja, fagottia, käyrätorvea, pasuunaa, selloa, klarinetteja, pianoa ja erilaisia perkussioita. Kuuluisin klassisen puolen muusikoista lienee pianisti Vicky Chow joka on työskennellyt mm. Philip Glassin ja Steve Reichin kanssa.
Calibrating Frictionia myydään sinfonisen klassisen musiikin ja progemetallin yhdistelmänä. Itselleni tuosta määritelmästä tulee mieleen Nightwish ja vastaavat kammotukset, mutta itseasiassa Calibrating Friction kuulostaa enemmän modernilta taidemusiikilta jonka instrumentaatioon sattuu kuulumaan sähkökitaroita ja rumpusetti. Avantproge on mielestäni osuvampi määritelmä levylle kuin progemetalli, mutta ei varmastikaan yhtä myyvä! Progemetallimaisuuksia en vaan itse levyltä kovin paljoa huomaa. Matalalta muriseva kahdeksankielinen sähkökitara viittaa ehkä jossain määrin siihen suuntaan, mutta tuolle genrelle tyypillisiä tuplabasari-vyörytyksiä ei juurikaan kuulla.
Calibrating Friction ei myöskään tarjoile juurikaan progemetalliin kiinteästi kuuluvia vikkeliä ja pitkiä sooloja. Kyse on enemmän tiukasta yhteissoitosta ja tässä kohtaa Calibrating Friction muistuttaa hieman matikkarokkia. Toisaalta Stafylakis on onnistunut leipomaan musiikkiin onneksi jonkin verran groovea joka matikkarokista jää helposti uupumaan. Pieniä soolobreikkejä kuullaan toki siellä täällä ja niitä on miellyttävästi jaettu sähkökitaran lisäksi myös mm. viululle ja pianolle. Instrumentaatiota hyödynnetään monipuolisesti muutenkin. Riffimäisiä osioita (tai ostinatoja) ei suinkaan anneta aina vain sähkökitaralle vaan välillä niitä sahataan myös viuluilla ja ehkä vahvistetaan sitten myöhemmin kitaran voimin.
Sävellyksissä on ilahduttavasti dynamiikkaa. Tuhdista monimutkaisesta riffittelystä siirrytään luontevasti hiljaisempiin osioihin jotka saattavat olla joko eteerisen avantgardistisia tai lyyrisen kauniita. Stafylakis antaa näin korvien levätä hetkisen minkä jälkeen jyräämiseen palaaminen tuntuu voimakkaammalta ja kiinnostavammalta.
Stafylakisin kasaan leipoma rock-instrumenttien ja kamarimusiikin yhdistelmä on suht omalaatuisen kuuloinen keitos. Oscillospira, JG Thirlwellin ja Simon Steenslandin yhteinen levy muutaman vuoden takaa, nousee mieleen jonkinmoiseksi tyylilliseksi verrokiksi.
Tyylillisesti levyn viisi pitkää (9-12 min.) kappaletta ovat keskenään hieman liian samankaltaisia ja aivan sellainen tajunnan räjäyttävä sävellys jää vielä uupumaan. Calibrating Friction on kuitenkin Stafylakisilta vahva ulostulo rock-musiikin ja taidemusiikin yhdistelmän saralla ja toivottavasti lisää on luvasssa. Seuraava levy voi olla jo täysosuma.
Parhaat biisit: ”Flows Obsidian”, ”Of Beauty / Of Brutality”
****
15. John Zorn: Parrhesiastes
Parrhesiastes on John Zornin johtaman Chaos Magickin viides studiolevy.
Valtavasti uutta musiikkia julkaiseva John Zorn on vuonna 2023 (jos olen pysynyt laskuissa mukana niin Zorn on julkaissut vuoden aikana 11 studiolevyä) pysytellyt enimmäkseen melko kepeästi soivan akustisen jazzin parissa, mutta Parrhesiastes todistaa että myös rouheampi ilmaisu onnistuu edelleen maestrolta.
Vuonna 2021 alkunsa saanut Chaos Magick koostuu kahdesta kosketinsoittajasta, sähkökitaristista ja rumpalista. John Medeski keskittyy urkuihin, Brian Marsella sähköpianoon, kitaraa soittaa Matt Hollenberg ja rumpuja takoo Kenny Grohowski. Tämänkin yhtyeen kohdalla Zorn itse keskittyy siis vain säveltämiseen.
Zorn on säveltänyt viime aikoina paljon lyhyehköjä biisejä, mutta Parrhesiastes koostuu kolmesta 10-14 minuuttisesta järkäleestä. Kappaleet sekoittelevat estottomasti urku-jazzia, funkkia, äärimetallia ja monia muita musiikinlajeja.
Parrhesiastes on eklektinen kuuntelukokemus. Lempeästi lainehtivista urku-ostinatoista siirrytään helmeilevien sähköpiano lirutuksien kautta jouheavasti (no välillä myös ilmeisen tarkoituksellisesti myös vähemmän jouhevasti!) matalalta jyrääviin sähkökitarariffittelyyn ja usvaisen hikisistä funk/jazz-tunnelmista on lyhyt matka särmikkäisiin proge-revittelyihin joista taasen saatetaan pompata hetkessä mättämään metalliriffejä. Täytyy kuitenkin sanoa, että triolta luonnistuu paremmin sellainen A Tribute To Jack Johnson -tyyppinen Miles Davis -sähköjazz kuin äärimetalli. Levyn rankat kohdat eivät nimittäin mene aivan niin pitkälle kuin voisivat. Tämän sanottuanikin pakko silti myöntää, että osa Hollenbergin metallisista sähkökitarariffeistä on kyllä todella maukasta kuultavaa etenkin kun taustalla pärisee ihanan repaleisesti Medeskin urut tai Marsella yliohjattu sähköpiano.
Parrhesiastesin kappaleet ovat jatkuvassa liikkeessä ja tuntuvat etenevän samaan aikaan paradoksaalisesti luontevasti ilman järjen häivää. Musiikista on hyvin vaikeaa päätellä missä sävellys loppuu ja improvisaatio alkaa. Ja hyvä niin!
Zornin levyt ovat yleensä varsin laadukkaasti äänitettyjä ja siksi onkin hieman yllättävää, että Parrhesiastes soi varsin nuhjuisesti. Toisaalta tämä tuo oudolla tavalla mukanaan ehkä hieman lämpöä ja inhimillisyyttä musiikkiin jota ei voi pitää kovin emotionaalisena. Huono puoli on, että villasukan läpi äänitetyn kuuloinen soundimaailma vie musiikilta jossain määrin sen särmää ja iskevyyttä.
Parrhesiastes on kiehtova levy joka ei tosin toteutukseltaan aivan lunasta konseptinsa potentiaalia. Uskon että livenä tämä materiaali saattaisi lähteä lentoon todella upealla tavalla.
Parhaat biisit: ”Form, Object, And Desire”, ”Form, Object, and Desire”
****
16. John Zorn : New Masada Quartet, Vol. 2
New Masada Quartet, Vol. 2 on John Zornin johtaman New Masada Quartetin toinen studioalbumi.
”Masada” on Zornin konsepti, joka yhdistelee juutalaisia sävellyksiä, klezmer-musiikkia ja vapaata improvisaatiota. Masada-projekti syntyi vuonna 1993 ja johti lukuisiin albumeihin, jotka julkaistiin 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Projektin ydinmuodostelmaan kuului Zorn saksofonissa, Dave Douglas trumpetissa, Greg Cohen bassossa ja Joey Baron rummuissa.
Alkuperäinen Masada -kvartetti on lopettanut jo aikoja sitten, mutta Zornin Masada-konsepti elää lukuisissa alaprojekteissa joista kuuluisimpia lienee massiivinen Book Of Angels -sarja sekä raivokas Electic Masada -yhtye.
Zornin Masada-projekteista ymmärtääkseni tuorein on New Masada Quartet jonka ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 2021. New Masada Quartetissa soittaa Zornin itsensä ohella hänen monissa muissakin projekteissa vaikuttava kitaristi Julian Lage sekä basisti Jorge Roeder sekä rumpali Kenny Wollesen.
New Masada Quartet, Vol. 2 äänitettiin ja miksattiin New Yorkissa yhden päivän aikana ja kvartetti ehti vielä samana iltana esittämään samaa materiaalia konsertissa.
Levy käynnistyy Zornin kirskuvalla (pakko myöntää, että tätä voi pitää jopa Zorn-kliseenä…) saksofonilla, mutta yleisesti ottaen levyn tyyli ei ole läheskään yhtä väkivaltainen kuin vaikkapa vuoden 1990 uraa uurtavalla Naked City albumilla. Toisaalta New Masada Quartet, Vol. 2 soi huomattavasti terävämmin kuin Zornin monet muut 2023 levyt (jep… Zorn on julkaissut kymmenisen studioalbumia vuonna 2023!). Kevyillä melankolisilla klezmer-sävyillä kyllästetty avantgarde-jazz soi välillä letkeän sympaattisesti, suorastaan viekoittelevan arvoituksellisesti. Kuulijan ei kuitenkaan kannata tuudittautua liikaan turvallisuuden tunteeseen sillä Zornin saksofoni iskee terävästi takavasemmalta silloin kun sitä vähiten odottaa. Ja vaikka Lage soittaa kitaraansa varsin puhtaalla soundilla on hänenkin soitossaan silloin tällöin mukavasti kitkaa. Ja vauhtia!
Vaikka äskettäin 70-vuotta täyttänyt Zorn vaikuttaa nykyisin enemmän säveltäjän kuin instrumentalistin roolissa todistaa New Masada Quartet, Vol. 2 että miehessä riittää vielä virtaa myös saksofonistinakin.
New Masada Quartet, Vol. 2 on eloisaa ja vauhdikasta avantgarde-jazzia jota kuunnellessa ei todellakaan tule tylsä.
Parhaat biisit: “Katzatz”, ”Idalah Abal”, ”Abidan”, ”Ashnah”
****
17. John Greaves & Annie Barbazza : Earthly Powers
Earthly Powers on John Greavesin neljäs livealbumi.
Avantproge-bändi Henry Cow’ssa uransa aloittanut multi-instrumentalisti John Greavesista (s.1950) tuli sittemmin eräänlainen taiderockin singer-songwriter. Greaves on kotonaan tarkkaan sovitetun monimutkaisen art rockin puolella mutta myös pelkistetymmät ja tunteelliset balladit luonnistuvat häneltä tyylikkäästi.
Greaves on artisti joka selvästi nauttii oman materiaalinsa kierrättämisestä ja varioimisesta. Lähes jokaisella hänen studiolevyllään on uudelleen tulkinta jostain hänen vanhemmasta biisistään. Jopa yksi Greavesin vahvimmista albumikokonaisuuksistaan Songs (1994) perustuu kokonaan tällaiselle kierrätykselle.
Konsertit ja niistä muodostetut livelevyt ovat tietysti sellainen uudelleen tulkitsemisen muoto jota harrastaa melkein artisti kuin artisti. Greaves vie tätäkin puolta kuitenkin tavallista pidemmälle. Greaves nimittäin on esittänyt musiikkiaan hyvin vaihtelevilla kokoonpanoilla mikä tietenkin muuttaa suoraan musiikin muotoa sovitusten kautta. Earthly Powers -levyllä Greaves on taivuttanut musiikkinsa nyt täysin akustiseen duetto-formaattiin.
Earthly Powersilla Greavesin parina toimii nuori italilainen laulaja/lauluntekijä Annie Barbazza (s.1993). Greaves ja Barbazza ovat keikkailleet viime vuosina runsaasti yhdessä ja hoitivat parivaljakkona vokaalit myös North Sea Radio Orchestran hienolla Robert Wyatt tribuuttilevyllä Folly Bololey: Songs From Robert Wyatt’s Rock Bottom (2019). Greaves vieraili myös Barbazzan soololevyllä Vive (2020).
Keskeisin säestävä instrumentti on Greavesin taitavasti ja rytmikkäästi soittama piano jota Barbassa tukee akustisella kitaralla. Pääosassa on kuitenkin duon vokaalit. 73-vuotiaan Greavesin ääni on ikääntynyt tyylikkäästi. Pientä haurautta on havaittavissa siellä täällä, mutta pääosin hän laulaa voimakkaasti yltäen niihin nuotteihin mihin pitääkin. Barbazzan intensiivinen ja äänialaltaan laaja ääni tukee hienosti Greavesia. Eikä Barbazza suinkaan jää vain kakkosvokalistiksi vaan hänelle on annettu myös paljon soolohetkiä. Rajallisesta instrumentaatiosta huolimatta Earthly Powers onnistuu käymään läpi monenlaisia tunnelmia. Osa esityksistä on herkän kauniita, mutta osa hyvinkin intensiivisiä.
19 biisiä sisältävä Earthly Powers koostuu pääosin Greavesin sävellyksistä (joista monessa sanoitukset ovat Peter Blegvadin käsialaa), mutta mukana on myös muutama coveri Matching Molelta (vanha kunnon ”God Song”) Bob Dylanilta ja Leonard Cohenilta. Myös muutama Barbazzan sävellys kuullaan.
Earthly Powers on vahva osoitus Greavesin laulujen kirjoitustaidoista ja muistutus siitä kuinka että hänen musiikkinsa toimii koukeroisten sovitusten lisäksi myös yksinkertaisessa duo-formaatissa.
Parhaat biisit: ”Bad Alchemy”. ”Swelling Valley”, ”22 Proverbs”, ”Kew Rhone”, ”Walking on Eggshells”
****
18. The Mercury Tree: Self Similar
Self Similar on The Mercury Treen seitsemäs studiolevy.
Vähälle huomiolle jäänyt, vuonna 2007 perustettu amerikkalainen The Mercury Tree on julkaissut kaikessa hiljaisuudessa jo seitsemän omalaatuista studioalbumia.
Omalaatuisin aspekti The Mercury Treen musiikissa on mikrotonaalisuus jota yhtye hyödyntää nykyisin kaikissa biiseissään. Länsimaisessa musiikissa käytetty puolisävelaskelma jakautuu 12 tasaväliin eli puolisävelaskeleen välein olevaan kromaattiseen asteikkoon. The Mercury Tree kykenee erikoisvirityksineen liikkumaan kuitenkin musiikissaan noiden puolisävelaskelmien välimaastossa. Tästä seuraa hieman vinksahtanut tunnelma. Ihan kuin kaikki olisi hieman vinossa tai epäsynkassa. Eli tavallaan mikrotonaalisuuden hyödyntäminen on harmonialle sama kuin epäsäännölliset tahtilajit rytmiikalle. Molemmat pitävät kuulijan varpaillaan ja tarjoavat jotain mitä valtavirran musiikissa ei yleensä kuulla.
The Mercury Tree on Ben Speesin (laulu, kitarat, koskettimet), Connor Reillyn (rummut) ja Oliver Campbellin (bassokitara, laulu) muodostama trio, mutta Self Similarilla heitä vahvistaa muutama muukin muusikko. Tärkeimpänä ehkä Jack O’ The Clockista tuttu Damon Waitkus joka soittaa (mm. akustinen kitara ja vasaradulcimer) ja laulaa parissa biisissä. Waitkus on ottanut mikrotonaaliseen musiikkiin viimevuosina tuntumaa Speesin kanssa perustamassaan Ventifacts yhtyeessä. Muita vierailioita on The Proletariansista tuttu Nick Prol (vokaalit) sekä Tom Shad (piccolo basso) sekä Deja Indigo Yerger (sähkökitara).
Self Similarin musiikki on intensiivistä ja sovitukset tiiviitä. Koko ajan tapahtuu paljon. Mikrotonaalisuudestaan huolimatta levy ei ole mitenkään erityisen vaikeaa kuultavaa vaan etenkin Speesin hienot vokaaliosuudet tarjoavat helposti lähestyttäviä koukkuja ja tarttumapintaa. Myös bändin tarjoilevat kitarariffit ovat usein varsin messevää kuultavaa.
Kaiken kaikkiaan Self Similar on kiinnostava yhdistelmä suht raskaasti soivaa progressivista rockia, matikkarokkia ja post-rokkia. Kuulaasti nakuttavista syklisistä murtosoinnuista tulee välillä etäisesti mieleen 80-luvun King Crimson, mutta toisaalta vahva melodinen ote yhdistettynä modernilla tavalla aggressiiviseen sointiin muistuttaa myös Porcupine Treestä. Haluan kuitenkin painottaa, että missään vaiheessa The Mercury Tree ei kuulosta imitoivan edellä mainittuja yhtyeitä vaan lopputulos on hyvin omalaatuinen.
Self Similarin pieni heikkous on, että kappaleet ovat hieman liian samankaltaisia keskenään. Monet biisit hyötyisivät pehmeämmistä seesteisimmistä osioista jotka toisivat kontrastia muuten melko päällekäyvään meininkiin. Waitkusin akustiset instrumentit tuovat kyllä hieman kaivattua vaihtelua muutamassa biisissä.
The Mercury Tree tuntemukseni on vielä varsin pinnallista, mutta vaikuttaa siltä että Self Similarilla yhtye on onnistunut luomaan uransa toistaiseksi vahvimman albumin.
Parhaat biisit: ”Grown Apart”, ”Similar Self”, ”Recursed Images”. “Dark Triad”
****
19. Sonar: Three Movements
Three Movements on Sonarin seitsemäs studioalbumi.
Sveitsiläinen Sonar on kitaristi Stephan Thelenin johtama kvartetti. Yhtyeen muut jäsenet ovat basisti Christian Kuntner, rumpali Manuel Pasquinelli ja toinen kitaristi Bernhard Wagner. Three Movementsilla yhtyettä vahvistaa jälleen jo vakiokalustoon kuuluva ulkojäsen amerikkalainen avantgarde-kitaristi David Torn. Uutena lisävahvistuksena levyllä on ”elektroniikasta” kredioitu J. Peter Schwalm.
Three Movements lienee Sonarin kunnianhimoisin levy toistaiseksi. Kuten nimi antaa ymmärtää se koostuu kolmesta pitkästä 11-16 minuuttisesta Thelenin sävellyksestä jotka muodostavat hieman yli 40 minuuttisen kokonaisuuden. Sinfonisesta musiikista inspiraatiota hakien ensimmäinen osa on nopea, keskimmäinen hidas ja viimeinen osa taas nopea. Tämä on toki vahva yksinkertaistus sillä osien sisällä tapahtuu luonnollisesti myös tempojen muutoksia. Kolmannessa osassa Schwalmin elektroniikka sekvensseineen nousee suurempaan rooliin tuoden mukanaan hieman uudenlaista soundia.
Thelenin sävellykset ovat jälleen tutun matemaattisia. Polyrytmiikka on keskeisessä roolissa ja eri instrumenttien osiot nakuttavat toistensa ympärillä eri epäsäännöllisissä tahtilajeissa kieppuen ja hetkittäin rytmisesti toisiinsa lukittuen.
Musiikissa on aiempaa suurempaa eteenpäin kulkevan liikkeen tuntua. Etenkin ”First Movement vyöryy vakuuttavalla ja vääjäämättömällä tavalla eteenpäin. Visuaalinen kuva joka musiikista syntyy itselleni on valtava hämärä teollisuushalli jossa pyörii suuria metallisia rattaita. Kaikki näennäisesti toisistaan irrallaan omissa tahdeissaan. Hetkittäin rattaiden pyörähdykset kuitenkin osuvat synkroniin josta ne jälleen pyörähtävät omille radoillensa. Nämä rattaat ovat tietenkin Sonarin polyrytmisesti nakuttava nelikko. Kirskuvien rattaiden välissä sinkoilee villisti kirkkaita kipinöitä. Kipinät ovat mekaanisen ja matemaattisen musiikin sisällä ja välissä räiskyvästi soiva Tornin kitara.
Markus Reuterin ja Benjamin Schäferin miksaama Three Movements soi tasapainoisemmin kuin viimeisimmät Sonarin levyt joilla basso on ollut välillä hyvin korostunut. Toisaalta niin miellyttävältä kuin Three Movements kuulostaa niin Tornin villimmät miksaukset toivat musiikkiin omanlaista energiaa jota jää tällä kertaa välillä kaipaamaan.
Three Movements ei todellakaan ole mikään valtava irtiotto Sonarille, mutta musiikkiin tuotu laajempien kaarien ajattelu tuo kokonaisuuteen uudenlaista tervetullutta draamaa.
Parhaat biisit: ”First Movement”, ”Third Movement”Sonar: Three Movements
****
20. John Zorn: The Fourth Way
The Fourth Way sisältää John Zornin säveltämää musiikki akustiselle jazz-triolle.
Mystikko Georges Gurdjieffin inspiroimia sävellyksiä tulkitsee huikea akustinen trio Brian Marsella (piano), Ches Smith (rummut) ja Jorge Roeder (basso) jotka ovat tuttuja myös monilta muilta Zornin levyiltä.
Levy sisältää yhden 23 minuuttisen eepoksen ja viisi lyhyempää raitaa. Zorn on julkaissut vuonna 2023 runsaasti akustista musiikkia. The Fourth Way on näistä akustisista albumeista raivokkain ja avantgardistisin. Koko trio soittaa erinomaisesti, mutta Roeder ansaitsee erityismaininnan. Hän käsittelee kontrabassoaan inspiroituneen monipuolisesti.
The Fourth Way musiikki on energistä ja hetkittäin riitasointuista, mutta toisaalta liikkuu välillä myös hyvin perinteisissä lyyrisen kauniissa tunnelmissa. Tästä yhteentörmäyksestä syntyy kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa musiikkia vaikkei The Fourth Way missään vaiheessa erityisen uraauurtava tai innovatiivinen levy ole.
Parhaat biisit: “Meetings With Remarkable Men”, “Sacred Steps”
****
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lisää vuoden 2023 levyjä:
- Peter Gabriel: i/o (UK)
- Steven Wilson: The Harmony Codex (UK)
- Yes: Mirror To The Sky (UK)
- WÖYH!: Tähti (FI)
Muut Vuosi vuodelta -sarjan osat löydät täältä.
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti