Levyarvio: Gong – The Universe Also Collapses (2019)

The Universe Also Collapses on toinen Gong -albumi J.D.A. eli Jälkeen Daevid Allenin kuoleman. 

Vuoden 2016 Rejoice! I’m Dead! osoitti jo tehokkaasti että Allenin itsensä manttelinperijäkseen valitsema kitaristi/laulaja Kavus Torabi on kyvykäs tekemään paitsi mainiota progressiivistä rockia niin myös tekemään ainakin osittain kunniaa Gongin värikkäälle historialle. Rejoice! I’m Dead!:lla Allenin haamu leijaili vielä mukana muutaman lauluraidan muodossa ja levyllä vieraili myös kaksi muuta merkittävää hahmoa yhtyeen historiasta eli kitaristi Steve Hillage ja puhallinsoittaja Didier Malherbe. Tällä kertaa Torabin kokoama uusi Gong-viisikko (kaikki soittivat jo edellisellä levyllä) saa pärjätä omin voimin. Ja kyllähän he pärjäävät!

Vain neljstä biisistä koostuva 43 minuuttinen The Universe Also Collapses alkaa yli kaksikymmentäminuuttisella avauraidalla ”Forever Recurring”. Kappale käynnistyy hitaasti utuisilla ja maalailevilla syntetisaattorisoundeilla mikä kuulotaa jopa hieman laskelmoidusti gongmaiselta. Kappaleen pikku hiljaa kasvattaessa kierroksia se kuitenkin saa myös omaperäisempiä sävyjä rokaten hetkittäin varsin raskaastikin. Hieman ylipitkä se silti on.

Levyn ehdoton kohokohta on 13 minuuttinen hienosti rokkaava ”My Sawtooth Wake”. Biisissä on aivan upea synkopoidusti groovaava bassoriffi josta otetaan taitavasti kaikki irti. Rytmiryhmä basisti Dave Sturt ja North Sea Radio Orchestrassakin musisoiva rumpali Cheb Nettles soittavat todella messevästi. Puhallinsoittaja Ian East lisää myös mukavasti eri värejä useilla eri puhaltimilla. ”My Sawtooth Wake” on kappale joka ansaitsee paikkansa Gong-klassikkojen joukossa. ”My Sawtooth Wakessa” on jotain samanlaista tekemisen riemua kuin Gongin klassisessa ”Master Builderissa” (levyltä You, 1974).

gong_2019.jpg

Kaiken kaikkiaan The Universe Also Collapses on nimenomaan psykedeelistä rockia. Proge-kiemurat tai jazzahtavat improvisoinnit jäävät tällä kertaa hieman taka-alalle. Gongin historiasta levyä erottaa myös sen maskuliinisempi ote. Etenkin Allenin Gong-levyillä mukana oli aina varsin vahva feminiininen ote joka ei ollut pelkästään vokalisti Gilly Smythin varassa. Jotain vastaavaa toivoisi Torabin Gongillekin. Etenkin kun Torabi ei ole erityisen vahva laulaja ja naisvokalisti voisi tuoda mukavasti lisäväriä touhuun.

On kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan Kavus Torabi  ylipäätänsä Gongia jatkossa vie ja mikä on yhtyeen suhde hänen toiseen pääbändiinsä Knifeworldiin. Itse toivoisin että Torabi veisi fagottien kera rokkaavaa Knifeworldia yhä enemmän avantprogen suuntaan ja Gong jatkaisi suurin piirtein nykyisellä linjalla ehkä hieman enemmän psykedeelistä hassuttelua lisäten ja naisvokalistin Torabin rinnalle tuoden.

Gongin legendaarisille 70-luvun mestariteoksille The Universe Also Collapses ei pärjää. Tuntuu että The Universe Also Collapses on hieman jumissa kahden ideaalin välissä. Torabi ja kumppanit pyrkivät selvästi kohti jotain uutta, mutta samalla kokevat ymmärrettävästi velvollisuudekseen kumartaa myös Gongin historian suuntaan. Mielenkiinnolla jään seuraamaan Gongin seuraavia vaiheita ja ilahduttavaa on että ilmeisesti pahaa verta ei ole ilmassa Gongin vanhojen jäsenten kanssa mistä kertoo mm. vuoden 2019 Britti-kiertue Steve Hillage Bandin kera.

Paras biisi: ”My Sawtooth Wake”

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

  1. ”Forever Reoccurring” 20:36
  2. ”If Never I’m And Ever You” 2:27
  3. ”My Sawtooth Wake” 13:15
  4. ”The Elemental 6:43

Muusikot:

Dave Sturt: basso, syntetisaattori, vokaalit Cheb Nettles: rummut, piano, Theremin, vokaalit Kavus Torabi: sähkökitara, vokaalit  Ian East: huilu, bassoklarinetti, sopraanosaksofoni, tenorisaksofoni, baritonisaksofoni Fabio Golfetti: sähkökitara

Tuottajat: Gong

Levy-yhtiö: Kscope


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: