Mitäs se progressiivisuus tarkoittikaan? Eteenpäin menemistä ja muutosta. Yleensä Rushin levyillä havaitsee selkeää muutosta edelliseen albumiin verrattuna, mutta Hold Your Fire ja sitä edeltänyt Power Windows kuulostavat niin soundeiltaan kuin materiaaliltaankin yllättävän samankaltaisilta. Myös Rushin jäsenet myöntävät näiden kahden levyn samankaltaisuuden.
Sekä Power Windowsilla että Hold Your Firella kuullaan kasarisyntetisaattoreita, aikaisempaan verrattuna suoraviivaisempia kappaleita ja Peter Collinsin uhkeaa tuotantoa. Oikeastaan Rush jatkoi Hold Your Firella aiemmin valitsemaansa suuntaa niin pitkälle kuin se oli heidän itsensä kannalta mielekästä. Kappaleiden esittäminen keikoilla mahdollisimman paljon studioversiota muistuttavasti oli tuon ajan teknologian kanssa vähintäänkin haasteellista.
Geddy Lee, Alex Lifeson ja Neil Peart pitivät Power Windows -kiertueen jälkeen useamman kuukauden mittaisen loman ennen yhteisten kirjoitussessioiden aloittamista syyskuussa 1986. Jokaisella oli mukana ideoita, joista lopulta valmistui kymmenen kappaletta. Marraskuuhun mennessä oli saatu kirjoitettua kahdeksan kappaletta, jotka eivät kuitenkaan yhtyeen jäsenten mielestä sisältäneet riittävästi vaihtelua. Joulukuussa sessioiden hedelmiin tutustunut tuottaja Peter Collinskin oli sitä mieltä, että levylle kannattaa tehdä kymmenen kappaletta ja niinpä yhtye kirjoitti vielä yhdessä päivässä albumin avausraidan ”Force Ten”. Albumin äänitykset aloitettiin tammikuussa ja niitä tehtiin useassa studiossa huhtikuuhun asti. Neil Peartin mukaan he eivät tällä kerralla välittäneet perinteisen lp-levyn noin 45 minuutin aikarajoituksesta, sillä noihin aikoihin musiikkia ostettiin enemmän kasetti- ja cd-formaatissa. Albumin lopullinen 50 minuutin mitta ei kuitenkaan tunnu aiempaan nähden erityisen suurelta muutokselta ja kyllä se vinyyliälppärikin ihan hyvin soi.
Albumi käynnistyy energisesti kappaleella ”Force Ten”. Alussa kuullaan ilmeisesti Peartin sähkörummuista saatuja ääniä, ennen kuin hän alkaa soittaa virvelillä. Geddy Lee liittyy mukaan pian ja näyttää heti soittavansa bassoa hieman erityylisesti kuin aikaisemmin – en ainakaan muista Geddyn soitelleen aikaisemmin bassollaan sointuja. Alex Lifeson heittää ilmoille vielä pari voimasointua ja sitten kappale käynnistyykin kunnolla. Kun Andy Richardsin ohjelmoimat (ja mahdollisesti myös soittamat) koskettimet tulevat mukaan, huomaa tämänkin levyn kappaleiden äänimaiseman olevan jälleen täynnä pieniä yksityiskohtia. Energinen ja Rushin kappaleeksi yllättävän suoraviivainen kappale käynnistää albumin hienosti. Kappaleen nimi kuulemma viittaa siihen, että se oli kymmenes tälle levylle sävelletty kappale, mutta myös Beaufortin tuulenvoimakkuusasteikkoon,
Mitähän keskiverto Rush-fani ajatteli, kun huomasi ”Time Stand Stillin” sisältävän vierailevan laulajattaren ääntä? Itse pidin sitä mukavana vaihteluna. Laulajatar oli ’Til Tuesday -yhtyeen basisti-laulaja Aimee Mann, jonka ääntä kuullaan muutamalla muullakin Hold Your Firen kappaleella, tosin huomaamattomammin. ”Time Stand Stillillä” Aimee kuitenkin laulaa kertosäkeessä juuri kappaleen nimeä.
”Time Stand Still” kuulostaa kevyeltä ja kauniilta popkappaleelta, jolla Rushin progetausta tulee oikeastaan esiin vain lyhyehkön 7/8-tahtilajissa kulkevan soolokohdan aikana. Voisikohan tätä luonnehtia progressiiviseksi popiksi? ”Time Stand Still” oli tämän albumin kappaleista ensimmäinen, johon Neil Peart kirjoitti sanoitukset. Sanoituksissa kuultava toive ajan pysähtymisestä oli varmaankin noussut Peartin ajatuksiin, kun hän oli saanut viettää tavallista pidempään aikaa perheensä parissa. Tämä varsin viehättävä kappale julkaistiin myös singlenä ja siihen tehtiin musiikkivideokin.
Alex Lifesonin kitara saa hieman enemmän tilaa ilmavassa ”Open Secretsissä”. Kappale on kyllä tyylikäs, mutta sen toteutuksesta varsinkin kitarasoundien osalta tuntuu tulevan mieleen Rushin sijaan jokin aivan muu 1980-luvun loppupuolella singlelistoille noussut yhtye. Geddy Leen ääni on tällä kappaleella tunnistettavinta Rushia. Loppufeidaus kitarasooloilun aikana on mielestäni huono ratkaisu.
Rauhallisempi vaihe jatkuu myös seuraavalla kappaleella ”Second Nature”. Se tuntuu aika luontevalta jatkolta ”Open Secretsille”, mutta jälleen kappaleen ainakin näennäinen yksinkertaisuus sekä koskettimien ja sähkörumpujen runsas käyttö saa sen kuulostamaan joltakin muulta kuin Rushilta. Toisaalta ”Second Nature” tuntuu olevan äänimaisemaltaan lähimpänä Power Windowsin materiaalia.
Lue myös:
- Review: Mike Oldfield – Crises (1983)
- Review: Mike Oldfield – Tubular Bells (1973)
- Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 1987
- Review: Annie Barbazza – Vive (2020)
- Levyarvostelu: Pink Floyd – A Momentary Lapse Of Reason (1987)
- Levyarvio: Rush – Hold Your Fire (1987)
Vinyyliälppärin a-puolen päättävä ”Prime Mover” on yksi suosikeistani tällä albumilla. Rummutuksella ja Geddy Leen bassopurskahduksilla alkava tarttuva ja melodinen kappale tuntuu etenevän vaivattomasti, vaikka sille on ripoteltu soittajien virtuositeetin esittelyä. Geddyn bassokuviot ovat miellyttävän melodisia ja Alex soittaa kappaleen aikana tyylitajuisesti useilla eri tyyleillä. Koskettimetkin sopivat kokonaisuuteen, eivätkä ne tunnu vievän liikaa huomiota – ellei sitten ala miettiä, muistuttaako niillä soitettu sävelkulku ainakin jonkin verran Orchestral Manoeuvres In The Darkin ”Enola Gayn” melodiaa.
Hold Your Firelle tuntuu kertyneen aiempaa enemmän heikompia kappaleita. ”Lock And Key” sisältää kyllä tarttuvan kertosäkeen ”I don’t want to face the killer instinct / Face it in you or me / So we keep it under lock and key”, mutta säkeistöt tuntuvat unohtuvan välittömästi kappaleen loputtua. Peartin sanoitukset ovat kuitenkin jälleen ajatuksia herättävät.
”Mission” on kappale, jonka sanoituksista napattiin koko albumin nimi. Se onkin yksi Hold Your Firen helmistä varsinkin jännittävän väliosansa ansiosta. Kappaleen toteutuksessakin on mukana ”perinteisiä” Rush-elementtejä. Geddy soittaa bassoa säkeistöissä, mutta vaihtaa kertosäkeiden ajaksi koskettimiin ja bassopedaaleihin. Kappaleen lopussa kuultava kitarasoolo tuo mieleen tämän ajan musiikkivideot, joilla vastavalossa kylpevä kitaristi soittaa sooloaan tukka hulmuten – tosin näihin aikoihin tuulikone olisi saanut vain Lifesonin Miami Vice -tyylisen bleiserin hulmuamaan. Neil Peart on onnistunut myös tämän kappaleen sanoituksissa, unelmien tavoittelu välittyy kauniin runollisesti.
”Nothing can survive in a vacuum / No-one can exist all alone.” Geddyn bassottelulla starttaava ”Turn The Page” etenee vastustamattomasti levottoman bassokulun ja tanakan kompin kuljettamana. Tämä on luultavasti yksi niistä kappaleista, joilla Geddy kertoi laittavansa keikoilla sormensa automaattiohjaukselle. Hieno kappale on toisaalta kiinni perinteisessä, näyttämisenhaluisessa Rushissa, mutta samalla kurottaa johonkin aiemmin kokeilemattomaan. Se on yksi niistä kappaleista, jotka nousevat tällä levyllä selvästi muiden yläpuolelle.
Rushin jäsenetkään eivät aina ole tyytyväisiä esittämiinsä kappaleisiin. Sekä Geddy Lee että Alex Lifeson ovat kertoneet, että ”Tai Shan” olisi heidän mielestään saanut jäädä tekemättä tai ainakin julkaisematta. Musiikissa on vaikutteita kiinalaisesta musiikista ja sanoitusidean Neil Peart sai pyöräretkellään Kiinassa. Tällainen rauhallinen new age -tyylinen kappale sopisi kuitenkin paremmin Jon Andersonin kuin Rushin esitettäväksi.
Usein hyvä levy päättyy mieleenjäävään kappaleeseen. ”High Water” ei valitettavasti jaksa nousta sellaiselle tasolle, joka jättäisi albumista erityisen hyvää jälkimakua. Se toki nostaa tempoa ”Tai Shanin” jälkeen, mutta ei kuitenkaan jaksa kasvaa musiikillisesti kunnolla kiinnostavaksi. Kun kappale lopulta käynnistyy kunnolla, se muistuttaa mielestäni hieman ”La Villa Strangiaton” alkua. Välillä Lifesonin kitara tuo kappaleelle hieman aggressiivisuutta, joka kuitenkin tuntuu olevan ristiriidassa muiden soiton kanssa. Lopussa kappale tuntuu vain päättyvän ilman sen kummempaa kehittelyä. Toisaalta kappaleen tunnelma ja sanoitukset ovat hyvin tasapainossa. ”High Water” olisi saattanut toimia paremmin jossain toisessa kohdassa albumia.
Hold Your Fire tuntuu esittelevän seesteisemmän Rushin. Poukkoilevat tahtilajit ja virtuoosimainen soitto ovat saaneet jäädä. Tilalle on tullut syntetisaattorimattoja, jotka eivät ole aivan yhtä päällekäyviä kuin Power Windowsilla. Neil Peartin perkussiot nojaavat aiempaa enemmän sähkörumpujen mahdollistamiin erikoisiin ääniin. Kappaleiden kitarasoolot kuulostavat lähinnä johonkin väliin ängetyiltä purskauksilta, tosin eihän Lifeson ennenkään ollut mikään maratonsoolojen vinguttelija. Peartin sanoitukset ovat tällä albumilla jälleen tyylikkäitä.
Olikohan Hold Your Firen kansikuva tarkoituksella huomattavasti Hugh Symen aiempia kansikuvia yksinkertaisempi? Onneksi sentään levyltä löytyi toinenkin kuva, jossa jonglööri heittelee kolmea tulipalloa (pitihän siihen saada mukaan visualisoitu sanaleikki). Jonglöörin taustalla näkyy Moving Picturesin kansikuvan museota muistuttava rakennus, jonka ikkunasta näkyy Power Windowsilla ollut televisio. Rakennuksen edessä on Signalsin punainen vesiposti ja vieressä ”Tai Shan” -niminen ravintola, jonka katolla oleva kello on 21.12. Luultavasti tarkkasilmäisemmät ovat bonganneet enemmänkin vihjauksia Rushin muuhun tuotantoon.
Albumi ei myynyt sitä edeltäneiden levyjen tapaan. Billboardin listalla 13. sija oli sinänsä kunnioitettava, mutta kuitenkin heikoin suoritus sitten Hemispheresin. Hitaasti lämpenevässä Suomessamme Hold Your Fire olikin sitten ensimmäinen albumilistan top 10:een noussut Rush-levy.
Hold Your Fire – tai ehkä oikeastaan vasta sitä seurannut livelevy A Show Of Hands – päätti yhden vaiheen Rushin tarinassa. Albumeilla Signals, Grace Under Pressure, Power Windows ja Hold Your Fire kosketinsoittimet hallitsivat äänimaisemaa. Jatkossa Rush kuulosti jälleen enemmän kitara-rummut-basso -kokoonpanolta, jonka musiikkia maustettiin satunnaisesti kosketinsoittimilla. Jokaisella on varmasti oma mielipide siitä, tapahtuiko tässä muutos parempaan vai huonompaan.
Kirjoittaja: HEIKKI HEINO
Avainsanat: Rush, rock, progressiivinen rock, 1987
Lue myös: Rush – Grace Under Pressure (1984)
Tuottaja: Rush, Peter Collins
Levy-yhtiö: Anthem
Pienemmät Purot 
Vastaa