Levyarvio: King Crimson – Larks’ Tongues in Aspic (1973)

Larks’ Tongues in Aspic on King Crimsonin viides studiolevy ja uuden aikakauden alku yhtyeelle. 

Hienon Islands -levyn (1971) jälkeen Robert Frippille kävi selväksi että hänen tavoitteensa poikkesivat ympärilleen kokoaman yhtyeen kanssa. Siinä missä Fripp halusi hyvin vakavamielisesti kehittää yhtyeen musiikkia yhä haastavampaan suuntaan oli muu bändi enemmän kiinnostunut hauskanpidosta ja bluesahtavista jamitteluista. Frippin ratkaisu ongelmaan oli kenkäistä muu porukkaa bändistä ja aloittaa alusta uudella miehistöllä.

Fripp saikin kasattua uudeksi kokoonpanoksi todellisen dreamteamin. Yesistä rumpuihin loikkasi nuori virtuoosi Bill Bruford ja hänen aisaparikseen basisti/laulajaksi Frippin nuoruuden ystävä ja mm. Familyssa aiemmin soittanut John Wetton. Lisäksi bändin täydensi freejazz-kuvioista mukaan napattu rumpali/perkussionisti Jamie Muir ja vielä suht kokematon viulisti David CrossLarks’ Tongues in Aspic on siis ensimmäinen ns. Wetton/Bruford-trilogian levy. Trilogian täydensi seuraavana vuonna ilmestyneet levyt Starless And Bible Black ja Red.

Robert Fripp, David Cross, John Wetton, Jamie Muir ja Bill Bruford.

Miehistö mukana vaihtui myös musiikin tyyli. Larks’ Tongues in Aspicin musiikki on aiempaa kulmikkaampaa, aggressiivisempaa ja kompleksisella tavalla rokkaavaa. Musiikkiin on otettu vaikutteita paitsi freejazzista ja modernista taidemusiikista niin luultavasti myös jossain määrin tuon aikakauden heavyrock-yhtyeistä. Myös Mahavishnu Orchestran raaka jazzrock lienee tärkeä vaikutin. Frippin jonkinlaisena mission statementina noihin aikoihin oli tehdä musiikkia joka kuulostaisi siltä kuin Jimi Hendrix soittaisi Bela Bartokin sävellyksiä. Ja tuossa tavoitteessa Larks’ Tongues in Aspic kyllä onnistuu kiitettävästi.

Peukalopianon ja kellopelin kilinällä alkava yli 13 minuuttia pitkä ”Larks’ Tongues In Aspic, Part One” on maaginen kappale ja suht ainutlaatuinen tapaus Crimsonin katalogissa. Kappale on hyvin avantgardistinen ja käyttää upeasti hyväkseen erittäin laajaa dynamiikkaa. Kaikessa kappaleen perkussiivisuudessa Jamie Muirin impakti on suurimmillaan juuri ”Larks’ Tongues In Aspic Part Onen” kohdalla. Kun rummut ja sähkökitara iskevät lopulta hiljaisen alun jälkeen noin neljän minuutin kohdalla on sen voima jotain sanoinkuvaamatonta. Crimsonin musiikkia ei yleisesti ottaenkaan voi pitää taustamusiikiksi soveltuvana, mutta ”Larks’ Tongues In Aspic, Part Onen” raivoisan monimutkainen ja dynamiikkaa railakkaasti käyttävä musiikki todella vaatii kuulijan huomiota.

Hengästyttävän ”Larks’ Tongues In Aspic, Part Onen”  jälkeen kuullaan pari kevyempää kappaletta joita voisi kutsua melkeinpä balladeiksi. Etenkin kolmiminuuttista “Book Of Saturdayta”. Seitsemän minuuttinen “Exiles” on hieman kokeellisempi tunnelmointi. Wetton debytöi kappaleissa mallikkaasti vokalistina ja etenkin Crossin tyylikkäästi viululla säestämä “Book Of Saturday” on yksi Crimsonin kauneimmista kappaleista. Kappaleessa kuullaan myös Frippin omintakeinen nuljutteleva takaperin soitettu sähkökitarasoolo. ”Exilesin” kohokohtia on Crossin sydäntäsärkevän kaunis viulumelodia ja Frippin upea kitarasoolo. Frippin päivät akustisena kitaristina alkoivat olla Crimsonissa luetut, mutta “Exilesissä” hän vielä näppäilee akustistakin maukkain lopputuloksin.


Lue myös: Levyarvio: King Crimson – Starless And Bible Black (1974)

Kahden kevyemmän raidan jälkeen Crimson nostaa jälleen kierroksia ja vuorossa on yksi bändin hienoimmista “rock”-biiseistä eli “Easy Money”. Vuoroin pidätellyn painostavasti ja vuoroin railakkaasti eteenpäin tömistelevä 8 minuuttinen kappale rokkaa upeasti synkopoidusti rytmitettynä. Muirin kilisevillä ja kolisevilla perkussioilla ja Brufordin tiukalla rumpaloinnilla on iso rooli kappaleen toimivuudessa. Kappaleesta tuli erityisen hyvin toimiva osa Crimsonin keikkoja ja useat liveversiot ovat sittemmin päihittäneetkin tämän sinänsä täysin pätevän studioversion.

Seuraava kappale on sitten jotain aivan muuta. “The Talking Drum” on hitaasti kasvava ja jännitettä tasaisesti nostavaa painostavaa musiikkia. Kappale kasvaa ja kasvaa paitsi instrumentaatioltaan niin myös voluumiltaan kunnes muuttuu lopulta totaaliseksi kakofoniaksi joka lopulta katkeaa ”Larks’ Tongues In Aspic, Part Two:n” terävästi iskevään kitarariffiin. ”The Talking Drum” on ikään kuin pitkä intro ”Larks’ Tongues In Aspic, Part Twolle”. Larks’ Part Two kyllä toimii ilman ”The Talking Drumia”, mutta ”The Talking Drum” ei oikein ilman ”Larks’ Part Two:n” tarjoamaa jännitteen vapautumista. Crimson onkin soittanut molemmat kappaleet usein keikoilla yhtenä kokonaisuutena eikä muistaakseni “Talking Drumia” koskaan yksinään.

Kuten yllä jo todettiin ”Larks’ Tongues In Aspic, Part Two” alkaa terävällä kitarariffillä jonka tueksi tulee pian Brufordin tiukka rumpukomppi. Rytmisesti musiikki tasapainoilee tehokkaasti kahden eri epäsäännöllisen tahtilajin välillä. Wettonin basso jyrisee kappaleessa kuin jumbojetti kiitoradalla.”Larks’ Part Two” on järisyttävän raskas, mutta silti monenlaisia nyansseja täynnä oleva kappale joka loi etenkin rytmistä kielioppia jonka varaan Fripp rakensi paljon King Crimsonin musiikkia tulevina vuosina ja jopa vuosikymmeninä. Kappale sai aikanaan jopa kolme suoraa jatko-osaa (neljä jos The Power To Believen ”Level Five” lasketaan mukaan).


Lue myös:

Levyn kruunaa upeat ja dynaamiset soundit joissa on viehättävää kulmikkuutta. Äänikuva on erotteleva ja tarkka, mutta ei silti turhan steriili tai kliininen. Etenkin rummut ja perkussiot kuulostavat aivan mahtavilta. Äänittäjä Nick Ryan teki upeaa työtä studiossa. Erityisesti suosittelen kuuntelemaan Steven Wilsonin ja Frippin vuoden 2012 remiksauksen jota pidän albumin definitiivisenä versiona.

Larks’ Tongues in Aspic oli jälleen omaperäinen uusi suunta King Crimsonille. Toisin kuin parin edellisen levyn kohdalla Larks’ Tongues in Aspicin innovaatiot jäivät kuitenkin pysyväksi osaksi Crimsonin perimää. Seuraavat kaksi levyä rakentuvat pitkälti Larks’ Tongues in Aspicin luoman pohjan päälle ja levyn geenit ovat yhä tänäkin päivänä osa King Crimsonia. Larks’ Tongues in Aspic on levy jossa yhdistyy täydellisesti järisyttävä voima ja viiltävä äly.

Parhaat biisit: ”Larks’ Tongues In Aspic, Part One”, ”Easy Money”, ”Larks’ Tongues In Aspic, Part Two”

Rating: 5 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. ”Larks’ Tongues in Aspic, Part One” David Cross, Robert Fripp, John Wetton, Bill Bruford, Jamie Muir 13:36
  2. ”Book of Saturday” Fripp, Wetton, Richard Palmer-James 2:53
  3. ”Exiles” Cross, Fripp, Palmer-James 7:40
  4. ”Easy Money” Fripp, Wetton, Palmer-James 7:54
  5. ”The Talking Drum (instrumental)” Cross, Fripp, Wetton, Bruford, Muir 7:26
  6. ”Larks’ Tongues in Aspic, Part Two ” Fripp 7:07

Cassiber

Robert Fripp: kitarat, Mellotron, Hohner pianet, laitteet John Wetton: bassokitara, vokaalit, piano (”Exiles”) Bill Bruford: rummut, timbaalit, lehmänkello, David Cross: viulu, alttoviuku, Mellotron, Hohner pianet, huilu (”Exiles”) Jamie Muir: perkussiot, rummut, löydetyt esineet

Tuottaja: King Crimson

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: