Levyarvio: National Health – D.S. al Coda (1982)

D.S. al Coda on vuonna 1975 perustetun National Healthin kolmas studiolevy.

D.S. al Coda on kahdella tapaa kuoleman jälkeinen levy. Ensinnäkin se on vuonna 1980 alunperin päivänsä päättäneen yhtyeen paluu studioon, mutta surullisemmassa mielessä myös Alan Gowenin kuoleman jälkeinen levy. 

Gowen oli hieman varjoon jäänyt hahmo mutta  hän oli silti yksi Canterbury-skenen keskeisimpiä hahmoja. Hän toimi kosketinsoittajana ja säveltäjänä paitsi National Healthissa, mutta myös Soft Heapissa ja johtamassaan Gilgameshissä. Gowen kuoli leukemiaan vuonna 1981 vain 33-vuotiaana. Hieman ennen kuolemaansa Gowen oli julkaissut albumin Before A Word Is Said yhdessä Richard Sinclairin, Phil Millerin ja Trevor Tomkinsin kanssa. Tuota levyä on helppo pitää alkuperäisen Canterbury-skenen joutsenlauluna.

Gowenin traaginen ennenaikainen kuolema sai National Healthin kokoamaan rivinsä vielä kerran äänittääkseen levyllisen edesmenneen toverinsa sävellyksiä. Näistä sävellyksistä syntyi National Healthin kolmas ja viimeinen studioalbumi D.S. al Coda.

D.S. al Codalla soittaa sama kokoonpano kuin yhtyeen edellisellä studiolevyllä Of Queues and Curesilla (1978). Koskettimiin palasi yhtyeestä tuon levyn jälkeen eronnut Dave Stewart, kitaristina jatkaa Phil Miller ja konehuoneessa pauhaa edelleen basisti John Greaves sekä rumpali Pip Pyle. Taustatukea osassa kappaleissa antaa Canterbury-skenen hienoimmat puhallinsoittajat Elton Dean ja Jimmy Hastings. Caravanista ja Hatfield And The Northista tuttu Richard Sinclair käväisee laulamassa (sanattomasti) yhden biisin ja myös Amanda Parsons ja Barbara Gaskin vokalisoivatyhden lyhyen kappaleen verran.

Phil Miller, Dave Stewart, John Greaves ja Pip Pyle

Vaikka kasassa on tuttu porukka kuulostaa D.S. al Coda hyvin erilaiselta kuin yhtyeen aiemmat levyt. 80-luvun sarastus nimittäin kuuluu levyllä oikein kunnolla. Hammond-urut olivat olleet aiemmin Stewartin keskeinen työkalu, mutta nyt hän soittaa yksinomaan ajan hengen mukaisia syntetisaattoreita. Osa soundeista on hieman korneja mutta onneksi Stewart kohtelee syntetisaattoreita hetkittäin yhtä raivokkaalla otteella kuin urkujaan aikoinaan. Etenkin ”I Feel Night Coming Onin” syntetisaattori-roime on kerrassaan metkaa kuultavaa.

Stewartin syntetisaattoreita pahempi rikka levyn silmässä ovat Pylen sähkörummut. Ne kopisevat ikävän ontosti pitkin levyä. Pyle ei käytä juuri lainkaan akustisia rumpuja levyllä. Tämä oli paha virhe. On ymmärrettävää että progressiivinen muusikko haluaa kokeilla ajanmukaisia leluja, mutta valitettavasti Pylen käsissä sähkörummut eivät soi yhtä kauniisti kuin vaikkapa Bill Brufordin tai Neil Peartin käskyttämänä samalla aikakaudella. Sinänsä Pyle toki soittaa pääosin hyvin. Myös Greavesin bassokitarointi on tuttuun tyyliin notkeaa ja aktiivista ja Millerin sähkökitarointi villiä ja arvaamatonta.

Gowen oli yksi niistä harvoista rock-säveltäjistä joka kirjoitti musiikkinsa tarkasti nuoteille joten National Health pystyi tulkitsemaan ne levylle ongelmitta hyvin uskollisesti kuten Gowen oli alunperin tarkoittanut (soundimaailma tosin olisi saattanut yllättää säveltäjän…). Gowen oli säveltäjänä aina Stewartia jazzahtavampi ja tämä kuuluu myös D.S. al Codan musiikissa. Toisaalta, kutenGoweninmusiikki aina, on nämäkin biisit hyvin tarkkaan sävellettyjä eikä mitään yletöntä improvisointia kuulla. Sävellykset eivät ole yhtä kimurantin monimutkaisia kuin Gowenin haastavimmat kappaleet, mutta riittävän koukeroisia kuitenkin. Materiaalin suhteen ei siis ole tehty 80-luvulle tyypillisesti ”pop-kompromissia” kuten niin moni muu progebändi tuohon aikaan teki.

Suurin osa D.S. al Codan musiikista on ennen kuulematonta. Kaksi lyhyttä biisiä ”Arriving Twice” ja ”TNTFX” oli kuultu Gilgameshin levyillä erilaisina tulkintoina ja ”Flanagans Peoplea”, ”Toad Of The Toad Hallia” sekä ”Shining Wateria” oli soitettu  joitakin kertoja National Healthin viimeisellä kiertueella (”Flanagans People” on mukana vuonna 2001 ilmestyneellä arkistolivellä Playtime).

Levy alkaa melko pökkelösti soivalla ”Portrait Of A Shrinking Manilla” jonka synteettinen soundimaailma vie tunnelmat vaarallisen lähelle myyttistä ”ruotsinlaiva-jazzia” (jota on saattanut olla olemassa tai siten ei, mutta tiedätte mitä tarkoitan), mutta onneksi nopeatempoinen ja sähäkkä ”TNTFX” jossa Milleriltä kuullaan upean purevaa ja koukeroista sähkökitarointia nostaa mukavasti tasoa.

Vain kolme minuuttia kestävän ”TNTFX:n” jälkeen musiikki rauhoittuu ”Black Hatin” myötä. Sinclairin scat-laulu omalta osaltaan avittaa tunnelmaa kohti Canterburyn ydintä. Erilaisilla soundeilla kappale voisi hyvinkin olla Caravania 70-luvun alusta. Hauskasti Greavesin monimutkaiset bassokuviot etenkin kappaleen alussa tuntuvat selvästi kanavoivan Sinclarin tyyliä soittaa bassokitaraa. Jimmy Hastingsin notkeasti korkealla liitävät huilukuviot sinetöivät Canterbury-fiiliksen.

Neljännessä biisissä ”I Feel Night Coming On” Dave Stewart nousee vihdoinkin pääosaan kun hän revittelee villisti syntetisaattoreillaan (joista ainakin osa oli lainattu Rod Argentilta). Stewart hakkaa syntetisaattoreistaan kaaoottisia soundeja ja siirtyy lopulta sooloilemaan urkumaisemmalla soundilla. Stewartin jälkeen soolovuoron nappaa Elton Dean saksofonillaan. Deanin soolo on komea, mutta musiikki sen taustalla hieman hyytyy. Kappaleen lopussa Deanin saksofonim Millerin sähkökitara ja Stewartin syntetisaattorit nokittelevat vielä hieman keskenään. ”I Feel Night Coming On” tarjoilee mukavan alustan mainiolle sooloilulle, mutta sävellyksenä se jää vähän puolitiehen.

A-puolen päättää lyhyt akustisen kitaran ja syntetisaattorien duetto ”Arriving Twice” . Stewartin syntetisaattorit kuulostavat poikkeuksellisen ikävältä tässä biisissä ja Millerin akustinen kitarakin on äänitetty jotenkin kummallisesti. Harmi sillä sävellyksenä ”Arriving Twice” on nätti pikkukappale.


Lue myös: Levyarvio: Gilgamesh – s/t (1975)

B-puolen aloittaa levyn pisin raita ”Shining Water”. Melkein yhdeksän minuuttinen ”Shining Water” on hienovarainen sävellys ja oiva osoitus paitsi Gowenin säveltäjän lahjoista niin myös soittajien taidoista sillä tälläinen hyvin hitaassa tempossa 9/8 tahtilajissa kulkeva kappale muuttuu helposti laahaavaksi, mutta ei näiden herrojen käsissä. Pylen sähkörummut kyllä koettelevat hermojani etenkin kappaleen minimalisimmissa hetkissä joissa hänen virvelirumpunsa soundin elottomuus käy valitettavan selväksi.

Pariminuuttinen välipala ”Tales Of A Damson Knight” päästää Parsonsin ja Gaskinin kuulaat äänet vokalisoimaan kauniisti. Enkelimäisten äänten jälkeen onkin sitäkin traumaattisemman kuuloista kun ”Flanagans People” käynnistyy Pylen kamalat sähkörummut päärooliin nostaen. Pylen rummut kopisevat pärisevät naurettavasti ja hallitsevasti mikä tekee Stewartin kiinnostavista Keith Emersonin mieleen tuovista syntetisaattori-ekskusioista nauttimisesta vaikeaa. Onneksi Pylen rummut eivät jatka loppuun asti yhtä keskeisessä roolissa ja jopa vaikenevat hetkeksi kokonaan mutkikkaan kappaleen suvantokohdassa jossa kuullaan herkkä huilusoolo Hastingsilta. Millerin sähkökitara tuo kaivattu rouheutta peliin kappaleen loppusuoralla. ”Flanagans People” on selvästi hieno sävellys, mutta tällä sovituksella siitä ei saada kaikkea irti. Suoraan ”Flanagans Peoplesta” ilman taukoa jatkuu levyn viimeinen raita ”Toad Of Toad Hall” joka edustaa levyn vauhdikkainta ja ehkäpä monimutkaisinta antia. Tuntuu että tässä kappaleessa bändin yhteissoitto loksahtaa lopulta 100 prosenttisesti kohdilleen. ”Toad Of Toad Hall” olisi sopinut erilaisella soundimaailmalla erinomaisesti kummalle tahansa National Healthin edelliselle levylle. Itseasiassa tälläisenäänkin siinä on levyn orgaanisin soundimaailma sillä Pylen rumpusetti kuulostaa enimmäkseen akustiselta.



D.S. al Coda ei lopulta jäänytaivan viimeiseksi National Healthin studiomateriaalia sisältäväksi levyksi sillä vuonna 1996 ilmestyi Missing Piece niminen albumi joka tarjoili ennen julkaisemattomia kappaleita yhtyeen ensimmäisiltä vuosilta (mukana myös Steve Hillage ja Bill Bruford). Kuuntelukokemuksena levy on hieman epätasainen, mutta joukossa on muutamia erinomaisia kappaleita.

D.S. al Coda ei yllä lähellekään National Healthin ensimmäisten albumien mestarillisuutta, mutta toisaalta se tuntuu myös hieman aliarvostetulta albumilta. Kyseenalaisista soundi-ratkaisuistaan huolimatta se on ihan mainiota myöhempien aikojen Canterburya. Ja jos Gowenin Before A Word Is Said on eräänlainen alkuperäisen Canterbury-skenen joutsenlaulu niin D.S. al Coda on sitten sen epilogi… tai musiikitermiä käyttääksemme kooda.

Parhaat biisi: ”TNTFX”, ”Black Cat”, ”I Feel Night Coming On”, ”Shining Water”, ”Flanagans People”, ”Toad Of Toad Hall”

Rating: 4 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. Portrait of a Shrinking Man (5:35)
  2. TNTFX (3:11)
  3. Black Hat (4:52)
  4. I Feel a Night Coming On (6:38)
  5. Arriving Twice (2:20)
  6. Shining Water (8:50)
  7. Tales of a Damson Knight (1:55)
  8. Flanagans People (7:31)
  9. Toad of Toad Hall (5:35)

National Health

Phil Miller: kitarat Dave Stewart: syntetisaattorit John Greaves: bassokitara Pip Pyle: rummut ja Simmons Sr D.S.S. sähkörummut

Vierailijat

Phil Miller: kitarat Dave Stewart: syntetisaattorit John Greaves: bassokitara Pip Pyle: rummut ja Elton Dean: saksofoni (1, 4) Ted Emmett: trumpetti (1) Annie Whitehead: pasuuna (1) Jimmy Hastings: huilu (3, 6, 8, 9) Richard Sinclair: vokaalit (3) Amanda Parsons: vokaalit (7) Barbara Gaskin: vokaalit (7)

Tuottaja: National Health, Nick Bradford

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: