Levyarvio: Deep Purple – Scandinavian Nights – Live In Stockholm 1970 (1988)

Jos Nobody’s Perfect -livealbumi oli saanut fanit miettimään Deep Purplen keikkakuntoa, niin tämä Connoisseur Collectionin myöhemmin samana vuonna julkaisema albumi antoi tylyimmän mahdollisen vertailukohdan. Ruotsin Radion 12. marraskuuta 1970 Tukholman Konserthusetissa äänittämä keikka esittelee yhtyeen voimiensa tunnossa. Deep Purple In Rock oli julkaistu ja noussut listoille ja BBC:n Jon Lordilta tilaama orkesteriteos Gemini Suite oli saatu hoidettua kaikessa hiljaisuudessa, joten nyt oli aika näyttää mistä Deep Purplen musiikissa todellakin oli kyse. Ja kun kaikki yhtyeen jäsenet ovat kaiken lisäksi loistavassa vireessä, on tämä albumi mykistävää kuultavaa.

Kun Scandinavian Nights – Live In Stockholm julkaistiin vinyylituplana vuonna 1988, se oli toteutettu käytännön syistä monella tapaa huonosti. Kaksituntisessa setissä oli kaksi puolituntista kappaletta, jotka tietysti veivät kokonaiset albumipuoliskot. Muut kappaleet järjesteltiin vähän miten sattuu. Mielestäni käsittämättömin ratkaisu oli toisen puolituntisen instrumentaalikappaleen sijoittaminen tupla-albumin a-puoleksi. Mutta onneksi sentään äänitys oli laadultaan loistava. Myöhemmin keikka on julkaistu mm. nimillä Live And Rare (1992) ja Live In Stockholm 1970 (2005), joista jälkimmäisellä kappalejärjestys oli vihdoinkin korjattu. Tuoreimmilla versioilla on lisäksi Pariisissa äänitettyjä, mutta valitettavasti editoituja kappaleita sekä dvd:llä editoitua filmimateriaalia Granada tv:n Doing Their Thing -ohjelmasta.

Vaikka tämä loistava albumi esittelee yhtyettä hurjimmillaan, ei tätä oikein voi suositella Deep Purpleen tutustuvalle. Itsellänikin levyn ymmärtämiseen kului vuosia. Yhtyeellä ei ollut keikoilla soitettavaa materiaalia vielä kovin paljoa, joten varsinkin setissä jo ykköskokoonpanon aikana olleita kappaleita venytettiin soolojen avulla. Mutta jos Ritchie Blackmoren ja Jon Lordin estoton sooloileminen miellyttää, niin tätä albumia paremmin ei rahojaan voi sijoittaa. Sitä paitsi samana vuonna ennen Deep Purple In Rockin julkaisua äänitettyyn BBC:n In Concert -keikkaan verrattuna yhtye on todella hurjassa vedossa. 

Keikka alkaa tietysti ”Speed Kingillä”. Ritchie Blackmoren ja Jon Lordin sooloilujen ansiosta kymmenminuuttiseksi venyvä versio on selvästi studioversiota pidempi, mutta pysyy silti mielenkiintoisena. Myös Ian Gillan on loistavassa vireessä. Komppiryhmän Ian Paice ja Roger Glover pitävät huolta siitä, että kokonaisuus toimii. Tällä levyllä kuullaan tästä kappaleesta yksi parhaimmista kuulemistani versioista.

Kun tietää vuoden 1970 Deep Purplen jäsenten taipumukset improvisointeihin ja kappaleiden pitkittämiseen soolojen avulla, tuntuu melko tarkkaan studioversion mukaisesti soitettu ”Into The Fire” hämmentävän intensiiviseltä. Kappale oli jo Deep Purple In Rockin lyhin kappale, eikä tältä liveversioltakaan tunnu löytyvän yhtäkään ylimääräistä säveltä. 

Lähes 20-minuuttiseksi venähtävä ”Child In Time” on tällä levyllä huimaa kuultavaa. Ian Gillan tuntuu olevan elämänsä kunnossa, eivätkä Jon Lordin ja Ritchie Blackmoren soolotkaan tunnu liian pitkiltä, vaikka niillä onkin totuttua enemmän mittaa. Juuri tällä kappaleella voi kuulla, että Gillanin äänessä on vielä pehmeyttä, joka oli alkanut kadota jo Made In Japanilla kuultavilla keikoilla pari vuotta kestäneen armottoman työskentelytahdin vuoksi.

Instrumentaali ”Wring That Neck” venyy tälläkin keikalla puolituntiseksi. Jon Lordin jazzvaikutteiset sooloilut saavat maukkaasti svengaavaa tukea Paicelta ja Gloverilta. Jonkin aikaa kuulostaa myös siltä, että Lord soittaa pätkää kirjoittamastaan Gemini Suitesta. Lord käyttää poikkeuksellisesti Hammondien perinteistä soundia, joka sopiikin kappaleelle erinomaisesti. Jimmy Smith oli yksi Jon Lordin esikuvista ja tällä kappaleella se kuuluu selvästi. Eikä Ritchie Blackmorekaan sorru mihinkään heavy rockin kitarasankarikliseisiin, vaan soittaa jazzhenkisen soolon, jossa vilahtelee pieniä musiikillisia vitsejä. 


Lue myös:

Levyn harvinaisuuksiin kuuluu tällä kiertueella instrumentaalina soitettu Rolling Stonesin Paint It, Black, joka oikeastaan toimi vain viitekehyksenä Ian Paicen rumpusoololle. Blackmoren soittaa kitarallaan kappaleen laulumelodiaa ennen kuin Paice aloittaa soolonsa. En ole mikään suuri rumpusoolojen ystävä, mutta kyllä Paice tässä osoittaa tyylikkäästi taitonsa. 

Ian Gillan oli ehtinyt olla yli puoli tuntia laulamatta, joten herran äänijänteet olivat ehtineet levätä ennen edelleen setissä pysytellyttä ”Mandrake Rootia”. Tosin Gillanin parin säkeistön mittainen lauluosuus kuullaan ensimmäisten viiden minuutin aikana, jonka jälkeen estradin valtaavat jälleen Blackmore ja Lord. Mitä Gillan sitten teki muiden sooloillessa? Mahdollisesti soitti congarumpuja, jollaiset hän löysi jollakin alkuaikojen keikalla lavalta. Niitä hän sitten alkoi takoa tukka hulmuten muiden soiton tahdissa. Elämäkerrassaan Gillan kertoo myös tapauksesta, jolloin hän ehti tutustua pitkän kitarasoolon aikana erääseen yleisössä olleeseen neitoon hyvinkin perusteellisesti…

”Mandrake Rootilla” Lordin soitossa kuullaan vaikutteita klassisesta musiikista sekä muistumia ykköskokoonpanon psykedeelisemmistä hetkistä. Blackmoren soolo sen sijaan sisältää Deep Purple In Rockilta tuttua aggressiota. Luultavasti ”Mandrake Root” on ollut paikan päällä todistettuna myös visuaalinen kokemus, mutta valitettavasti pelkästään kuultuina soolot tuntuvat harhailevan päämäärättömästi.

Illan viimeisenä kappaleena kuullaan tuore hittisingle ”Black Night”, joka jälleen venähtää Lordin ja Blackmoren soolojen ansiosta hieman totuttua pidemmäksi. Kappale pysyy kuitenkin hyvin koossa ja Ian Gillan hoitelee tutut kiljahduksensa vaivattoman oloisesti. Voisin kuvitella, että Konserthusetista on poistunut tämän jälkeen kuulemaansa tyytyväistä väkeä.

Scandinavian Nights ei ollut mikään suuri myyntimenestys. Se kuitenkin todisti, että tällaisille arkistojulkaisuille oli kysyntää siitäkin huolimatta, että Deep Purple oli koottu uudelleen ja yhtye kiersi edelleen maailmaa. Vanhemmille faneille tällaiset arkistojulkaisut tuntuivat tarjoavan huomattavasti mielenkiintoisempaa materiaalia kuin tuoreemmat levyt. Ja kun Deep Purplen levyntekotahtikin oli hidastunut, pitivät tällaiset levyt yhtyeen paremmin fanien mielessä.

Kirjoittaja: HEIKKI HEINO

Rating: 4.5 out of 5.

Lue myös: Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 2021

Kappaleet
  1. ”Wring That Neck”34:22
  2. ”Speed King” 10:44
  3. ”Into the Fire” 04:48
  4. ”Paint It Black” 09:49
  5. ”Mandrake Root”28:40
  6. ”Child in Time” 20:29
  7. ”Black Night” 07:34
Tuottaja: Deep Purple
Levy-yhtiö: Connoisseur Collection

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: