Levyarvio: Peter Hammill – Sitting Targets (1981)

Sitting Targets on Peter Hammillin kymmenes sooloalbumi.

Peter Hammill tunnetaan parhaiten johtamansa yhtyeen Van der Graaf Generatorin vokalistina, mutta hän oli jo 80-luvun alkuun mennessä koonnut omiin nimiinsä mittavan ja laadukkaan sooloalbumien katalogin. Ja suuri osa näistä levyistä oli nimityksensä mukaan nimenomaan sooloalbumeita sillä Hammill useimmiten soitti lähes yksinään kaikki instrumentit levyillään. Tämä korostui etenkin Hammillin 70-luvun lopun kokeellisella ”trilogialla” The Future Now, pH7 ja A Black Box joilla kuullaan hyvin vähän vierailevia muusikoita. A Blacki Boxin jälkeen Hammill päätti kuitenkin suunnata suoraviivaisemman tyylin pariin ja oli kiinnostunut emuloimaan yhdenmiehen orkesterin sijasta tyypillisempää rockbändin soundia. 

Varsinaista bändiä Hammill ei levylle koonnut vaan Sitting Targets on edeltäjiensä lailla edelleen pääosin hänen itsensä soittama. Taustatukea antamaan värvättiin kuitenkin rumpali Guy Evans, puhallinsoittaja David Jackson, Brand X:stä ja Mike Oldfieldin bändistä tuttu perkussionisti Morris Pert sekä Phil Harrison joka soittaa Synclavieria kolmessa kappaleessa. Hammill itse soittaa kitaroita, bassoa, koskettimia ja operoi rumpukoneita. Hammill osoittaa pitkin levyä olevansa yllättävän hyvä bassokitaristi. Hänen bassokuvionsa eivät ehkä ole järin monimutkaisia, mutta ne ovat usein keskeisessä roolissa ja varsin melodisia. Ja aina erittäin musikaalisia. Bassokitaran soundi on myös sopivalla tavalla messevän piereskelevä.

Tyylillisesti Sitting Targets jatkaa osittain sitä edeltäjiensä new wave-kohtaa-avantgarde -linjoilla ollen kuitenkin selvästi suoraviivaisempi ja rajumpi levy. Kokeellisten äänikuvien sijasta Sitting Targetsin kappaleet ovat pääosin nimenomaan rokkibiisejä. Jos eivät aivan täysverisiä sellaisia niin melkein kuitenkin. Edellisten levyjen utuisimmat ja kokeellisimmat hetket ovat pääosin poissa ja tilalla on tiukkoja, aggressiivisia ja paikoitellen todella tarttuvia kappaleita. Myös kappaleiden pituudet pysyvät pop-standardien mukaisina ja vain nimibiisi ylittää viiden minuutin keston.


Lue myös: Levyarvostelu: Van der Graaf Generator: World Record (1976)

Sitting Targetsin biisimateriaali on kautta linjan loistavaa. Etenkin nimibiisi, “Breakthrough”, ”My Experience” ja “Empress’s Clothes” ovat todella upeita. Hammillin vokaalisuoritukset ovat jälleen mahtavaa kuultavaa. Tosin niinhän ne useimmiten ovat. Tuntuu silti että Hammill erityisen kovassa iskussa juuri tällä levyllä. Ehkä tavanomaista suoraviivaisempi materiaali tekee laulamisesta helpompaa.

Levyn tehokkain kappale on sen nimiraita. Uhkaavilla murtosoinnuilla alkava ”Sitting Targets” muuttuu sähkökitaran ja saksofonin riffittelyn vuorotteluksi ja koko kappaletta määrittelee mahtava päällekäyvä ja periksiantamaton draivi. Kyseessä on yksi Peter Hammillin uran hienoimmista kappaleista.

Levyn toinen selkeä kohokohta on synteettisilla taputuksilla alkava punkahtava ”My Experiencen” jonka hurmaavan tarttuvan kertosäkeen taustalla soi tivolimaisesti kiertävä sävelkulku. Kontrastia tarjoilee Hammillin karski laulusuoritus. 

”Breakthrough’ssa” viehättää sen sen tuhdit houkuttelevat bassolinjat sekä oivallinen synteettisaattorien käyttö ja Hammillin kylmäävästi nousevat ja laskevat vokaalit säkeistöissä. ”Empress’s Clothes” tuo hieman mieleen Peter Gabrielin kolmannen levyn tunnelmat. Kappaleessa alkeellisesti puksuttavat rumpukoneet tuovat mieleen jotkut höyryllä toimivat härvelit jostain teollistumisen ajan alkuhämäristä. Jacksonin saksofoni puhaltelee taustalla välillä tunnelmallisen utuisesti ja sitten taas riffittelee äkäisesti. Morris Pertin marimba pyöristää kappaleen kulmia siellä täällä.

Muun levyn linjasta erottuu puoliakustinen ja lempeä, muttei lainkaan imelä, balladi ”Ophelia”. ”Ophelia” keventää ihastuttavasti levyn tunnelmaa joka yleisesti ottaen on varsin intensiivinen.

Levyn päättävä ”Central Hotel” ei kuulu omiin suurimpiin suosikkeihini, mutta siitä tuli  tuli suuri keikkasuosikki seuraavina vuosina. ”Central Hotel” iskee tiskiin komean hardrock-riffin. Kappale ei kuitenkaan vajoa liikaa kyseisen genren kliseisiin koska Hammill annostelee kiertelevää ja kaartelevaa riffiään juuri sopivalla tavalla ettei siihen pääse kyllästymään. Jacksonin rupiset saksofoni-välikkeet ilahduttavat myös.

Siellä täällä viitataan vielä edellisten levyjen utuisen kokeellisiin tunnelmiin kuten rumpukoneen ja nykivän bassoriffin varassa kulkeva teksturaalisella sähkökitaroinnilla väritetty tunnelmointi ”Glue” joka olisi sopinut hyvin myös vaikkapa A Black Boxille. ”What I Did” puolestaan yhdistelee edellisten levyjen kokeellista pörinää ja Sitting Targetsin tarmokkaampaa ja suoraviivaisempaa tyyliä suht onnistuneesti vaikka sinänsä sävellyksenä edustaakin levyn vähäpätöisintä antia.


Lue myös

Sitting Targets olisi mielestäni ansainnut vähintään yhtä paljon huomiota kuin sukulaissielu Peter Gabrielin alkuaikojen soololevyt, mutta ymmärrettävästi Hammill jopa suoraviivaisimmillaan on vaikeampi pala nieltäväksi suurelle yleisölle kuin Gabriel kokeellisimmillaan.

Sitting Targetsin materiaali innosti Hammillin perustamaan rock-bändin niitä keikoilla esittämään. Yhtye jossa Hammillin rinnalla soitti Guy Evans (rummut), Nic Potter (basso) ja John Ellis (sähkökitara) sai nimen K Group. Hammillin seuraavat albumit Enter K ja Patience jatkoivat yhä syvemmälle bändi-sointiin tämän kokoonpanon voimin. Nuo levyt suuntasivat ehkä jopa aavistuksen liian lähelle keskitien rockia. Sitting Targets tasapainoili kuitenkin onnistuneesti Hammillin omalaatuisen sooloalbumi-soundin ja perinteisemmän rock-soundin välissä ja on mielestäni yksi Peter Hammillin mittavan uran parhaista levyistä. Sitting Targets on lähes täydellinen kovaa iskevä artrock-levy.

Parhaat biisit:  ”Breakthrough”, ”My Experience”, ”Hesitation”, “Empress’s  ”Sitting Targets”, Clothes”

Rating: 5 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. ”Breakthrough” 4:01
  2. ”My Experience” 3:20
  3. ”Ophelia” 3:16
  4. ”Empress’s Clothes” 4:07
  5. ”Glue” 3:49
  6. ”Hesitation” 4:11
  7. ”Sitting Targets” 5:27
  8. ”Stranger Still” 5:00
  9. ”Sign” 3:50
  10. ”What I Did” 3:43
  11. ”Central Hotel” 4:42

Muusikot

Peter Hammill: vokaalit, kitarat, bassokitara, koskettimet, rumpukoneet Guy Evans: rummut (1,2,6,7,9) David Jackson: saksofoni, huilu (tracks: 4,6,7,11) Morris Pert: perkussiot (4,7,10) Phil Harrison: syntetisaattorit (3,8,9)

Tuottaja: Peter Hammill
Levy-yhtiö: Virgin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: