Levyarvio: Deep Purple – Nobody’s Perfect (1988)

Vaikka Ritchie Blackmoren ja Ian Gillanin välillä oli The House Of Blue Lightin äänityssessioissa ollutkin erimielisyyksiä, starttasi Deep Purplen vuoden 1987 maailmankiertue tammikuun lopussa Budapestistä positiivisissa tunnelmissa. Tuoretta materiaalia kahdelta edelliseltä albumilta oli setissä melko runsaasti, tosin myös yhtä lukuun ottamatta kaikki Made In Japanilta löytyvät kappaleet. Jon Lord kertoi ennen kiertuetta haastattelussa, että Deep Purple haluaa näyttää olemassaolonsa olevan ansaittua. Jos Perfect Strangersin jälkeisellä kiertueella fanit olivat tulleet todistelemaan legendojen paluuta, ei tällä seuraavalla kiertueella voinut enää luottaa nostalgian voimaan.

Mukavasti alkanut ja hyvään vauhtiin päässyt kiertue kuitenkin keskeytyi yllättäen touikokuun lopussa tapaturman vuoksi. Ritchie Blackmoren vasemman käden sormi murtui Phoenixissa Arizonassa kesken keikan, kun kitaristi ei onnistunutkaan nappaamaan ilmaan heittämäänsä kitaraa kunnolla kiinni. Kiertue käynnistyi uudelleen kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen Helsingissä Gillanin syntymäpäivänä, 19. elokuuta. Yhtyeen jäsenet ovat kertoneet jälkeenpäin, ettei työskentelyilmapiiri ollut tauon jälkeen enää yhtä miellyttävä kuin kiertueen alussa. Näihin aikoihin Blackmore aloitti kiukuttelunsa, eikä välttämättä jäänyt lavalle soittamaan yleisön odottamaa keikkojen päätöskappaletta ”Smoke On The Water”.

Levy-yhtiö Polydorissa oli huomattu, että kiertueen keikoista voisi koota livealbumin. Deep Purplehan oli 1970-luvulla saanut mainetta nimenomaan timantinkovana livebändinä, eikä Perfect Strangersia seuranneella kiertueellakaan mitään väsynyttä pappajoukkoa ollut nähty. Vuoden 1987 kiertueen keikkoja äänitettiin, mutta ei tiettävästi aivan niin ammattitaitoisesti kuin olisi toivottu. Gillanin omaelämäkerran mukaan nauhureita oli käytössä vain yksi, joten nauhalle saatiin toisinaan jostain kappaleesta vain alkuosa.

Isommat ongelmat alkoivat kun tulevaa livelevyä alettiin koota. Äänitetyistä kappaleista ei tuntunut löytyvän yhtyeen jokaiselle jäsenelle kelpaavia versioita ja välillä itse äänityksissäkin oli vikaa. Levylle merkittyjen äänityspaikkatietojen mukaan kappaleista ”Child In Time” ja ”Black Night” kursittiin lopulta kasaan kahden keikan nauhoista. Lisäksi joidenkin väitteiden mukaan ainakin Blackmore olisi korjaillut omia osuuksiaan jälkikäteen studiolla. Ainakin studiolla huomattiin, että yhtyeen debyyttisingle ”Hushin” julkaisusta oli kulunut 20 vuotta ja siitä äänitettiin uusi versio. Gillan ei ollut erityisen innostunut ”Hushin” äänittämisestä. Hänestä olisi ollut parempi pyytää laulajaksi singlellä alunperin laulanut Rod Evans.

Nobody’s Perfectiksi nimetty albumi julkaistiin kesällä 1988 vinyylituplana, c-kasettina ja cd:nä. Formaatista riippuen ostaja sai 11-13 kaikkiaan neljästätoista julkaistusta kappaleesta. Vasta vuonna 1999 julkaistulta tupla-cd:ltä löytyvät kaikki kappaleet, tosin kiertueella kaikkina iltoina soitetuista kappaleista jäivät edelleen julkaisematta rumpusoolon sisältänyt ”The Unwritten Law” sekä Rainbow’n ohjelmistosta napattu Beethovenin ”Oodiin ilolle” pohjautuva instrumentaali ”Difficult To Cure”, joka useimmilla bootlegeilla on nimetty ”Beethoveniksi”.

Levy alkaa tietysti ”Highway Starilla”. Soitto toimii, mutta välittömästi on selvää, ettei luvassa ole samanlaista energialatausta kuin 15 vuotta aiemmin äänitetyllä Made In Japanilla. Sellaisen odottaminen taisi ollakin kohtuutonta. Olivatko nelikymppiset muusikot 1980-luvulla vanhoja? Gillanin ääni kuulostaa kireältä, eikä Ian Paicen soitostakaan tunnu löytyvän samaa svengiä kuin aiemmin. Jon Lord ja Ritchie Blackmore tuntuvat soittavan sen mitä heiltä odotetaan, ei sen enempää. Aina varma Roger Glover ei tuota nytkään pettymystä, mutta eihän tavallinen kuuntelija kiinnitä huomiota basistiin.

”Strange Kind Of Woman” etenee pitkälti samalla tavalla kuin ennenkin. Suurin ero kuullaan kitaristin ja laulajan vuoropuhelun yhteydessä, kun yhtye alkaakin äkkiä soittaa Andrew Lloyd Webberin kirjoittamaa ”Superstaria” Jesus Christ Superstarista. Kun Gillan alkaa kappaleen lopussa tavoilleen uskollisesti huutaa, tehostetaan kiljahduksia kaiuttamalla. Ja tämän jälkeen albumin livefiilis romutetaan häivytyksellä. Kaikki loput levyn kappaleet alkavat ja päättyvät feidaamalla.

Tuoreelta The House Of Blue Lightilta oleva ”Dead Or Alive” alkaa Blackmoren ”Bluesilla”. Koko yhtye tuntuu piristyvän, kun käsittelyyn saadaan tuoreempaa materiaalia. Blackmorekin näyttää, että sopivalla tuulella ollessaan hän on edelleen loistava kitaristi.

Tuolloin vielä tuore klassikko ”Perfect Strangers” soitetaan tyylikkäästi ilman turhia lisäilyjä. Vaikka albumin soundit voisivat olla paremmatkin, kuulostaa Ian Paicen rumpufilli Jon Lordin soittaman intron päätteeksi todella tehokkaalta. Kappaleen lopussa kuullaan jälleen pätkä Jesus Christ Superstarilta, tällä kertaa kappaleesta ”Gethsemane (I Only Want To Say)”. Deep Purple käyttää keikoillaan edelleen tuota samaa lopetusta.

Ennen ”Hard Lovin’ Womania” kuultavat Gillanin esittelypuheet vaikuttavat noloilta. Itse kappale kuulostaa kuitenkin samaan tapaan vaudikkaalta pikku rokkipalalta kuin The House Of Blue Lightillakin. Kappaletta ei soiteta ihan studioversion tyylillä, vaan välillä kuullaan pätkä ”Under The Gunia” sekä soolona muutama tahti Elgarin ”Land Of Hope And Glorysta”.

Jos joku on tätä levyä kuunnellessaan ihmetellyt Gillanin höpinöitä teddykarhuista ennen ”Bad Attitudea”, niin ilmeisesti se liittyy vanhaan tuttuun lastenlauluun ”Teddykarhujen huviretki”. Sitä kuultiin ainakin Helsingissä keikan aikana pariinkin otteeseen. Olikohan yleisö Deep Purplen jäsenten mielestä niin nuorta, että heidät piti ottaa jotenkin huomioon? Itse ”Bad Attitude” kulkee mallikkaasti pitkälti studioversion mukaisesti.

Deep Purplen jäsenten soolospotit ovat tietysti olennainen osa yhtyeen konsertteja. Tällä levyllä Jon Lordin sooloilua kuullaan ennen ”Knocking At Your Back Doorin” alkua. Tarjolla on melodianpätkiä ”Für Elisestä” ragtime-pimputteluun. Itse ”Knocking At Your Back Door” soitetaan yllätyksettömästi, mutta hyvin.

Loput levystä kuljetaankin 1970-luvun materiaalin parissa. ”Child In Time” oli vaativa kappale laulettavaksi jo 1970-luvulla, eivätkä poltetut savukkeet, juodut juomat ja kuljetut kilometrit olleet tehneet kappaleesta Gillanille ainakaan helpompaa. Vaikkeivat ne legendaariset kiljahdukset sujukaan aivan vanhaan malliin, suoriutuu Gillan ”Child In Timesta” hyvin. Soitonkin osalta kappale toimii ja Blackmorekin tuntuu saaneen sooloonsa kipinän.

”Lazy” alkaa Blackmoren riffittelyllä, jota en ainakaan tunnista miksikään kappaleeksi. Kun ”Lazy” lopulta alkaa, se tuntuu oudon lyhyeltä. Oikeastaan vaikuttaa siltä, että se on vain haluttu saada soitetuksi. Eikä sitä seuraava ”Space Truckin’” saa sen kummempaa käsittelyä. Tosin en usko, että kovinkaan moni kaipasi sen loppuun sitä 1970-luvulta tuttua puolen tunnin egotrippailua.

---

Lue myös:

• Levyarvio: Yes – Big Generator (1987)
• Review: King Crimson – Larks’ Tongues in Aspic (1973)
• Sarja: David Bowie – Earthling (1997)
• Review: Pink Floyd – The Final Cut (1983)
• Levyarvio: Makrofagi –Musta ovi (2022)
• Review: Porcupine Tree – Closure/Continuation (2022)

---

Ilmeisesti iltojen ensimmäisenä encorena soitetusta ”Black Nightista” kuullaan kelvollinen versio. Jostain syystä kuvittelen, että Gillanin mielestä on hauska laulaa kappaleen hölynpölysanoituksia. Ehkä jonkun pitäisi ehdottaa ennen seuraavaa Suomen keikkaa, että Deep Purple voisi esittää täällä Hurriganesin ”Get Onin”! Oikeastaan koko yhtye pääsee ”Black Nightilla” ihan hyvään vauhtiin.

”Woman From Tokyo” ilmestyi Deep Purplen keikoille vasta Perfect Strangerin jälkeisellä kiertueella. Kappaleesta on valittu tälle albumille jostain syystä versio, joka kesken kaiken muuttuukin Buddy Hollyn ”Everydayksi”. Ja lopuksi kuullaan vielä Gillanin höpinöitä siitä, millainen menetys Hollyn kuolema olikaan rock’n’rollille. Valitettavasti kaikesta tästä tulee sellainen vaikutelma, että lavalla jutustelee menneitä muisteleva vanha setä.

1980- ja 1990-luvuilla Ritchie Blackmoren ollessa kitaristina Deep Purplen keikat päättyivät ”Smoke On The Wateriin” – paitsi jos kappale syystä tai toisesta jäi soittamatta. ”Smoke On The Waterin” legendaarinen asema oli jo kaikille selvillä, joten sen aikana oli hyvä laulattaa yleisöä. Eipä yhtye mitenkään liekeissä tunnu olevan, mutta ei tällä levyllä toisaalta kuulla likimainkaan heikointa versiota tästä kappaleesta. Loppupuolella basso kuulostaa hieman oudolta – olisikohan Blackmore vaihtanut tuona iltana yleisön laulatuksen aikana soitinta Gloverin kanssa?

Levyn viimeisenä kappaleensa kuullaan uusi versio ”Hushista”. Originaali alkoi suden ulvonnalla, tämä kukon kieunnalla. Eipä tuo versio erityisen inspiroituneelta vaikuta, mutta siitä huolimatta se julkaistiin myös singlenä. Singlen suurin anti olikin se, että siltä löytyivät cd:ltä puuttuneet ”Dead Or Alive” ja ”Bad Attitude”.

Nobody’s Perfectistä ei tullut Made In Japanin kaltaista myyntimenestystä. Gillanin mukaan levyn tarkoituksena oli näyttää, kuinka Deep Purple on kehittynyt Made In Japanin ajoista, mutta valmiin tuotteen perusteella kehitystä ei ollut tapahtunut. Luultavasti Deep Purplen kannalta tärkeintä oli, että Nobody’s Perfectin avulla saatiin täytettyä Polydorin kanssa tehty levytyssopimus.

Kirjoittaja: HEIKKI HEINO

---

Lue myös: Vuosi vuodelta: Parhaat levyt 2021

---

Kappaleet (alkuperäinen versio)

1. ”Highway Star” Irvine Meadows, California on 23 May 1987 6:10
2. ”Strange Kind of Woman” Irvine Meadows, California on 23 May 1987 7:34
3. ”Dead or Alive” (Blackmore, Gillan, Glover) Milan, Italy on 4 September 1987 7:05
4. ”Perfect Strangers” (Blackmore, Gillan, Glover) Irvine Meadows, California on 23 May 1987 6:25
5. ”Hard Lovin’ Woman” (Blackmore, Gillan, Glover) Oslo, Norway on 22 August 1987 5:03
6. ”Bad Attitude” (Blackmore, Gillan, Glover, Lord) Phoenix, Arizona on 30 May 1987 5:30
7. ”Knocking at Your Back Door” (Blackmore, Gillan, Glover) Phoenix, Arizona on 30 May 1987 11:24
8. ”Child in Time” Phoenix, Arizona on 30 May 1987 and Oslo, Norway on 22 August 1987 10:36
9. ”Lazy” Phoenix, Arizona on 30 May 1987 5:10
10. ”Space Truckin'” Oslo, Norway on 22 August 1987 6:03
11. ”Black Night” Verona, Italy on 6 September 1987 and Oslo, Norway on 22 August 1987 6:06
12. ”Woman from Tokyo” Irvine Meadows, California on 23 May 1987 4:00
13. ”Smoke on the Water” Oslo, Norway on 22 August 1987 7:46
14. ”Hush” (Joe South) Live Jam at Hook End Manor on 26 February 1988 3:32

Tuottaja: Roger Glover & Deep Purple

Levy-yhtiö: Polydor