Levyarvio: Massacre – Killing Time (1981)

Killing Time on Massacren ensimmäinen studioalbumi.

Verilöyly… tappoaika… Fred Frithin, Bill Laswellin ja Fred Maherin trion esikoislevyn musiikki ei ole sentään aivan yhtä raakaa ja väkivaltaista kuin kyseisestä sanaparista voisi ajatella, mutta ei se hetkittäin kovin kauaksi siitä jää. Toisaalta levyn nimelle on ehkä vähemmän väkivaltainen selitys sillä Massacre pystytettiin nimenomaan ajan manipuloinnin idealle. Massacren kantavana ideana oli manipuloida vapaalla otteella rytmejä ja sointivärejä ja yhtyeen musiikki poukkoileekin riehakkaasti sävellajeista toiseen ja poikkeusjakoiset rytmit ovat niin yleisiä ettei niitä oikeastaan ole enää järkevää kutsua poikkeuksiksi.

Massacre sai alkunsa New Yorkissa kuten niin moni muukin kiinnostava yhtye 70/80-lukujen taitteessa. Henry Cow’n lopetettua vuonna 1978 Fred Frith imetyi kuten niin moni muu progressiivinen muusikko (mm. Robert Fripp, Brian Eno) New Yorkiin jossa musiikillinen ilmapiiri oli hedelmällinen erilaisille kokeiluille valloillaan olevien new wave – ja no wave -skenejen myötä. 

Frith saapui New Yorkiin musiikki-impressaari Giorgio Gomelskyn kutsusta vuonna 1979 ja muutti pian tämän jälkeen asumaan kaupunkiin. Frith työskenteli New Yorkissa muutaman seuraavan vuoden aikaan lukuisien eri muusikkojen kanssa joista mainittakoon Henry Kaiser, John Zorn, Tom Cora sekä yhtyeet The Muffins, The Residents ja Curlew. Hän perusti kaupungissa myös kolme omaa yhtyettä joista ensimmäinen oli juuri Massacre. Sopivan kokeellisen ja tarmokkaan rytmiryhmän Frithille tuohon yhtyeeseen tarjosi Material-yhtyeessä yhdessä soittaneet Bill Laswell (basso) ja ja Fred Maher (Rummut).

---

Lue myös: Levyarvostelu: Henry Cow – Unrest (1974)

---

Laswelliin ja Maheriin Frith tutustui Gomelskyn kautta heti ensimmäisinä New York -päivinään sillä parivaljakko muodosti Gomelskyn Zu Clubin house-bändin jota kutsuttiin epävirallisesti Zu Bandiksi. Zu Band toimi taustabändinä eurooppalaisille muusikoille joita Gomelsky kutsui soittamaan klubilleen New Yorkiin. 

Zu Band oli aiemmin liittoutunut myös entisen Gong-visionääri Daevid Allenin kanssa. Gomelskyn kannustuksesta Zu Band ja Allen muodostivat yhdessä hänen New York Gongin joka jatkoi Gongin saagaa new wave -henkisesti. New York Gong julkaisi vuonna 1980 mainion levyn About Time ja keikkaili jonkin verran kunnes hajosi kesken Ranskan kiertueen. Laswell ja Maheri palasivat oman Material -yhtyeensä pariin joka oli äänittänyt debyytti-EP:nsä jo vuoden 1979 puolella Gomelskyn Zu Recordsille. 

Kuten monet hienot asiat myös Massacre syntyi lopulta varsin sattumanvaraisella tavalla. Entinen Slapp Happy vokalisti/kitaristi Peter Blegvad (Blegvad oli mukana myös Henry Cow’n In Praise Of Learning levyllä)saapui alkuvuodesta 1980 konsertoimaan ystävänpäivänä Zu Clubille ja kaipasi keikalla lämppäribändiä. Frith tarjoutui vapaaehtoiseksi ja pyysi Laswellin ja Maherin mukaan. Tämä romuluinen kolmikko heitti spontaanin ja pääosin improvisoidun keikan eräänlaisena hyvin äänekkäänä avantgarde power triona. Massacre nimen saanut yhtye sai hyvän vastaanoton ja trio päätti jatkaa yhteistyötä. Keikkailun lomassa Massacre ehti toimimaan myös taustabändinä Frithin soololevyllä Speechless ennen kuin yhtye ryhtyi todenteolla työstämään omaa levyään.

Osa Killing Timen materiaalista äänitettiin livenä huhtikuussa 1981 ja äänityksiä jatkettiin studiossa kesäkuussa. Lopputuloksena syntynyt levy on sekoitus sävellettyä ja täysin vapaasti improvisoitua materiaalia.

Massacre was formed to play the kind of loud and energetic racket that you hear in clubs. The group was a direct response to New York. It was a very aggressive group, kind of my reaction to the whole New York rock club scene.

Fred Frith vuonna 1983

Massacren osittain livenä äänitetty esikoislevy Killing Time on raju sekoitus progressiivisen rockin teknistä taituruutta ja punkin rämisevää energiaa. Pitkälti improvisaatioihin perustuvat instrumentaalit ovat nopeita ja lyhyitä räjähdyksiä jotka ovat täynnä monimutkaista rytmikkaa, dissonanssia, atonaalisia kitararääkäisyjä ja ihan vain puhdasta meteliä.  Hetkittäin pintaan nousee kuitenkin myös varsin kauniita melodisia kohtia ja Laswell pitää basson varressa huolen ettei tarttuvat funkahtavat groovet ole ikinä kovin kaukana.

Killing Time on muuten täysin instrumentaalinen levy, mutta Frith päästelee välillä kummallista älämölöä toisen maailman sodan lentäjän kurkkumikrofonin läpi käsiteltynä. Ratkaisu on yllättävän tehokas.

Osa kappaleista on vain hieman yli minuutin mittaisia räjähtäviä energian purskahduksia kuten puolitoistaminuuttinen villisti nykivä ”Bones” joka kirjoittaa matikkarockin aapisen jota monet Massacrea seuranneet yhtyeet ovat varmasti päntänneet huolella.

Terävästi kirskuva Killing Time ei ole helppoa kuunneltavaa, mutta onneksi levyllä on kevyempiäkin hetkiä.Leikkisimmillään levy on sen aloitusraidassa ”Legs” joka tuo hieman mieleen Frithin edellisenä vuonna ilmestyneen sooloalbumin Gravityn. Iloisesti pompahtelevaa bassoraitaa ja sirkkelimäisesti soivaa Frithin sähkökitaraa vastakkain asettelevassa ”Legsissä” kiteytyy tavallaan Massacren parhaat puolet. Siinä yhdistyy luontevalla tavalla Frithin avantgardistinen kitarointi ja Laswellin ja Maherin mukanaan tuoma vankka funk-ote jossa toki siinäkin toki on varsin kokeellinen särmä.

Frithin kitaran soitto pitkin levyä on hätkähdyttävän luovaa. Hänen kitaransa toisaalta surisee, ulvoo, vinkuu, raastaa, valittaa ja sitten taas hetkittäin soi hyvinkin kauniisti. Laswellin funkahtava, mutta samaan aikaan ufomaisesti soiva basso tarjoaa Frithin kitaralle herkulisen alustan riehua ja toisaalta Laswell ottaa välillä myös musiikin tonaalisuuden kannattelun harteilleen. Maherin rummuttelu puolestaan on kiehtova yhdistelmä primitiivistä paukutusta ja tarkkaa teknistä nakutusta.

Suurin osa Killing Timen 13 kappaleesta on ”Legsin” kaltaisia hyperaktiivisia purskahduksia äkkipysähdyksineen- ja startteineen jotka ovat ohi parissa minuutissa tai enintään kolmessa, mutta toisaalta levyn pisin raita, kahdeksan minuuttinen, ”As Is” hyötyy pitkästä kestostaan paisuen psykedeeliseksi tripiksi jossa Frith käyttää erityisen tehokkaasti pilottikypäränsä mikrofonia päästelläkseen kummallsia pseudo-tribaalimaisia äännähdyksiä.

Levyn päättävä ”Gate” ikään kuin sulkee ympyrän sillä se on levyn alottaneen ”Legsin” lailla levyn helposti lähestyttävintä antia. ”Gate” on todella herkullinen kappale onnistuen olemaan samaan aikaan musiikillisesti kiero kuin korkkiruuvi ja sisältämään silti suorastaan söpöä melodisuutta.

---

Lue myös: Levyarvostelu: Fred Frith – Gravity (1980)

---

Loppujen lopuksi alkuperäisen Massacren aikakausi jäi varsin lyhyeksi. Yhtye aloitti toimintansa alkuvuodesta 1980 ja kun Killing Time lopulta ilmestyi syyskuussa 1981 oli bändi jo hajonnut Maherin erottua yhtyeestä heinäkuussa. Frith ja Laswel liittyivät rumpali Anton Fierin johtamaan The Golden Palominos yhtyeeseen ja 80-luvun puolivälissä The Golden Palominos esiintyi välillä trio-formaatissa esittäen Massacren repertuaaria.

Varsinaisesti Massacre palasi aktiivipalvelukseen kuitenkin vasta vuonna 1998 hieman uudistuneella kokoonpanolla. Maher vaihtui This Heatissa ja Quiet Sunissa soittaneeseen Charles Haywardiin. Uudistunut Massacre äänitti studioalbumi Funny Valentinen joka on lähes yhtä intensiivinen Killing Time. Paluunsa jälkeen Massacre on esiintynyt livenä puolisäännöllisesti ja julkaissut kolme livealbumia.

Alkuperäinen Massacre eli vain silmän räpäyksen ajan kirkkaalla liekillä. Killing Time ei myynyt huimia määriä, siihen se on aivan liian haastavaa ja brutaalia materiaalia, mutta levyn vaikutus on silti ollut mittava. Killing Timesta on ammentaneet vaikutteita lukuisat avantproge-yhtyeet, mutta sitä pidetään myös paitsi math rockin niin myös noise rockin yhtenä tärkeimmistä prototyypeistä.

Parhaat biisit: “Legs”, “Aging With Dignity”, “Killing Time”, ”As Is”, ”Gate”

(Huom. Frithin kuratoimana Killing Timesta julkaistiin vuonna 2005 laajennettu painos jolla levy on kasvoi alkuperäisestä 42 minuutista 63 minuuttiin. Ylimääräiset kappaleet on sotkettu hieman ärsyttävästi osittain alkuperäisten kappaleiden sekaan. Ylimääräisissä kappaleissa ei sinänsä ole mitään vikaa mutta näin intensiiviselle musiikille 42 minuuttia on huomattavasti sopivampi mitta kuin laajennetun version runsas tunti.)

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

---

Kappaleet

1. ”Legs” (OAO Studio, Brooklyn, New York City, June 1981) 2:04
2. ”Aging with Dignity” (OAO Studio, June 1981) 3:06
3. ”Subway Heart” (Live at 24 Rue Dunois, Paris, April 1981) 2:45
4. ”Killing Time” (OAO Studio, June 1981) 2:54
5. ”Corridor” (Live at 24 Rue Dunois, April 1981 )1:58
6. ”Lost Causes” (Live at 24 Rue Dunois, April 1981) 3:15
7. ”Not the Person We Knew” (Live at 24 Rue Dunois, April 1981) 3:17
8. ”Bones” (OAO Studio, June 1981) 1:41
9. ”Tourism” (Live at 24 Rue Dunois, April 1981) 4:12
10. ”Surfing” (OAO Studio, June 1981) 1:15
11. ”As Is” (Live at 24 Rue Dunois, April 1981 )8:06
12. ”After” (Live at 24 Rue Dunois, April 1981) 5:01
13. ”Gate” (OAO Studio, June 1981) 2:38

Muusikot

Fred Frith: Burns Black Bison kitara, Casio, radio, ääni, Toisen maailman sodan lentäjän kurkkumikrofoni Bill Laswell: 4- ja 6-kieliset bassokitarat, taskutrumpetti Fred Maher: ummut, perkussiot

Tuottajat: Fred Frith

Levy-yhtiö: Celluloid