Levyarvio: Michael Mantler – The Hapless Child And Other Inscrutable Stories (1976)

The Hapless Child And Other Inscrutable Stories Michael Mantlerin kolmas sooloalbumi.

michael_mantlerItävallassa syntynyt klassisesti koulutettu trumpetisti ja säveltäjä Michael Mantler (s.1943) lähti jo 60-luvulla tekemään uraa New Yorkiin. Mantlerin musiikki liikkuu kiinnostavasti jossain avantgarde-jazzin ja modernin taidemusiikin risteyksessä.  Vuonna 1966 hän aloitti yhteistyön avantgarde-jazz -pianisti/säveltäjä Carla Bleyn kanssa joka johti paitsi avioliittoon ja yhteiseen lapseen Karen Mantleriin niin myös moniin hienoihin yhdessä tehtyihin levytyksiin. Pari perusti myös omaan studion nimeltä Grog Kill ja oman levymerkin Wattin. Tämän infrastruktuurin varassa syntyi myös The Hapless Child and Other Inscrutable Storiesiella jolla Mantlerin musiikki tulee lähemmäs progressiivisen rockin maailmaa kuin koskaan aiemmin.

The Hapless Childin täysin läpisävelletyltä kuulostava tummasävyinen ja monimutkainen musiikki on tyylillisesti lähempänä progressiivisen rockin mutkikasta alagenreä avant-progea kuin sitä melodisempaa ja helpompaa ”sinfonista” perussuuntausta. The Hapless Childin musiikki on huomattavasti helpompi yhdistää Henry Cow’n tai Univers Zeron painostavaan kulmikkuuteen kuin vaikkapa Camelin pehmeään melodisuuteen. The Hapless Childin musiikki on varsin maanista ja tavallaan hermostuttavaa mikä voi olla joillekin kuuntelijoille liikaa. Levyn tunnelmassa on myös jotain hyvin vinksahtanutta ja makaaberia. Tunnelma ei ole kuitenkaan pikimusta sillä selvästi tekijöille on myös hieman pilkettä silmäkulmassa.

Mantler sai koottua levylleen ihailtavan eklektisen ja taitavan bändin. Mantlerin omista piireistä mukana on koskettimissa Carla Bley ja hänen taitava vakiobasistinsa Steve Swallow.  Rummut hoitaa tyylikkäästi Miles Davisinkin bändissä soittanut jazz-rumpali Jack DeJohnette (joka muuten sattuu olemaan allekirjoittaneen suosikki jazz-rumpali). Kitaristiksi levylle saatiin norjalainen Terje Rypdal jonka omat levyt liikkuvat Mantlerin tapaan harmaalla alueella jazzin, taidemusiikin ja progressiivisen rockin rajamailla. Rypdalin soitttamat paradoksaalisella tavalla jäätävän tuliset kitarasoolot vahvistavat levyn omalaatuista tunnelmaa. Valtaosa levyn instrumentaalisista sooloista onkin Rypdalin soittamia.

Tähän mennessä luettelemani nimet tulivat jazzin parista, vaikkakin tuon maailman hyvn eri kolkista. Pääroolin levyn kimurantteja lyyrikoita tulkitsemaan haettiin osaamista kuitenkin aivan eri suunnasta eli progressiivisen rockin maailmasta. Soft Machinen perustanut legendaarinen Canterbury progen kuninkaallisiin kuuluva Robert Wyatt hoitaa levyn erittäin kompleksiset lauluraidat omintakeisella tyylillään. 

Hassua kyllä Mantler itse ei soita levyllä itse mitään vaan hän on levyllä puhtaasti säveltäjän ja sovittajan roolissa Jopa tuotantopuolen hoitaa Carla Bley. Pink Floyd -rumpali Nick Mason (joka myös miksasi levyn) ja Wyattin vaimo Afreda Benge ovat mukana pienissä puherooleissa. Masonin, Bleyn ja Mantlerin tiet kohtasivat tulevaisuudessa vielä useammankin kerran.

Levyn ensimmäinen, ja ehkäpä hienoin, raita määrittelee tavallaan myös pitklti koko levyn tyyliä. Intensiivinen ”The Sinking Spell” antaa Rypdalin jäätävästi ja pistävästi soivalle kitaroinnille vapaan pelikentän ja hän ottaakin tilastaan kaiken upeasti irti. Myös DeJohnette tekee rummuissa hienoa työtä. Hän aksentoi musiikkia enimmäkseen symbaaleilla uskomattoman tyylikkäästi. ”The Sinking Spellissä” outro on myös mukavasti yksi harvoista hieman seesteisemmistä hetkistä ja antaa tilaa jopa Wyattin omalaatuiselle ankkamaiselle scat-vokalisoinnille.

The Hapless Child on konseptialbumi ja sen kaikki kuusi 5-7 minuuttista kappaletta perustuvat amerikkalaisen kirjailijan Edward Goreyn (1925-2000) kummallisiin ja ja hieman groteskeihin tarinoihin. Mantler on sovittanut Goreyn usein viktoriaanisiin maisemiin sijoittuvat tarinat sanoituksiksi jotka sisältävät painostavia ja kummallisia tapahtumia jotka eivät ole varsinaisesti kauhutarinoita vaan lähinnä kummallisia kuvauksia epäonnisista sattumista. 

Hyvänä esimerkkinä The Hapless Child And Other Inscrutable Storiesien kertomista tarinoista toimii sen nimikappale ”The Hapless Child”. Kapple kertoo tarina tytöstä nimeltä Charlotte Sophia. Charlotte syntyy hyvin toimeen tulevaan perheeseen, mutta sitten tragediat seuraavat toisiaan. Hänen everstiluutnantti isänsä kuolee taistelussa Afrikassa ja hieman myöhemmin hänen äitinsä menehtyy sairauden riuduttamana. Charlotte joutuu kasvatti perheeseen ja kouluun jossa häntä kohdellaan kaltoin. Charlotte itki ja itki yöt kunnes ei enää kestänyt vaan karkasi koulusta. Jostain selittämättömästä syystä Charlotte pyörtyy kadulle ja satunnainen ohikulkija varastaa häneltä medaljongin joka sisälti kuvan Charlotten vanhemmista. Toinen vastaan tuleva mies puolestaan kaappaa Charlotten ja myy hänet juopolle ”julmurille”. Tämä julma mies pakottaa Charlotten valmistamaan keinotekoisia kukkia. Charlotte elää ruuantähteillä ja hanavedellä ja lopulta menettää näkönsä lähes täysin. Sillä välin Charlotten isä palaa kotiin  (yllätys: hän ei ollutkaan kuollut!) ryhtyen etsimään tytärtään. Isä ajelee päivästä toiseen autollaan ympäri kaupungia etsimässä Charlottea. Charlotte onnistuu karkaamaan julmurin luota ja juoksee puolisokeana kadulle pakoon. Jääden auton alle. Charlotten isä nousee autosta katsomaan kadulla kuolevaa lasta. Mutta ei enää tunnista kovasti muuttunutta lastaan. The End. Kovin sydäntä lämmittävää. Eikö? Levyn tarinoiden kylmävyyttä lisää se miten toteavaan tyyliin tekstit on kirjoitettu. Pahoja asioita tapahtuu. Ja se siitä. 

Wyatt laulaa sanoitukset tyylillä joka on samaan aikaan ristiriitaisesti sekä emotionaalinen, kujeileva että toisaalta ankaran etäännytetty. Wyatt tekee upeaa työtä levyn hengähdyttävän monimutkaisissa vokaaliosuuksissa. Niiden sanatulva on välillä melkoinen kun Wyatt joutuu vuodattamaan tauotta sanoja niin että kuuntelijana pelkää verisuonen vielä katkeavan hänen päässään.


Lue myös: Levyarvio: Robert Wyatt – Rock Bottom (1974)

The Hapless Childin maaninen ote sekä levyn heikkous että vahvuus. Kappaleiden päälle vyöryvä helittämätön ote tekee siitä toisaalta todella innostavaa kuultavaa, mutta väärässä mielentilassa myös hieman rasittavaa. Kappaleiden jatkuva riehakas poljento johtaa myös siihen että ne muistuttavat hieman liikaa toisiaan. Levy olisi hyötynyt hengähdyshetkistä kaiken tykityksen vastapainoksi. Toki niitäkin jonkin verran löytyy. Aavemainen ”The Remembered Visit” kappale on seesteisempi kuin levyn muu materiaali. Toisaalta The Hapless Childin monotoninen vimma tekee levystä myös todella omaperäisen ja väkevän kuuntelukokemuksen. Kunhan siihen on valmis!

The Hapless Childin on nykyään surullisen vähän tunnettu julkaisu. Osittain siksi että levyä on varsin vaikea hankkia nykypäivänä. CD-painos on levystä loppunut jo aikapäiviä sitten eikä käytettyjä vinyylejä ei ainakaan Suomessa ole juuri vastaan tule (itse onnistuin lopulta nappaamaan Discoqsista vinyylin suht kohtuulliseen hintaan). Nykyään levy on tosin helpompi kuulla sillä  ECM -levy-yhtiön katalogin saavuttua streamaus-palveluihin, päätyi myös alunperin Mantlerin ja Bleyn omalle Watt-yhtiölle levytetty ja nykyään ECM:lle lisensoitu, The Hapless Child Spotifyhyn ja muihin vastaaviin palveluihin.

The Hapless Child on kiehtova ja omaperäinen, ikään kuin genren ulkopuolelta tuleva näkemys, progressiivisesta rockista. Keksin levylle vain muutaman selvän verrokin. Ensimmäinen niistä on Mantlerin seuraavana vuonna julkaisema Silence (jolla Wyatt laulaa jällleen). Toinen sukulaisteos on John Greavesin ja Peter Blegvadin upea, vuoden 1977 Kew. Rhone. Kyseinen levy äänitettiin Mantlerin ja Bleyn Grog Kill studioilla ja molemmat myös soittavat albumilla. Sekä Silence että Kew. Rhone. ovat poljennoltaan hektisiä, ja kompleksisia levyjä kuten The Hapless Child, mutta toisaalta niistä puuttuu sen tummasävyinen painostavuus.

The Hapless Child on kuin painajaismainen houreuni joka samaan aikaan ahdistaa ja pelottaa, mutta on myös niin kiehtova ettei siitä tahtoisi oikeastaan herätä koska haluaa tietää mihin kummalliset tapahtumat lopulta johtavat.

Parhaat biisit: ”The Sinking Spell”, ”The Insect God”, ”The Doubtful Guest”

Arvosana: ****½

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

A-puoli

  1. ”The Sinking Spell” 5:12
  2. ”The Object-Lesson” 4:58
  3. ”The Insect God” 5:00

B-puoli

  1. ”The Doubtful Guest” 4:45
  2. ”The Remembered Visit” 6:25
  3. ”The Hapless Child” 6:59

Michael Mantler: sävellykset Carla Bley: koskettimet Robert Wyatt: vokaalit Terje Rypdal: kitarat Steve Swallow: basso Jack Dejohnette: rummut Alfreda Benge: puhe Nick Mason: puhe Albert Caulder: puhe

Tuottaja: Carla Bley

Levy-yhtiö: Watt


Muut levyarviot löydät täältä.

fb_cta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: