Animals on vuonna 1965 perustetun Pink Floydin kahdeksas studioalbumi. kymmenes jos yhtyeen julkaisemat soundtrackit lasketaan mukaan.
Pink Floydin edellinen levy Wish You Were Here (1975) oli ollut haastava projekti, mutta lopputuloksena syntynyt levy oli upea ja monipuolinen kokonaisuus. Basisti/vokalisti Roger Waters oli noussut tuolla levyllä entistä selkeämmin yhtyeen taiteelliseksi johtajaksi ja tämä asetelma vain vahvistuu Animalsilla. Wish You Were Herellä yhtye oli vielä jossain määrin demokraattinen rakennelma, mutta Animalsilla Waters hallitsi jos lähes diktaattorimaisin ottein. Yhtä kappaletta lukuunottamatta kaikki Animalsin musiikki ja sanoitukset ovatkin yksinään Watersin käsialaa.
Kuten yllä jo viitttasin niin Wish You Were Here on monipuolinen levy, mutta sen tunnemaailmaa voi hieman pelkistäen kutsua surullisen melankolian värittämäksi. Surun seassa oli myös ripaus vihaa elämän ja modernin yhteiskunnan epäreiluutta kohtaan. Animals jatkaa tästä luontevasti siirtyen surusta enemmän vihan suuntaan. Surua värittää nyt mustana hehkuva vihainen satiiri. Hetkittäin Animals on suorastaan väkivaltainen albumi kuten Waters itse on sitä luonnehtinut.
“Let it be said, that although the violence is tempered with sadness – and even a smidgeon of compassion here and there – Animals is very violent album.”
Roger Waters vuonna 1977.
Animals on soundeiltaan aiempaa riisutumpi ja karumpi levy. Hutiloinnista ei silti ollut kyse sillä levyä tehtiin peräti kymmenen kuukautta. Tämä johtui osittain siitä että Floydin oma uusi studio Britannia Row kärsi synnytyskivuista eikä aivan vastannut laadultaan sitä mihin bändi oli aiemmin tottunut. Ero lopputuloksessa onkin selvä. Animals ei kuulosta aivan yhtä täyteläisen ylelliseltä kuin bändin kaksi edellistä levyä, mutta oikeastaan uusi rouheampi soundi sopii paitsi ajanhenkeen niin myös Animalsin aiempaa synkempään tyyliin. Irvileuat ovat kutsuneet Animalsia joskus jopa Punk Floydiksi, mutta se olisi jo liioittelua. Itseasiassa musiikillisesti levy on pitkine kappaleineen ja kertosäkeitä välttelevine rakenteineen sopii jopa paremmin progressiivisen rockin alle kuin suurin osa Pink Floydin tuotannosta. Levyn väkivaltainen ja aggressiivinen tunnelma yhdistettynä yhteiskuntakriiittisiin sanoituksiin tekee siitä kuitenkin jossei nyt sentään suoraan punk-ideologiaan sopivaa niin ainakin hyvin vahvasti ajan hengessä kiinni olevaa.
Animalsin vihaiset ja pessimistiset, suorastaan nihilistiset, sanoitukset ovat vaikuttavaa työtä Roger Watersilta. Animals onkin mielestäni Floydin emotionaalisin albumi sillä Watersin paranoiaa ja ihmisvihaa tihkuvat sanoitukset tuntuvat niin kovin aidoilta. Waters ei ollut vuonna 1977 onnellinen tai tyytyväinen mies. Waters kipuilee paitsi roolinsa rock-tähtenä kanssa jossa hän ei tunne oloaan lainkaan kotoisaksi, mutta myös eksistentiaalisemmalla tasolla koko ihmisyyden ja ihmisten erilaisten roolien suhteen osana yhteiskuntaa. Oman happaman ihmiskäsityksensä ohella Watersia inspiroi George Orwellin dystopia-kuvaus 1984 sekä erityisesti saman kirjailijan Animal Farm josta Waters nappasi ikään kuin peruskehikoksi eläimet-kuvaamassa-eri-ihmistyyppejä -tematiikan.
Pigs On The Wing (Part One)
Levy alkaa ja päättyy simppelillä ”Pigs On The Wing” kappaleella joka jaettiin kahteen osaan kehystämään albumia. Waters laulaa pienen rakkauslaulun yksinkertaisesti akustisen kitaran säestämänä. ”Pigs On The Wing” tuntuu hieman irralliselta verraten levyn teemaan, mutta ehkä asia ei ole aivan niinkään. Palataan tähän myöhemmin.
Dogs
Animalsin varsinainen pihvi on kuitenkin sen kolme keskimmäistä pitkää kappaletta joista ensimmäisenä kuullaan peräti 17 minuuttinen ”Dogs”. Watersin ja kitaristi David Gilmourin yhdessä jo vuonna 1974 säveltämä ”Dogs” sai ensi-iltansa alun perin The Dark Side Of The Moonin kiertueella jolloin se tunnettiin vielä nimellä ”You’ve Got to Be Crazy”. Animalsia varten kappaletta muokattiin hieman musiikillisesti kuin sanoituksellisesti jotta se saataisiin sopimaan Watersin uuteen konseptiin.
”Dogs” vie kuulijan tehokkaasti sisään levyn sysisynkkään maailmaan. ”Dogs” kuvaa päällisin puolin hurmaavia bisnesmiehiä joiden alta paljastuu kuitenkin hieman pintaa raaputtamalla vain omaa etuaan pelokkaasti ajava psykopaatti. Näitä koiria repii pelko ja paranoia omasta asemastaan ja samalla maaninen vimma ajaa omaa etuaan.
And after a while, you can work on points for style.
Like the club tie, and the firm handshake,
A certain look in the eye and an easy smile.
You have to be trusted by the people that you lie to,
So that when they turn their backs on you,
You’ll get the chance to put the knife in.
Musiikillisesti tavanomaista Floydia hieman monimutkaisempi ”Dogs” rakentuu pitkälti synkopoidun akustisen kitaran rämpytyksen ja dronettavan urkusoundin varaan joiden kylkeen ladotaan muita instrumentteja. Pitkät instrumentaalijaksot vuorottelevat hyvin vuolaasti sanoitettujen vokaaliosuuksien kanssa. Osiosta toiseen mennään poikkeuksetta ihailtavan luontevasti. Vokaalit hoitaa alkupuoliskolla Gilmour ja lopussa Waters.
David Gilmour soittaa ”Dogsissa” useammankin upean kitarasoolon. Gilmourin soitossa on väkivaltaista purevuutta jota häneen ei ehkä yleensä yhdistetä mutta tähän kappaleeseen ne sopivat täydellisesti.
Kappale sisältää paljon tyylikästä ja hyvin harkitun oloista rumpalointia Nick Masonilta. Mason osoittaa jälleen ”Dogissa” olevan paljon mainettaan parempi rumpali. Mason ei toki ole mikään tekninen virtuuosi ja hänellä on urallaan ollut enemmän kuin tarpeeksi myös tylsiä ja laahavia hetkiä, mutta vastapainoksi löytyy runsaasti suorituksia joissa hän tukee kappaletta täydellisesti vähäeleisellä, mutta luovalla rumpaloinnillaan. ”Dogs” on yksi näistä kappaleista joissa Mason on todella edukseen.
Myös bassokitaralle on sävelletty joitakin varsin näppäriä ja musikaalisia hetkiä. ”Dogs” on muuten Animalsin ainoa kappale jossa Waters soittaa bassoa. Muuten basson soitosta vastaa Gilmour joka taitavampana instrumentalistina hoiti homman nopeammin ja tehokkaammin kuin mihin yhtyeen alkuperäinen basisti Waters olisi pystynyt. Watersilla olikin tapana näihin aikoihin kiitellä Gilmouria ”paras-basisti-palkintojen” voitoista joita musiikkilehdistö hänelle jakoi. Kunnia Gilmourin soittamista basso-osuuksista kun usein meni Watersille jota pidettiin yhä bändin virallisena basistina.
Kappaleen välikliimaksi kuullaan todella kylmäävien lyyrikoiden myötä jotka Gilmour laulaa kerrassaan upeasti:
And when you loose control, you’ll reap the harvest you have sown
And as the fear grows, the bad blood slows and turns to stone
And it’s too late to lose the weight you used to need to throw around
So have a good drown, as you go down, all alone
Dragged down by the stone (stone, stone, stone, stone, stone)
Sanan ”stone” kaikuessa ikuisuuteen alkaa useamman minuutin kestävä hidas ja utuinen instrumentaalijakso jonka pääosassa ovat Richard Wrightin syntetisaattorit ja taustalla elektronisesti käsitelty koirien haukunta. Wrightillä ei ole montaa varsinaista sooloa levyllä, mutta näissä tunnelmaosioissa hän todella pääsee loistamaan.
12 minuutin kieppeillä synkopoitu akustinen kitara palaa ja johdattaa meidät viimeiseen osioon jossa Gilmourin vokaalit vaihtuvat Watersiin ja koiran itseluottamus alkaa horjumaan (”Sometimes it seems to me as if I’m just being used”). Gilmour pääsee soittamaan pitkän kaksi osaisen kitarasoolon minkä jälkeen päästään kappaleen viimeisiin säkeisiin jotka tekevät selväksi että edes koirat eivät tietenkään ole keskenään tasa-arvoisia. Kappale päättyy tehokkaaseen who was -osioon jossa Waters luettelee tapoja joilla koirat alistavat myös toisiaan.
Who was born in a house full of pain
Who was trained not to spit in the fan
Who was told what to do by the man
Who was broken by trained personnel
Who was fitted with collar and chain
Who was given a pat on the back
Who was breaking away from the pack
Who was only a stranger at home
Who was ground down in the end
Who was found dead on the phone
Who was dragged down by the stone
Ilahduttavan synkkää! ”Dogs” on ehdottomasti yksi Pink Floydin hienoimmista kappaleista.
Pigs (Three Different Ones)
”Pigs (Three Different Ones)” alkaa elektronisella röhkäisyllä ja Wrightin kirkkaalla kosketinsoitin ostinatolla jonka päällä bassokitara punoo kuulasta kuviota sähkökitaran kimpoillessa terävästi kaiken ympärillä. Lyhyt mutta äärettömän tehokas intro päättyy kun Masonin rummut tulevat mukaan Watersin vokaalien kera ja musiikkii muuttuu kevyesti funkahtavaksi. Waters laulaa pilkkasanansa sikoja kohtaan suorastaan veikeän leikkisästi. Toki leikkisään sävyyn sekoittuu erittäin vahva halveksuva sävy.
Watersin visiossa siat ovat vallan kahvassa roikkuvia konservatiiveja jotka pyrkivät alistamaan muut oman tahtonsa alle. He ovat yhteiskunnan kermaa, poliitikkoja jotka vetelevät taustalla naruista ja manipuloivat massoja omaksi hyödykseen.
Kuten nimestä voi päätellä kappaleen sanoitukset käsittelevät kolmea eri sikaa. Viimeistä lukuunottamatta ei ole täyttä varmuutta keitä nämä kolme Watersin armottoman pilkan kohteeksi joutuvaa henkilöä käytännössä ovat. Joidenkin teorioiden mukaan ensimmäisen säkeen sika on vain geneerinen poliitikko.
Big man, pig man
Ha, ha, charade you are
You well heeled big wheel
Ha, ha, charade you are
Toisessa säkeistössä esitellään naispoliitikko jonka on arveltu olevan mahdollisesti vuonna 1977 kovassa nousussa ollut Margaret Thatcher.
Bus stop rat bag
Ha, ha, charade you are
You fucked up old hag
Ha, ha, charade you are
You radiate cold shafts of broken glass
You’re nearly a good laugh
Kolmas ja viimeinen sika on ainoa jonka henkilöllisyys tiedetään 100% varmuudella. Waters mainitsee nimittäin suoraan nimeltä Mary Whitehousen. Whitehouse oli brittiläinen konservatiivi joka oli kampanjoinut ylimielisellä otteella kristillisen moraalisuuden ja säädyllisyyden puolesta. Eli ns. klassinen kukkahattutäti. Whitehousen moraalinen ristiretki oli ollut Englannissa varsin menestyksekäs ja sen seurauksena mm. Stanley Kubrickin mestarillinen elokuva Clockwork Orange vedettiin levityksestä. Pink Floyd ei muuten ollut ensimmäinen rockbändi joka oli ottanut Whitehousen hampaisiinsa sillä myös Deep Purple oli kritisoinut häntä jo vuonna 1973 kappaleessaan ”Mary Long”
Hey you, Whitehouse
Ha, ha, charade you are
You house proud town mouse
Ha, ha, charade you are
You’re trying to keep our feelings off the street
You’re nearly a real treat
All tight lips and cold feet
And do you feel abused?
You got to stem the evil tide
And keep it all on the inside
Mary you’re nearly a treat
Mary you’re nearly a treat
But you’re really a cry
Puolivälissä ”Pigsia” kuullaan pitkä ja todella heno hypnoottinen ja junnaava instrumentaaliosio jota väritetään talkbox-efektoidulla kitaroinnilla. Talkbox-efektoitu kitarointi ei ole yleensä kestänyt kovin hyvin aikaa, mutta Gilmourin varmoissa käsissä homma toimii täysillä etenkin kun sillä taiotuilla sikamaisilla efekteillä on relevantti rooli kappaleen narrativissa.
2016 ja 2017 vuosien soolokiertueilla Waters valjasti ”Sheepin” osaksi taisteluaan suuresti vihaamaansa Donald Trumpia kohtaan. Kappale kuvitettiin Trumpia armottomasti pilkkaavalla kuvamateriaalilla ja areenan yllä leijuvalla makaaberilla sialla jonka kyljessä luki ”Trump is a pig”. Osa Watersin faneista, joilta hänen vuosikymmeniä vanhat poliittiset näkemykset olivat menneet ns. yli hilseen, suivaantuivat kuten myös muutamat sponsorit jotka hylkäsivät Watersin. Tämä ei uppiniskaista Watersia liikuttanut.
”I find it slightly surprising that anybody could have been listening to my songs for 50 years without understanding. Go see Katy Perry or watch the Kardashians. I don’t care.”
Roger Waters
Sheep
Watersin säveltämä kymmenen minuuttinen ”Sheep” debytöi ”Dogsin” lailla jo vuonna 1974. Silloin se tunnettiin vielä nimellä ”Raving And Drooling”.
Kappale alkaa seesteisissä tunnelmissa. Wrightin lempeästi soiva kaiutettu sähköpiano saattelee meidät laitumelle tapaamaan kappaleen päähenkilöitä eli lampaita. Sähköpianon alla kuuluukin elektronisesti käsiteltyä aavemaista määkimistä.
Lempeän intron jälkeen musiikki muuttuu intensiivisemmäksi kun rummut tulevat mukaan ja Waters alkaa sylkemään raivoisasti sanoituksia jotka kuvaavat lampaita jotka seuraavat sokeasti lauhkeasti johtajiaan. Eli rahvasta, suuria massoja joita koirat ja siat sumeilematta käyttävät hyväkseen.
Kuuden minuutin kieppeillä alkaa kupliva osuus joka kumartaa yhtyeen spacerock-menneisyyden suuntaan. Water laulaa hiljaa syvälle musiikin sekaan haudattuna vocoderin läpi 23. psalmia (eli ”Herra on paimeneni”) ilkikurisesti parodioivia sanoituksia jotka kertovat lampaiden toivottomasta tilanteesta.
The Lord is my shepherd, I shall not want
He makes me down to lie
Through pastures green He leadeth me the silent waters by
With bright knives he releaseth my soul
He maketh me to hang on hooks in high places
He converteth me to lamb cutlets
For lo, He hath great power, and great hunger
Musiikki yltyy jälleen energisemmäksi ja lampaat ryhdistäytyvät lopultakin järjestäen väkivaltaisen kansannousun. Water kuvailee lampaiden kansanousua hyödyntäen kerrassaan upeaa temppua jossa Watersin venyttämä vokaalisointu jatkuu jatkuu muuttuen lopulta saumattomasti synterisaatorin kautta lopulta sähkökitaran ääneksi. Tämä temppu toistetaan moneen kertaa aina hieman sitä varioiden.
Bleating and babbling we fell on his neck with a scream
Wave upon wave of demented avengers
March cheerfully out of obscurity into the dream
Have you heard the news?
The dogs are dead
You better stay home
And do as you’re told
Get out of the road if you want to grow old
Lampaat siis murskaavat koirat (eli bisnesväen, joten ehkä kyseessä sosialistinen vallankumous?), mutta tuleeko heistä lopulta uusia koiria tai sikoja jotka komentavat massoja (”you better stay home and do as you’re told”). Onko kiertokulku mahdoton rikkoa?
Toisaalta lopun voi tulkita myös niin että lampaiden äkillinen raivonpurkaus ei tuotakaan todellista kansannousua vaan se jää vain väliaikaiseksi ja poikkeukselliseksi toiminnaksi yleensä lauhkeilta massoilta. Heillä ei lopulta ole voimaa ja uskallusta todella vastustaa koiria ja sikoja vaan he palaavat nöyrästi koteihinsa tavallisen elämänsä pariin. Uskoi kumpaan tahansa tulkintaan niin Waters tuntuu kyynisesti sanovan ettei todellinen muutos ole mahdollista.
”Sheepillä” oli lopulta käänteentekevä vaikutus ainakin Watersille itselleen kyseisen biisin aikana Montrealissa kesäkuussa 1977 tapahtuneen välikohtauksen johdosta. Waters oli ollut jo pitkään ahdistunut ja suorastaan vihainen bändin massiivisiksi paisuneista areena- ja stadionkeikoista joilla hän koki todellisen yhteyden kadonneen meluisiksi muuttuneiden yleisöiden kanssa. Keikoista oli tullut tapahtumia joihin väki kokoontui polttamaan pilveä, ryyppäämään, tapaamaan kavereita ja ylipäätänsä vain pitämään hauskaa. Itse musiikki tuntui olevan monille toisarvoista mikä suoraan sanoen vitutti vakavahenkistä Watersia.
Montrealin keikalla Watersin kuppi meni lopullisesti nurin kun hän kiinnitti huomionsa yhteen poikkeuksellisen huonosti käyttäytyvään yleisön jäseneen. Tilanne eskaloitui kun tämä fani heitti pullon lavalle. Waters houkutteli fanin tulemaan lavalle, mutta juuri kun supertähden huomiosta innostunut kaveri oli nousemassa lavalle Waters sylkäisikin häntä suoraan kasvoille. Asiaa myöhemmin reflektoidessaan Waters kauhistui omasta käytöksestään. Yhteys yleisöön oli todellakin katkennut. Oliko hänestä tullut lampaita halveksuva sika? Oli tullut aika pystyttää muuri…
Pigs On The Wing (Part Two)
Levy päättyy kuten alkoihin akustisella ”Pigs on The Wings” -kappaleen jälkimmäisellä osalla. Siinä missä ensimmäisessä osassa kertoja vielä tuntuu olevan epävarma uuden suhteen onnistumismahdollisuuksista tuntuu että toisessa osassa varmuus on saavutettu.
You know that I care
What happens to you
And I know that you care
For me too
So I don’t feel alone
Or the weight of the stone
Now that I’ve found somewhere safe
To bury my bone
And any fool knows a dog needs a home
A shelter from pigs on the wing
Kiinnostavaa on että ”Pigs on The Wings 2:ssa” Waters luokittelee kertojan, eli oman tulkintani mukaan itsensä, rehellisesti nimenomaan koiraksi. Ja sitähän hyvin kilpailuhenkinen ja dominoiva Waters tietenkin Animalsille luomallaan mitta-asteikolla onkin. ”Pigs on The Wings 2:sen” lohdullinen havainto kuitenkin tuntuu olevan että vahvan romanttisen kumppanuuden avulla yksilö (oli hän sitten koira, lammas tai sika) voi selvitä järjissään jopa keskellä raadollista kapitalistista yhteiskuntaa joka heittää ihmiset kilpailemaan toisiaan vastaan. ”Pigs On The Wings” toimii keventävänä kehyksenä kolmelle levyn intensiivisesti päällekäyvälle keskusteokselle ja antaa edes pilkahduksen toivoa kaiken synkkyyden ja epätoivon jälkeen.
Käytin runsaasti aikaa sanoitusten käsittelemiseen sillä ainakin minulle ne ovat erittäin keskeinen osa Animalsin lumoa. Musiikki on toki loistavaa, mutta siitä ehkä puuttuu hetkittäin sellaisia kiintopisteitä että levy ei välttämättä täysillä tempaa mukaansa jos sanoitukset (joita on paljon!) eivät syystä tai toisesta onnistu puhuttelemaan. Minuun niiden mustalla huumorilla sävytetty terävä angsti iskee täysillä. Ne ovat pikimustaa kamaa, mutta viihdyttävällä tavalla. Ja toisaalta taas niiden kärjistävä viihdyttävyys ei kuitenkaan vähennä niiden todellista koskettavuutta ja sitä että ne mielestäni aidosti onnistuvat peilaamaan kylmäävällä tavalla tätä epätäydellistä maailmaamme ja siinä pyristeleviä ihmisiä.
Animals sai ilmestyessään hieman ristiriitaisen vastaanoton ja myi huomattavasti vähemmän kuin yhtyeen kaksi edellistä albumia mikä ei ole ihme kun ajattelee kuinka epäkaupallista levyn materiaali on. Tavallisten kuolevaisten mittapuulla miljoonia kappaleita myynyttä albumia ei tietenkään voi pitää floppina.
Vuonna 2018 Pink Floydin kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt äänittäjä/tuottaja James Guthrie teki uuden remiksauksen Animalsista. Pink Floydille tyypilliseen tapaan julkaisu viivästyi kuitenkin vuosi Gilmourin ja Watersin riidellessä levyn kansiteksteistä. Lopulta uudella kannella varustettu remiksaus saatiin ulos syyskuussa 2022. Tätä kirjoittaessa olen kuunnellut uuden version vasta kertaalleen joten on liian aikaista sanoa tuleeko siitä itselleni levyn definitiivinen versio. Guthrien remiksaus kuulostaa perinteisessä mielessä paremmalta kuin originaali, se soi lämpimämmin ja täyteläisemmin ja etenkin bassoraidat erottuvat huomattavasti selkeämmin kuin aikaisemmin. Toisaalta Animals on vihainen ja katkera levy joten en ole täysin vakuuttunut että onko lämmön lisääminen sen kohdalla oikea ratkaisu. Alkuperäisen miksauksen terävyys ja tietynlainen ahtaus lisäsivät ehkä juuri oikealla tavalla levyn tematiikkaa tukevaa klaustrofobista ja ahdistunutta tunnelmaa.
Animals oli pitkään hieman unohdettu ja syrjään jäänyt Pink Floyd -levy, mutta ilahduttavasti tuntuu siltä että sen suosio ja arvostus on viime vuosina kasvanut ja kasvanut. Pink Floydin sisällä Animals jätti jälkeensä hieman kitkerän sivumaun Watersin diktaattorimaisten otteiden takia, mutta omasta mielestäni Watersin vision seuraaminen johti yhtyeen uran koherenteimpaan ja taiteellisesti vahvimpaan teokseen.
Parhaat biisit: ”Dogs”, ”Pigs”, ”Sheep”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
A-puoli
- Pigs on the Wing (Part 1)” 1:24
- ”Dogs” 17:04
B-puoli
- ”Pigs (Three Different Ones)” 11:28
- ”Sheep” 10:20
- ”Pigs on the Wing (Part 2)” 1:24
Muusikot:
David Gilmour: Päävokaalit (2), sähkökitara (2–4), bassokitara (3, 4), akustinen kitara (2), talk box (3) Roger Waters: Päävokaalit (1-5), taustavokaalit (2, 3), akustinen kitara (1, 5), rytmikitara (3, 4), bassokitara (2), nauhaefektit (3, 4), vocoder (2–4) Nick Mason: rummut, perkussiot (2–4), nauhaegfektit (4) Richard Wright: Hammond-urut (2–4), ARP jousisyntetisaattori (2–4), Fender Rhodes (2, 4), Minimoog (2, 4), Farfisa-urut (2), piano (3), klaveinetti (3), EMS VCS 3 (4), taustavokaalit (2)
Tuottaja: Pink Floyd
Levy-yhtiö: Harvest, EMI
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti