Progressiivisen musiikin pienemmät ja oudommat purot
Arvostelussa Ske'n toinen studioalbumi Insolubilia. Ske on Yugenista ja Not A Good Signista tutun italialaisen kosketinsoittaja Paulo Bottan projekti. Insolubilialla Botta onnistuu yhdistämään sinfonisen progressiivisen rockin melodisuuden ja avantprogen kulmikkuuden saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Arvostelussa Peter Gabrielin kolmas sooloalbumi joka on yksi 80-luvun merkittävimmistä ja innovatiivisimmista levyistä.
Arvostelussa rumpali Jon Hisemanin johtaman Colosseumin toinen studiolevy Valentyne Suite.
Arvostelussa vuonna 1964 perustetun Pink Floydin kuudes studioalbumi Meddle.
Arvostelussa Henry Cow -kitaristi Fred Frithin toinen sooloalbumi Gravity. Kansanmusiikista vahvasti ammentavalla Gravitylla kohtaa harvinaisen herkullisella tavalla avantgardistinen monimutkaisuus ja helposti lähestyttävä tarttuva melodisuus.
Arvostelussa Yesin 21. studioalbumi The Quest joka on yhtyeen ensimmäinen ilman yhtäkään alkuperäistä jäsentä.
Arvostelussa vuonna 1967 perustetun Van der Graaf Generatorin neljäs studiolevy Pawn Hearts.
Arvostelussa ranskalaisen Rahmannin ensimmäinen ja ainoa studiolevy jolla yhtye yhdistelee ainutlaatuisella tavalla jazz-rockia, zeuhlia ja pohjois-afrikkalaista etnistä musiikkia.
Esittelyssä vuoden 1980 parhaat levyt sijoituksilla 11-20. Mukana mm. John Williams, Mike Oldfield, Rush ja Daryl Hall.
Arvostelussa Van der Graaf Generatorin kolmas studioalbumi H to He Who Am the Only One.
Pienemmät Purot 