Pink Floyd: Meddle
Lokakuussa 1971 ilmestynyt Meddle on vuonna 1964 perustetun Pink Floydin kuudes studioalbumi.
Meddle on edeltävänsä Atom Heart Motherin lailla hyvin epätasainen levy. Levyn aloittama ”One Of These Days” ja etenkin 20 minuuttinen eepos ”Echoes” ovat pääosin uljasta kuultavaa mutta loput biiseistä ovat sitten selkeästi heikompaa tasoa.
”One of these days I’m going to cut you into little pieces”
Levy käynnistyy komeasti koko bändin nimiin merkityllä instrumentaalibiisillä ”One Of These Daysilla” joka jyrää simppelin, mutta tehokkaan bassoriffinsä voimalla varsin alkukantaisen kuuloisesti ja hieman krautrockin lailla jumittaen. Kappaleessa soi messevästi päällekkäin kaksi bassokitararaitaa. Toinen David Gilmourin soittamana ja toinen Roger Watersin. Yksinkertaista basso-ostinattoa läpäisee silloin tällöin Rick Wrightin kevyet urku-iskut ja ja Gilmourin uhkaavasti soiva sähkökitara. Muuten instrumentaalisen kappaleen köännekohdassa (jonka jälkeen tempo nopeutuu ja kappale muuttuu hieman tavanomaisemmaksi rockiksi) rumpali Nick Mason toteaa murisevalla äänellä ”One of these days I’m going to cut you into little pieces”. Äänen kummallinen efekti saavutettiin äänittämällä Masonin falsettona laulama osuus kaksinkertaisella nopeudella ja sitten soittamalla se jälleen normaalinopeudella.
Mainion alun jälkeen Floyd tiputtaa levyn keskivaiheilla pallon muutamalla kappaleella jotka tuntuvat lähinnä huterilta versioilta Amerikan länsirannikon kantrirock-skenestä.
Ensimmäinen näistä floyd-goes-counry -biiseistä on Gilmourin ja Watersin nimiin merkitty ”A Pillow Of Winds” joka on kevyt pitkälti akustinen kappale. Kyseessä on suht miellyttävä, mutta silti aika vähäpätöinen biisi joka leijailee läpi kestonsa Gilmourin slide-kitaran ja akustisen näppäilyn säestämänä ilman suurempaa muistijälkeä jättäen.
Lue myös: Levyarvio: Pink Floyd – The Dark Side Of The Moon (1973)
”Fearless” jatkaa akustisissa tunnelmissa, mutta on hieman tehokkaampi folk rock -kappale Masonin napakan rumpaloinnin ansiosta ja Gilmourin uneliaassa laulusuorituksessa on myös jotain suorastaan maagista. Kappaleessa kuullaan myös taustalla muutamassa kohtaa futisfanien hoilaamaa kuuluisaa Rodgers – ja Hammerstein -sävellystä ”You Never Walk Alonea” jonka Liverpool F.C. on ominut hymnikseen. Itse en ole koskaan futismekkaloinnin yhteyttä ”Fearless” -biisiin ymmärtänyt ja näin anti-penkkiurheilufanina ne eivät kyllä ole omiaan kappeleen pisteitä korvissani nostamaan.
Roger Watersin loungejazz-raita ”San Tropez” ei ole kovin kummoinen ja tuo mieleen jotkut Kevin Ayersin vähäpätöisemmät kappaleet. Nick Masonin pökkelö rumpalointi ei auta asiaa, mutta Wright sentään pääsee soittamaan lopussa mukavan pienen pianosoolon.
Levyn pohjanoteeraus on koko yhtyeen nimiin merkitty tylsä blues-kappale ”Seamus” jonka pääosassa ulvoo ja ulisee Humble Pien nokkamiehen Steve Marriotin koira. Täytyy ihmetellä että tämä surkea kaksiminuuttinen ohitetaan yleensä olankohautuksella kun Emerson Lake & Palmerin huomattavasti musikaalisemmat lyhyet ”huumoriraidat” saavat osakseen aivan jumalatonta parjausta. ”Seamus” jos jokin on malliesimerkki täyteraidasta.
Mystinen ja majesteettinen ”Echoes” päättää (ja pelastaa) albumin komealla tavalla. Leslie-kaiuttimen ja Binson Echorec -kaikulaitteen läpi syötetetylllä Rick Wrightin pianon ping-äänellä käynnistyvä yli 23 minuuttinen enimmäkseen instrumentaaline eepos on yksi Floydin parhaista kappaleista. Vuoroin impressionistisesti haahuileva ja vuoroin tanakan rytmisesti eteenpäin polkeva kappale saavuttaa parhaimmillaan suorastaan maagisen tunnelman. Erityisesti Wright ja Gilmour, jotka ilmeisesti olivatkin, koko yhtyeen nimiin merkityn kappaleen musiikista pääosin vastuussa, pääsevät loistamaan monessa kohtaa. Wright lähinnä tyylikkään teksturaalisen soiton kautta ja Gilmour useammankin hienon melodisen ja vähäeleisen kitarasoolon kautta. Myös kappaleen lyhyt vokaaliosuus toimii komeasti. Roger Watersin arvoitukselliset sanoitukset laulaa myöskin kaksikko Wright ja Gilmour. Aivan virheetön suoritus ”Echoes” ei kuitenkaan ole sillä se sisältää myös noin 11 minuutin tienoilla alkavan useamman minuutin tylsän ambient-jakson tuulen puhalluksineen ja ”lintuäänineen”. Onneksi kappale toipuu tästä ja kasvaa hitaan nostatuksen kautta onnistuneesti erittäin tyydyttävään kliimaksiin.
Lue myös: Levyarvio: Pink Floyd – The Wall (1979)
Edeltäjänsä Atom Heart Motherin (1970) lailla Meddle on toivottoman epäkoherentti albumi jonka linjattomuus on suorastaan hämmentävää kun ottaa huomioon sen että myöhemmin urallaan Pink Floyd tultiin tuntemaan nimenomaan saumattomien albumikokonaisuuksien yhtyeenä. Meddlellä Syd Barrettin lähdön jälkeen tuuliajolla ollut yhtye hapuili vielä eteen päin ilman selkeää visiota silloin tällöin todellisiin timantteihin kuitenkin törmäten.. Pelkästään ”Echoesin” voimin levy kuitenkin nousee, hieman rämpien, merkittävien Pink Floyd -levyjen joukkoon.
Parhaat biisit: ”One Of These Days”, ”Echoes”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- ”One of These Days” 5:57
- ”A Pillow of Winds” 5:13
- ”Fearless” (including ”You’ll Never Walk Alone”) 6:08
- ”San Tropez” 3:44
- ”Seamus” 2:15
- ”Echoes” 23:31
Pink Floyd:
Richard Wright: Hammond urut (1, 2, 6), piano (3-6), Farfisa urut (6), vokaalit (6) David Gilmour: sähkökitarat (1–4, 6), akustiset kitarat (2–3, 5), bassokitara (1), huuliharppu (5), vokaalit (2, 3, 5, 6) Roger Waters: bassokitara, akustinen kitara, vokaalit (4) Nick Mason: rummut (1, 3, 4, 6), perkussiot (2–4, 6), vokaalit (1)
Vierailijat:
Seamus-koira: vokaalit
Tuottaja: Pink Floyd
Levy-yhtiö: EMI
Pienemmät Purot 
Vastaa