Pawn Hearts on vuonna 1967 perustetun Van Der Graaf Generatorin neljäs studioalbumi. Ja yhtyeen ensimmäinen mestariteos.
Siinä missä Pawn Heartsin edeltäjä H to He, Who Am the Only One (1970) oli hyvä mutta hieman varovainen albumi niin tällä kertaa VdGG heittäytyy täysin pidäkkeettömästi ja päätyy uimaan todella syvissä vesissä. Lyhyesti sanottuna: Pawn Hearts on täysin pähkähullu albumi.
21 kaupunkia 23 päivässä kattanut kiertue vaikeissa olosuhteissa lähes rahattomina ajoi bändin nelikon (Peter Hammill, David Jackson, Guy Evans, Hugh Banton) lähes hulluuden partaalle. Näissä tunnelmissa yhtye sulkeutui useammaksi kuukaudeksi Trident studioon tuottaja John Anthonyn kera luomaan uutta albumiaan. Studiossa porukka nappaili silloin tällöin happoa mielikuvitusta kiihottaakseen ja lopputulos onkin aika maaninen sekoitus kiertuehulluutta, kemiallisia vaikutteita ja yhtyeen äärimmäistä musikaalisuutta. Siinä missä aiemmat VdGG:n biisit olivat lähinnä taltioitu studiossa suht simppeliin tyyliin on Pawn Heartsin kappaleet nimenomaan studioluomuksia joissa bändi ja Anthony käyttävät studiota ikään kuin yhtenä instrumenttina muiden joukossa.
Myös King Crimson -kitaristi Robert Frippin sähkökitaraa kuullaan siellä täällä pitkin levyä, mutta hänen soittonsa ei nouse missään vaiheessa erityisesti esiin vaan on näyttelee vain pientä sivuroolia yhtyeen myrskyisän ja kaleidoskooppisen musiikin seassa.
Pawn Hearts sisältää vain kolme pitkää (10-23 minuuttia) kappaletta. Niistä ensimmäinen kauniisti ja melodisesti alkava ”Lemmings (including Cog)” yltyy alun jälkeen pian maaniseksi äänivalliksi. Äärimmäisen intensiiviset instrumentaaliosuudet vaihtelevat rauhallisempien vokaaliosuuksien kanssa näppärästi. Hammill varioi ääntään kappaleessa äärimmäisen taitavasti vieden sitä ääripäästä toiseen vaivattoman oloisesti. Hammillin aluksi toivotonta tilannetta kuvaavat sanoitukset jossa sanoitusten protagonisti tuntuu pohtivan itsemurhaa päättyvät lopulta kohtalokkaan voimakkaasti (ja varovaisen toiveikkaasti):
What choice is there left but to live
In the hope of saving
Our children’s children’s little ones?
What choice is there but to live?
What choice is there but to live?
What choice is there but to live?
To save the little ones?
What choice is there left but to try?
Ehkä ihmiskunnalla ja maapallolla ei ole toivoa, mutta mitäpä muutakaan tässä voi kuin yrittää parhaansa? Vahva sanoma yhä tänäkin päivänä.
Äärimmäisen haikean ja kauniin vokaalimelodian käyntiin saaatelema kymmenen minuuttinen ”Man-Erg” on laulu hyvän ja pahan enkelin taistelusta kertojan sielusta. Kappaleen paatos kasvaa huikeisiin sfääreihin ilman että musiikki tuntuu silti lainkaan kornilta. Kolmen minuutin kohdalla kappaleessa tapahtuu äkkinäinen tunnelman muutos yhtyeen siirtyessä kompleksiin ja tiukkaan riffittelyyn. Hammill karjuu ilkeällä äänellä
How can I be free?
How can I get help?
Am I really me?
Am I someone else?
David Jacksonin tupla-saksofonien (jep, hän soitti kahta saksofonia samaan aikaan) ärjyessä kilpaa hänen kanssaan. Aivan upea kohta. Loput kappaleesta varioi ja kehittelee taitavasti sekaisin kauniita melodisia osuuksia ja kokeellisempia ja rytmisempiä instrumentaaliosuuksia. ”Man-Erg” on yksi VdGG:n hienoimmista kappaleista.
Levyn päättävä ”A Plague Of Lighthouse Keepers” on yhtyeen 23 minuuttinen suurtyö. Kymmenestä eri osiosta kasaa raavittu tilkkutäkki sisältää lukuisia tempo – ja tahtilajin vaihdoksia ja lienee yhtyeen monimutkaisin kappale. Vaikka yhtye ei soittanut kappaletta studiossa kertaakaan kokonaisuutena vaan koosti sen erillisistä palasista kokonaisuus toimii yllättävänkin hienosti. Hammillmaisesti tämäkin kappale velloo eksistentiaalisessa tuskassa kertoen surrealistista tarinaa majakanvartijasta joka menettää järkensä joutuessa seuraamaan majakastaan voimattomana kuinka ympärillä myrskyävä meri tappaa haaksirikkoutuneita merimiehiä. Maanisilla kierroksilla käyvä musiikki on enemmän kuin riittävän myrskyisää tehdäkseen oikeutta sanoituksille. Välillä kuulija tuntuu siltä kuin olisi joutunut keskelle sähköisenä riehuvaa pyörremyrskyä koko bändin soittaessa täydellä voimalla. Toisaalta kuten levyn aiemmatkin kappaleet, myös ”A Plague Of Lighthouse Keepersissä” VdGG ymmärtää antaa tilaa kontrasteille ja kevyemmille osuuksille. Tämän klassisen ”proge-tempun” myötä ne rankemmat kohdatkin tuntuvat aina sitäkin raaemmilta kun niihin siirrytään seesteisen uneliaista ja kauniista osuuksista.
Lue myös: Levyarvio: Van der Graaf Generator – World Record (1976)
Pawn Heartsista piti tulla alunperin tupla-albumi jolla olisi ollut mukana uusia versioita bändin vanhoista kappaleista sekä bändin jäsenten soolokappaleita. Levy-yhtiö Charisma kuitenkin vastusti ideaa ja lopulta levylle päätyi vain kolme pitkää kappaletta. Ja pakko sanoa että kerrankin levy-yhtiö teki viisaan päätöksen! Pawn Hearts on täydellinen levy juuri tällaisenä ja ylimääräinen materiaali olisi vain vesittänyt kokonaisuuden voimaa. USA:n ja Kanadan painoksissa tosin oli mukana yhtyeen sovitus parhaiten The Beatles -tuottajana tunnetun Sir George Martinin sävellyksestä ”Theme One”. ”Theme One” tunnussävel BBC:n Radio Onelle ja VdGG oli ottanut tavakseen soittaa siitä omaa tulkintaansa encore-kappaleena. Biisi saavutti suuren suosion liveyleisöltä ja syystäkin sillä tuo napakka suorastaan riemukkaan fanfaarimainen instrumentaalibiisi on komeaa kuultavaa. Vuoden 2005 cd-uusintajulkaisun mukaan ujutettiin ”Theme Onen” lisäksi myös läjä muita alkuperäiselle tupla-albumille kaavailtuja kappaleita. Tämän ylijäämä-materiaalin taso on varsin kirjavaa.
Pawn Hearts lienee VdGG:n yleisesti ottaen rakastetuin albumi. Omalla kohdallani tämä upea levy kamppailee melko tasaväkisesti Godbluffin ja Still Lifen kanssa yhtyeen parhaan albumin tittelistä. Uniikki mestariteos se joka tapauksessa on.
Pawn Hearts ei ollut yhtyeen kotimaassa Englannissa sen kummoisempi menestys kuin aiemmatkaan levyt, mutta yllättäen Italiassa, jossa progressiivinen rock oli vahvassa nousussa, se nousi albumilistan ykköseksi. VdGG:n jäsenistä tuli Italiassa hetkeksi staroja jotka saivat Italian kiertueella faneiltaan suorastaan hysteerisen vastaanoton. Lopulta yhtye teki kolme raskasta kiertuetta Italiassa vuoden aikana. Liiallinen kiertäminen yhdistettynä siihen että menestyksen hedelmät eivät päätynee yhtyeen taskuihin asti mursi lopulta yhtyeen moraalin ja vuoden 1972 kesällä Van Der Graaf Generator lopetti toimintansa. Vähäksi aikaa…
Parhaat biisit: ”Lemmings”, ”Man-Erg”, ja ”A Plague of Lighthouse Keepers”
(Syyskuun lopulla 2021 Pawn Heartsista julkaisiin uusi remasteri ja Stephen W. Taylerin remiksaus. Nämä versiot ovat erittäin suositeltavaa kuunneltavaa.)
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- ”Lemmings (Including ’Cog’)” 11:35
- ”Man-Erg” 10:19
- ”A Plague of Lighthouse Keepers” 23:03
a. ”Eyewitness” – 2:25
b. ”Pictures/Lighthouse” 3:10
c. ”Eyewitness” – 0:54
d. ”S.H.M.” – 1:57
e. ”Presence of the Night” – 3:51
f. ”Kosmos Tours” 1:17
g. ”(Custard’s) Last Stand” – 2:48
h. ”The Clot Thickens” 2:51
i. ”Land’s End (Sineline)” 2:01
j. ”We Go Now” 1:51″
Van der Graaf Generator:
Peter Hammill: vokaalit, piano, Hohner pianet, akustinen kitara, slide-kitara David Jackson: tenori, -altto ja sopraanosaksofonit, huilu, taustavokaalit Hugh Banton: Hammond E & C and Farfisa Professional urut, piano, Mellotron, ARP syntetisaattori, bassopedaalit, bassokitara, psykedeelinen partakone, taustavokaalit Guy Evans: rummut, patarumpu, perkussiot, piano
Muut muusikot:
Robert Fripp: sähkökitara
Tuottaja: Mahamad Hadi
Levy-yhtiö: John Anthony
Pienemmät Purot 
Vastaa