Levyarvio: Pavlov’s Dog – At the Sound of the Bell (1976)

At The Sound Of The Bell on amerikkalaisen Missourissa vuonna 1972 perustetun Pavlov’s Dogin toinen studioalbumi.

Pavlov’s Dog julkaisi esikoislevynsä Pampered Menial edellisenä vuonna ja At The Sound Of The Bell jatkaa pitkälti samoilla linjoilla yhdistellen toimivasti poppia ja progresiivista rockia. At The Sound Of The Bell vie yhtyeen musiikkia kuitenkin aavistuksen verran keveämpään suuntaan. Rock-otteista ollaan siiirrytty entistä popahtavampiin ja kauniin melodisiin tunnelmiin. Hetkittäin voidaan puhua ehkä jppa jonkinmoisesta proto-AOR:stä. Levyn tunnelma on melankolinen ja surumielinen ja sen sanoituksissa tunnutaan alituiseen kaipaavaan nostalgisesti jonnekin vanhoihin ja parempiin aikoihin.

At The Sound Of The Bellillä yhtyeen kokoonpano koki muutoksia, viulistin ja rumpalin hypättyä matkasta ja musiikkia tehtiin entistä enemmän studiomuusikoiden voimin vokalisti/säveltjä David Surkampin johtamana. Vihkosessa luetellaan 9 vierailijaa plus jousisektio ja pieni kuoro. Vierailijoiden joukosssa on muutama varsin nimekäskin muusikko kuten kitaristi Elliot Randall, saksofonisti Michael Brecker ja Roxy Musicin puhallinsoittaja Andy MacKay sekä kuuluisimpana Bill Bruford joka soittaa levyn kaikki rumpuosuudet. Ilmeisesti levy-yhtiö CBS:llä oli kohtuu suuret toiveet Pavlov’s Dogin varalle.

Yesistä ja King Crimsonista tuttu virtuoosirumpali Brufordin discografiasta ei löydy montaa At The Sound Of The Bellin kaltaista levyä jolla hän olisi ollut yhtä selvästi nimenomaan palkkamuusikon roolissa. Tähän aikaan Brufordilla ei kuitenkaan ollut King Crimsonin hajottua vakituista bändiä joten hän kokeili kaikenlaista. Myös studiomuusikon roolia. 

Bruford on hieman outo valinta näin popmaiseen materiaaliin, mutta pätevästi hän homman toki hoitaa. Mitään kovin erityisiä ihmetekoja hän ei kuitenkaan levyllä suorita. Bruford kuulostaa myös harvinaisen vähän itseltään joten hänen läsnäolonsa takia levyä ei erityisesti kannata hankkia.

Kyllä Brufordin soiton sentään hetkittäin tunnistaa. Tästä esimerkkinä levyn progressiivisinta ja intensiivisintä osastoa edustava ”Valkeria” jossa Bruford pääsee iskemään peliin muutama hänelle tavaramerkkimäisen terävästi soivan fillin. Levyn suureellisinta ja sinfonisinta puolta edustava ”Valkerie” on muutenkin levyn kokokohta. Kappaleessa kuullaan kuorolaulua ja Andy MacKay soittaa haikeasti soivan saksofonisoolon. Proge-otteita esitellään myös levyn päättävässä kappaleessa ”Did You See Him Cry?” jossa Bruford päästetään hetkeksi irti kunnolla. ”Did You See Him Cry?” sisältää myös levyn villeintä kosketintyöskentelyä. Näppäriä nopeita pianojuoksutuksia, mahtipontisia urkuiskuja jopa kauniisti helisevää cembaloa.

Pavlov’s Dogin musiikki toimii myös pienimuotoisempana josta hieno osoitus on aluksi pitkälti urkujen ja akustisen kitaran ja kevyen rumpaloinnin säestämänä toimiva ”Gold Nuggets” jossa Surkampin itkuisen kuuloiset vokaalit toimivat täydellisesti. Näppärästi sovitetussa kappaleessa peliin tuodaan loppupuolella myös mandoliini ja pieni sähkökitarasoolo.

David Surkampin helium-korkeuksilla kimittävät ja runsaasti vibratoa käyttävät vokaalit tekevät muutenkin jälleen kautta levyn vaikutuksen. Surkampin kummallista ääntä on varmasti helppo vihata, mutta minusta se on jotain perin viehättävää. Kuin parannettu versio Rushin Geddy Leestä. Surkamp on kehittynyt laulajana ja laulaa tällä levyllä huomattavasti debyyttiä hallitummalla otteella.

At The Sound Of The Bellin tuotantopuoli on pettymys. Hieman aneemiset ja ohuet soundit vie musiikilta voimaa jota itse sävellyksissä ja soittosuorituksissa olisi varmasti voinut olla enemmänkin paremmin taltioituna.

Yleinen konsensus tuntuu nostavan Pampered Menialin paremmaksi Pavlov’s Dogin kahdesta ensimmäisestä levystä, mutta itse pidän At The Sound Of The Bellistä enemmän pienellä marginaalilla. Sävellykset ovat huomattavasti vahvempia ja niiden toteutus ammattimaisempaa vaikka toisaalta debyyttilevyn aavistuksen rokkaavampaa ja jopa progempaa otetta hetkittäin jääkin kaipaamaan.

At The Sound Of The Bellin viehättävä yhdistelmä poppia ja progea ei onnistunut valloittamaan puolelleen suurta yleisöä mikä sinetöi yhtyeen kohtalon. Hieman viivellä tosin. Pavlov’s Dog äänitti nimittäin vuonna 1977 vielä kolmannen levyn, mutta levy-yhtiö ei sitä enää suostunut julkaisemaan vedoten kahden ensimmäisen levyn heikkoon menekkiin. Yhtye palasi vasta vuonna 1990 tehden levyn Lost In America. Tämän jälkeen Pavlov’s Dog on toiminut satunnaisesti ja teki toistaiseksi viimeisimmän levynsä Prodical Dreamer vuonna 2018.

Parhaat biisit: ”She Came Shining”, ”Mersey”, ”Valkerie”, ”Gold Nuggets”, ”Did You See Him Cry?”

Arvosana: ****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

---

---

Lisää kirjoituksia amerikkalaisista levyistä täältä >

---

Kappaleet:

1. ”She Came Shining” 4:24
2. ”Standing Here With You (Megan’s Song)” 3:47
3. ”Mersey” 3:03
4. ”Valkerie” 5:22
5. ”Try To Hang On” 2:08
6. ”Gold Nuggets” 3:25
7. ”She Breaks Like A Morning Sky” 2:22
8. ”Early Morning On” 3:21
9. ”Did You See Him Cry” 5:36

---