85-vuotias Philip Glass (s.1937) on tänä päivänä yksi niistä harvoista elävistä taidemusiikin säveltäjistä jonka satunnainen popmusiikin kuluttaja todennäköisesti tunnistaa nimeltä. Glass saavutti tämän harvinaislaatuisen aseman jo 80-luvun alussa, mutta hänen tiensä menestykseen oli pitkä taival.
Glass kirjoitti ensimmäiset sävellyksensä jo 60-luvulla, mutta alkoi saamaan huomiota minimalistisen koulukunnan musiikillaan kunnolla vasta 70-luvun jälkipuoliskolla. Kulttuuriväen piireissä lopullinen läpimurto lienee vuonna 1976 ensi-iltansa saanut ooppera Einsten On The Beach.
Valtavirtayleisön keskuudessa Glass saavutti huomiota hieman myöhemmin. Tämän teki mahdolliseksi mm. se että Glassin musiikki oli energisyydessään tavallaan kokeellisen rockin hengenheimolainen. Sävellysten hyödyntämä runsas toisto ja harmonioiden suhteellinen yksinkertaisuus tarjosivat myös aivan toisella tavalla tarttumapintaa kuin vaikkapa Darmstadtin koulukunnan avantgarde joka oli kovassa huudossa 60- ja 70 -luvuilla taidemusiikkipiireissä.
Glassin musiikin nostetta suuren yleisön piirissä auttoi valtavasti myös hänen elokuvamusiikkinsa. Etenkin scoret kokeelliseen dokumenttiin Koyaanisqatsi (1983) ja Paul Scraderin elokuvaan Mishima (1985) saivat paljon huomiota.
Glass räätälöi myös jo vuonna 1982 levynsä Glassworks ikään kuin popyleisölle. Tuolla levyllä hän tiivisti yleensä niin mittavat sävellyksensä lähemmäs popin mittakaavaa; kymmenien minuuttien sijasta tuolla levyllä kappaleiden pituudet kutistuivat 5-7 minuuttiin. Glassworks myi hyvin ja esitteli maestron musiikki onnistuneesti suurelle yleisölle ilman kompromissin kitkerää sivumakua.
Songs From Liquid Days oli Glassilta uusi kurkotus valtavirtaan. Glass oli toki tehnyt vokaalimusiikkia jo aiemmin oopperoiden muodossa, mutta Songs From Liquid Daysilla hän otti tavoitteekseen tuoda oma tyylinsä lähemmäs populaarimusiikkia lisäämällä siihen vokaaleita tavalla joka ei kuulostaisi yhtä vieraalta kuin oopperassa joiden sanoituksista harjaantumaton kuulija ei välttämättä saa mitään selvää ja laulutyylikin tuntuu kovin eksoottiselta.
Myös sanoitusten kohdalla Glass kurkotti popmusiikin suuntaan, mutta ei sentään sinne aivan laveimpaan valtavirtaan sillä hän pestasi sanoittajikseen kourallisen arvostettuja muusikoita jotka olivat ansainneet kannuksensa lähinnä hieman taiteellisemman pop/rock-musiikin parissa. Paul Simon ja Laurie Anderson kirjoitti sanoitukset yhteen kappaleeseen kumpikin ja David Byrne (Talking Heads) ja Suzanne Vega puolestaan sai työstettäväksi kaksi sävellystä.
Glass työskenteli sanoitusten pohjalta eli sanoitukset tulivat ensin ja Glass sävelsi musiikin niiden ympärille. Glassworksin lailla Songs From Liquid Daysin sävellykset ovat kompaktimpia kuin maestrolle on tyypillistä: kaksi kappaleista pysyy 3-5 minuuttisina suurinpiirtein popmusiikin mittakaavassa ja loput neljä sävellystä sopisivat puolestaan 6-10 minuuttisina hyvin progressiivisen rockin kaanoniin.
Glass on kutsunut Songs From Liquid Daysia song cycleksi eli laulusarjaksi. Yleensä tämä määritelmä viittaa hieman samaan asiaan kuin rockin puolella konseptialbumi. Itse en tosin ole keksinyt millä tavalla levyn kappaleet varsinaisesti liittyisivät toisiinsa. Sanoituksia tuntuu yhdistävän toisiinsa lähinnä tietynlainen abstrakti runollisuus.
Lue myös: Levyarvio: David Sylvian – Gone To Earth (1986)
Levyn käynnistää pisin sävellys, kymmenen minuuttia kestävä, ”Changing Opinion”. Kappale alkaa kohtalokkaasti keinuvilla vaskipuhaltimilla kunnes lyyrisesti virtaava syklinen pianokuvio nousee pääosaan. Puhaltimet palaavat hetkesti soimaan katkonaisesti kunnes paljon The Rolling Stonesin kanssa töitä tehnyt vokalisti Bernard Fowlerin vokaalit nousevat valokeilaan. Fowler laulaa sielukkaalla poptyylillä ja kontrasti joka Glassin musiikin kanssa syntyy on todella kiinnostava. Itsepintaisesti pyörteistä kuviota soittavan pianon rinnalle nousee huilumaisesti soiva syntetisaattori, puhaltimien tuuttaavat arvokasta sanomaansa aina silloin tällöin kunnes piano taas nousee esiin. Paul Simonin kirjoittamat arvoitukselliset sanoitukset käsittelevät jotain outoa ääntä jonka lähteen kertoja yrittää turhaan saavuttaa. Glassin mystisesti eteenpäin soljuva musiikki toimii täydellisesti Fowlerin hieman surumielisten mutta painokkaiden vokaalien kanssa ja ne tukevat hienosti Simomin kryptistä sanomaa.
Vaikka ”Changing Opinion” sisältää kertosäkeitä on se rakenteellisesti ja harmonisesti kuitenkin tavanomaista popmusiikkia monimutkaisempi. Sitä ja muitakin levyn kappaletta voisikin kuvailla moderneiksi liedeiksi eli taidelauluiksi. Liedit ovat oopperaa huomattavasti pienimuotoisempia ja yksinkertaisempia lauluja jotka saattavat kuitenkin sisältää hyvin sofistikoituneita taidemusiikille tyypillisiä piirteitä.
Veikeästi, ja hieman metronomimaisesti, pumppaavan synteettisen sekvenssin varaan rakentuva nopea tempoinen ”Lightning” on levyn kappaleista se josta selkeiten palstaa sen 80-lukulaiset juuret. Soinniltaan se muistuttaa eniten aikakautensa popmusiikkia.
”Lightning” sisältää Glassille tyypillisiä päälle käyviä nopeita arpeggioita. Syntetisaattorisoundi jolla ne soitetaan on kuitenkin pehmeämpi kuin Glassin musiikissa usein. Suzanne Vegan kirjoittaman sanoitukset tulkitsee Stingin ja David Bowien taustavokaaleita laulanut Janice Pendarvis. Hän laulaa miellyttävällä, hieman savuisella äänellä, enimmäkseen keskirekisterissä joka toimii mainiona vastapainona Glassin kirkkaille syntetisaattorisoundeille.
Pakko myöntää että osa soundeista ei ole ehkä aivan täysin kestänyt aikaa ja aavistuksen verran orgaanisempi sovitus olisi voinut tehdä paremmin kunniaa sävellykselle. Mainio kappale silti.
Kolmas kappale ”Freezing” on levyn lyhyin ja yksinkertaisin sävellys. Se soi aluksi vain The Kronos Quartetin lempeästi keinuvien jousien varassa, mutta noin minuutin kohdalla kappaleen tempo nopeutuu ja jousien rinnalle nousee soimaan kaksi syntetisaattoria tuoden mukanaan Glassille tyypillistä liike-energiaa. Toinen syntetisaattori helisee kirkkaasti ja toinen pumppaa matalaa rytmistä kuviota. Vegan sanoitukset laulaa 60-luvulla folkrokkarina aloittanut Linda Ronstadt (s.1946) joka on sittemmin tehnyt erittäin monipuolisen uran laulaen eri tyylistä musiikkia countrysta, rockiin ja Broadway-musiikaaleihin asti. Varsinaiset sanoitukset Rondstadt laulaa hillityn kauniisti, mutta kiinnostavana kontrastina taustalla kuullaan siellä täällä myös hänen oopperamaisella äänellä ujeltavaa sanatonta laulua.
David Byrnen sanoittaman nimibiisin ”Liquid Days” laulaa vinkeä folk-trio The Roches (jota kuullaan myös Robert Frippin upealla Exposure -levyllä). Instrumentaatio rakentuu jousien ja pehmeästi soivien syntetisaattorien ja siellä täällä vienosti soivien huilujen varaan. The Rochesit laitetaan laulamaan kiinnostavasti myös sanatonta toistuvaa uuu-uuu-uuu -ääntä jota yleensä Glassin musiikissa soittaisi kireästi soiva syntetisaattori.
”Freezing” ja ”Liquid Days” toimivat hienosti ikään kuin levyn keskivaiheen jäähdyttelynä, mutta ”Open the Kingdom” nostaa jälleen komeasti kierroksia.
Seitsemän minuuttinen ”Open The Kingdom” edustaa levyn dramaattisinta laitaa. Se on albumin kappaleista ainoa jonka laulaa oopperalaulaja. Homman hoitaa suorastaan majesteettisesti tenori Douglas Perry joka oli laulanut pääosan myös Glassin Mahatma Gandhista kertovassa oopperassa Satyagraha (1980).
Perryn laajaa äänialaa ja haastavaa lauluosuutta säestää välillä rytmikkään kohtalokkaasti ja erittäin painokkaasti soiva piano ja välillä kireää jousimaista ostinatoa hinkkaava syntetisaattori. Erittäin vaikuttavan kertosäkeen Perry laulaa duettona itsensä kanssa päällekkäinäänitysten voimalla. Perryn painokkaasti ja täynnä epätoivoa laulamat vokaalilinjat, korkea ja matala, limittyvät ja lomittuvat keskenään sykähdyttävällä tavalla.
Kuten muutama muukin levyn kappaleista myös ”Open The Kingdom” leikittelee vaihtelemalla 4/4 ja 3/4 tahtilajien välillä. Aivan lopussa energinen instrumentaalinen kooda hyppää yllättäen 6/8 tahtilajiin.
”Open The Kingdom” on mestarillinen kappale ja ”Changing Opinonin” ohella Songs From Liquid Daysin parasta antia.
”Forgetting” tuo yhteen Linda Ronstadtin ja The Roches -trion. Ronstadt laulaa päävokaalit tarkoituksellisen tunteettomalla äänellä mikä jättää trion irrottelemaan hieman enemmän. ”Forgetting” tuokin ikään kuin yhteen levyn eri vokaalityylit lukuunottamatta Perryn oopperatenoria.
Myös musiikillisesti ”Forgetting” tuntuu tavallaan kokoavan levyn tyylit yhteen ja sisältää joitakin jo aiemmin esiteltyjä teemoja.
Kappale alkaa vähäeleisellä jousi-introlla minkä jälkeen Ronstadt laulaa hetken yksinään jouset taustallaan. Sitten syntetisaattori tuo mukaan energisemmän poljennon ja The Roches liittyy mukaan laulaen korkeassa rekisterissä Laurie Andersonin tekstiä minkä jälkeen he hoilaavat hetkisen sanatonta aa-aa-teemaa. Musiikki vaimenee jälleen hieman ja Ronstadt palaa utuisasti soivien jousien kera. The Roches laulaa yksittäisistä sanoista muodostuvaa kertosäettä Ronstadtin ujeltaen taustalla samaa sanatonta teemaa kuin ”Freezingissa”. Finaalissa mukaan nousee urkumaisesti soivat syntetisaattorit ja matalla puhisevat pasuunat. Musiikki kasvaa komeaksi pauhuksi kunnes lopulta kahdeksan minuuttinen kappale loppuu dramaattisesti kuin seinään törmäten. Jäljelle jää vain hiljaisuus.
Lue myös
- Review: Sonata Islands Kommandoh – Quasar Burning Bright (2020)
- Levyarvio: David Sylvian & Robert Fripp – The First Day (1993)
- Review: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)
- Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)
- Review: Jakko M Jakszyk – Secrets & Lies (2020)
Philip Glass on ollut valtavan tuottelias. Hän on kirjoittanut yli 40 scorea elokuviin, 15 oopperaa, yli 20 sooloteosta pianolle tai uruille, seitsemän jousikvartettoa, yli 20 kamarimusiikkiteosta, 14 sinfoniaa ja lukuisia tanssiteoksia. Kaiken tämän musiikillisen runsaudensarven keskellä Songs From Liquid Days on ainutlaatuinen tapaus. Se on ainoa hänen soolovokalistille säveltämänsä pophenkinen albuminsa.
Songs From Liquid Days sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton. Osa kriitikoista piti sitä rohkeana ja onnistuneena uutena aluevaltauksena ja osa piti sitä vähäpätöisenä työnä hänen ”vakavampien” teosten joukossa.
En tiedä tarkkaan miten paljon Liquid Daysia myytiin, mutta ainakin jotkut lähteet nostavat sen Glassin uran parhaiten myyneeksi albumiksi mikä ei olisi yllättävää sen tyylin huomioiden. Menestyksestä huolimatta minusta tuntuu että Liquid Days on nykyään hieman unohdettu albumi. Siitä ei kuule puhuttavan kovin usein. Se on sääli sillä minusta Glass tavoittaa levyllä jotain hyvin hienoa ja ainutlaatuista. Taidemusiikki ja pop-musiikkia kohtaavat siinä hyvin omalaatuisella tavalla. Olen itse suuri kokeellisen instrumentaalimusiikin ystävä ja siksi on pakko myöntää että olen itsekin hieman hämmästynyt että jos minun olisi valittava yksi Glassin levy ylitse muiden niin valintani osuisi ainakin useimpina päivinä juuri Songs From Liquid Daysiin. Sen tarjoamaan emotionaaliseen lataukseen ei albumin mitassa mikään muu Glassin julkaisu yllä.
Parhaat biisit: ”Changing Opinion”, ”Liquid Days”, ”Open The Kingdom”, ”Forgetting”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Lue myös: Levyarvio: Talk Talk: The Colour Of Spring (1986)
Kappaleet
- ”Happiness Is Easy” 6:30
- ”I Don’t Believe in You” 5:02
- ”Life’s What You Make It” 4:29
- ”April 5th” 5:51
- ”Living in Another World” 6:58
- ”Give It Up” 5:17
- ”Chameleon Day” 3:20
- ”Time It’s Time” 8:14
Tuottaja: Kurt Munkacsi
Levy-yhtiö: CBS
Pienemmät Purot 
Jätä kommentti