Viikon Teos 83: Saku Mantere – Upon First Impression (2022)

Olen kirjoittanut Viikon Teos -sarjaa yli neljä vuotta. Supersister-yhtyeen Present for Nancy -levyn alustus julkaistiin 13.5.2018. Olen kirjoittanut sarjaa varten pohdintoja monista itselleni tärkeistä levyistä, ja kuunnellut paljon musiikkia: uusia ja vanhoja tuttuja. Sarja oli melko alkumetreillä kun aloin pohtia oman levyn tekemistä. Musiikin tekeminen oli jäänyt kaksikymppisvuosien aikana ensin väitöskirjan ja sitten perheen rakentamisen jalkoihin, ja oma soittaminen oli vaihtunut lasten kuskaamiseen musiikkiopiston matineoihin. Viikon Teoksen kirjoittaminen ja musiikin kuunteluun paneutuminen oli esimakua innostuksesta kirjoittaa ja tehdä musiikkia myös itse.

Upon First Impression -levy on keski-ikään tulleen miehen, jos ei nyt varsinaista tilitystä, ainakin tilintekoa. Uusseelantilaistrumpetisti Lex Frenchin avaama And Death Shall Have No Dominion kertoo runoilija Dylan Thomasin (sama heebo, jolta on peräisin maanmainio ”Starless and Bible Black” -ilmaus) sanoin rakkaudesta ja kuolemasta. Runo (jonka löysin kauan sitten George Clooneyn tähdittämästä Solaris-elokuvan Hollywood-versiosta) kuvaa paradoksia ajan raastaman ihmisen kiinnittymisestä toiseen ihmiseen vastoin järkeä ja ilman takuita. ”When their bones are picked clean and the clean bones gone, they shall have stars at elbow and foot…” Kirjoittamani sävellys oli aikanaan osa Rivendell-yhtyeen kosketinsoittajan Kristian Töyrän kanssa kirjoittamaani laajempaa proge-eeposta. Laajensin aikanaan siihen kirjoittamiani osia pienellä moniäänisellä kappaleen teemaa imitoivalla introlla, jota Kate Wyattin kvartetin (olen kirjoittanut kvartetin mainiosta Artifact-levystä tämän sarjan 79. osassa) jäsenet kukin varioivat ennen kuin kappale pääsee käyntiin. Keskivaiheen modaalisessa soolo-osassa pyysin Katea ja Lexiä ajattelemaan Miles Davisin Bitches Brew -levyn (Viikon Teoksen 77. osa) hehkuvaa laavaa.

Kuoleman teema muuttuu laajemmaksi tarkasteluksi ihmiselämän hetkellisyydestä ”Time”-kappaleessa. Tom Waitsin Rain Dogs -levyltä (Viikon Teoksen 75. osa) lainattu Time kuvaa joukon eriskummallisia hahmoja etsimässä onneaan epätäydellisissä olosuhteissa. Uudelleenharmonisoin alun perin nelisen sointua käsittäneen elegantin balladin noin neljälläkymmenellä soinnulla jazz-kielelle, jonka levyn nonettisovitukset tehnyt Jussi Lampela käänsi suuren yhtyeen kielelle. Tällä raidalla huomioni herättää Jussin vehreä sointikuva ja ennen kaikkea Pope Puolitaipaleen huilu.

Ystäväni Norman Cristofoli, Montréalissa asustava runoilija, kirjoitti tyttärensä häihin ”Wedding Poem” -nimisen runon, jonka lausui paikan päällä. Norman ehdotti, että voisin kirjoittaa runon pohjalta laulun, ja otin haasteen mielelläni vastaan. Halusin heijastaa parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen eronneen näkökulman Normanin hellään toiveeseen tyttärensä liiton onnistumisesta, ja sävellyksessä kuuluu jännitteisemmän 7/8 ja 7/4 -tahtilajien ja A-osan pensiivisemmän sävyn kontrasti kertosäkeen nostattavampiin sävyihin. Kertosäkeen soinnuissa kuulen jälkikäteen ajateltuna Steely Danin Aja-levyn (Viikon Teoksen 54. osa) kulmikkaat kadenssit.

”Building You, Building Me” on balladi, joka kurottaa jazzin sijaan pop-musiikin suuntaan. Häiden jälkeen seuraa parisuhteen todellisuus, jossa heijastamme toisiimme usein sanoittamattomia toiveita, mikä estää meitä todella näkemästä toisiamme. Tällä raidalla soitan hieman kitaraa, ja eräs kuulija kuuli tuossa kitarariffissä häivähdyksen Bostonin ”More Than a Feeling” -kappaletta (ei käsitelty Viikon Teoksessa, pidän assosiaatiota sitä paitsi kohtuuttomana), mutta lähemmäksi vaikutteena tulee Stingin ”Moon Over Bourbon Street”, jota olen laulanut kehtolauluna lapsilleni. En halunnut popahtavaan kappaleeseen perinteistä jazz-sooloa, mutta muistin Stingin kappaleen pienen kontrapunktiosan. Jussi Lampela kirjoitti pyynnöstäni moniäänisen fuugan, joka nostaa mielestäni kappaleen aivan uudelle tasolle.

Lue myös: Levyarvio: David Sylvian: Brilliant Trees (1984)

Suosikkiyhtyeeni Rushin lyyrikko ja rumpali Neil Peart kuoli juuri ennen koronapandemiaa. Mielestäni Hold Your Fire-levyn (ei vielä käsitelty Viikon Teoksessa mutta pitäisi kyllä kirjoittaa loistavan levyn puolustuspuhe) keskivaiheille vaatimattomasti sijoitettu ”Open Secrets” on ehkä Peartin paras teksti, ja itse asiassa jonkinlainen kaksonen Building You , Building Me -tekstille. Yhdessäolon vaikeudesta kertova kasariballadi sai aavistuksen verran bossa novaan kumartavan käsittelyn ja Timen tapaan paljon sointuja. Juuri äsken Yrjö-palkittu trumpetisti Jukka Eskola soittaa flyygelitorvellaan eeppisen soolon.

Tätä sarjaa lukeneille on tullut tutuksi kiintymykseni John Coltranen musiikkiin yleensä, ja Giant Steps -levyyn (Viikon Teoksen 46. osa) erityisesti. Balladi ”Radio Silence” syntyi kun prokrastinoin kesken työpäivän ja ryhdyin hahmottelemaan ajatuskoetta, jossa nopean, duurivoittoisen Giant Stepsin, jonka harmoniset keskukset sijaitsevat suuren terssin päässä toisistaan sijaan olisi hidas, mollivoittoinen balladi, jonka harmoniset keskukset olisivat pienen terssin päässä toisistaan. Taisin saada kirjoitettua muutaman soinnun kun ajatuskoe hajosi, mutta syntyi balladi, joka kertoo polttavasta ikävästä kaukana olevan toisen luo. Jazz-tohtori Riitta Paakki soittaa majesteettisen vähäeleisen soolon.

Kun parisuhde kuolioituu, on eron aika, jos uskallusta riittää. Törmäsin pianisti Stanley Cowellin kauniiseen ”I Think It’s Time to Say Goodbye Again” -balladiin ja sen sanoitus varsinkin teki vaikutuksen. Osaisipa erota tuolla tavalla (en osannut)! Alun perin säveltäjänsä omaksi sormiharjoitukseksi kirjoittama teema oli pirullisen vaikea laulettava, mutta opittuani sen siitä on tullut yksi suosikkiballadejani. Erityistä iloa minussa tuottaa ystäväni, basisti Adrian Vedadyn mietiskelevä bassosoolo.

Giant Steps -levyn nimikappaleen rinnalla toinen suurkiemura on ”Countdown”. Tämän ovat levyttäneet instrumentalistit Brad Mehldausta Allan Holdsworthiin, mutta laulajien en tiedä sitä versioineen. Kirjoitin siis ralliin omat sanat. Pääsin ottamaan mittaa Coltrane-soinnuista omassa vokaalisoolossa, ja sen jälkeen mehustelevat mestarit Teppo Mäkynen ja Jussi Kannaste.

Olin juonut ”Professional” -kappaletta kirjoittaessani monta lasia sampanjaa; olin nousuhumalassa. Istuin lentokoneessa matkalla Tokioon opettamaan johtamisen opiskelijoita, ja olin hiprakassa. Kirjoitin muistivihkoon käsin hieman agenttitunnelmaisen teeman, johon palasin myöhemmin kun tekstiaihe löytyi. Teksti kertoo keski-ikäisen, eronneen miehen rakastumisesta. Olin käynyt Washington DC:ssä sijaitsevassa vakoojamuseossa, ja tekstiä kirjoittaessa siellä hahmotellut James Bond -teemat löysivät hieman ironisen kontekstin kyttäyskeikalla olevasta vakoojasta, jonka neidon hymy selättää.

”Leap of Faith” on tango, jonka esittämiseen saan aisaparikseni Grammy-palkitun laulajattaren Jennifer Gasoin. Halusin keski-iän kriisin vapautta hakemaan pariskunnan kaksi osapuolta, ja Jenniferin haaveellinen ääni sopi tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Kannaste ja Eskola soittavat mainiot soolot, ja eritoten tässä kappaleessa Mäkysen rumputaide nousee siivilleen.