Levyarvio: Pink Floyd – The Dark Side Of The Moon (1973)

The Dark Side Of The Moon on Pink Floydin kahdeksas studioalbumi.

Syd Barrettin lähtö bändistä vuonna 1968 ajoi Pink Floydin hieman tuuliajolle useammaksi vuodeksi. Aikakausi Barrettin jälkeen on yhtyeen kokeellisin ja jätti jälkeensä paljon erinomaista musiikkia, muttei yhtään täysin koherenttia albumikokonaisuuttai. Dark Side Of The Moonilla basisti Roger Waters ottaa yhtyeen aiempaa tiukemmin otteeseensa ja käynnistää Pink Floydin taiteellisesti ja kaupallisesti vahvimman aikakauden. Yhtye on samalla kuitenkin vielä varsin tasa-arvoinen ryhmä ja kitarisi David Gilmour ja etenkin kosketinsoittaja Rick Wright (1944-2008) pääsevät antamaan merkittävän panoksensa levyn sävellyksiin.

floyd_1973.jpg
Aina niin iloiset veijarit: Rick Wright, Nick Mason, Roger Wates ja David Gilmour.

The Dark Side Of The Moonilla Pink Floyd siirtyy stadion-aikakauteen. Kappaleet ovat pituuksiltaan kompakteja, äärimmäisen hiottuja ja niiden sanoitukset ovat huomattavasti suoremmat kuin aiempien levyjen psykedeeliset haahuilut. The Dark Side Of The Moon nostetaan usein esimerkiksi konseptialbumista, mutta on itseasiassa suhteellisen vaikea määritellä mikä levyn konsepti oikeastaan on. Itse näkisin näkisin että levyn kymmenestä kappaleesta muodostuva suite kertoo ihmiselämän stressitekijöistä. Roger Watersin suorasanaiset ja terävästi kirjoitetut sanoitukset käsittelevät mm. ajan armotonta kulumista, ahneutta, hulluutta, ihmisten vastakkainasettelua ja sotaa. Watersin tekstit ovat samaan aikaan tarkkoja, mutta silti universaaleja. Ne tuntuvat nyt lähes viisikymmentä vuotta levyn ilmestymisen jälkeen yhä täysin ajankohtaisilta.

Musiikillisesti The Dark Side Of The Moon on myös tarkkaa työtä. Floydin aiemmalla tuotannolle tyypillinen kokeellisuus on pitkälti karsiutunut pois tai ainakin se tiivistetty palvelemaan musiikin ja sanoitusten narratiivia. Sinänsä suht yksinkertaiset kappaleet ovat täynnä pieniä herkullisia yksityiskohtia, tarttuvia melodioita ja riffejä. Studioteknisesti runsaasti erilaisia äänitehosteita hyödyntävä Alan Parsonsin äänittämä levy on huippuluokkaa. Levyn ylellisen täyteläinen äänimaailma suorastaan kietoo kuulijan sisäänsä.

The Dark Side Of The Moonissa on mielenkiintoista miten hyvin se toimii nimenomaan kokonaisuutena vaikka sen kappaleet eroavat toisistaan tyylillisesti melko paljon. Kokonaisuus on saumaton, mutta silti lähes jokainen kappale tarjoaa joitakin aivan ainutlaatuisia tyylillisiä oivalluksia.

Levy alkaa eräänlaisena overturena toimivan lyhyen ”Breathen” kautta joka sekoittelee myöhemmin levyllä kuultavia ääniefektejä. Seuraavaksi vuorossa on ehkäpä levyn kokeellisin osuus. Pink Floyd kokeilee kuin ohimennen kappaleessa ”On The Run” elektronista musiikkia ja osoittaa pystyvänsä päihittämään tangerine dreamit ja kraftwerkit mennen tullen heidän omassa pelissään. Nopea tempoinen ”On The Run” hyödyntää maanisesti eteenpäin potkivaa EMS Synthi AKS -syntetisaattorilla sekvensoitua rytmiraitaa jonka päälle sommitellaan erilaisia tehosteita kuten hullua naurua ja lentokoneen jyrinää.

waters_1973
Roger Waters

Siinä missä edelliset kappaleet ovat loistavia osasia The Dark Side Of The Moonin muodostamassa kokonaistaideteoksessa on levyn neljäs kappale ”Time” levyn sen ensimmäinen todellinen mestariteos myös yksittäisenä kappaleena. ”Time” alkaa aivan jumalattomalla kakofonisena herätyskellojen sekametelillä joka varmasti herättää huuruisimmatkin levyä kuuntelevat avaruuskadetit. Kellojen jälkeen kuullaan hieno instrumentaaliosuus jossa rytmit saavat pääroolin. Waters luo bassollaan nokkelan tik-tok -efektin jonka päälle Nick Mason soittaa rumpusoolon rototomeilla. Gilmourin kappaleessa soittama monikerroksinen eeppinen kitarasoolo on samaan aikaan melodisesti liitävä ja meluisasti viiltävä. Gilmour laulaa kappaleen kertosäkeet upeasti ja kyseessä lienee hänen paras ”rock-vokalisointisa” ikinä. Wright hoitaa tyylillä kappaleen leppoisammat osuudet.

”The Great Gig In The Sky” on nerokas kappale joka syntyi hieman onnekkaasti. Floydilla oli kasassa Rick Wrightin säveltämä instrumentaalikappele joka ei aivan toiminut sellaisenaan. Alan Parsonsin ehdotuksesta bändi pestasi nuoren laulajattaren Clare Torryn improvisoimaan instrumentaaliraidan päälle. Torrylle kerrottiin kappaleen kertovan kuolemasta ja pyydettiin huokailemaan ja ulvomaan orgastisesti ilman sanoja. Loppu on historiaa. Torryn suoritus on todella huikea. Samaan aikaan virtuoosimainen ja emotionaalinen. 2000-luvulla Torry sai oikeustaistelun jälkeen sävellyskrediitin Wrightin kera kappaleesta. Ansaitusti sanoisin.

gilmour_1973
David Gilmour

Kassakoneen kilinällä tehokkaasti alkava “Money” lienee Dark Siden tunnetuin kappale. Maukkaasti 7/4 tahtilajissa pompahtelevasti groovaava biisi rokkaa todella komeasti. Kappalessa kuullaan sessiomuusikko Dick Parryn tyylikäs tenorisaksofoni-soolo joka tasapainoilee juuri oikealla tavalla särmikkään soinnin ja hieman juustoisen smoothin soinnin välimaastossa. Parryn soolon jälkeen tahtilaji vaihtuu tasatahtiseksi ja Gillmour soittaa lyhyen, mutta komean blues-henkisen kitarasoolon. “Money” on upea rock-biisi jonka halveksumisen proge-snobit ovat jostain syystä ottaneet tavaksi. En ymmärrä miksi. Jos rock olisi aina näin taidokasta ja hyvällä maulla laadittua niin tämä proge-snobi kuuntelisi rokkia enemmänkin!

Wrightin säveltämä ”Us And Them” on 8 minuuttisena levyn pisin kappale ja myös yksi sen kohokohdista. Kevyesti jazzahtava  ja varsin leppoisasti käynnistyvä kappele hyödyntää jälleen Parryn tenorisaksofonia. Dynamiikkaa hienosti hyväkseen käyttävä kappale kasvaa tenhoavasti kertosäkeissä. “Us And Them” on tunnelmapala joka ei jää kuitenkaan hampaattomaksi. Watersin kylmäävät sanoitukset kertovat lakoniseen tyyliin hierarkisesta maailmasta jossa elämme. Toiset käskevät. Ja toiset kuolevat käskyjä toteuttaessaan.

”Forward he cried from the rear

And the front rank died

And the general sat

And the lines on the map

Moved from side to side”

 ”Us And Themistä” siirrytään psykedeeliseen instrumentaaliin ”Any Colour You Likeen” joka muistuttaa ehkäpä eniten Floydin vanhasta tuotannosta. Tällä kertaa kappale vaan kestää kolmisen minuuttia kun ennen se olisi voinut kestää kymmenen tai kaksikymmentä. Livenä tosin myös ”Any Colour You Like” saattoi venyä jopa 15 minuuttia pitkäksikin kun nelikko innostui tosissaan jammailemaan.

floyd_live_1973.jpg

”Brain Damagessa” Roger Waters pääsee vihdoinkin päävokalistiksi. Leppoisasti soivan kappaleen sanoitukset kertovat hulluudesta ja tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun Waters ammensi sanoituksiinsa ex-bänditoverinsa Syd Barrettin kohtaloa.

”Brain Damagesta” siirrytään saumattomasti levyn päätösraitaan ”Eclipseen” joka ikään kuin vetää yhteen koko levyn teemat. Waters laulaa listamaiset sanoituksensa itsepintaisesti toistuvan melodian päälle ja levy päättyy mystiseen värssyyn ”and everything under the sun is in tune, but the sun is eclipsed by the moon.”

Pink Floyd The Dark Side Of The Moon oli jopa samana vuonna ilmestynyttä Mike Oldfieldin Tubular Bellsia jättimäisempi menestys ja nämä levy osoittavat yhdessä sitä kuinka progressiivinen musiikki oli lyhyen välähdyksen omaisen hetken ajan rinta rinnan suosiossa kaikkien muiden populaari-musiikin tyylien kanssa. The Dark Side Of The Moon nosti Pink Floydin yhdeksi maailman suurimmista yhtyeistä ja levyn on arvioitu myyneen vuosikymmenien mittaan jopa yli 45 miljoonaa kappaletta mikä tekee siitä kaikkien aikojen kolmanneksi eniten myyneen äänilevyn.

The Dark Side Of The Moon on ajattoman kuuloinen albumi jonka kuuntelemiseen ei tunnu koskaan kyllästyvän ja levy on ansainnut 100% klassikkoasemansa. The Dark Side Of The Moon on täydellinen kunnianhimoinen rock-levy joka on inspiroinut ja inspiroi yhä lukemattomia eri bändejä useista eri genreistä.

Parhaat biisit: ”Time”, ”Money”, ”Us And Them”, ”Brain Damage”

Arvosana: *****

Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet:

A-puoli:

  1. Speak to Me – 1.00 (instrumentaalinen, säv. Nick Mason)
  2. Breathe – 2.43 (laulu: Gilmour, säv. Waters, David Gilmour, Richard Wright)
  3. On the Run – 3.36 (instrumentaalinen, säv. Gilmour, Waters)
  4. Time / Breathe (Reprise) – 7.01 (laulu: Gilmour, Wright, säv. Mason, Waters, Wright, Gilmour)
  5. The Great Gig in the Sky – 4.36 (laulu: Clare Torry, säv. Wright)

B-puoli:

  1. Money – 6.22 (laulu: Gilmour, säv. Waters)
  2. Us and Them – 7.46 (laulu: Gilmour, Wright, säv. Waters, Wright)
  3. Any Colour You Like – 3.25 (instrumentaalinen, säv. Gilmour, Mason, Wright)
  4. Brain Damage – 3.48 (laulu: Waters, säv. Waters)
  5. Eclipse – 2.03 (laulu: Waters, säv. Waters)

Muusikot:

David Gilmour:  kitara, koskettimet, laulu, VCS 3 -syntetisaattori Roger Waters: basso, sähkökitara, koskettimet, laulu, VCS 3 -syntetisaattori, nauhaefektit Richard Wright: koskettimet, laulu, VCS 3 -syntetisaattori Nick Mason: lyömäsoittimet, rummut, nauhaefektit

Lesley Duncan: taustalaulu Doris Troy: taustalaulu Dick Parry: saksofoni Barry St. John:  taustalaulu Liza Strike: taustalaulu Clare Torry: laulu (päälaulu kappaleessa ”The Great Gig in the Sky”)

Tuottajat: Pink Floyd

Levy-yhtiö: Harvest


 

One thought on “Levyarvio: Pink Floyd – The Dark Side Of The Moon (1973)

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: