The Age Of Plastic on Bugglesin ensimmäinen studioalbumi.
Trevor Horn syntyi vuonna 1948 pohjois-Englannissa. Hänen isänsä oli insinööri joka soitti puoliammattilaismaisesti kontrabassoa Joe Clarke Big Bandissa. 8-vuotiaana pikku-Trevor ryhtyi isänsä opastamana soittamaan kontrabassoa ja oppi myös lukemaan nuotteja. Hieman myöhemmin Horn otti haltuun myös bassokitaran soiton ja tuuraili isäänsä kontrabassossa silloin tällöin Joe Clarken yhtyeessä. 17-vuotiaana Horn päätti ryhtyä ammattimuusikoksi ja pääsikin soittamaan paikalliseen tanssiyhtyeeseen pop-covereita. 21-vuotiaana Horn muutti Lontooseen soittaen Ray McVayn big bandissa ja tehden studiomuusikon hommia. 24-vuotiaana Horn kiinnostui yhä enemmän ja enemmän levystudioista joista tulikin tulevaisuudessa hänen uransa kiintopiste. Horn asui jonkin aikaa Leicesterissä jossa hän avusti paikallisen studion pystytyksessä oppien samalla paljon studiotekniikasta.
Neljä vuotta Hornia nuorempi Geoffrey Downes syntyi vuonna 1952 musikaaliseen perheeseen. Hänen isänsä soitti urkuja kirkossa kanttorina ja äiti oli pianisti. Downes seurasi vanhempiensa jalan jäljissä soittaen pianoa koskettimia kotikylänsä Stockportin paikallisissa bändeissä. Downes opiskeli musiikkia Leedsin konservatoriossa ja muttei valmistuttuaan suunnannut taidemusiikkiuralle vaan muutti Lontooseen jossa hän elätti itsensä sessiomuusikkona.
Vuonna 1976 28-vuotiaana Horn palasi Leicesteristä Lontooseen jossa hän tiensä kohtasi ensimmäistä kertaa kosketinsoittaja Downesin kanssa. Horn ja Downes soittivat jonkin aikaa yhdessä disco-laulaja Tina Charlesin taustabändissä ja perustivat sitten lyhytikäiseksi jääneen yhtyeen Chromiumin. Chromiumissa Hornin ja Downesin kanssa soitti tulevaisuudessa Hornille tärkeä yhteistyökumppani Anne Dudley (Dudley ja Horn perustivat vuonna 1983 ”anti-bändi” Art Of Noisen) sekä saksalainen syntetisaattori-maestro Hans Zimmer josta tuli aikanaan yksi planeetan menestyneimmistä elokuvamusiikin säveltäjistä. Chromiumin vuonna ilmestynyt ainokainen levy 1979 Star To Star on pääosin varsin kornin kuuloinen disco-levy, mutta parhaimmillaan se sisältää jo hieman kaikuja Bugglesista.
Lue myös: Levyarvio: The Alan Parsons Project – I Robot (1977)
Vuonna 1977 Horn ja Downes lyöttäytyivät jälleen yhteen tehdäkseen demoja projektille joka sai ensin nimekseen Bugs ja muuttui sitten muotoon Buggles (välillä myös muodossa The Buggles). Nimi oli hieman kömpelö mutta humoristinen viittaus The Beatlesiin. Buggles on typerä nimi, mutta niin on The Beatleskin mitä ei ehkä enää nykyään ole niin helppo hahmottaa kun nimi on painunut niin syvälle länsimaisen kulttuurin ytimeen.
”It was originally called the Bugs … studio insects—imaginary creatures who lived in recording studios creating havoc. Then somebody said as a joke that the Bugs would never be as big as the Beatles. So we changed it to the Buggles.”
Geoff Downes
Horn ja Downes kehittelivät biisejä yhdessä kitaristi Bruce Woolleyn kanssa joka kuitenkin erosi yhtyeestä ennen levyn valmistumista. Hans Zimmer ohjelmoi levylle joitakin sekvenssejä ja soundeja Prophet-syntetisaattorille joista hänet jätettiin kuitenkin kreditoimatta syystä tai toisesta. Zimmer haastoi Bugglesin laiminlyönnistä huonolla menestyksellä oikeuteen. Ilmeisesti asia ei kuitenkaan jäänyt pitkällä tähtäimellä kaivelemaan sillä Horn ja Zimmer tekivät myöhemmin yhteistyötä Toys -elokuvan soundtrackilla.
Demojen työstö vei melkein vuoden aikaa, mutta Buggles sai niiden avulla lopulta levysopimuksen useiden pettymysten jälkeen Chris Blackwellin brittiläis-jamaikalaiselta Island -levy-yhtiöltä. Buggles pääsi aloittamaan The Age Of Plasticin äänitykset keväällä 1979. Lopullinen budjetti oli peräti 60 000 puntaa mikä ei ollut tuohon aikaan ihan pikkuraha aivan uuden bändin levybudjetiksi. Blackwellin investointi oli kuitenkin jokaisen puntansa arvoinen sillä Horn ja Downes todellakin käytti rahat huolellisesti hyväkseen studiossa.
Levyn tuotanto on kreditoitu Bugglesin nimiin, mutta lienee kohtuullista vetää Hornin ja Downesin tulevista urista johtopäätös että päävastuu tällä saralla on ollut nimenomaan tulevalla supertuottajalla Trevor Hornilla. The Age Of Plastic soi on tarkasti ja täyteläisesti. Harva pop-levy saman aikakauden pop-levy kuulostaa yhtä hyvältä. Ja mikä hienointa vaikka The Age Of Plastic on toki aikansa lapsi kuulostaa se silti yhä tänä päivänä pääosin varsin ajattomalta.
Kuten Mike Oldfield saman vuonna ilmestyneellä QE2-levyllään myös Buggles käyttää runsaasti Vocoderia muuntamaan vokaaleja robottimaisen kuuloisiksi. Etenkin päävokalistina toimivan Hornin omat vokaalit on lähes aina efektoitu jollain tavalla. Vokaalimelodiat ovat kuitenkin tärkeässä roolissa pitkin levyä ja etenkin kertosäkeissä ne on usein tuplattu, triplattu tai päällekkäin äänitetty ties kuinka monta kertaa niin että eri laulajat kerrostuvat saumattoman kuuloiseksi superkuoroksi. Ja vaikka Hornin ääni usein onkin efektoitu niin kaiken kaikkiaan hän hoitaa vokaalit todella hienosti. Niissä on juuri oikea annos tietynlaista nokkavaa etäännytettyä ironiaa ja toisaalta riittävästi myös emotionaalista tarttumapintaa. Kuten koko levy muutenkin on myös Hornin laulun kuunteleminen ennen kaikkea hauskaa!
The Age Of Plastic on löyhä konseptialbumi joka käsittelee sarkastiseen sävyyn pilke silmäkulmassa teknologisen kehityksen vaikutuksia ihmiseen. Ja vaikka osa sanoituksista on vain pelkkää hassuttelua on osa teksteistä itseasiassa varsin osuvia ellei jopa profeetallisia näin 40-vuoden perspektiivillä. Levyllä vallitsee pääosin varsin pirteä tunnelma, mutta toisaalta mukana on usein jotain uhkaavaa ja kappaleet tuntuvat kertovan tulevaisuudesta jossa jotain on mennyt hieman pieleen tai ainakin jotain perusinhimillisyydestä on kadotettu. Dystopioihin erikoistunut scifi-kirjailija J. G. Ballard olikin sekä Hornin että Downesin suosikki ja etenkin levyn sanoituksista vastannut Horn on nostanut Ballardin suureksi esikuvakseen jonka vaikutus on kaikunut läpi hänen koko uransa. Futuristen teemojen ohella The Age Of Plasticilla on myös viehättävä nostalginen sivumaku joka nousee esiin siellä täällä. Selkeiten tietysti levyn hittibiisissä ”Video Killed The Radio Star” jossa surraan radiotähtien katoamista uuden median edessä ja toisaalta ”Elstreessä” jossa fiilistellään vanhaa jo unohdettua b-elokuvien tähteä. The Age Of Plastic törmäyttää jännästi nostalgian ja futuristiset scifi-visiot luontevasti niin sanoitusten kuin musiikin tasolla.
Living in the plastic age
Looking only half my age
Hello doctor lift my face
I wish my skin could stand the pace
Musiikillisesti Hornin ja Downesin johtoajatus oli ottaa Kraftwerkin elektroninen tyyli ja yhdistää se perinteisempään pop-soundiin. Buggles halusi tuoda hieman lämpöä saksalaisten elektroniseen kylmyyteen. Lopputulosta voisikin kuvailla jonkinlaiseksi yhdistelmäksi Kraftwerkin elektronisia innovaatioita, 10cc:n älykköpoppia, Abban melodista hyväntuulisuutta ja The Alan Parsons Projectin orkestraalisen täyteläistä hifi-soundia.
The Age Of Plasticia kutsutaan usein syntsaopopiksi. Toki sen täyteläinen sointi on luotu lähes täysin syntetisaattoreilla, mutta tukena on aina niin paljon ”oikeita” rockbändeille ominaisia instrumentteja että se ei aivan sovi mielestäni tuohon määritelmään. Lähes joka kappaleessa soi rumpusetti (levyllä soittaa kolme eri rumpalia) ja Hornin bassokitara ja siellä täällä kuullaan muutamia lyhyitä sähkökitara-breikkejä. Ehkä tämä on saivartelua, mutta väittäisin levyn synteettisesta luonteesta huolimatta että The Age Of Plastic on itseasiassa syntsapopiksi naamioitua proge-poppia. Olihan Trevor Horn ja Geoff Downes kaksi progressiivisen rockin fania jotka vain syntyivät hieman liian myöhään ehtiäkseen mukaan genren ensimmäiseen purkaukseen 60-luvun lopulla.
Kummallisilla älähdyksillä ja kellon kilahduksilla alkava ”Living In The Plastic Age” käynnistää levyn tehokkaasti ja esittelee samalla onnistuneesti levyn yleisen tyylin. Kappaleen soundi on orkestraalinen ja rikkaan yksityiskohtainen. Horn ja Downes kerrostavat päällekkäin tuhdin annoksen erilaisia syntetisaattoreita ja ”oikeita” soittimia. Rummut soivat tarkasti, niin tarkasti että ne voisivat oikeastaan olla rumpukoneella tehdyt, mutta koska kyseessä on oikea rumpali jonka Horn vain piiskasi loputtomilla toistoilla äärimmäiseen tarkkuuteen on lopputulos juuri kontekstiin sopivan mekaaninen mutta silti samaan aikaan riittävän elävä. Tämä tukee hienosti levyn teemaa. Inhimillisen ja mekaaninen kohtaavat. Uusi ja vanha lyövät kättäpäivää The Age Of Plasticilla varsin ainutlaatuisella tavalla. Oikea rumpusetti on kautta levyn tärkeä inhimillisyyden tuoja ja ainoastaan hypnoottisessa ”Astroboyssa” rytmiraita annetaan kokonaan rumpukoneiden ja sekvenssien hoidettavaksi. Rytmisektion osalta mainittakoon myös Hornin tyylikkäästi hoitama bassokitara. Hänen bassokuvionsa levyllä ovat usein simppeleitä, mutta aina erittäin musikaalisia.
”The Plastic Agen” jälkeen kuullaan levyn hitti ja tunnetuin biisi ”Video Killed The Radio Star”. Kappale herättää itsessäni ristiriitaisia tunteita, toisaalta sen OUA-OUA-älähdys ja kertosäkeen hokema ovat hieman ärsyttävää kuultavaa, mutta toisaalta Horn ja Downes ovat rakentaneet koko homman niin vastustamattoman tehokkaasti ja taitavasti että lopulta biisin yksityiskohtia pursuavalle herkullisuudelle ei voi kuin antautua. Eikä itse sävellyskään ole ihan niin yksinkertainen kuin ensikuulemalta voi vaikuttaa.
(”Video Killed The Radio Star” oli itseasiassa debytoinut jo marraskuussa 1979 (The Age Of Plastic ilmestyi tammikuussa 1980) Bruce Woolleyn johtaman The Camera Club -yhtyeen esikoislevyllä English Garden jolla kuullaan myös vaihtoehtoinen versio toisesta Buggles-kappaleesta ”Clean Clean”.)
Levyn kolmas raita ”Kid Dynamo” on sen kohokohta. Intensiivisesti eteenpäin suorastaan hengästyttävällä draivilla päälle painava nopeatempoinen kappale on energinen vuoristorata-ajelu. Sen kerrostetut vokaalit (yhdistelmiä mies- ja naisvokalisteja) ovat erityisen ihanaa kuultavaa. ”Kid Dynamo! I remember you! Kid Dynamo!” messuaa vokalistit tarmokkaasti enkä ainakaan itse en voi olla yhtymättä kotisohvalla mukaan. Hornin maittava bassokuvio antaa kappaleelle hedelmällisen kasvualustan jonka ympärillä kuullaan levyn riehakkainta rumpalointia. ”Kid Dynamo” on erinomainen pop-biisi ja yksinkertaisesti vain todella hauskaa kuultavaa!
The Age Of Plastic saavuttaa huippunsa ”Kid Dynamon” myötä, mutta levyn viisi viimeistä kappaletta jatkavat hittikimaraa loppuun saakka. Jokainen levyn biisi sisältää maukkaita melodisia hetkiä ja oivaltavia tuotannollisia ratkaisuja.
All that we said
How media builds stars
And our minds won’t change
Only our cars
Lue myös: Levyarvio: Kate Bush – The Kick Inside (1978)
The Age Of Plastic myytiin kansalle ”Video Killed The Radio Starin” voimalla josta tulikin suuri sinkkuhitti. Kappale nousi peräti 16 eri maassa ykköseksi menestyen jostain syystä erityisen hyvin Australiassa. ”Video Killed The Radio Starin” ikonisen maineen sinetöi lopullisesti elokuun 1. päivä vuonna 1981 kun sen musiikkivideo oli ensimmäinen joka näytettiin uudella musiikkiin keskittyneellä MTV-satelliittikanavalla.
Levyltä julkaistiin kolme muutakin sinkkua jotka kaikki menestyivät kohtuullisesti, mutta The Age Of Plastic levyn myynti jäi suht vaatimattomaksi. Menestystä oli kuitenkin riittävästi jotta seuraavaa levyä oli mahdollista alkaa työstämään. Seuraavan Buggles-levyn levyn tekeminen jäi kuitenkin kesken kun yllättävien käänteiden kautta Horn ja Downes päätyivät korvaamaan vokalisti Jon Andersonin ja kosketinsoittaja Rick Wakemanin legendaarisessa Yesissä. Hornin ja Downesin Yes-seikkailu (josta lisää tulossa olevassa Drama levyn arvostelussa!) jäi yhden levyn ja kiertueen mittaiseksi. Sillä erää. Molemmat miehet palasivat vielä myöhemmin Yesin kiertoradalle.
Yesin jälkeen parivaljakko palasi työstämään seuraavaa Buggles-levyä. Downes kuitenkin loikkasi jo aikaisessa vaiheessa veneestä liittyen Steve Howen (Yes), John Wettonin (King Crimson, U.K.) ja Carl Palmerin (ELP) kanssa perustamaan AOR-superyhtyettä Asiaa.
Horn viimeisteli yksinään uuden Buggles-levyn joka sai nimekseen Adventures In Modern Recording. Tuo levy on edeltäjäänsä synteettisempi ja täyttää paremmin The Age Of Plasticille annetun määritelmän syntsapop. Adventures In Modern Recording ei saavuttanut kummoista menestystä ja Horn menetti kiinnostuksen projektia kohtaan ja ryhtyi todenteolla edistämään jälleen tuottajan uraansa. Ratkaisu oli Hornin kannalta voitokas sillä hänestä tuli lopulta yksi 80- ja 90-lukujen menestyneimmistä tuottajista jonka suureellisesta tuotantotyylistä pääsi nauttimaan mm. ABC, Grace Jones, Frankie Goes To Hollywood, Pet Shop Boys, Tina Turner, Seal ja niin edelleen ja niin edelleen. Hornilla oli merkittävä rooli siinä millaiseksi 80-luvun levyjen soundi muotoutui ja häntä onkin kutsuttu välillä ”mieheksi joka keksi 80-luvun”. Mutta jos Horn keksi 80-luvun niin levy joka synnytti tuottaja Trevor Hornin oli äärimmäisen viihdyttävä pop-jalokivi The Age Of Plastic.
Parhaat biisit: ”The Plastic Age”, ”Video Killed The Radio Star”, ”Kid Dynamo”, ”Clean, Clean”, ”Elstree”, ”Astroboy (And The Proles On Parade)”, ”Johnny On The Monorail”
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet
- ”Living in the Plastic Age” 5:13
- ”Video Killed the Radio Star” 4:13
- ”Kid Dynamo” 3:29
- ”I Love You (Miss Robot)” 4:58
- ”Clean, Clean” 3:53
- ”Elstree” 4:29
- ”Astroboy (And the Proles on Parade)” 4:41
- ”Johnny on the Monorail” 5:28
Buggles
Geoff Downes: koskettimet, syntetisaattorit, rummut, rumpukoneiden ohjelmointi, vocoder Trevor Horn: vokaalit, bassokitara, kitara, syntetisaattorit, ohjelmointi
Muut muusikot
Dave Birch: kitarat (”Living In The Plastic Age” ja ”Video Killed the Radio Star”) Richard James Burgess: rummut Tina Charles: taustavokaalit Debi Doss: taustavokaalit (”Video Killed the Radio Star”) Linda Jardim: taustavokaalit (”Video Killed the Radio Star”) Paul Robinson: rummut Tom Blades: kitara Bruce Woolley: kitara
Tuottaja: Buggles
Levy-yhtiö: Island
Pienemmät Purot 
Vastaa