Levyarvio: Jethro Tull – A (1980)

A on vuonna 1967 perustetun Jethro Tullin 13. studioalbumi.

70-luvun loppu oli Jethro Tullille hankalaa aikaa. Bändi oli uupunut ja allapäin eikä ihme sillä basisti John Glascock kuoli kesken Stormwatch (1979) -levyn äänityksen. Lopputuloksena syntynyt levykin kuulosti väsähtäneeltä etenkin erinomaisiin edeltäjiinsä verraten (Songs From A Wood ja Heavy Horses). Yhtyeen nokkamies huilisti/vokalisti/säveltäjä Ian Anderson ymmärsi että nyt oli aika sekoittaa pakkaa ja kokeilla jotain uutta. Anderson päätti tehdä ensimmäisen soololevynsä.

Aina asiat eivät kuitenkaan menee ihan suunnitelmien mukaan vaikka olisit rock-tähti Keväällä 1980 äänitetystä A -levystä oli tosiaan tarkoitus tulla Andersonin sooloalbumi (A niin kuin Anderson), mutta lopulta levy-yhtiö Chrysalis suostutteli Andersonin lopulta julkaisemaan sen Jethro Tull -nimen alla. 

Anderson on kertonut katuvansa päätöstä. En ole aivan varma miksi sillä ei albumin sisältö niin dramaattisesti kuitenkaan yhtyeen linjasta poikkea. Etenkin kun ajattelee millaisia levyjä (ei kovin hyviä…) Jethro Tull julkaisi A:n jälkeen. Ehkä Andersonin katumus perustuu lopulta siihen miten paljon pahaa verta päätös aiheutti yhtyeen entisissä jäsenissä kun he kuulivat yllättäen olevansa työttömiä ja että heidät on korvattu aivan uusilla muusikoilla…

Entä ketä uuden Jethro Tullin jäsenet sitten olivat?

Ensimmäinen muusikko johon Anderson otti yhteyttä on A:n ei niin salainen ase on kosketinsoittaja/viulisti Eddie Jobson joka tuo levylle piristävän annoksen virtuositeettia. Jobson alkoi tekemään nimeä britti-proge -piireissä jo 17-vuotiaan korvatessaan Darryl Wayn Curved Airissa. Tämän jälkeen hän sinetöi maineensa Roxy Musicin riveissä ja etenkin omassa supergroupissaan U.K.:ssa. Hieman primadonnamainen Jobson ei suostunut liittymään Jethro Tulliin vaan hän soitti yhtyeessä ”special guest”-tittelillä A-levyn äänitysten ajan sekä yhden kiertueen verran.

Jobsonin myötävaikutuksella Jethro Tull sai ensimmäisen amerikkalaisen jäsenensä sillä hän toi mukanaan rumpali Mark Craneyn jonka kanssa hän oli ollut juuri työstämässä omaa ensimmäistä sooloalbumiaan The Green Album Andersonin kutsuessa. Nuori rumpali oli aiemmin työskennellyt mm. Jean-Luc Pontyn kanssa ja hänen tarkka, taitava, mutta edeltäjäänsä Barriemore Barlowia ekonomisempi rumpalointinsa tuo A:lle modernimpaa otetta.

Jethro Tullin olemassa olevasta kokoonpanosta mukaan oli mukaan kutsuttiin myös Stormwatch -kiertueelle mukaan liittynyt basisti Dave Pegg joka oli aiemmin soittanut folk-rock -yhtye Fairport Conventionissa. Pegg on varmakätinen joukkupelaaja joka hoitaa oman tonttinsa yleensä ilman ylenmääräistä säihkettä, mutta tarvittaessa häneltä löytyy myös tekniikkaa Andersonin sävellysten haastavampiinkin kierrepalloihin. Pegg soittaa A:lla myös mandoliinia.

Andersonin alkuperäisessä suunnitelmassa levyllä ei ollut kitaristia mukana lainkaa ja Jobsonin koskettimien oli tarkoitus nousta keskeisempään rooliin. Lopulta hän kuitenkin päätyi pyytämään Jethro Tullin pitkäaikaista kitarisia Martin Barrea kitaroimaan parille raidalle. Barren ja uuden yhtyeen kemiat toimivat niin hyvin että hän soitti lopulta levyn kaikilla raidoilla.

A on selvä suunnan muutos yhtyeen muutamaan edelliseen levyyn verrattuna. Etenkin folk-vaikutteet ovat karsiutuneet muusikista pois. Kappaleet ovat lyhyitä ja napakoita vain yhden niistä venyessä yli kuusi minuuttiseksi. Ylimääräiset koukerot ovat pääosin siivottu pois sähäkästi ja napakasti soivalta albumilta. Onneksi mukaan on silti mahtunut muutama koukeroisempikin hetki.

Levyn aloittaa SAS-erikoisjoukkojen panttivankien vapautusoperaatiosta kertovalla laululla. Terroristit ottivat Iranin suurlähetystössö Lontoossa huhti-toukokuun alussa 26 panttivankia. SAS onnistui vapauttamaan panttivangista kaikki yhtä lukuunottamatta. Suurta mediahuomiota saanut tapaus oli ajankohtainen ilmiö sillä Anderson muusikkoineen oli juuri harjoittelemassa varsinaisia A:n äänityssessioita varten dramaattisten tapahtumien aikaan. Anderson tarttui hetkeen ja kehitteli aiheesta nopeassa tahdissa laulun levylle. ”Crossfire” alkaa aivan liian lyhyellä Jobsonin sähköpiano introlla minkä jälkeen Dave Peggin paksusti ja hieman disco-henkisesti pumppaava bassokitara antaa kappaleelle selkärankan jonka päälle Jobsonin koskettimet, Andersonin huilu ja Barren sähkökitara ampuvat ristitulensa. Andersonin vokaalit kuulostavat aavistuksen väsyneiltä, mutta muuten ”Crossfire” on letkeä ja mukava pikku kappale. Ehkä hieman turhankin letkeä aiheeseensa nähden!

Myös seuraava kappale ”Flyingdale Flyer” alkaa Jobsonin koskettimilla. Tällä kertaa katkonaisesti soiden kunnes Andersonin lyhyt a capella vokaaliosuus vie tunnelmat hetkeksi Songs From The Woodsin (1977) aikoihin. Kappaleen vokaaliosuudet, jotka kertovat brittien käyttämästä ydiniskusta varoittavasta järjestelmästä, ovat aavistuksen tylsiä mutta väliosassa kuultava rytmikkäästi iskevä ja Jobsonin heleästi soivia koskettimia sisältävä instrumentaaliosuus on komea. A capella-osuus palaa loppupuolella minkä jälkeen kuullaan vielä toinen tehokas stop-time -kikkailua hyödyntävä instrumentaaliosuus. ”Flyingdale Flyer” on mainio kappale, mutta se jättää silti hieman fiiliksen että materiaalista ei aivan saada kaikkea irti. Hieman energisempi ja rosoisempi tulkinta olisi voinut tehdä kappaleelle enemmän oikeutta.

Kolmas kappale ”Working John, Working Joe” edustaa levyn vähäpätöisintä antia ja perustuu liikaa tylsällä kertosäehokemalle mikä saa viisiminuuttisen rallin kuulostamaan ylipitkältä. Jobsonin lyhyet syntetisaattori-vingutukset ja Craneyn napakka rumpalointi tosin hieman piristävät kappaletta.

Levyn ehdoton kohokohta on sen pisin raita, hieman yli kuusiminuuttinen, Black Sunday. Vaikka A:n yleinen sointi on aiempaa synteettisempi ja sitä myöten myös yhtyeen aiempia levyjä sliipatumman ja popimman kuuloinen sisältää se kuitenkin muutaman varsin kimurantin kappaleen kuten rytmityksiltään haastavan ”Black Sundayn” jonka Anderson laskee Jethro Tullin haastavimpien biisien joukkoon. Kappale sisältää ketteriä sähköpiano-osuuksia Jobsonilta ja muutaman hänelle tyypillisen tuhdin syntetisaattoripörähdyksen. Anderson ja Barre pääsevät sooloilemaan myös lyhyesti ja Craneyn rumpalointi on jälleen ilahduttavan tarkkaa. Craneyn tiukka rumpusoundi on kautta levyn miellyttävää kuultavaa, mutta toimii erityisen hyvin tässä biisissä. ”Black Sunday” on hieno kappale ja valitettavan vähälle huomiolle jäänyt sillä se ainoana A:n biisinä kuuluu ehdottomasti yhtyeen klassikkoraitojen joukkoon.

”Black Sunday” perään kuultavat kaksi kolmeminuuttista kappaletta ”Protect And Survive ja ”Batteries Not Included” eivät tee suurta vaikutusta vaikkei nekään huonoja ole. ”Protect And Survivessa” on tehokas intro ja Jobsonin viulu-riffi tuo hieman vaihtelua levyn yleiseen soundiin mutta muuten kappale ei  oikein koukuta. ”Batteries Not Includedissa” Jobson sortuu hieman korneihin pimpelipomplei-soundeihin syntetisaattoreillaan eikä kappale muutenkaan erityisesti onnistu innostamaan jossei sinänsä ärsyttämäänkään (tosin Andersonin pojan puherooli kappaleen keskivaiheilla siinä melkein onnistuvat). Heikoimmillaankin A on aina ihan mukavaa kuunneltavaa.


Lue myös: Levyarvio: Jethro Tull – Thick As A Brick (1972)

Seitsemäs kappale ”Uniform” nostaa hieman tasoa. ”Uniformissa” Jobsonin sähköviulu pääsee vihdoin kunnolla esiin ja vuorottelee ilahduttavasti Andersonin huilun kanssa. Intron viulu-riffi tuo vahvasti mieleen Kate Bushin kappaleen ”Violin” Never For Ever joka ilmestyi vain viikkoa myöhemmin kuin A. Kiinnostava sattuma sillä aikataulullisesti on mahdotonta että kumpikaan kappale olisi vaikuttanut toiseensa ellei jompi kumpi osapuoli olisi jotenkin päässyt kuulemaan kappaletta jo äänitysvaiheessa. ”Uniform” sisältää jälleen ”Black Sundayn” tapaan muutamia ihailtavan notkeita suunnan vaihdoksia tiukasti yhteensoittavalta yhtyeeltä.

”Uniformin” jälkeen kuullaan muutaman vuoden vanha sävellys ”4.W.D.” jota Jethro Tull rakenteli jo Heavy Horsesin (1978) sessioissa. Lopulta kappale hyllytettiin josta Anderson nappasi sen sitten jatkokehiteltäväksi A:ta varten. Nelivetoisista maastureista tarinoiva kappale olisi tavallaan sopinutkin hyvin Heavy Horsesin maalaisromanttisiin tunnelmiin. Musiikillisesti sähkökitaravetoinen kappale edustaa levyn raskainta ja simppeleintä antia ja jää ”Working John, Working Joen” lailla toistamaan liiaksi kertosäehokemaansa joka on aluksi ihan hauska, mutta käy nopeasti tylsäksi.

Toiseksi viimeinen kappale, kokonaan instrumentaalinen, ”The Pine Marten’s Jig” on varsin kimurantti kappale. Itseasiassa niin kimurantti että Anderson tekee 12. marraskuuta äänitetyllä LA Sports Arenan keikan väli-spiikeissä suuren numeron siitä kuinka yhtye ei ole onnistunut soittamaan sitä kertakaan oikein kiertueen aikana… Nopeatempoinen ja monia yllättäviä pysähdyksiä ja suunnan muutoksia sisältävä proge-folk-instrumentaali viittaa mandoliineineen ensimmäistä kertaa yhtyeen aiempaan folk-trilogiaan. Jobson pääsee soittamaan komean fuzz-boksin läpi vedetyn viulusoolon jonka toivoisi kestävän kauammin. ”The Pine Marten’s Jig” on hieno instrumentaali, joka ei aivan täysin istu levyn muuhun materiaaliin, mutta on ehkä juuri siksi niin innostavaa kuultavaa.

Levy päättyy melankoliseen ”And Further Oniin” jossa Jobsonin dramaattisesti soittamat flyygeliosuudet Craneyn rumpupainotuksilla vuorottelevat hienovaraisempien vokaali – ja huiluosuuksien kanssa. ”And Further On” sisältää komeita yksittäisiä hetkiä, mutta kokonaisuutena se ei täysin vakuuta. Jotain hieman väkinäistä siinä on. 

Ei A:lla ole asiaa Jethro Tullin todellisten mestariteosten joukkoon muutaman yhdentekevän kappaleen takia, mutta mukavan sähäkkä pikku albumi se silti on. Ja selvä piristysruiske väsyneen Stormwatchin jälkeen. Luulenpa että A on jopa hieman aliarvostettu levyä Jethro Tull-fanien keskuudessa, puhumattakaan proge-yleisöstä laajemmin. Tavallaan A tuo mieleen Yesin Drama-levyn samalta vuodelta. Sekä A ja Drama modernisoivat yhtyeen soundia ehkä aavistuksen liian nopeaan tahtiin yhtyeen vanhojen fanien mielestä ja molempien tapauksessa myös yhtyeiden kokoonpano muuttui radikaalisti. Drama on kokenut jonkinlaista arvonnousua vuosikymmenien myötä, mutta A ei sitä ehkä ole vielä samassa mittakaavassa kokenut. 2021 vuoden A La Mode -boksi (siitä lisää aivan kirjoituksen lopussa) ehkä auttaa levyn arvostuksen uudelleen arvioinnissa.

Valitettavasti A:n kokoonpano ei enää palannut seuraavalle levylle (inhan 80-lukulaisesti koliseva The Broadsword and the Beast, 1982) sillä Craney sairastui vakavasti ja ”erikoisvieras” Jobson palasi rakentemaan soolouraansa. A:n jälkeen Jethro Tullille koitti laadullisesti laihat päivä: yhtye vajosi aluksi kliseisten kasarisoundien suohon useamman levyn ajaksi minkä jälkeen yhtye julkaisi muutaman unettavan keskinkertaisen blues-rockista ammentavan albumin. A:n jälkeen Jethro Tullin seuraavaa hyvää albumia saatiin odottaa aina 1995 vuonna ilmestyneeseen Roots To Branchesiin asti.

(Vuonna 2021 A:sta ilmestyi kolme cd:tä ja kolme dvd:tä kattava A La Mode -niminen boksi joka sisältää paitsi alkuperäisen version Steven Wilsonin remiksaamana niin myös levyn 5.1 surround-version sekä kokonaisen konsertin marraskuulta 1980 ja kirsikkana kakun päällä vielä 57 minuuttisen Slipstream -minielokuvan joka tehtiin aikoinaan promoitoimaan levyä. Boksi sisältää myös tuhdin informaatiopaketin levyyn liittyen. Erittäin suositeltava hankinta A:n ystäville!)

Parhaat biisit: ”Black Sunday”, ”Flyingdale Flyer” ”Uniform”, ”The Pine Marten’s Jig”


Rating: 4 out of 5.
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI

Kappaleet

  1. ”Crossfire” 3:55
  2. ”Fylingdale Flyer” 4:35
  3. ”Working John, Working Joe” 5:04
  4. ”Black Sunday” 6:35
  5. ”Protect and Survive” 3:36
  6. ”Batteries Not Included” 3:52
  7. ”Uniform” 3:34
  8. ”4.W.D. (Low Ratio)” 3:42
  9. ”The Pine Marten’s Jig” 3:28
  10. ”And Further On” 4:21

Jethro Tull

Ian Anderson: vokaalit, huilu Martin Barre: kitarat Dave Pegg: bassokitara, mandoliini Mark Craney: rummut

Muut muusikot

Eddie Jobson: Koskettimet ja viulu

Tuottaja:

Ian Anderson

Levy-yhtiö:

Chrysalis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: