Hatfield And The North on samannimisen yhtyeen ensimmäinen studiolevy.
Hatfield And The Northin perusti vuonna 1972 kitaristi Phil Miller ja rumpali Pip Pyle. Bändi koki alkuaikoina useita kokoonpanomuutoksia ja yhtyeen riveissä soitti mm. David Sinclair, Steve Miller, Alan Gowen ja Roy Babbington. Hieman ennen tämän esikoislevyn äänittämistä kokoonpanoksi vakiintui kuitenkin Miller, Pyle ja uusina miehinä basisti Richard Sinclair ja kosketinsoittaja Dave Stewart.
Soittajien suht nuoresta iästä huolimatta lopulta kokoon saadulla nelikolla oli jo huomattava määrä kokemusta. Phil Miller oli soittanut mm. jazz-rock -bändi Deliveryssä sekä Robert Wyattin Matching Molessa. Pip Pyle taasen oli soittanut kahdella Gongin levyllä. Basisti Richard Sinclair oli ehkäpä porukan menestynein jäsen Caravanin perustajajäsenenä sillä hänellä oli ansioluettolossaan oli suht mukavasti kaupauksi käynyt albumi In The Land Of Grey And Pink (1971). Kosketinsoittaja Dave Stewart taasen saattoi olla instrumentalistina ja säveltäjänä koko taitavan porukan kehittynein ja hän oli tehnyt muutaman erittäin monimutkaista musiikkia sisältävän levyn Eggin jäsenenä sekä soittanut Steve Hillagen kanssa Urielissa ja Khanissa. Yhteistä nelikolle oli että he kaikki olivat toimineet ns. Canterbury-skeneen kuuluvissa yhtyeissä. Hatfield And The Northia voikin pitää ensimmäisenä Canterburyn supergroupina. Tämä superius ei tosin valitettavasti koskaan muuttunut kovin terveiksi myyntiluvuiksi.
Hatfieldien debyytti on erinomainen yhdistelmä Caravanin lämpöistä melodisuutta ja toisaalta Eggin ja Soft Machinen kokeellisempaa ja monimutkaisempaa särmää (Richard Sinclair on määritellyt Hatfieldin musiikin leikkisän täsmällisesti ”neljä kertaa haastavammaksi” kuin Caravanin). Levy koostuu lyhyistä, useimmiten vain pari minuuttisista, kappaleista jotka muodostavat ikään kuin suitemaisen kokonaisuuden. Siitä tosin erottuu selkeämmin kaksi pidempää kappaletta eli Stewartin kymmenen minuuttinen sävellys ”Son of ’There’s No Place Like Homerton” ja Pylen yhdeksän minuuttinen ”Shaving Is Boring”. Levyn monimutkaisinta antia edustava”Son Of…” onkin albumin kohokohta tuoden hetkittäin mieleen Henry Cown eikä pelkästään siksi että kappaleessa vierailee tuon yhtyeen entinen jäsen Geoff Leigh soittamassa saksofonia ja huilua.
Toinen pitkistä kappaleista, ”Shaving Is A Boring” on siitä(kin) kiinnostava kappale että se sopisi suoraan sellaisenaan Gongin You-levylle. Sen maukkaasti jumittava ja psykedeelisesti pulputtava spacerock-tyyli 5/8 riffeineen on ihan ehtaa You-ajan Gongia. Tosin Hatfieldien debyytti ilmestyi useita kuukausia Youta aiemmin. No Pyle oli toki soittanut Gongissa muutama vuotta aiemmin joten ehkä hänellä oli tyyli jo veressä. Loistava kappale joka tapauksessa.
Kolmantena kappaleena erityismaininnan ansaitsee Sinclairin ”Rifferama”. Nopeatempoinen ja muutenkin rämäkkä kappale, joka nimensä mukaisesti, pursuilee komeita riffejä niin koskettimille kuin sähkökitaralle on myös upeaa kuultavaa.
Hatfield And The North -levy on enimmäkseen instrumentaalinen, mutta vokaalejakin kuullaan jonkin verran. Canterbury-skenen ylipappi Robert Wyatt vokalisoi sanattomasti yhdessä kappaleessa, mutta keskeisemmässä roolissa on kolmen naislaulajan muodosta ns. The Northettes -trio eli Amanda Parsons, Barbara Gaskin (Dave Stewartin tuleva vaimo) ja Ann Rosenthalal. Luonnollisesti myös Richard Sinclairin lämmin ja melankolinen lauluääni saa tilaa muutamassa kappaleessa.
Hatfield And The Northin debyyttialbumi on yksi loistava yhdistelmä canterburymaista leppoisaa hällä-väliä-asennetta ja taitavaa teknistä soittoa ja se onkin yksi oman alagenrensä hienoimmista albumeista. Seuraavana vuonna 1975 yhtye pani kuitenkin vielä paremmaksi ja teki levyn The Rotter’s Club myötä todellisen mestariteoksensa.
Parhaat biisit: ”Rifferama”, ”Son of ’There’s No Place Like Homerton”, ”Shaving Is Boring”
Arvosana: ****½
Kirjoittaja: JANNE YLIRUUSI
Kappaleet:
Phil Miller: kitarat Dave Stewart: Fender Rhodes sähköpiani, Hammond urut, Hohner Pianet, piano, tone generator, Minimoog Richard Sinclair: bassokitara ja vokaalit
Pip Pyle: rummut, perkussiot, äänitehosteet
Vierailijat:
Robert Wyatt: vokaalit Barbara Gaskin: vokaalit Amanda Parsons: vokaalit Ann Rosenthal: vokaalit Geoff Leigh: tenorisaksofoni, huilu (5 & 13) Didier Malherbe: tenorisaksofoni Jeremy Baines: pixiephone, huilu Cyrille Ayers: vokaalit Sam Ellidge: ääni
Tuottajat: Hatfield And The North ja Tom Newman
Levy-yhtiö: Virgin
Pienemmät Purot 
Vastaa